Lue keskustelun säännöt.
Olen lapseton nelikymppinen enkä oikein tiedä, mikä merkitys elämälläni on.
19.06.2024 |
Sopivaa kumppania ei löytynyt ajoissa. Viime aikoina on ollut sellainen olo, että se on oikeastaan se ja sama, lähdenkö täältä vuoden päästä vai kahdeksankymppisenä. Elämässä menee sinänsä ihan ok, mutta en näe syvempää merkityksellisyyttä työurassa tai harrastuksissa. Vanhuus tulee melko varmasti olemaan yksinäinen.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä ihminen on vahva mieleltään, jos haluaa. Ihminen on myös ruumiillisesti vahva ja jaksaa vaikka mitä tauotta tekemään.
Miettikää ihmeessä mitä ihmiselle vanhetessa tapahtuu. Tulee aika, ettei kerrassaan jaksa ruumiillisesti suoriutua päivän tehtävistä. Kaupassa käynti on jo tuskainen tehtävä. Jokainen haluaa vanhana olla tekeväinen, mutta sairaudet tulevat ja aiheuttavat hidastumista.
Miksi pitää noin nuorena olla halutin ja tekemätön. Asioihi pääsee kiinni ja kaikki etenee ja elämä alkaa hymyilä, on vaan yritettävä ja saatava samalla kiinni tärkeistä asioista.
Pienistä aloitettava. Muuuten korkeammalla iällä olette toisten ihmisten määräysvallan alaisia.
Kun et nyt ymmärrä että se ei ole omasta halusta ja päättämisestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että vaikka on lapsiakin ja puoliso ja kaikki on ihan ok, tunne on silti sama. En ole enää kiinnostunut elämästä. Tämä on menopaussin yleinen oire, ja varmaan miespaussinkin.
Missä iässä tuo alkoi sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0.5 on oikein mainio syntyvyyslukema. Itkekää saalistajat! >:>
Ennen kaikkea naiset siitä kärsivät, kun veronmaksajia ei ole, ja julkiselta sektorilta joudutaan leikkaamaan. Suurin osa eläkkeistä maksetaan naisille, suurin osa maksuttomasta korkeakoulutuksesta menee naisille, suurin osa terveydenhuollon resursseista käytetään naisiin, suurin osa julkisen sektorin työntekijöistä on naisia jne. Kaikki tuo maksetaan veroilla, joista suurimman osan maksavat miehet.
Katkera ulilautainkkeli hyvä, miten tämä liittyy keskustelun aiheeseen?
Suosittelen jotain tajuntaa laajentavaa kokemusta. Kannattaa heittäytyä new age kaheliksi. Esimerkiksi sienitripillä voisit päästä käsiin siihen, missä se sun elämän merkitys on. Kyllä sulla jossain piilossa sisällä on se tieto, mitä sä haluaisit tai mikä tekisi sut onnelliseksi.
Kaikille nelikymppisille naisille, etenkin lapsettomille, suosittelen Mia Kankimäen kirjaa Naiset joita ajattelen öisin. Tuo kirja nosti mut alennustilasta muutama vuosi sitten ja edelleen opastaa vaikeina hetkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikille nelikymppisille naisille, etenkin lapsettomille, suosittelen Mia Kankimäen kirjaa Naiset joita ajattelen öisin. Tuo kirja nosti mut alennustilasta muutama vuosi sitten ja edelleen opastaa vaikeina hetkinä.
Referoi vähän.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen jotain tajuntaa laajentavaa kokemusta. Kannattaa heittäytyä new age kaheliksi. Esimerkiksi sienitripillä voisit päästä käsiin siihen, missä se sun elämän merkitys on. Kyllä sulla jossain piilossa sisällä on se tieto, mitä sä haluaisit tai mikä tekisi sut onnelliseksi.
Mää ajauduin new age kulttiin kolmikymppisenä. Menetin vain hirveen määrän rahaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille nelikymppisille naisille, etenkin lapsettomille, suosittelen Mia Kankimäen kirjaa Naiset joita ajattelen öisin. Tuo kirja nosti mut alennustilasta muutama vuosi sitten ja edelleen opastaa vaikeina hetkinä.
Referoi vähän.
Takakansi: "Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä? Lähteä kiihdyttävien yönaisten jäljissä Afrikan savanneille ja renessanssitaiteen Italiaan. Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää - mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista. Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta - ja heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille."
Kertoo naisten tarinoita, rosoisuudessaan, kaikessaan. Erityisen hyvin jäi mieleen Karen Blixenin elämäntarina, joka eli miehille nelikymppiseksi saakka, mutta sitten sisuuntui, ryhtyi kirjailijaksi ja loppu on historiaa. Noiden tarinoiden kautta itse sain sisua ja kaivan kirjan esiin aina, kun on alakuloinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 39-vuotias nainen, joka on käynyt ja edelleen jollain tasolla käy läpi samaa surua ja merkityksettömyyttä. Mutta se mikä itseäni eniten on auttanut, on ajatella, että itsekin olen lapsi (siis ollut) ja nyt minulla on mahdollisuus rakastaa sitä pientä minua ja pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta. Minä olen yhtä arvokas kuin kuka tahansa lapsi (tai aikuinen) ja niin olet sinäkin. Minulla on oma lapsuuden kuvani jääkaappini ovessa pienessä yksiössäni ja minä rakastan sitä pientä minua. Edelleen olen se sama sielu kuin siinä kuvassa ja haluan hänelle vain parasta.
Sinällään ihan kaunis ja hyvä ajatus,mutta jokin traumasysteemi tuolta paistaa läpi. Ei kai tavallinen, terve ja tasapainoinen ihminen toimi noin?
Mikä nyt kenellekin normaalia on. Traumasysteemi mahdollisesti paistaa myös henkilöstä, joka arvioi tai arvostelee toista ja toisen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemani 40+ sinkku pyörii varattujen miesten kanssa. Tarkoitus elämälle, kai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhdy tukihenkilöksi jonkun yksinhuoltajaäidin lapselle/lapsille. Tapaa kerran kuukaudessa, saat sisältöä elämään. Tai ryhdy kaveriksi yksinäiselle vanhukselle, vie hänet kävelylle vaikkapa kerran viikossa tai jotain muuta vapaaehtoistyötä. Toisia auttamalla auttaa myös itseään.
Kauheaa että lapseton nainen nähdään vaan ilmaisena hoivatyövoimana auttamassa muita. Sitä lapsetonta naista ei kukaan muista tai auta, ei kysele kuuluisia.
Voi jeesus taas mitä sontaa! On kai se nyt päivän selvää, että ehdotetaan tukihenkilöksi alkamista tms. jos ap:n kaltainen trolli itkee lapsettomuuttaan. Kyllä minulta, ihan vela naisena kyselee kuulumisia, auttaa ja muistaa: puolisoni, sukulaiseni ja ystäväni. Mahdolliset lapseni varmaan kyselisivät lähinnä koska lähetän lisää rahaa tai käymään tultuaan onko kaapissa ruokaa. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40-vuotias ja asennevamma ei hellitä. "En löytänyt *minulle* sopivaa kumppania."
Oletko itse sopiva kenellekään tai onko edes haluja olla jollekulle sopiva kumppani? Ilmeisesti ei. Pitäisi jostain vain tupsahtaa mies joka vastaa sinun ostoslistaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että vaikka on lapsiakin ja puoliso ja kaikki on ihan ok, tunne on silti sama. En ole enää kiinnostunut elämästä. Tämä on menopaussin yleinen oire, ja varmaan miespaussinkin.
Missä iässä tuo alkoi sinulla?
Noin suunnilleen viiskymppisenä. Hormonihoito auttaa todella paljon kaikkeen muuhun muttei tähän. En ole masentunut tai apaattinen, mikään ei vain kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0.5 on oikein mainio syntyvyyslukema. Itkekää saalistajat! >:>
Ennen kaikkea naiset siitä kärsivät, kun veronmaksajia ei ole, ja julkiselta sektorilta joudutaan leikkaamaan. Suurin osa eläkkeistä maksetaan naisille, suurin osa maksuttomasta korkeakoulutuksesta menee naisille, suurin osa terveydenhuollon resursseista käytetään naisiin, suurin osa julkisen sektorin työntekijöistä on naisia jne. Kaikki tuo maksetaan veroilla, joista suurimman osan maksavat miehet.
Miehet taas saavat suurimman hyödyn kaikesta naisten tekemästä palkattomasta työstä.
Varmaan tuo penseä suhtautumisesi miehiin on syy miksi sinä et miestä löydä.
Vierailija kirjoitti:
Hanki koira. Saat uskollisen ystävän ja sisältöä elämään. Ehkä myös uusia ystäviä koirapiireistä.
Koira on lähtökohtaisesti iso vastuu, mutta erityisen hankala hoidettava se on jos on perheetön. Yhdenkään koiran ei ensinnäkään ole terveellistä olla yksin sitä 9 tuntia viitenä päivänä viikossa, ja sinkun on lisäksi hyvä miettiä, mihin koira menee, jos itse haluaa matkustaa yhtään mihinkään tai vaikka sairastuu. Vähintään on hyvä olla hoitamaan lupautuneita kavereita tai omat vanhemmat. Itse olen kokenut että aktiivinen koira on melko työllistävä jo pelkästään kahden aikuisen taloudessa, yksin ei tulisi mitään.
Mun elämän merkitys on vaan käydä töissä, nukkua ja katsoa netflixiä. :( ei enää jaksa muuta tehdä
Vierailija kirjoitti:
Mun elämän merkitys on vaan käydä töissä, nukkua ja katsoa netflixiä. :( ei enää jaksa muuta tehdä
Rankkaa tuo Netflix. Ehkäpä siellä odottaa se satuprinssi.
Vierailija kirjoitti:
Mun elämän merkitys on vaan käydä töissä, nukkua ja katsoa netflixiä. :( ei enää jaksa muuta tehdä
Unohdit palstailun..
Vierailija kirjoitti:
Mun elämän merkitys on vaan käydä töissä, nukkua ja katsoa netflixiä. :( ei enää jaksa muuta tehdä
Mä oon tk eläkkeellä mt syistä. Päivät on siis täynnä tyhjää. Vaikka ei ne työtkään toki perhettä ym korvaa. eräs nelikymppinen perheetön
Voin sanoa että vaikka on lapsiakin ja puoliso ja kaikki on ihan ok, tunne on silti sama. En ole enää kiinnostunut elämästä. Tämä on menopaussin yleinen oire, ja varmaan miespaussinkin.