Olen lapseton nelikymppinen enkä oikein tiedä, mikä merkitys elämälläni on.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaikka miettiä jos pelastaisit jonkun hyvän ja yksinäisen miehen yksinäisyydeltä? Suomessa on paljon kokemattomia miehiä, jotka kaipaavat rakkauden pelastusta. Ehkä voisit auttaa heitä?

Seksiorjuus on aika huono merkitys elämälle heikentäen omaa elämänlaatua ja tuottaen miehelle valheellista egoboostia. Ei tee myöskään hyvää miehen karmalle, tietenkään, käyttää elävää olentoa runkkusukkanaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira. Saat uskollisen ystävän ja sisältöä elämään. Ehkä myös uusia ystäviä koirapiireistä.

Koira on lähtökohtaisesti iso vastuu, mutta erityisen hankala hoidettava se on jos on perheetön. Yhdenkään koiran ei ensinnäkään ole terveellistä olla yksin sitä 9 tuntia viitenä päivänä viikossa, ja sinkun on lisäksi hyvä miettiä, mihin koira menee, jos itse haluaa matkustaa yhtään mihinkään tai vaikka sairastuu. Vähintään on hyvä olla hoitamaan lupautuneita kavereita tai omat vanhemmat. Itse olen kokenut että aktiivinen koira on melko työllistävä jo pelkästään kahden aikuisen taloudessa, yksin ei tulisi mitään. 

Siksi itse olen ajatellut kissan hankintaa. Ei pidä meteliä ja nukkuu suuren osan päivästä. Karvapalloa on kiva halia. Mutta minä pidänkin kissoista. Pidän koiristak

Vai ei pidä meteliä. Kissastakin on vaivaa jos yhtään välittää tämän hyvinvoinnista.

Vierailija kirjoitti:

Elämän "merkitys" on kokea ihan tavallisia asioita. Elämä ei mene "hukkaan" vaikka vain istuisit ja tuijottaisit järvelle.

Tai vuokrakämpän seinää. Vaikka ois omaisuutta ja lapsikatras niin ihan yhtä turhaa se sellainenkin elämä on. Kaikki tullaan matojen syömiksi joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Minua on aina häirinnyt ajatus siitä, että ihmisen oma elämä olisi merkityksetöntä ennen kuin se "uhrataan" muille (lapset) tai muulle (esim. ura, vapaaehtoistyö, jne.).

Eikö se ole hirvittävän epäkunnioittavaa ihmistä itseä kohtaan? Olet merkityksetön ilman että uhraat itsesi?

En ymmärrä ajatusta, että perheen perustaminen olisi jonkinlainen uhraus. Toki jokainen kokee omalla tavallaan, mutta itse olen valtavan onnellinen omasta perheestäni. Tunnen kiitollisuutta, että olen onnistunut saamaan lapsia ja puolison. Se on mulle valtava ilon ja rakkauden lähde. Joku toinen saa varmaan samantyyliset fiilikset jostain muusta kuin perheestä, mutta silti en osaa ajatella, että perhettä pitäisi uhrauksena. Myös työ tuo elämääni sisältöä ja koen olevani hyödyllinen ja osana jotain yhteisöä. Kai se pitää vain itse löytää se oman elämänsä merkitys ja merkityksellisyys. Miettiä omia arvojaan ja mikä toisi tyydytystä omaan elämään. 

Ei kumppani yksinäisyyttä poista. Olen ollut yksinäinen vain kumppanin kanssa, joka pakotti yksinhuoltajaksi avioliitossa, itse viettäessään vapaata elämää. Onneksi uskalsin erota ja saada sosiaalisen elämäni takaisin. Se vaati oma-aloitteisuutta.