Onko heikkoutta jos tarvitsee kumppanin ja parisuhteen voidakseen hyvin?

Sana tarvitsee on vähän omituinen, kuin pakottava tarve avun saamiseksi. Toimiva parisuhde edellyttää muutakin kuin ap:n omia tarpeita 

Ihanaa olla toimivassa suhteessa. t. 25 vuotta kimpassa

Vaikka en ole noin 40 vuotiaana ole ollut eläessäni parisuhteessa  niin en minä osaa pitää itseäni tämän vuoksi erityisen vahvana tai heikkona.

Minusta on hyvin yleisinhimillistä ja ymmärrettävää, että kaipaa ja haluaa osakseen rakkautta ja huomiota.

Mutta jos on perusterve niin henkisesti kuin fyysisesti niin kovin tekee elämästään raskaan, jollei osaa ja kykene antamaan elämälleen arvoa  vaan pitää sitä korkeintaan puolinaisena  jos ei rinnalla olisi välittävää ja rakastavaa kumppania.

Mutta  mutta kai minustakin olisi varttunut ja kasvanut katkera (" incel mies")  jollen olisi onnistunut luomaan ja ylläpitämään vastavuoroisia ja mittaamattoman srvokkaita ihmissuhteita niim naisten kuin miesten kanssa vaikka se yksi ja erityinen puuttuu ja on puuttunut rinnaltani.

Erakoitakin, jotka eivät koe tai tunne tarvetta, ainakaan läheisiin ihmissihteiin varmasti on, kuten myös heitä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat -kärjistäen- kenet hyvänsä kumppanikseen, koska eivät syystä tai toisesta pärjää yksin mutta suurin osa meistä asettunee näiden ääripäiden väliin. Ihminen on yleistäen: laumaeläin 

Kyllä minäkin haluaisin vielä joskus löytää ja kohdata hänet jota saisin rakastaa ja joka rakastaisi minua; juuri hänet: Sen Yhden ja Erityisen. 

Täysin normaali tarve, vaikka nykyään kuuluisikin jostain syystä ihannoida sinkkuna elämistä. Itse olen aina ollut onnellisempi parisuhteissa ollessani, vaikka olen kyllä ollut sinkkuna suhteiden välissä vuosiakin. Ei se yksinolo mitenkään epämiellyttävää ole ja totun siihen kyllä nopeasti eron jälkeen, mutta vielä mukavampaa on jakaa arki ja tehdä kaikenlaisia asioita yhdessä tutun ja turvallisen kumppanin kanssa. Kaipaan sinkkuna ollessani läheisyyttä ja sitä erityislaatuista ystävyyttä, joka elämänkumppanin kanssa kehittyy eikä kyse ole siitä, etteikö minulla muita ystäviä olisi.

Aina toitotetaan, että hyvässä parisuhteessa on täysin vapaa ja hyvä parisuhde olisi aina parempi kuin yksinolo. Itse taas en koe että voisin koskaan olla parisuhteessa vapaa enkä koskaan olisi onnellisempi parisuhteessa kuin yksin riippumatta siitä miten hyvä parisuhde on, koska yksinolon tarpeeni on niin suuri ja koska koen parisuhteen väistämättä rajoittavan vapauttani. Yksilökohtaista tämäkin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä onnellinen parisuhde peittoaa yksinolon, mutta yksinolo peittoaa aina huonon parisuhteen. Aiemminhan kituutettiin ihan hirveissä liitoissa kunnes jompikumpi kuoli. Nykyään ihmiset osaavat olla vähän paremmin yksinään. 

Monet kituuttavat vieläkin. Ja mikä pahinta, kostavat pahan olonsa sen jälkeen viattomiin ihmisiin, kuten lapsiinsa

Vierailija kirjoitti:

Olen vahva ja pärjään yksin. Tuttu ei ollut vahva ja teki itsarin kun parisuhde päättyi eikä kestänyt ilman kumppania.

Se, että joku ei kestä tietyn parisuhteen päättymistä, on vähän eri asia kuin se että joku ei halua ylipäätään olla sinkku.

Siinä on se ongelma, että jos on läheisriippuvainen ja kuka tahansa kelpaa, niin silloin voi tulla tehneeksi virheen ja valita itselleen kumppaniksi jonkun idiootin.

Christiiina kirjoitti:

Siinä on se ongelma, että jos on läheisriippuvainen ja kuka tahansa kelpaa, niin silloin voi tulla tehneeksi virheen ja valita itselleen kumppaniksi jonkun idiootin.

Tuokin on varmasti totta. Toisaalta ikisinkkuna (olen tuo edellä kirjoittanut noin 40 vuotias nies) tiedostan, että olen tai ainakini olen ollut potentiaalisesti hyvin altis erilaisille yllykkeille ja vaikutteille myös niille itseäni ja mahd.toista satuttaville ja loukkaaville niin suuri ja epätoivoinen haluni saada hyväksyntää ja huomiota on ollut 

Nykyisin on tavallaan helpottavaa, kunnykyisin tiedostan, ainain yleensä sen, että vaikka haluni saada rakkautta ja huomiota; tulla nähdyksi  kosketetuksi ja huomioiduksi ja jiota yhtä lailla saisi itse huonuoida ja koskettaa onkin iso, niin niin ilmankin selviää tai olen ainakin selvinnyt.-  Ja se kestää aina aikansa kunnes taas seestyy ja rauhoittuu. -

Vielä en tunnusta kovettuneeni täysin tunteettomaksi jäätävän kylmäksi 

Mutta hieman epäluuloiseksi ja varautuneeksi tämä on varmasti minusta tehnyt. 

 Vaikka välillä on ja on  ollut jotain mikä on tuntunut hyvin pakahduttavalta ja kuristavaltac kun sitä (rakkautta ja löheusyyttä siltä yhdeltä ja eityiseltä) ei ole voinut tai saanut. osakseen, niin sen saaniseksi ja itselle voittamiseksi olisin saattanut heikoimpina hetkinäni ryhtyä hyvinkin epätoivoisiin tekoihin ja valintoihin 

Nuorena asuin seitsemän vuotta yksin. Olin aina menossa, harrastuksia ja ystäviä oli paljon. "Pelkäsin" avioliittoa, koska jo monet kaverini erosivat. Olin tyytyväinen itsenäisyyteeni.  Sitten vierellä kulkijaksi ilmestyi mies joka tuntui mielenkiintoiselta. Mietin tarkkaan luovunko omista ympyröistäni, mutta meitä yhdisti sama harrastus ja samanlaiset arvot. Yhteen mentiin 48 vuotta sitten ja onnellista oli. Nyt olen taas elänyt kolme vuotta yksin ja pidän tästäkin elämänvaiheesta. Uutta miestä en varmasti ota, olen oikein tyytyväinen yksin asumiseen. Samat harrastukset jatkuvat osaltani.

Hmm, olisinko tarvitseva ja rakkautta antava sekä vastaanottava ihminen; vai itseriittoinen ja voimaantunut palstamamma?

Valitsen vaihtoehto A:n.

Se on itsepetosta ja läheisriippuvuutta.

Ei toinen ihminen ole sun vikojen kompensoimista varten. 

Aloittaja varmaan kuvittelee myös pääsevänsä itseään karkuun muuttamalla?

On. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka en ole noin 40 vuotiaana ole ollut eläessäni parisuhteessa  niin en minä osaa pitää itseäni tämän vuoksi erityisen vahvana tai heikkona.

Minusta on hyvin yleisinhimillistä ja ymmärrettävää, että kaipaa ja haluaa osakseen rakkautta ja huomiota.

Mutta jos on perusterve niin henkisesti kuin fyysisesti niin kovin tekee elämästään raskaan, jollei osaa ja kykene antamaan elämälleen arvoa  vaan pitää sitä korkeintaan puolinaisena  jos ei rinnalla olisi välittävää ja rakastavaa kumppania.

Mutta  mutta kai minustakin olisi varttunut ja kasvanut katkera (" incel mies")  jollen olisi onnistunut luomaan ja ylläpitämään vastavuoroisia ja mittaamattoman srvokkaita ihmissuhteita niim naisten kuin miesten kanssa vaikka se yksi ja erityinen puuttuu ja on puuttunut rinnaltani.

Erakoitakin, jotka eivät koe tai tunne tarvetta, ainakaan läheisiin ihmissihteiin varmasti on, kuten myös heitä, jotka s

Erittäin hyvä kommentti. Samaa mieltä. 

Jos sulla ei ole hyvä olla yksin, ei sulla ole hyvä toisen kanssakaan, koska sinä olet edelleen se sama onneton raukka.

Ja sillä toisella on aivan hirveää, kun kuvittelet hänen keskittyvän sinua paapomaan, vauva.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, olisinko tarvitseva ja rakkautta antava sekä vastaanottava ihminen; vai itseriittoinen ja voimaantunut palstamamma?

Valitsen vaihtoehto A:n.

Läheisriippuvuus kuristaa hengiltä. Mä en usko että kukaan valitsee kuristajaviikunaa.

Parisuhde ei takaa hyvinvointia mutta pahoinvointia voi kyllä aiheuttaa,esimerkiksi nyrkki naamaan on kiva aloittaa päivä .

Ei tietenkään. Etenkin jos elämässä ei ole muita ihmisiä jotka kannattelevat sua ja tekevät hyvää sun mielenterveydelle. Moni joka ei halua parisuhdetta omistaa välittävät vanhemmat, hyviä kavereita jne, eli saavat hyvinvointia sitä kautta. Käytännössä jokainen tarvitsee muita ihmisiä jossain määrin.

Vierailija kirjoitti:

Sana tarvitsee on vähän omituinen, kuin pakottava tarve avun saamiseksi. Toimiva parisuhde edellyttää muutakin kuin ap:n omia tarpeita 

Mikä ihmeen tarve on aina nillittää jokaisesta sanasta? Ap puhuu ihan asiaa.