Lue keskustelun säännöt.
Onko heikkoutta jos tarvitsee kumppanin ja parisuhteen voidakseen hyvin?
15.06.2024 |
Kun tarvitsevuutta pidetään normaalina, luonnollisena heikkoutena, joka on inhimillistä ja ok, niin päteekö tämä myös siihen että tarvitsee kumppanin/ puolison? Onko ihminen joka voi hyvin ja pärjää sinkkuna vahvempi?
Kommentit (165)
Kokemus täällä hei. On harhaluuloa että ihmisen on tarvittava toista. Se saa sinut taipumaan asioihin, jotka eivät ole sinulle hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mutta täällä palstalla sanotaan että on
Ihmiset nyt käsittää väärin Tim Poolin saaman kritiikin. Kun sä et voi ostaa hyvinvointia! Timi jäi kiinni sanallisesta väkisinmakaamisesta ja tällä on kyllä nainen. Timihän luuli rahan tuovan mukanaan maagisen parannuksen henkiseen puoleen. Ei tuonut, koska naisen tehtäväksi jää tyystin muut asiat kuin miehensä terapiointi.
Aikuisen tulisi pystyä vastaamaan omista tarpeistaan, ja sitten auttaa lasten tarpeisiin vastaamista. Jos aikuisten välinen suhde perustuu jonkinlaiseen hoiva-tarve-asetelmaan, se hajoaa, kun lapsi tulee kuvioihin. Tai vaihtoehtoisesti lapsi jää paitsioon :(
itse en ikinä alkaisi suhteeseen tarvitsevan ihmisen kanssa. Valitettavasti markkina on näitä pullollaan. 1/10 mainitsee jotakin, mitä antaa suhteeseen. Miehet tuntuvan etsivän ennemminkin kaveria miesharrastuksiinsa, mikä on harmillista. Ei ole kiva lähteä suhteeseen, jos ehtona on pakko korvata omat, naiselliset harrastukset miehen harrastuksilla, ja päälle seksi. Lapsista ei saa edes puhua, ettei mies pelästy :(
Vierailija kirjoitti:
Loppupeleissä jokainen kuolee yksin.
Se olisikin vaikeeta jos aina pitäisi kuolla kaksin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla puuttuu siis tää luonnollinen tarve haluta parisuhdetta. En halua että kukaan tulee sotkemaan mun vapaudentunnetta :D
N32
Naiseni ajattelee osapuilleen toisen lauseesi mukaan. Kunnioitan omaa kuin hänenkin vapauttaan. Jos menen rannalle ja pyydän häntä mukaan, hän tulee tai ei. En ajattele siitä sen kummemmin.
-Mies1976
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onni on oma tupa ja joku, jota rakastaa.
- Leo Tolstoi
Se voi olla tottumus. Koska jos on tarpeeksi kauan ilman parisuhdetta, tottuu tavallaan elämään niin. Miettii vain mitä haittoja parisuhteesta voi tulla tai mitä toinen ihminen lopulta on. Mutta apua ja rahaa kaikki toki tarvitsevat, vaikka muuttoon tai kipeänä, hammaslääkäri jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota huomioon vastauksissa, että täällä parveilee miesvihafeministejä kuin paskakärpäsiä navetassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen vahva ja pärjään yksin. Tuttu ei ollut vahva ja teki itsarin kun parisuhde päättyi eikä kestänyt ilman kumppania.
Minkä ikäinen tuttusi oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä on hyvää myös sinkkuna, on silloin mahdollisuus lähteä parisuhteessa kaltoinkohtelussa ja toinen tiedostaa tämän paremmin. Elämäänsä tyytymätön myös vetää puoleensa tietyntyyppisiä ihmisiä.
Allekirjoitan tämän. Ensin pitää osata olla onnellinen yksin, sitten vasta voi olla onnellinen yhdessä.
Identiteetti kuitenkin muotoutuu seurassa. Ei kukaan ole saari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla puuttuu siis tää luonnollinen tarve haluta parisuhdetta. En halua että kukaan tulee sotkemaan mun vapaudentunnetta :D
N32
Naiseni ajattelee osapuilleen toisen lauseesi mukaan. Kunnioitan omaa kuin hänenkin vapauttaan. Jos menen rannalle ja pyydän häntä mukaan, hän tulee tai ei. En ajattele siitä sen kummemmin.
-Mies1976
Naisesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin teinistä noin 32-vuotiaaksi parisuhteessa ihan tauotta. Lyhyet sinkkujaksot ahdistivat. Mutta kun sain lapsia, ei yksinolo ahdista vaikka avioliitto päättyi eroon, koska on nuo lapset. Kaikissa parisuhteissani voin huonosti, ja osittain ihan omaa syytäni. Pitkän yksinolon jälkeen tuntuu että olisin taas valmis parisuhteeseen, mutta ensinnäkin hirvittää, että onnistuuko sittenkään, ja toiseksi löydänkö enää 5-kymppisenä ketään, kenen kanssa voisi ajatellakaan suhdetta. Toistaiseksi ei ole sellaista ihmistä tullut vastaan, vaikka vaivihkaa olen kumppania katsellut ja treffeilläkin käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Loppupeleissä jokainen kuolee yksin.
Jos siinä hetkessä on yksikin ihminen läsnä, et kuole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallinen ketju, jossa elämässään epäonnistuneet neuvovat nuorempiaan ja nuoremmat esittävät vahvuutena tinkimättömyyden.
Onnellisessa parisuhteessa molemmat rakastavat toisiaan ja ovat vapaaehtoisesti tekemässä asioita kumppanin hyväksi. Eikä ihmisten tarvitse olla täysin samanlaisia. Meillä minä ja vaimo olemme persoonina ja lahjojen näkökulmasta erilaisia. Samoin arvomaailmatkin hieman poikkeavat. Tämän takia täydennämme toisiamme. Minä olen oppinut häneltä ja hän minulta.
Olen introvertti ja vaimoni on ainoa henkilö jonka seurasta saan voimaa, enkä toisinpäin. Samoin vaimolla. Molemmat olemme myös toistemme parhaita ystäviä, vaikka varsinkin vaimolla on laaja ystäväpiiri muutenkin.
Huonot parisuhteet ovat sitten erikseen. Ei ole pakko olla huonossa suhteessa ja itsekin voi paljon vaikuttaa suhteen laatuun.
Vierailija kirjoitti:
On, säälittävää.
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mielestäni parisuhteessa eläminen on parempaa kuin yksin eläminen. Arjen pikku jutut on kiva jakaa toisen kanssa.
Miksi arki pitäisi jakaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mielestäni parisuhteessa eläminen on parempaa kuin yksin eläminen. Arjen pikku jutut on kiva jakaa toisen kanssa.
Miksi arki pitäisi jakaa?
Ehkä voisi kääntää kysymyksen laajemmaksi. Miksi toisia ihmisiä pitäisi huomioida tai auttaa? Ainakin itselleni tulee hyvä fiilis mikäli voin auttaa toista, josta pidän. Toisaalta on mukavaa myös kun on ihminen joka välittää, ja myös pyytettömästi auttaa mikäli on tarve. Halaukset aamuisin yms. tekevät tutkitusti ihmiselle hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan luonnollista. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja hellyyttä.
olen itsenäinen ja omillani pärjäävä sinkku ollut jo monia vuosia. Mutta tottakai kaipaan kosketusta ja arjen jakamista. Pärjään koska on pakko pärjätä. Mutta en ottaisi kumppaniksi henkilöä joka ripustautuisi minuun. Suhteen täytyy antaa molemmille yhtä paljon. Eli ripustautuminen ei ole ok.
En minä tarvitse rakkautta ja hellyyttä. En ole koskaan tuntenut esim. minkäänlaista "halipulaa" tai muutakaan kosketuksen kaipuuta..
En minäkään, se on palvelus jota annan parisuhteessa jos henkilö jonka kanssa olen on sellaisen tarpeeseen taipuvainen. Sinkkuna nämäkään rasittavat "kotityöt" ei vaivaa.
Eräästä tutustani , en yleistä , tiedän että voi myös olla voimakas läheis riippuvuus.
Onko sulla hyvä olla täysin yksin? Ei selvästikään.