Mikä niissä fantasiaelokuvissa ja sarjoissa viehättää?

Ne viehättävät ihmisiä, joilla on mielikuvitusta.

Vierailija kirjoitti:

Ne viehättävät ihmisiä, joilla on mielikuvitusta.

Tuohon miehenkin vetoaa, olen vain sitä mieltä ettei "hyvä mielikuvitus" tarkoita pelkästään sitä että osaa eläytyä fantasiamaailmaan. Eikö mielikuvitusta ole esimerkiksi mikään luovuuteen liittyvä? Ap

Viehättää juuri se fantasia. Saa nollattua aivonsa todellisuudesta hetkeksi.

Realismiin pohjautuvat elokuvat ja sarjat joutuvat toimimaan tiettyjen raamien sisällä, kun taas fantasia/sci-fi voi ottaa enemmän vapauksia.

En itsekään pidä esim. näistä Avengers yms. supersankarihötöistä.

Sci-fiä ja fantasiaakin on monenlaista.. Osa on enemmän "jalat maassa" ja toiset on todella korkealiitoisia.

Fantasiamaailmaan/universumiin pääsee helpommin pakoon arkipäiväisiä asioita. Se varmaankin kaikessa yksinkertaisuudessaan viehättää verrattuna esimerkiksi draamasarjoihin. Jos haluan draamaa, sitä on heti, kun ulos ovesta ponkaisee. 

Haluan viihdykettä, en jotain, mikä saa ajattelemaan tylsää arkea. Jos valtiolla on huoli siitä, riittääkö kassassa kulta ja jalokivet, sitä on mukava katsoa, toisin kuin sarjaa jossa on euroja ja saa miettimään miten joutuu jälleen kärsimään oikeassa elämässä kun leikkauksia tehdään säästösyistä, vaikka ne leikkaukset aiheuttavat vain isomman laskun jopa muutamassa vuodessa. Fantasiamaailmoissa nuo valtion rahaongelmat yleensä joku yksittäinen talousnero onnistuu korjaamaan, toisin kuin oikeassa elämässä.

Itselleni miekka ja magia on puhtaasti todellisuuspakoa, jonka jälkeen jaksaa paremmin rämpiä tässä oikeassa elämässä raha- ja terveyshuolien kanssa. Joku toinen täyttää sanaristikoita tai sudokuja unohtaakseen hetkeksi todellisuuden, joka itseä koskettaa. Sudokuja itsekin joskus täytellyt ennen nukkumaan menoa. Tyhjentää mielen stressiä aiheuttavista ajatuksista, hyvä sarja, kirja tai se sudoku. Olen huono sietämään stressiä, joten tarvitsen näitä pakokeinoja arjesta.

Juuri se fantasia siinä viehättää. Se että oikeassa elämässä ei tule velhoja ja örkkejä vastaan. Se että siellä pääsee mukaan elämää suurempiin taisteluihin. Se että se yksinkertaisesti on kivaa.

Eskapismia eli pakoa todellisuudesta.

Fantasiassa ei tarvitse ottaa huomioon oikean elämän rajotteita. Näin mahdollisuudet ovat rajattomat ja tarinat monipuolisia. Nykyhetkeen sijoittuvissa draamoissa on se ongelma, että kun niitä on katsonut tarpeeksi niin on nähnyt kaikki, koska juonikuviot toistaa itseään draamasta toiseen.

Aloittaja olettaa että olisi olemassa joku SeJuttu-vastaus mikä saisi hänet ymmärtämään mikä niissä viehättää.

Ei sellaisia vastauksia ole.

Älkää vastatko trolleille vaan ilmoittakaa asiattomaksi!

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja olettaa että olisi olemassa joku SeJuttu-vastaus mikä saisi hänet ymmärtämään mikä niissä viehättää.

Ei sellaisia vastauksia ole.

Ei, vaan juuri nämä ihmisten mielipiteet on se mitä halusinkin lukea. Tuo esimerkki valtion kullasta ja jalokivistä selvensi tätä itselleni hieman, koska minä taas nimenomaan pidän siitä että siinä on ne eurot tai jokin "oikea" valuutta ja saan sitten itsekin tätä pohtia, kun taas juuri nuo kulta ja jalokivet pilaisivat minun mielestäni koko elokuvan. Näin me ollaan erilaisia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Älkää vastatko trolleille vaan ilmoittakaa asiattomaksi!

Tuokin on eskapismia.

Onhan niissä se todellisuuspako- esimerkiksi palstan ylimielisiä tiukkaajia pääsee paketsiin.

Niissä harvemmin tarvitsee ajatella loogisesti. Jos vaikka hahmo yhtäkkiä ilmestyy tuhannen kilometrin päähän niin sen voi selittää teleportaatiolla sun muilla. Oikeaan maailmaan sijoittuvissa tarinoissa tuollainen olisi iso juoniaukko. Tietysti fantasiassakin voi tulla juonipuutteita jos unohdetaan "sääntöjä" mitä on aikaisemmin ollut, mutta ne menevät helpommin ohi, koska eivät ole oikeaan maailmaan sidottuja ja siten helposti huomattavissa.

Kirjat minua oikeastaan miellyttää enemmän kuin elokuvat ja sarjat. Se että saa upota uuteen maailmaan ja opetella sen lain alaisuudet. Mihin voi käyttää taikuutta, mihin ei. Mitä siitä seuraa? Kuka voi taikoa, voiko taikuutta varastaa jne.

Ei minua kiinnosta oppia vapaa-ajalla mitään käytännön taitoja, joskus toki on pakko. Mutta elämä on sellaista rutiini suorittamista muuten, on kiva kuvitella jotain ihan muuta kun tahrojen putsausta, pyykkäämistä ja pyörän korjausta.

Koska pidän fantasiaelokuvien taiteellisuudesta. Äärimmäisenä esimerkkinä Avatar, joka oli niin kaunis elokuva, että melkein itketti. Pidän myös hevosia, haarniskoja ja lohikäärmeitä silmäkarkkina. Katson niitä mieluummin kuin arkisia kohtaamisia. Arkisia kohtaamisia saa menemällä ovesta ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja olettaa että olisi olemassa joku SeJuttu-vastaus mikä saisi hänet ymmärtämään mikä niissä viehättää.

Ei sellaisia vastauksia ole.

Ei, vaan juuri nämä ihmisten mielipiteet on se mitä halusinkin lukea. Tuo esimerkki valtion kullasta ja jalokivistä selvensi tätä itselleni hieman, koska minä taas nimenomaan pidän siitä että siinä on ne eurot tai jokin "oikea" valuutta ja saan sitten itsekin tätä pohtia, kun taas juuri nuo kulta ja jalokivet pilaisivat minun mielestäni koko elokuvan. Näin me ollaan erilaisia. Ap

Jännää, että valuutta ja sen erilaisuus häiritsevät, kun valtioilla kuitenkin valuutat ovat perustuneet aikoinaan kultakantaan tai hopeakantaan. Plus, aikanaan kolikoita lyötiin arvometalleista. Toki ymmärrän sen, että haluaa konkreettista ja tuttua, vaikkapa ne eurot tai dollarit. Itseäni ei häiritse raha tai sen puuttuminen, jos sille on syy (miljöönä tyyliin antiikin aikaiset paikat). 

Ajatelkaapa mikä fantasian kultakaivos olisi unemme.... niitä kun pääsisi katsomaan elokuvana/sarjana.

Ja vähän hardcorempi versio olisi tietysti se, että kaikkien unet sotketaan keskenään ja niistä kutoutuu oma uusi versionsa.... johon ei itse pystyisi vaikuttamaan. 

Omissakin olisi monella liikaa sulateltavaa, saati vielä muiden fantasiat päälle.

Omia unia katsoisin kyllä uusintana kerta toisensa jälkeen, on muutamia sellaisia joihin olen koukuttunut ja saan houkuteltua jostain aivojeni lokeroista joskus uusinnan, joskin jonkin verran eriversiona, mutta tarinaltaan suht'samana.

Fantasiassa ja lastenelokuvissa käsitellään perusarvoja. Draamoissa ote on henkilökohtainen, individualistinen. En jaksa seurata keinotekoisen hahmon keinotekoista elämää ja yrittää samaistua siihen. En vain osaa samaistua ihmisiin joita ei oikeasti ole. Ei ne päähenkilön itkut tai ilot tartu, ei ollenkaan. Eivätkä kauhuelokuvatkaan pelota, koska ei niitä hahmoja ole oikeasti. Siksi tykkään elokuvista, joissa käsitellään suuria asioita, maailmojen tuhoutumista ja kalistellaan sapeleita välillä. Silloin minäkin saan tunnetta peliin ja silloin elokuva tekee tehtävänsä.