Hääkutsu kummitädille ilman avecia
Olen innolla odottanut kummilapseni häitä. Ajattelin, että on kiva juhlistaa nuorenparin onnenpäivää yhdessä aviomieheni kanssa. Ajattelin myös, että häissä voisivat kummilapseni vanhemmatkin tutustua hieman paremmin aviomieheeni. Olemme olleet useamman vuoden naimisissa ja nähneet ylioppilasjuhlissa yms. isommissa tapahtumissa. Kummilapsen äiti on ystäväni ja häntä olen toki nähnyt muutenkin. Muttamutta .... pettymyksekseni sain hääkutsun vain itselleni. Juhlatila on kuulemma "aika täynnä" eikä miestäni siksi kutsuttu lainkaan. Olen tosi pettynyt ja pahoilla mielin. Vaikka mieheni ei merkitsekään hääparille mitään, olisin kuvitellut, että edes ystäväni ajattelisi asiaa myös minun kannaltani, ja että tarkoitus olisi järjestää myös kaikkien vieraiden kannalta kiva juhla. Ei ole kovin kiva mennä yksin moiseen perhejuhlaan, jossa vanhat parit ovat yhdessä siellä juhlissa, ja vähemmän aikaa naimisissa ollut joutuu istumaan yksin "sinkkuna". Sain ihan tarpeeksi kauan olla sinkkuna ja nyt olisi ollut kiva juhlia mieheni kanssa yhdessä. Toki juhlat ovat nuorten juhlat, ja järjestäjä päättää, keitä juhliin kutsuu. Mitä te olette mieltä, olenko vain pikkumainen ja itsekäs?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan saa kiinni siitä, miksi hääparin pitäiisi juhlapäivänään ajatella jotain morsiamen äidin ystävän miestä. Suosittelen jäämään kotiin, kun sinulle kummityttösi ei selkeästikään merkitse mitään, vaan pelkkä oma napa on mielessä jopa hänen hääpäivänään.
Siis kummitädin miestä. Eli kummitätiä. Puolison kutsuminen on kohteliasta, ja sillä varmistetaan juhlissa viihtyminen. Se ei tarkoita että kummitädin (tai siskon tai ystävän tai kenen tahansa) puolison pitäisi olla hääparille erityisen tärkeä ihminen.
Heikosti menee, jos ei pysty muutamaa tuntia juhlissa viihtymään ilman puolisokin. Läheisriippuvuuteen on saatavilla apua.
Eiköhän valtaosa pysty. Minäkin, mutta en silti osallistuisi häihin joihin miestäni ei olisi kutsuttu. Ellei kyseessä ole jotkut kaveri-bilehääjuhlat, joissa muillakaan ei ole puolisoita mukana. Näissä etikettihommissa me ollaan pakettidiili.
Enpä ole onneksi ikinä saanut hääkutsua ilman että myös mieheni on kutsuttu, ja sama toisinpäin. Häissä käydään 2-3 x vuodessa. Emmekä ole naimisissa.
Mikset kutsu ystävääsi ja hänen miestään vaikka teidän luokse kylään, jotta saavat tutustua mieheesi? Miksi se pitäsi väkipakolla tehdä kummityttösi tärkeänä päivänä?
En ehkä menisi, häät on p*ska juhla, jos ei oo puolison tai hyvien tuttujen kaa samas pöydässä.
Jos menisin, en antaisi kummoista lahjaa vaan mun budjetti olis jo " aika täynnä".
Nykyisin häät tuntuu olevan tyystin erilaisia kuin joskus 50 vuotta sitten. Olen ollut useammissakin häissä, mihin oli kutsuttu kaikki lähinaapuritkin ja kylän väkeä ja silloin ei rajattu pois lapsiakaan. Oli kunnon meininki, hyvää ruokaa riittämiin, lahjapöytä notkui lahjoista, häävalssi (nimenomaan valssi eikä mitään notkumista), tanssit kera soittajien vieraille.
Eikä mitään kerjuuhäitä.
Eikä noloja leikkejä.
Kummitäti miehineen olisi mainittu kutsussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana oikein yllytetään (lähinnä median ja agendan toimesta) että jättäkää ihmeessä vaan kaikki lapset kutsumatta ja kaikki ketkä eivät ole SINULLE itselle tärkeitä.
Ettekö ihmiset huomaa, että se on tahallista johdattamista itsekkääseen elämään? MINUN tärkeä päiväni, MINÄ saan päättää ketä kutsun, enhän ole nähnytkään tätä miestä/sen lapsia jne. koskaan... "MINÄ olen lapseton, niin kaikkien häävieraidenkin tulee olla" Miksi MINÄ maksaisin Maikin miehen /lapsen ruokailusta, kunhan MINÄ pääsen häämatkalle siihen ja siihen luksushotelliin.Siis niin itsekästä että päätä huimaa.
Olen tässä vähän samaa mieltä. Hienoa kun kaikki kerrankin saadaan paikalle saman katon alle. Kiva niitä yhteiskuvia sitten katsella ja muistella. Nykyään se omahyväisyys valtaa alaa. Tai etkä se on häpeä joillekin kun eläm
Hienoa kenelle? Hääparilleko, joka ei voi kutsua aidosti läheisiä, koska mukaan on kutsuttava sedän uusin vaimo, koska etiketti?
Kenelle ne yhteiskuvat on tarkoitettu, jos ei nimenomaan hääparille, joka ei halua kuviin heille tuntemattomia? Onhan se kiva jälkikäteen ihmetellä, keitä nämä tuntemattomat oikein olivat ja kenen kanssa saapuivat.
Eiköhän valtaosa pysty. Minäkin, mutta en silti osallistuisi häihin joihin miestäni ei olisi kutsuttu. Ellei kyseessä ole jotkut kaveri-bilehääjuhlat, joissa muillakaan ei ole puolisoita mukana. Näissä etikettihommissa me ollaan pakettidiili.
Enpä ole onneksi ikinä saanut hääkutsua ilman että myös mieheni on kutsuttu, ja sama toisinpäin. Häissä käydään 2-3 x vuodessa. Emmekä ole naimisissa.
----
Helpotus juhlijoille, että etikettihullut jäävät kotiin. Oikeassa elämässähän ei edes ole tuollaista etikettiä, että puolisokin on pakko kutsua.
Se on niin, että jos tökkii mennä juhliin, niin kannattaa vain ilmoittaa, että en pääse sinne mukaan.
Tällä tavoin et joudu itseäsi piinaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan saa kiinni siitä, miksi hääparin pitäiisi juhlapäivänään ajatella jotain morsiamen äidin ystävän miestä. Suosittelen jäämään kotiin, kun sinulle kummityttösi ei selkeästikään merkitse mitään, vaan pelkkä oma napa on mielessä jopa hänen hääpäivänään.
Siis kummitädin miestä. Eli kummitätiä. Puolison kutsuminen on kohteliasta, ja sillä varmistetaan juhlissa viihtyminen. Se ei tarkoita että kummitädin (tai siskon tai ystävän tai kenen tahansa) puolison pitäisi olla hääparille erityisen tärkeä ihminen.
Minä en ole lähtenyt aveciksi tuntemattomien ihmisten häihin. Sanoin puolisolle, että voisitko mennä ihan yksin kaverisi häihin ja minä jätän ne väliin. En ollut koskaan tätä kaveria tavannut, kun asuttiin eri paikkakunnilla.
Soita ja selvitä mikä meininki. Vai oletko sen sama jonka puoliso on muutenkin menossa isosetänsä hautajaisiin ilman sinua? Problem solved, kumpikin hoitaa oman sukunsa vai miten se meni siinä ketjussa?
Aika monta ikävää kommenttia. Itse en menisi kyseisiin häihin. Laittaisin onnittelukortin ja jonkun pienen rahasumman heille lahjaksi. En haluaisi mennä häihin, missä toisilla on puolisot mukana ja itse istuisin yksin. Yleensäkään häissä ei tunne oikein ketään, kun on kaksi sukua ja kahdet ystävät. Meillä omissa häissä kutsuttujen joukko oli rajallinen, kun hääpaikkaan mahtui tietty määrä. Silti kutsuttiin koko perhe, lapsetkin. Sitten vain piti rajata vierasjoukkoa.
Juhlatilan istumapaikat on aika selvä vieraiden maksimimäärän sanelija.
Aina joku loukkaantuu vieraslistan takia. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Aika monta ikävää kommenttia. Itse en menisi kyseisiin häihin. Laittaisin onnittelukortin ja jonkun pienen rahasumman heille lahjaksi. En haluaisi mennä häihin, missä toisilla on puolisot mukana ja itse istuisin yksin. Yleensäkään häissä ei tunne oikein ketään, kun on kaksi sukua ja kahdet ystävät. Meillä omissa häissä kutsuttujen joukko oli rajallinen, kun hääpaikkaan mahtui tietty määrä. Silti kutsuttiin koko perhe, lapsetkin. Sitten vain piti rajata vierasjoukkoa.
Mistä sinä tiedät onko siellä muilla puolisot mukana? Minä ehdottomasti lähtisin yksin, kun on kummilapsesta kuitenkin kyse. Kyllä ilman puolisoa pärjää muutaman tunnin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah. Minä sain erään lähiperheen jäsenen häihin kutsun niin että avomiestäni ei kutsuttu. Ollaan oltu avoliitossa 13 vuotta, mutta eri paikkakunnilla kun asutaan ja ikäeroa tuohon naimisiin menevään on, niin avomieheni ei tunne häntä hyvin, ovat vain nähneet pari kertaa (ei olla kovin tiivis perhe, mutta kuitenkin). Kukaan ei siis inhoa avomiestäni, hän on vain jäänyt etäiseksi noille jotka menee naimisiin. Ja siispä jättivät avomieheni kutsumatta. Loukkaannuin, kun kuitenkin lähiperheen häät kyseessä. Sinä sentään olet vain kummitäti.
No eihän se ole edes avomies jos eri paikkakunnilla asutte.
Voi saatana mikä ääliö olet.
Jos juhlatilan maksimikapasiteetti on 50, se on silloin 50 eikä 51. Tämän määrittelee ihan paloturvallisuuslaki. Tästä syystä pitää joskus karsia etäisemmiltä tyypeiltä puolisot pois, jotta kummitäti ei vedä hernettä nenään, kun ei edes häihin kutsuttu. Ja silti se kummitäti kiukuttelee, kun kutsu tuli mutta menikin eri tavalla kuin kummitäti oli ajatellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan saa kiinni siitä, miksi hääparin pitäiisi juhlapäivänään ajatella jotain morsiamen äidin ystävän miestä. Suosittelen jäämään kotiin, kun sinulle kummityttösi ei selkeästikään merkitse mitään, vaan pelkkä oma napa on mielessä jopa hänen hääpäivänään.
Siis kummitädin miestä. Eli kummitätiä. Puolison kutsuminen on kohteliasta, ja sillä varmistetaan juhlissa viihtyminen. Se ei tarkoita että kummitädin (tai siskon tai ystävän tai kenen tahansa) puolison pitäisi olla hääparille erityisen tärkeä ihminen.
Eikö aikuinen ihminen voi viihtyä juhlissa tuttujen keskellä ilman puolisoa? Häät ei ole kutsutuille paikka parannella parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana oikein yllytetään (lähinnä median ja agendan toimesta) että jättäkää ihmeessä vaan kaikki lapset kutsumatta ja kaikki ketkä eivät ole SINULLE itselle tärkeitä.
Ettekö ihmiset huomaa, että se on tahallista johdattamista itsekkääseen elämään? MINUN tärkeä päiväni, MINÄ saan päättää ketä kutsun, enhän ole nähnytkään tätä miestä/sen lapsia jne. koskaan... "MINÄ olen lapseton, niin kaikkien häävieraidenkin tulee olla" Miksi MINÄ maksaisin Maikin miehen /lapsen ruokailusta, kunhan MINÄ pääsen häämatkalle siihen ja siihen luksushotelliin.Siis niin itsekästä että päätä huimaa.
Olen tässä vähän samaa mieltä. Hienoa kun kaikki kerrankin saadaan paikalle saman katon alle. Kiva niitä yhteiskuvia sitten katsella ja muistella. Nykyään se omahyväisyys valt
Ei jumaliste, on sulla ongelmia. Käy maistraatissa ja jätä kunnon häämenot muille
Vierailija kirjoitti:
Aika monta ikävää kommenttia. Itse en menisi kyseisiin häihin. Laittaisin onnittelukortin ja jonkun pienen rahasumman heille lahjaksi. En haluaisi mennä häihin, missä toisilla on puolisot mukana ja itse istuisin yksin. Yleensäkään häissä ei tunne oikein ketään, kun on kaksi sukua ja kahdet ystävät. Meillä omissa häissä kutsuttujen joukko oli rajallinen, kun hääpaikkaan mahtui tietty määrä. Silti kutsuttiin koko perhe, lapsetkin. Sitten vain piti rajata vierasjoukkoa.
Vieläkö rahaa tuommoiselle paskapäälle laittaisin. Jättäisin huomiotta, en edes ilmoittaisi etten tule.
mutta provohan tämä on, leikin nyt kuitenkin mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta etiketti menee vähän niin, että työkaverit voi kutsua ilman puolisoa ja kaukaisemmat ystävät. Mutta muut (sukulaiset, läheiset ystävät ym) täytyy kutsua puolison kanssa.
No ei todellakaan tarvitse. Ihan hyvä, kun rajataan kutsutut heihin, joiden kanssa on muutenkin tekemisissä.
No, ehkei tarvitse, mutta aika törppöä kyllä, jos ei lähisukulaisia, läheisiä ystäviä tms. kutsuta puolisoineen!? Mitä ihmettä? No, jättäisin kyllä myös menemättä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häihin en menisi ilman avec-kutsua. Tosin ainoa paikka, jossa olen tällaiseen "vain sinut on kutsuttu" meininkiin törmännyt on AV.... Ehkä Porvoossa sitten yleisempää.
Ei sitä muotoilla noin. Vaan hääkutsu tulee vain sen yhden kutsutun nimellä. Jos puolisokin on kutsuttu niin kutsussa on puolison nimi tai merkintä avec tai perheineen. Monelle asia on epäselvä ja siksi soittaa ja kysyy onko puolisonikin kutsuttu kun hänen nimeä ei ollut kutsussa, niin silloin morsian sanoo että vain sinut. Itsellenikin on käynyt noin, loukkaannuin, koska puolisoni oli kuitenkin ihan tuttu heille.
Pölö, pölö. Jos kutsussa on vain sinun nimesi niin kutsu on vain sinulle. Siinä ei ole mitään tulkittavaa, josta tarviisi soitella. Avioparin ollessa kyseessä toiminta on tuossa kohtaa supertökeröä WT bjaskaa. Kai sitä sitten on niin torspoja, että tuolla menevät. Itse en ole edes kuullut moisesta kuin tällä palstalla.
Eri asia on sitten nämä muutamat tapaukset, jossa vanhaa vihanpitoa on alettu hääkutsun kautta esittelemään eli laitetaan avioparille ainoastaan toiselle nimetty kutsu vidhuiluna. Silloinkaan en menisi paikalle jos omalle kohalle sattuisi.
Ap vaikuttaa kummitädiltä, joka on kutsuttu vain velvollisuudentunnosta. Ajateltu, että pakko kutsua, kun on kuitenkin kummi, vaikka ei ole mitenkään merkityksellinen ihminen morsiamelle.