Ulla Appelsin: "Suomi valitsi korona-aikana vanhukset, Ruotsi lapset ja nuoret. Hinta on ollut kova" - miksi yli 70-vuotiaat säästettiin??
Ruotsi ei työntänyt lapsia ja nuoria koteihin yksinäisyyteen tietokoneiden ääreen vaan piti peruskoulut auki. Ruotsi ei ajanut ahdinkoon lasten ja nuorten urheiluseuroja. Ruotsi ei pakottanut sulkemaan kahviloita, ravintoloita, urheilutiloja ja muita nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Suomi toimi toisin. Kirjastoistakin ajettiin meillä pahimmillaan nuoria ulos, kun vierailuaikaa laskettiin minuuteissa. Vaikka Ruotsikin myöhemmin kiristi linjaansa, se pysyi selvästi löysempänä kuin Suomen linja.
Hinta on ollut Suomessa hirvittävä. Oli ja on tietenkin heitä, jotka selvisivät ihan hyvin. Onneksi. Mutta asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi. Jäljet näkyvät edelleen.
Pitäisikö meidän kysyä, miksi Suomi turvautui äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan, jota perusteltiin erityisesti vanhusten suojelulla, mutta joka tosiasiassa eristi yli 70-vuotiaat rakkaistaan, aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia ja samalla hylkäsi heidät, joilla elämä oli vasta hyvin alkupuolella. Heidät, joiden käsissä on tämän maan tulevaisuus.
Kommentit (757)
Vierailija kirjoitti:
Ah, jälkiviisaus on aina kaunista. Jos vanhuksia (ja muita) ihmisiä olisi kuollut Suomessa kymmeniä tuhansia kuten Italiassa, nyt raivottaisiin miksi yhteiskuntaa ei suljettu. Se on aina helppo jälkikäteen sanoa mikä olisi ollut paras ratkaisu. Tosiasiassa suomalaisilla on joku sellainen geenimuoto, ettei täkäläiset saaneet vakavaa tautimuotoa. Sama löytyy muutamalta muulta ihmisryhmältä maailmasta. Tutkimustietoa löytyy jos haluaa ottaa selvää.
Jos oltaisiin päästy sairaista ja vanhuksista eroon oltaisiin taloudellisesti hyvällä pohjalla, nuoret voisivat paremmin ja ne jotka vanhuksista selvisivät saisivat hyvää hoitoa koska resurssit riittää. Myös ne nuoret jotka tarvitsevat apua saisivat sitä paremmin koska resurssit riittää.
Nyt kaikki on pulassa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tätä Appelsiinia edes olemassa? Eikö se ole samanlainen trollihahmo kuin Keijo Kaarisade. Tapa piiloutua kulissin taa, mikä on yleistä äärioikeistopelkureilla.
Entäs vasemmiston pellenimet a la Solja Pistol. Ai mut eri juttu!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko iigor vai iigorin pilliin puhaltava persu? Jälkimmäinen vielä pahempi.
Oletko demari vai kommari? Molemmat ihan yhtä pahoja.
Molemmat myös vahtii mustasukkaisena omaa erityisasemaansa moskovan ensimmäisenä prceen nuolijana kuten tässä vuosisadan on nähty. Siksi nuo raivoaa niin kovasti iikoreista kun haluavat pitää oman ykköspaikkansa itsellään.
Miksi Putinia ja Venäjää ylistävät putinistit niin kovasti sitten vihaavat demareita? Janus Putkosen ja Johan Bäckmanin hännystelijät, nämä sekopää putinistiperheenäidit ja mummot? Ylistivät myös presidenttiehdokkaaksi pyrkinyttä Laura Huhtasaaren putinistisiskoa Saaraa.
TYHMIN KANSANOSA EI YLEN VALHETUUTIN VUOKSI EDELLEENKÄÄN TAJUA, että Suomen liki konkurssiin ajanut täystuho omituisesti itse äkkirikastui. Voisitteko SDP:tä äänestävät tehdä kansalaisvelvollisuutenne pysymällä poissa äänestyspaikoilta
Lasten ja nuorten pahoinvointi johtuu kyllä ihan muista syistä kuin koronasta. Katsokaa nettiä, katsokaa millaisia hiton ryhmiä mm. facessa on. Sellaisia, jotka eivät todellakaan tue nuoren hyvinvointia. Tunnen myös pari nuorta, jotka olivat tyytyväisiä korona-rajoitteisiin. Nämä ovat ihan mukavasti opinnoissaan ja ihmissuhteissaan pärjääviä, mutta sen verran introverttejä, että olivat tyytyväisiä kun ei ollut "pakko" olla aina niin sosiaalinen ja sai ihan luvalla viettää aikaa itsekseen. Toisen suru voi olla toisen ilo.
En pitänyt Marinista enkä hänen hallituksestaan, mutta uskon kuitenkin, että he tekivät täysin uudessa tilanteessa parhaansa. Kukapa meistä olisi moiseen virukseen vielä muutama vuosi sitten uskonut? Kaikille tuo oli opin paikka, ehkä seuraavan pandemian tullessa kaikki osaavat toimia viisaammin. Niin, ja sellainen tulee varmasti jonakin päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On väärin syyttää koronaa ahdistuksesta. Ahdistuksen syyt ovat todellisuudessa aivan muualla.
Eli sinä tiedät asian paremmin kuin tutkijat. Kiitos.
Tutkijat eivät ole mitään sataprosenttisen objektiivisia puolueettomia erehtymättömiä totuuden kertojia.
Terveisin tutkija
Aika hölmöä syyttää koronaa lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Ongelmat olivat olemassa jo ennen koronaa.
Ongelmat ovat kotona eli päihteitä käyttävät tai muuten vaan välinpitämättömät vanhemmat. Onhan se ihan liikaa vaadittu että antaisi lapselleen edes ruokaa. Osa lapsista saa ruokaa vain koulussa.
Eli tietysti Koronan myötä osassa perheitä tilanne romahti, kun lapset eivät enää päässeet kouluun.
Mutta ei se ongelma korona ollut vaan kotona.
Helppo tietysti aina löytää ne syyt muualta kuin peilistä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Olennaisinta olisi valmistautua uuden pandemian varalle. Onko mitään todellisuudessa tehty sen eteen, ettei toisteta menneitä virheitä ja että jatkossa osataan toimia nopeammin?
Se on ihan se ja sama miten varaudutaan, koska osa (äänekäs) porukka pitää sitäkin tapaa vääränä.
Hyvää jälkiviisastelua. Ruotsia on moitittu se teoista. Valitsi ihan oman linjan. Vanhuksia kuoli todella paljon ja varsinkin ruotsinsuomalaisia. Ja ei meillä mitään radikaalia lockdownia ollut, kun vertaa vaikka britteihin. Meidänkin lapsi kävi uimakoulussa ihan normaalisti ja päiväkodissa. Mutta Ulla se jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, jälkiviisaus on aina kaunista. Jos vanhuksia (ja muita) ihmisiä olisi kuollut Suomessa kymmeniä tuhansia kuten Italiassa, nyt raivottaisiin miksi yhteiskuntaa ei suljettu. Se on aina helppo jälkikäteen sanoa mikä olisi ollut paras ratkaisu. Tosiasiassa suomalaisilla on joku sellainen geenimuoto, ettei täkäläiset saaneet vakavaa tautimuotoa. Sama löytyy muutamalta muulta ihmisryhmältä maailmasta. Tutkimustietoa löytyy jos haluaa ottaa selvää.
Jos oltaisiin päästy sairaista ja vanhuksista eroon oltaisiin taloudellisesti hyvällä pohjalla, nuoret voisivat paremmin ja ne jotka vanhuksista selvisivät saisivat hyvää hoitoa koska resurssit riittää. Myös ne nuoret jotka tarvitsevat apua saisivat sitä paremmin koska resurssit riittää.
Nyt kaikki on pulassa.
Tämä. Vielä kun päästäisiin yhteiskunnan loisista eroon ja lopetetaan rikollisten paapominen niin ehkä tästä Suomesta vielä jotain tulee. Tällä hetkellä näyttää aika pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelin koko ajan päiväkodissa. Olihan se hullua aikaa. Olin vielä jopa alueella joka median mukaan huusi koko ajan punaisena. Kyllähän moni sairastuikin ja itsekkin loppuvaiheessa jo rokotettuna. Mutta kenenkään lapsen, nuoren tai terveen aikuisen en tiedä vakavasti sairastuneen.
Joskus vaan mietin että olisikohan tilanne ollut miten erilainen ilman kaikkia järjettömältäkin osin tuntuneita rajoituksia.
Entä ilman rokotuksia.
Jo ihan Saksassa, Englannissa ja Espanjassa ja monessa muussakin Euroopan maassa oli paljon tiukemmat koronarajoitukset ja maskipakot. Suomessa toimittiin pääosin pelkkien suositusten varassa eikä täällä esim. sakotettu maskittomuudesta. Mutta Suomessa muistellaan liikaa Ruotsin toimintaa (=toimimattomuutta) pandemian alussa. Kyllä se toiminta muuttui Ruotsissakin tiukemmaksi. Ja jälkeenpäin Ruotsin hallitus teetti pande
Näin Ruotsi muutti koronastrategiaansa Tegnell siirrettiin syrjään
Ruotsissa spekuloidaan, että maan uuden strategian taustalla on valtionepidemiologiin kohdistuva luottamuspula.
4.11.2020
Ruotsissa otettiin tänään käyttöön kovat kokoontumisrajoitukset koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Toistaiseksi julkisiin kokoontumisiin saa osallistua enintään kahdeksan ihmistä, ja maan pääministeri Stefan Löfven on kehottanut ihmisiä olemaan tapaamatta muita kuin oman kotitalouden jäseniä.
Kyse oli selvästä käännekohdasta Ruotsin koronastrategiassa, sillä keväällä viruksen ensimmäisen aallon aikana strategian loi kansanterveysviranomainen, jonka keulakasvona toimi valtionepidemiologi Anders Tegnell.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko iigor vai iigorin pilliin puhaltava persu? Jälkimmäinen vielä pahempi.
Oletko demari vai kommari? Molemmat ihan yhtä pahoja.
Molemmat myös vahtii mustasukkaisena omaa erityisasemaansa moskovan ensimmäisenä prceen nuolijana kuten tässä vuosisadan on nähty. Siksi nuo raivoaa niin kovasti iikoreista kun haluavat pitää oman ykköspaikkansa itsellään.
Miksi Putinia ja Venäjää ylistävät....
Ja palstalla päivystävä moskovanvasuri rupesi taas kopypasteamaan jotain epäolennaista spämmiä ketjua roskaamaan kun meni näköjään liian lähelle totuutta tuokin lainattu kommentti.
Onko tämän jatkuvan älämölön tarkoituksena manipuloida suomalaiset ajatukseen, että vastaavan maailmanlaajuisen epidemian tullessa Suomeen, niin hallituksen ei tarvitse tehdä mitään. Ihmisten annetaan kuolla jos ovat kuollakseen, mutta yrityksille kyllä jaetaan tukia. Tietenkin eliittiä suojellaan, mutta tavallisesta kansasta ei niin väliä.
Suomen nuoret voivat huonosti koska vanhemmilla ei ole aikaa heille. Lapsilta puuttuu tuki ja turva jota he kaipaavat. Korona-aika pahensi jo olemassa olevaa pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme valitusta, että vanhukset säästettiin. Viime syksynä kuoli ennätysmäärä vanhuksia koronaan, koska ei rokotettu ajoissa. Luulisi valittajien olevan nyt tyytyväisiä.
Syynä kuolemien ennätysmäärään on suurten ikäluokkien vanheneminen, joten he kuolevat suunnilleen yhtä aikaa, kun ovat syntyneetkin.
Ja muissa Euroopan maissako ei ole suuria ikäluokkia...?????
Voi olla mutta ne ei ole yks yhteen meidän suurien ikäluokkien kanssa. Sotahan loppui eri maissa eri aikoihin jos olivat sodassa ollenkaan.
Suomessa oli viime vuonna Euroopan korkein koronakuolleisuus. Mutta vähänpä tiedät toisesta maailmansodasta, jos kuvittelet, että Euroopassa oli kovin paljon maita, joita se ei koskettanut ja joissa ei syntynyt suuria ikäluokkia sodan jälkeen ihan samalla tavalla kuin Suomeen.
Vasemmiston olemus nousi esiin. Vasemmisto uskoo ja pitää totalitaristisesta vallasta, jossa oma aivotyö uhrataan eliitille. Sanna, Maria ja Li pääsivät jo testaamaan sulkua, Helsinkiä ympäröi poliisit ja armeija.
Hieno harhautus: älkää kansalaiset huomatko pääministerinne juuri äskettäin tapahtunutta tahallista valehtelua vaan katsokaa toisaalle, missä pahis- Sannaa taas haukutaan niiiin hauskasti!
Ruotsissa kuoli koronaan 74 alle 30-vuotiasta.
https://www.statista.com/statistics/1107913/number-of-coronavirus-death…
Ruotsi oli yksi ainoa, joka valitsi toisin. J nyt kun ajattelen, niin Ruotsissa asuvia tuttuja ja tutun tuttuja kuoli enemmän, kuin Suomessa. Suomessa.kuoli vain yksi alle 40 vuotias ystäväni. Toivottavasti lässyttäjät osaavat seuraavan pandemian aikaan sanoa etukäteen miltä asiasta puhutaan jälkikäteen. Ja myös niin, että puhutaan faktoista, eikä foliohatuista.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän jatkuvan älämölön tarkoituksena manipuloida suomalaiset ajatukseen, että vastaavan maailmanlaajuisen epidemian tullessa Suomeen, niin hallituksen ei tarvitse tehdä mitään. Ihmisten annetaan kuolla jos ovat kuollakseen, mutta yrityksille kyllä jaetaan tukia. Tietenkin eliittiä suojellaan, mutta tavallisesta kansasta ei niin väliä.
Ilmeisesti juuri tuo on tarkoitus. Eihän viime syksynäkään tehty mitään koronan torjumiseksi, vaikka kuolleisuus yltyi. Rokotteiden jakamistakin myöhästettiin. Mutta suurin osa kansaa ei piittaa, koska haluaa elää mukavaa normaalielämää. Asenteista niin kuin tämän ketjun takana olevasta kirjoituksestakin kuultaa ikärasismi: iäkkään ihmisen hengellä ei ole merkitystä. Senhän takia eutanasiaakin halutaan Suomeen - koska monet "tietävät" varmaksi, että kaikki iäkkäät sairaat haluavat kuolla. Siitä on lyhyt askel iäkkäiden potilaiden painostamiseen.
Et tiedä kenenkään lapsen, nuoren tai terveen aikuisen sairastuneen?
Minäkään en tiedä yhtään homoa tai kiinalaista. Tarkoittaako se, ettei heitä ole?