Mies uhkailee menevänsä pettämään
Olemme erittäin lähellä eroa, mutta olemme vielä yrittäneet saada asioita kuntoon lastemme vuoksi. Itse koen, että mieheni ei lainkaan ymmärrä, mitä ero sitten käytännössä tarkoittaisi. Hän ei esim. juuri koskaan hoida lapsiamme ilman minua enkä usko, että käsittää sitä, että jatkossa sitten aina hoitaisi omalla jaksollaan. Lisäksi pitäisi mm. myydä hänelle hyvin tärkeä mökki.
Mieheni käytös on hyvin tuuliviirimäistä; samana iltana hän saattaa suunnitella yhteistä kesälomaa sekä sanoa, että haluaa erota. Koen, että mies aidostikin haluaa erota, mutta sitten kun eron jälkeinen elämä realisoituisi, ei enää haluaisikaan. Olen sanonut miehelle, että voi lähettää molempien nimissä avioerohakemuksen. Ei ole kuitenkaan sitä tehnyt. Nyt uusimpana käänteenä mies alkoi eilen uhkailemaan, että menee pian pettämään minua, jos sillä tavalla pääsisi tästä avioliitosta eroon. Intiimielämä meillä siis on kunnossa, tai minä olen jopa halukkaampi kuin mieheni, joten siitä ei ole kyse, että pitäisi sen takia hakea sellaista seuraa. Lisäksi mies sanoi, että aikoo puhua meidän naapureille minusta, jotta he ymmärtäisivät miksi hän on niin paljon poissa. Emme siis tunne ko. naapureita ja asiat mitä hän ajatteli heille kertoa, olisivat vain minun täysin asiatonta mustamaalaamista, jolla ei ole todellisuuspohjaa.
Olen ollen kyllästynyt miehen epäasiallisiin puheisiin ja eri tasoisiin uhkailuihin jos asiat eivät mene aivan hänen tahtonsa mukaan. Millä saisin hänet lopettamaan epäasialliset puheet? Sanominen ei auta. Eikä auta eroaminenkaan, koska silloin hän vasta epäasialliseksi varmasti alkaisikin.
Kommentit (113)
"Jokainen elää sellaista elämää, minkä parhaaksi itselleen näkee. Minun aviomieheni on kuitenkin tietoisesti halunnut mennä naimisiin sekä tehdä lapsia kanssani, joten se leirin vaihtaminen kaverin esimerkistä päälle 40 vuotiaana tuntuu oudolta.
ap"
Ja sinä näet nykyhetken parhaaksi, jossa passiivisesti elät päivästä toiseen repaleisessa perheessä? Olet vastuussa lapsistasi, oletko oikeasti sitä mieltä että miehesi käytös antaa heille hyvän perhemallin? Että he haluavat joskus oman perheen? Ja jos haluavat niin mitäpä lottoat, päätyvätkö he samanlaisen hyväksikäyttäjän puolisoksi koska SINÄ et laittanut loppua tuolle pelille? Koska he pitävät sitä ansionsa mukaisena jossa puoliso harjoittaa henkistä väkivaltaa? Siinä vaiheessa kun hankitte lapsia, lakkasi se "minkä parhaaksi ITSELLEEN NÄKEE" osuus, ja olet vastuussa niistä lapsistasi. Siinä pitäisi olla epäitsekäs, on aika sinunkin olla äiti.
Vierailija kirjoitti:
"Vain lasten takia siedän ja tässä päivä päivältä kerään voimia eroon. Siitähän ei helppo tule tuollaisen ihmisen kanssa. Ja en siedäkään enää tuollaista käytöstä ja siitä mieheni raivostuu kahta kauheammin. Nuo uhkailut alkoivat eilen siitä, kun en vastannut tarpeeksi nopeasti hänen viesteihinsä. Hän itse siis voi aina pistää minulle estoja ja olla vaikka päivän vastaamatta, mutta minun kohdallani hän olettaa minun vastaavan sillä sekunnilla.
Ja ero on varmasti väistämättä edessä, mutta yritin täältä hakea apuja, että miten tuollaisen ihmisen saisi lopettamaan epäasialliset puheet, koska en aio niitä eronkaan jälkeen sietää. Että onko mitään keinoa saada tuollaista ihmistä käyttäytymään aikuismaisesti ja asiallisesti?"
Itse odotin, että löysi sen uuden paremman naisen, siinä huumassa pääsi helposti eroon. Vaatii toki kestävyyttä ja aikaa kuluu, mutta samalla voi itse prosessoida eroa ja lopulta olla valmis menemään. Ja valmis siihen uuteen elämään. Aikaahan se eroprosessikin vaatii, miksei sitä aloittaisi jo odotellessa.
Toinen järkevänä pitämäni valinta on ollut, että olen alusta asti torjunut johdonmukaisesti kaikki ajatukset esim. vuoroviikkovanhemmuudesta. Minulle on ollut tärkeää se, että lapsista huolehditaan, myös emotionaalisesti, ja etteivät saa kovin sekopäisiä malleja miltään taholta. Vaatii kestävyyttä ja vie itseltä sen vapaan viikon mahdollisuuden, mutta kokemukseni on, että vapaa viikonloppukin silloin tällöin on jo aika kiva ja riittävä. Jos toinen vanhempi ei kykene kypsään käytökseen ja tasapainoiseen vanhemmuuteen, niin se on voivoi hänen kannaltaan. Minä kykenen ja siksi olen asettanut lasten elämän vakauttamisen ja turvallisen kasvuympäristön heille järjestämällä sen itse. Toki elatusmaksusopimukset huolellisesti neuvotellen ja ajan tasalla pitäen. Siihen saa sosiaalityöntekijän tuen, moni mies jaksaa/haluaa sen hetken tsempata ja antaa näin hyvän vaikutelman itsestään ja omasta isyydestään.
Jotenkin arvioisin näin kärsineeni vähemmän, kuin joka toinen viikko sitä miettien, että mitä mahtaa olla meneillään ja kasvaako mies vanhemmuuteen. En ole halunnut tehdä ihmiskoetta omilla lapsilla tässä asiassa. Epävakaus voi joskus ylittää myös ihan diagnostiset kriteerit ja eipä ole lasten paikka silloin tällaisen ihmisen vastuulla, ainakaan kaikissa tapauksissa. Tiedän, että mielenterveyden haasteet eivät aina estä hyvää vanhemmuutta. Joskus kuitenkin estävät.
Ikävät sanat eroprosessissa tai sen jälkeen voi ja kannattaa aikuisen oppia suodattamaan ja nykyaikana ne pystyy aika hyvin estämäänkin kun paljon viestitellään. Viesteistä saa muuten myös hyvää näyttöä miehen sanoista ja toiminnasta, joten niitä ei kannata hävittää, jos niitä vastaanottaa.
Kaikkien fyysinen turvallisuus etusijalle ja toimintakykyinen vanhempi kilveksi (tässä tapauksessa) isän kummallisen käytöksen ja lasten tunne-elämän väliin. Ihan hyviin kasvatustuloksiin olen näin päässyt (neljä lasta) ja itsekin voin nyt jo paremmin kuin koskaan. Uutta suhdetta tosin en ole ollut kiinnostunut etsimään. Jos sellaisen haluaa niin ymmärrän toki vuorovanhemmuuden houkutukset, siltikin usein olisi lasten etu niitä koettaa hallita. Haasteensa uusperhe-elämässäkin.
Näillä on menty.
Kiitos tuosta kirjoituksesta. Hienosti toimittu sinulta ja samaan pyrin itsekin. Mies ei siis missään nimessä edes halua 50/50 jakoa ja vaikka mieli muuttuisi kun kuulee elatusvelvollisuudesta, niin itse en siihen voi lastemme vuoksi suostua.
ap
Miksi te luuskaämmät luulette olevanne parempia huoltajia kuin mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme ole toistemme ensimmäisiä, mutta mieheni ystävissä ei ole yhtäkään normaalia perheellistä, vaan ovat lapsettomia sinkkuja tai eronneita tässä iässä. Koen, että mies hieman pitää esikuvanaan ystäväänsä, joka oli avoliitossa, josta syntyi yksi lapsi, erosi, löysi uuden, erosi ja nyt elää villiä sinkkuelämää tavaten lastaan joka toinen vkonl. Tuolle lapsellekin on esitelty jo ties kuinka monta naisystävää eron jälkeen.. sääliksi käy se lapsi.
ap
Sun asenne on erikoinen. Sinkut ja eronneet ovat jotain b-luokkaa ja toi sun ydinperheen irvikuva jotain tavoiteltavaa.
Mä komppaan tätä. Itse en ole koskaan seurustellut ja ihan normaali työssäkäyvä asuntovelallinen olen, en harrasta irtosuhteita enkä käy baareissakaan enää käytänn
Pidä vaan kynsin ja hampain kiinni tosta myrkyllisestä ydinperheestäsi. Viis lasten tai omasta hyvinvoinnista kunhan kulissit pysyvät pystyssä
Mietitäänpä niitä lapsia. En itse altistaisi epävakaan isän käytökselle. Eron jälkeen olisivat isäviikonloppuina täysin toisen armoilla. Kuuntelemassa kun isä haukkuu äitiä koko ajan. Pysy vielä hetki naimisissa ja siedä koska lapset tarvitsevat vakaan aikuisen. Ja voit vähentää isä käytöksen vaikutusta lapsiin. Jos sitten mies kasvattaa cojones ja hakee eroa niin siitä sitten vaan. Mutta hän luultavammin haluaa että sinä teet erohakemuksen niin voi leikkiä uhria ja syyttää sinua erosta.
Vierailija kirjoitti:
Mietitäänpä niitä lapsia. En itse altistaisi epävakaan isän käytökselle. Eron jälkeen olisivat isäviikonloppuina täysin toisen armoilla. Kuuntelemassa kun isä haukkuu äitiä koko ajan. Pysy vielä hetki naimisissa ja siedä koska lapset tarvitsevat vakaan aikuisen. Ja voit vähentää isä käytöksen vaikutusta lapsiin. Jos sitten mies kasvattaa cojones ja hakee eroa niin siitä sitten vaan. Mutta hän luultavammin haluaa että sinä teet erohakemuksen niin voi leikkiä uhria ja syyttää sinua erosta.
TÄMÄ
Vierailija kirjoitti:
Vain lasten takia siedän ja tässä päivä päivältä kerään voimia eroon. Siitähän ei helppo tule tuollaisen ihmisen kanssa. Ja en siedäkään enää tuollaista käytöstä ja siitä mieheni raivostuu kahta kauheammin. Nuo uhkailut alkoivat eilen siitä, kun en vastannut tarpeeksi nopeasti hänen viesteihinsä. Hän itse siis voi aina pistää minulle estoja ja olla vaikka päivän vastaamatta, mutta minun kohdallani hän olettaa minun vastaavan sillä sekunnilla.
Ja ero on varmasti väistämättä edessä, mutta yritin täältä hakea apuja, että miten tuollaisen ihmisen saisi lopettamaan epäasialliset puheet, koska en aio niitä eronkaan jälkeen sietää. Että onko mitään keinoa saada tuollaista ihmistä käyttäytymään aikuismaisesti ja asiallisesti?
ap
Et mitenkään. Siinä on sinulle vastaus.
Yritä ymmärtää että et voi muuttaa toista eikä sinun pidä vatvoa tätä asiaa sen kautta miten toista muuttamalla erokin olisi helpompaa.
Voit muuttaa vain itseäsi ja nyt sinun pitää joko valita että kestätä elämän suhteessanne tai että kestät eron tuomat haasteet. Valinta sinun elämästäsi on vain ja ainoastaan sinun eikä miehesi käytöksen muuttamisen vatvominen auta asiaa tippaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on tuuliviiri koska toinen nainen taustalla painostaa jotain päätöstä. Hän taas pelkää saavansa taloudellisesti takkiinsa ja lapset vuoroviikolla riesakseen jos eroaa. Häntä ei kiinnosta omaisuuden puolitus, ei elarit eikä lapset ja nyt on pinteessä kun ei tiedä mitä tekisi ja sitten se toinen nainen on myös vaikea. jos siltä ei saa enää pillua koska se suuttui niin hänelle jää tyhjät kortit kätee, pelkkää velkaa ja ei pillua sekä kakarat joita ei jaksa nähdä.
Aamen. Ei myöskään jaksa tai osaa itse tehdä erohakemusta vaan toivoo, että vaimo tekisi 😂 Voi sitten myös jälkeenpäin aina nyyhkiä kaikille, miten vaimo jätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavuta miehelle kun pienelle lapselle et-tei hän pys-ty vält-tä-mään elatusmaksuja mitenkään, jos ei pidä lapsia tasan puolet ajasta, vkl isät maksavat koska pääasiallinen huoltaja on tässä tapauksessa äiti.
Pitäisi olla olemassa joku Näin tapahtuu kun eroat esite, jossa faktat lukisivat mahdollisimman yksinkertaisesti. Ettei tule "yllätyksenä" 😒
Mieheni ihan aidosti hokee, ettei aio maksaa, vaikka olen yrittänyt hänelle selvällä suomella sanoa, että eron jälkeen hän ei voi sanella asioita vaan oikeus viime kädessä päättää, jos emme pääse sopimukseen. Hän on myös ilmoittanut, että ei suostu siihenkään, että oikeus päättää.. Eli hän ei aidosti mielestäni meinaa ymmärtää, että eron jälkeen hän ei voi enää sanella asioita ja että hän tulee kokemaan monia pettymyksiä, kun asiat eivät menekään kuten hän haluaa.
ap
Ei ole sinun asia saada miestä ymmärtämään, näitä tilanteita varten on se oikeus sitten. Vastauksistasi huomaa että et ole itse valmis ottamaan vastuuta omasta elämästäsi vaan käännät kaiken "mies sitä ja tätä ja ei se ymmärrä ja ilkeäkin on". Tässä ei ole kyse miehesi elämästä vaan sinun elämästäsi.
Ap, sinä et voi millään tavalla muuttaa aikuisen ihmisen käytöstä. Hän muuttuu, jos on muuttuakseen ja jos oikeasti näkee omassa toiminnassaan jotakin outoa. Ilmeisesti ei kuitenkaan näe? En ymmärrä, miksi olet yhtä tuon miehen kanssa naimisissa ja vielä (kirjoittamasi mukaan) teillä on seksielämääkin. Kannattaa nyt varoa, ettei hän tuo mitään tautia kotiinne ja jos oikeasti hänen kanssaan paneskelet, niin käyttäkää nyt ihmeessä kondomia. Jokin asia sinua tuossa kuolleessa liitossa pitää edelleen. Tiedätkö sinä itse, mikä tuo asia on?
Vierailija kirjoitti:
Se on käynyt jo, ei se muuten siitä puhuisi. Uskoo jäävänsä kiinni kohta joten alustaa tilannetta.
Tuskin. Kerrotun perusteella en usko. Liian saamaton. Mutta sen verran ikävä tyyppi, että ajan kanssa kantsis hankkiutua eroon. Ikävä kyllä.
Intiimielämä ei ole koskaan kunnossa, jos muu elämä on päin hel.....ä., kulkevat meinaan käsikkäin.
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen miettinyt, mutta hän on aika arka, että meillä meni tosi kauan tutustua, ennen kuin hän uskalsi edes pussata. Ja tiedän aina missä mieheni on ollut, jos hän ei ole ollut kotona. Mutta hänen impulsiivinen ja epävakaa käytöksensä on kuin suoraan pettäjän käsikirjasta. Mutta kun hänen pointtinsa on se, että sitten kun on pettänyt, pääsee musta eroon, niin luulisin, että olisi tunnepäissään samantien sanonut, että kävi muuten pettämässä, jotta olisi sillä saavuttanut sen, että minä laittaisin erohakemuksen vireille.
ap
Voi taivas, tämähän on kuin Nyyrikistä. Täyttä satuilua. Nyyrikki oli minun nuoruudessani semmonen romanttinen höpölehti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavuta miehelle kun pienelle lapselle et-tei hän pys-ty vält-tä-mään elatusmaksuja mitenkään, jos ei pidä lapsia tasan puolet ajasta, vkl isät maksavat koska pääasiallinen huoltaja on tässä tapauksessa äiti.
Pitäisi olla olemassa joku Näin tapahtuu kun eroat esite, jossa faktat lukisivat mahdollisimman yksinkertaisesti. Ettei tule "yllätyksenä" 😒
Mieheni ihan aidosti hokee, ettei aio maksaa, vaikka olen yrittänyt hänelle selvällä suomella sanoa, että eron jälkeen hän ei voi sanella asioita vaan oikeus viime kädessä päättää, jos emme pääse sopimukseen. Hän on myös ilmoittanut, että ei suostu siihenkään, että oikeus päättää.. Eli hän ei aidosti mielestäni meinaa ymmärtää, että eron jälkeen hän ei voi enää sanella asioita ja että hän tulee kokemaan monia pettymyksiä, kun asiat eivät menekään kuten hän haluaa.
ap
Taitaa olla seonnut.
Vierailija kirjoitti:
Intiimielämä ei ole koskaan kunnossa, jos muu elämä on päin hel.....ä., kulkevat meinaan käsikkäin.
Ja tämähän oli vain ap:n käsitys asiasta, mies voi olla eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vain lasten takia siedän ja tässä päivä päivältä kerään voimia eroon. Siitähän ei helppo tule tuollaisen ihmisen kanssa. Ja en siedäkään enää tuollaista käytöstä ja siitä mieheni raivostuu kahta kauheammin. Nuo uhkailut alkoivat eilen siitä, kun en vastannut tarpeeksi nopeasti hänen viesteihinsä. Hän itse siis voi aina pistää minulle estoja ja olla vaikka päivän vastaamatta, mutta minun kohdallani hän olettaa minun vastaavan sillä sekunnilla.
Ja ero on varmasti väistämättä edessä, mutta yritin täältä hakea apuja, että miten tuollaisen ihmisen saisi lopettamaan epäasialliset puheet, koska en aio niitä eronkaan jälkeen sietää. Että onko mitään keinoa saada tuollaista ihmistä käyttäytymään aikuismaisesti ja asiallisesti?
ap
No nuo temput vaikuttavat lähinnä pahalta mustasukkaisuudelta. Siihen löytyy apua psykiatrian puolelta..
https://www.vauva.fi/keskustelu/4710103/pitaisi-osata-paastaa-irti-miks…
Tässä ap:n sielunsisko. Kaksi uhriutujaa voisivat löytää toisensa.
Minäkin olen pitkä ja tumma. En ole saanut irto tai muitakaan suhteita yli 6 vuoteen. Ennen avioliittoa minulla näitä oli useita joka kk.