70-luvulla syntyneet huonovointisin ikäluokka

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuon laman nostaminen joksikin sukupolven "kohtaloksi" on kyllä aika räikeää ylireagointia. Ollaanpa nyt rehellisiä: suurimmalle osalle lama ei aiheuttanut mitään pysyviä traumoja, itseasiassa se ei välttämättä näkynyt sen ihmeemmin. OK, koulussa kierrätettiin kirjoja ja oliko muistaakseni joku santsaamiskielto. Työttömyyttä oli osalla vanhemmista, mutta ansiosidonnainen päiväraha ja sossun tuet oli jo tuolloinkin. Isäni esim oli työttömänä koska oli raksalla, mutta minulle jäi mielikuva että hän oli hyvillään siitä. Myös useiden kavereideni perheissä lama ei näkynyt juuri mitenkään, olemme tästä aikuisena puhuneetkin. Kaikille tulee mieleen lähinnä jotkut lehdissä olleet topless-baarit, trenssitakeissa kävelevät rumat politiikot ja hauskat termit kuten "markka kelluu" yms. Ei todellakaan mitään traumaa, vaan ehkä enemmän Kummeli-meininkiä.

Juuri näin. Itse en muista minkäänlaista kurjuutta 90-luvusta. Lama ei vaikuttanut minuun, eikä perheeseeni mitenkään, eikä kukaan koulussakaan puhunut lamasta. Oppikirjat kierrätettiin, mutta niinhän tehtiin jo 80-luvullakin, aapisen tosin sai omakseen ja täytettävät tehtäväkirjat olivat aina omia.

Tuosta ajasta muistan lähinnä jupit ja Nokian kännykät.

Toisin sanoen sinä et saanut sitä hyödyllistä kokemusta kovista ajoista. Ne, jotka ovat kokeneet laman koettelemukset henkilökohtaisella tasolla, ovat siltä osin viisaampia ja kokeneempia. Lama opetti myös empatiaa ja yhteisöllisyyttä, jos hyvin kävi. Vaikeista ajoista selviytyminen on se ydin tässä ja se, että on nähnyt muutakin kuin pelkkää helppoa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 70-luvulla syntynyt. Koen eläneeni ihan onnellisen lapsuuden ja nuoruuden tavallisessa perheessä pikkukaupungissa. Lama ei vaikuttanut omaan elämääni tai tulevaisuuden suunnitelmiin oikeastaan mitenkään. 

Lama osui moneen, mutta kasvatti ja opetti tärkeitä asioita elämästä. 

Ehkä nuorempien on vaikea ymmärtää, mutta vaikeat ajat kasvattavat ja koulivat ihmisiä. On todella tervettä nähdä muutakin kuin yltäkylläisyyttä ja täydellisyyttä, juuri haasteiden puute kasvattaa ihmisistä heiveröisiä lellikakaroita, jotka pieni tuulenpuuska kaataa nurin. 

No ei se lama ainakaan minulle mitään opetttanut. Ei näkynyt meidän elintasossa mitenkään. Kannattaa muistaa että emme ole samassa veneessä, vaan jokaisella on omat kokemuksensa eikä yleistyksiä parane tehdä liian paljon.

 

Vierailija kirjoitti:

Korkeimmin koulutettu ikäluokka. Elivät helppoa elämää ja tuplatutkinnot yleisiä. Hyvä opintotuki mahdollisti opiskelun.

Monella tuplatutkinto johtui siitä lamasta. Kun eka tutkinto ei tuonut töitä, piti opiskella toinen. Opintotuki ei niin hyvä ollut, mutta sitä sai vielä toiseenkin tutkintoon. Tätä toisen tutkinnon mahdollisuutta nykyhallitus yrittää estää kaikin toimin. Jos tulee yhtä kova lama, niin siihen osuva aikuistuva sukupolvi tulee kärsimään vielä pahemmin kuin 60- ja 70-lukujen vaihteen molemmin puolin syntyneet. 

Lanan nostaminen sukupolven kohtaloksi on todellakin typerää. Nimittäin, jos esitetään, että se olisi vaurioittanut mielenterveyttä 30 vuoden päähän.

Näinhän ei tietenkään ole, vaan ajan vaikeuksista nuorena selviytyneet ihmiset ovat VAHVEMPIA ja heillä on rikkaampi elämänkokemus kuin sen ajan hellästi kohtelemilla. He pystyvät peilaamaan kohtaamiaan haasteita ja elämää ja maailmaa yleensäkin laajempaan kokemuspohjaan kuin ne, joille lama-aika ei aiheuttanut mitään murheita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuon laman nostaminen joksikin sukupolven "kohtaloksi" on kyllä aika räikeää ylireagointia. Ollaanpa nyt rehellisiä: suurimmalle osalle lama ei aiheuttanut mitään pysyviä traumoja, itseasiassa se ei välttämättä näkynyt sen ihmeemmin. OK, koulussa kierrätettiin kirjoja ja oliko muistaakseni joku santsaamiskielto. Työttömyyttä oli osalla vanhemmista, mutta ansiosidonnainen päiväraha ja sossun tuet oli jo tuolloinkin. Isäni esim oli työttömänä koska oli raksalla, mutta minulle jäi mielikuva että hän oli hyvillään siitä. Myös useiden kavereideni perheissä lama ei näkynyt juuri mitenkään, olemme tästä aikuisena puhuneetkin. Kaikille tulee mieleen lähinnä jotkut lehdissä olleet topless-baarit, trenssitakeissa kävelevät rumat politiikot ja hauskat termit kuten "markka kelluu" yms. Ei todellakaan mitään traumaa, vaan ehkä enemmän Kummeli-meininkiä.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeimmin koulutettu ikäluokka. Elivät helppoa elämää ja tuplatutkinnot yleisiä. Hyvä opintotuki mahdollisti opiskelun.

Helppoa elämää?? Riippuu varmaan mihin vertaa, mutta ei 70-luvulla syntyneiden elämä mitenkään helppoa ole ollut verrattuna vaikka 2000-luvulla Suomessa syntyneisiin. Ongelmat vaan ovat eri. Kirjoitin 1992, en päässyt opiskelemaan, ja oli lama. Kotona oli niin hirveää, että muutin pois ja elääkseni tein poikaystäväni kanssa hanttihommia. Siis kaikkeen sitä alentuikin, mutta töitä oli tehtävä. Poikaystävä auttoi joskus pimeästi raksoilla jne, aina ei saanutkaan sovittua palkkaa, sitten hän meni inttiin ja sai sieltä päivärahaa. 

Välillä jouduin työttömäksi, mutta pääsin työkkärin kautta työllistämistyöhön, josta siis ei maksettu palkkaa vaan joku minimituki. Joka ikisessä työpaikassa oli rasvaisia ukkojen juttuja, lääppimis

23-vuotiaana opiskelemaan päässyt on ikäluokkansa heikointa päätä. Joten älä yleistä poikkeuksellista kokemustasi muihin. Muut olivat päässeet tuossa iässä jo kahteen yliopiston koulutusohjelmaan. On ihan ymmärrettävää, ettet hankkinut lapsia, koska energia ei olisi siihen riittänyt. Tosiasia on, että kaikilla ei riitä kykyjä sekä opiskelemaan tutkintoa, käymään töissä ja saamaan lapsia. Evoluutio toimii tässä juuri oikein.

70-luvulla syntyneet ovat päässeet nauttimaan suurista opintotuista ilman opintopisteiden tarkastelua. Myös kaksi opiskelupaikkaa oli mahdollistaa ottaa kerralla vastaan toisin kuin nykyään. Siksi näitä tuplamaistereita tuli. Enää ei juuri tule.

Vierailija kirjoitti:

Korkeimmin koulutettu ikäluokka. Elivät helppoa elämää ja tuplatutkinnot yleisiä. Hyvä opintotuki mahdollisti opiskelun.

Itse myös ainakin osaan arvostaa nykyistä vaihtoehtojen runsautta, kun olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden toisenlaisessa maailmassa, missä kaikki söivät samanlaista ruokaa ja katsoivat samoja tv-ohjelmia samaan aikaan.

Höpö höpö. Opintoviikkorajat olivat olemassa, olisiko ollut 2 ov per opintokuukausi. Opintotuki oli itseasiassa minimaalinen 90-luvun alussa eli opinnot rahoitettava, joko opintolainalla tai työnteolla. Tai molemmilla, jos halusi asua yksiössä ilman vanhempien tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeimmin koulutettu ikäluokka. Elivät helppoa elämää ja tuplatutkinnot yleisiä. Hyvä opintotuki mahdollisti opiskelun.

Itse myös ainakin osaan arvostaa nykyistä vaihtoehtojen runsautta, kun olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden toisenlaisessa maailmassa, missä kaikki söivät samanlaista ruokaa ja katsoivat samoja tv-ohjelmia samaan aikaan.

Ei kyllä silloinkaan syöty kaikki samanlaista ruokaa. Ruoka ei ole elämän pääsisältö muilla kuin lihavilla. Suomalaiset syövät aivan liikaa. Itse en ainakaan arvosta nykyistä ruokakulttuuria yhtään. Maksamme kaikki kalliisti veroja tästä mässäilykulttuurista. Ja alkoholistit ovat nykyään muka viiniharrastelijoita.

Vierailija kirjoitti:

 

Höpö höpö. Opintoviikkorajat olivat olemassa, olisiko ollut 2 ov per opintokuukausi. Opintotuki oli itseasiassa minimaalinen 90-luvun alussa eli opinnot rahoitettava, joko opintolainalla tai työnteolla. Tai molemmilla, jos halusi asua yksiössä ilman vanhempien tukea.

Juuri oli juttua että opintotuki oli 90-luvun alussa paljon isompi kuin nykyään huomioiden ostovoima yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeimmin koulutettu ikäluokka. Elivät helppoa elämää ja tuplatutkinnot yleisiä. Hyvä opintotuki mahdollisti opiskelun.

Itse myös ainakin osaan arvostaa nykyistä vaihtoehtojen runsautta, kun olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden toisenlaisessa maailmassa, missä kaikki söivät samanlaista ruokaa ja katsoivat samoja tv-ohjelmia samaan aikaan.

Ei kyllä silloinkaan syöty kaikki samanlaista ruokaa. Ruoka ei ole elämän pääsisältö muilla kuin lihavilla. Suomalaiset syövät aivan liikaa. Itse en ainakaan arvosta nykyistä ruokakulttuuria yhtään. Maksamme kaikki kalliisti veroja tästä mässäilykulttuurista. Ja alkoholistit ovat nykyään muka viiniharrastelijoita.

Kyllä marokkolaiset lihapullat, tikka masala tai thai basilika ovat olleet huumehoureita kasarilla. Kauppojen valikoimat olivat todella aneemiset. Internetillä toki on ollut oma osuutensa. Se on tuonut koko maailman tiedon sormien ulottuville.

Höpö höpö. Itse opiskelin 80-luvulla ja jo silloin piti suorittaa tietty määrä opintoviikkoja, että opintotukea sai. Terminologia on vain vaihtunut, silloin oli opintoviikkoja nyt opintopisteitä. En muista millaiset opintotuen säännöt olivat 90-luvulla, mutta tuskin paljon paremmat kuin 80-luvulla. 80-luvun opintoraha ja asumislisä melkein riitti osakunnan lähiössä sijaitsevan soluhuoneen vuokraan. Osakunnan asunnot olivat paljon halvempia kuin HOASin. Muu eläminen maksettiin lainalla. 

Suomen aiemmasta takapajuisuudesta kertoo paljon se, että pizza löi täällä itsensä lopullisesti läpi ysärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Höpö höpö. Opintoviikkorajat olivat olemassa, olisiko ollut 2 ov per opintokuukausi. Opintotuki oli itseasiassa minimaalinen 90-luvun alussa eli opinnot rahoitettava, joko opintolainalla tai työnteolla. Tai molemmilla, jos halusi asua yksiössä ilman vanhempien tukea.

Juuri oli juttua että opintotuki oli 90-luvun alussa paljon isompi kuin nykyään huomioiden ostovoima yms.

Opintoraha vai opintotuki? Opintotukeen on aina laskettu mukaan opintolaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeimmin koulutettu ikäluokka. Elivät helppoa elämää ja tuplatutkinnot yleisiä. Hyvä opintotuki mahdollisti opiskelun.

Itse myös ainakin osaan arvostaa nykyistä vaihtoehtojen runsautta, kun olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden toisenlaisessa maailmassa, missä kaikki söivät samanlaista ruokaa ja katsoivat samoja tv-ohjelmia samaan aikaan.

Tää on kyllä niin totta! 😍 Yksi osa elämisen laatua on se, että voi tehdä näistä elämän pakollisista jutuista mieluisia ja itselleen sopivia! Voin valita ne juuri minulle mieluisimmat ruuat, vaatteet, meikkivoiteet ja suihkusaippuat ja nauttia uusien kokeilusta. Tilaan jopa Jenkeistä itselleni mieluisimman plännerin, joka tulostetaan sillä pohjalla joka minun aivoilleni parhaiten sopii. 

(Kyllä, selkeä 70-lukulaisen juttu on paperinen allakka tai plänneri, Teinikalenteriin kultivoitunut serkku.)

Minä voin huonosti. Elin alkkisperheessä, jolla sinällään ei ole tietenkään tekemistä syntymävuosikymmenen kanssa, samaa pasketta se on kaikilla vuosikymmenillä. Mulla oli nuorena syömishäiriö, alisuoriuduin ja päädyin duunariksi. Perustin perheen, sain lapsia ja niin edelleen. Varovaiseksi olin oppinut, en ikimaailmassa olisi uskaltanut ottaa lainaa asuntoa varten ja niinpä nyt viisikymppisenä asun edelleen vuokralla, mikä myöhäisempien tapahtumien valossa osoittautui hyödylliseksi varovaisuudeksi. Puoliso sairastui vakavasti ja joutui eläkkeelle. Jäin käytännössä yksinhuoltajaksi. Mulla on ollut osastojaksoja psykiatrisella, enkä ole työkuntoinen, lapsetkin oireilevat. Silti koen oman elämäni olleen helpompaa. Vanhempani olivat työelämässä laman läpi, elämä oli yksinkertaisempaa ja murheet olivat erilaisia. Ei ollut sodan uhkaa, pandemioita tai muita isoja huolenaiheita.

Sodan käyneet ikäluokat = vahva selviytyjien sukupolvi. Ystävällisiä ja vaatimattomia ihmisiä lähtöisin yksinkertaisista olosuhteista ja moni eli vaatimattomasti koko elämänsä.

Boomerit = köyhän lapsuuden jälkeen koko elämä nousukautta. Muuttivat maalta kaupunkeihin, kouluttautuivat ja keräsivät omaisuutta. Omistusaunnot ja mökit löytyy.

 Sukupolvi x = mielestäni kaikkein järkevin ja tasapainoisin ikäluokka. Kohtuullinen elintaso. 

Milleniaalit = Jollakin tapaa unohdettu väliinputoajien sukupolvi. Vaikeuksia löytää parisuhdetta, erot ja uusperheet yleisiä. Moni ei uskalla hankkia lapsia koska tulevaisuus näyttää epävarmalta. Läheskään kaikilla ei ole omistusasuntoa, mökistä nyt puhumattakaan.

Z-sukupolvi/zoomerit = kaikkein pahoinvoivin sukupolvi. Mielenterveysongelmaisia, pumpulissa kasvaneita lumihiutaleita. Nepsydiagnoosit yleisiä. Järkeviäkin yksilöitä tosin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. Itse opiskelin 80-luvulla ja jo silloin piti suorittaa tietty määrä opintoviikkoja, että opintotukea sai. Terminologia on vain vaihtunut, silloin oli opintoviikkoja nyt opintopisteitä. En muista millaiset opintotuen säännöt olivat 90-luvulla, mutta tuskin paljon paremmat kuin 80-luvulla. 80-luvun opintoraha ja asumislisä melkein riitti osakunnan lähiössä sijaitsevan soluhuoneen vuokraan. Osakunnan asunnot olivat paljon halvempia kuin HOASin. Muu eläminen maksettiin lainalla. 

90-luvulla, kun itse opiskelin, ei ollut ylärajaa opintotuelle eli sitä kyllä sai nostella niin kauan kun opiskeli. En muista oliko niissä mitään määriä paljonko opintoviikkoja piti kertyä, mielestäni ei. Ennen vuotta 2004 yliopistoon sisään menneet sai elinikäisen opinto-oikeuden. Minunkin aikanani vuonna 1999 yliopistolla oli 80-luvulla aloittaneita ikiopiskelijoita, joiden tarkoitus ei ollutkaan valmistua. Eli kyllä se oli siinä mielessä toisenlaista. 

Vierailija kirjoitti:

Sodan käyneet ikäluokat = vahva selviytyjien sukupolvi. Ystävällisiä ja vaatimattomia ihmisiä lähtöisin yksinkertaisista olosuhteista ja moni eli vaatimattomasti koko elämänsä.

Boomerit = köyhän lapsuuden jälkeen koko elämä nousukautta. Muuttivat maalta kaupunkeihin, kouluttautuivat ja keräsivät omaisuutta. Omistusaunnot ja mökit löytyy.

 Sukupolvi x = mielestäni kaikkein järkevin ja tasapainoisin ikäluokka. Kohtuullinen elintaso. 

Milleniaalit = Jollakin tapaa unohdettu väliinputoajien sukupolvi. Vaikeuksia löytää parisuhdetta, erot ja uusperheet yleisiä. Moni ei uskalla hankkia lapsia koska tulevaisuus näyttää epävarmalta. Läheskään kaikilla ei ole omistusasuntoa, mökistä nyt puhumattakaan.

Z-sukupolvi/zoomerit = kaikkein pahoinvoivin sukupolvi. Mielenterveysongelmaisia, pumpulissa kasvaneita lumihiutaleita. Nepsydiagnoosit yleisiä. Järkeviäkin yksilöitä tosin löytyy.

Aika hyvä luokittelu ja mielestäni pitää melko hyvin paikkansa. 

Itse muistan tuon ysikymppialun lama-ajan äärimmäisen ankeana ja raskaana. Isän firma konkurssiin, alkoholisoitui, äiti sairastui psyykkisesti skitsofreniaan. Suljettu osastohoito.. monet kerrat. Sitten vanhempien ero. En tullut yhtään toimeen isän uuden vaimokkeen kanssa. Vihasin häntä, koin kaipuuta takaisin omaan ydinperheeseemme. Ei jäänyt kivoja muistoja tälle miehelle, ei todellakaan. Yleinen koomatila ja ennenkaikkea se mustaa mustempi näköalattomuus jätti minuun syvän karun jälkensä.

Mutta nehän sanoo että me 70-lukuiset ollaan ne järkevimmät ja sitkeimmät. Ei kai se huono titteli ole, eihän?

90-luvun lama (olin yläasteella) ja sen jälkimainingit (lukiossa) opettivat erilaisia selviytymiskeinoja, joista on tänäkin päivänä hyötyä ja olisihan taidoista hyötyä hätätilanteissakin. (Jos ei ole puhelinta, jos ei ole ruokaa, jos ei ole lääkkeitä tai jos ei pääse hoitoon tms.)

Ehkä ajattelemme asioista ja tulevaisuudesta hieman pessimistisesti muuten ja emme osaa riittävästi unelmoida.