Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneet huonovointisin ikäluokka
24.05.2024 |
Heillä on vielä sodan arvet perimässään, vanhempansa eivät osanneet urbaanissa yhteiskunnassa heitä kasvattaa. He ovat yhteiskunnan taitteen epäonnisia lapsia.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Hyi mitä paskaa... Ei voi lukea..
Et ole ainakaan 70-luvulla syntynyt, sillä silloin syntyneet nimenomaan paitsi osaa sekä lukea että kirjoittaa myös tekevät sitä. 😉 Nykynuorille varmaan liian pitkiä tekstejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni korjaus viestiin 117, että autisteja on kyllä tunnistettu olevan. 1970-luvullakin laitoksissa oli itseään herjaavia lapsia, joihin ei saanut kontaktia. Sen sijaan korkeamman tasoiset autistit on keksitty vasta vähän myöhemmin.
Meidän kouluaikanamme nepsyt ja napsut olivat MBD eli minimal brain damage eli niin pieni aivovamma, että sen kanssa pärjäsi normaalikoulussa ainakin maskottina. Silloin se oli sitä ymmärtäväistä kasvatusta, näitä ei jätetty laiskanläksylle, kun olivat motorisesti kömpelöitä sekä hienomotoriikan että liikunnan suhteen. Täysin epäsopivaa huomautuksena totean, että nykyajassakin alkaisi monella vanhemmalla moti nepsynapsukuntoutuksiin löytymään paremmin, kun omaa mussukkaa ei puhuteltaisi jonain erityisjuttuja vaativana lumihiutaleen vaan puhuttaisiin jostain vamman kuntouttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Pieni korjaus viestiin 117, että autisteja on kyllä tunnistettu olevan. 1970-luvullakin laitoksissa oli itseään herjaavia lapsia, joihin ei saanut kontaktia. Sen sijaan korkeamman tasoiset autistit on keksitty vasta vähän myöhemmin.
Meidän kouluaikanamme nepsyt ja napsut olivat MBD eli minimal brain damage eli niin pieni aivovamma, että sen kanssa pärjäsi normaalikoulussa ainakin maskottina. Silloin se oli sitä ymmärtäväistä kasvatusta, näitä ei jätetty laiskanläksylle, kun olivat motorisesti kömpelöitä sekä hienomotoriikan että liikunnan suhteen. Täysin epäsopivaa huomautuksena totean, että nykyajassakin alkaisi monella vanhemmalla moti nepsynapsukuntoutuksiin löytymään paremmin, kun omaa mussukkaa ei puhuteltaisi jonain erityisjuttuja vaativana lumihiutaleen vaan puhuttaisiin jostain vamman kuntouttamisesta.
Siis itseään HEIJAAVIA lapsia, eivät herjanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan tuon ysikymppialun lama-ajan äärimmäisen ankeana ja raskaana. Isän firma konkurssiin, alkoholisoitui, äiti sairastui psyykkisesti skitsofreniaan. Suljettu osastohoito.. monet kerrat. Sitten vanhempien ero. En tullut yhtään toimeen isän uuden vaimokkeen kanssa. Vihasin häntä, koin kaipuuta takaisin omaan ydinperheeseemme. Ei jäänyt kivoja muistoja tälle miehelle, ei todellakaan. Yleinen koomatila ja ennenkaikkea se mustaa mustempi näköalattomuus jätti minuun syvän karun jälkensä.
Mutta nehän sanoo että me 70-lukuiset ollaan ne järkevimmät ja sitkeimmät. Ei kai se huono titteli ole, eihän?
Yrittäjäisäni alkoi käyttämään reippaammin alkoholia ja äidin mielenterveys heitteli. He erosivat lama-aikana. Tuntui, että sain elää liian vapaasti. En tullut toimeen isän uuden vaimon kanssa. Ä
1980-luvulla vielä katsottiin sormien lävitse, jos iltapäivällä lounaan jälkeen oli vähäsen humalassa töissä. Ihan toisenlainen oli työkulttuuri silloin ja ysärillä vasta alettiin siivoamaan näitä känniläisiä pois työpaikoilta.
Olen ikuisesti kiitollinen että sain viettää lapsuuden 70-luvulla. Ei ollut kännyköitä, leikittiin, luettiin, kirjoitettiin. Ei ollut nepsy, näpsy, nöpsyjä. Kaikilla tuntemillani tuon ajan ihmisillä on varallisuutta ja elämä on nyt hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 1970-luvulla syntyneille sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Itsellänikin oli kavereita ja ystäviä, joilla oli vaikkapa anoreksia, bulimia ja yllätysraskaus. Kukaan noista ei rasittanut asialla vanhempiaan, vaan tukea ja apua haettiin ystäviltä ja toki sitten terveydenhuollosta.
Hullua ajatella, että vanhemmat eivät koskaan huomanneet tai välittäneet huomata vaikkapa oman lapsen anoreksiaa tai aborttia. Aika nuorena saimme aikuistua ja yllättävän hyvin olemme siitä kaikesta selvinneet.
Tämän päivän lehdessä yläkoululaiset nuoret listaavat nuorten yleisimmiksi ahdistuksen aiheiksi sen, ettei kokeesta tullut arvosanaa jonka halusi ja sen, ettei tullut tarpeeksi tykkäyksiä kuvaan Instagramissa. Jos itse saa kasin ja kaikki muut ysin niin tämä on ahdistavaa kun erottuu porukasta negatiivisesti, listaa nuori. Voi olla myös tosi ahdistavaa, kun joutuu tekemään niin ison päätöksen että haluaako lukioon, amikseen vai johonkin muuhun. Ahdistavaa on myös kouluruokailu.
Toisaalta on niin ihanaa, että nykynuorten elämässä ahdistavammat asiat ovat kasi kokeesta ja kouluruokailu. Toisaalta on taas niin surullista nähdä, mihin näistä asioista ahdistuminen on johtamassa ja johtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan tuon ysikymppialun lama-ajan äärimmäisen ankeana ja raskaana. Isän firma konkurssiin, alkoholisoitui, äiti sairastui psyykkisesti skitsofreniaan. Suljettu osastohoito.. monet kerrat. Sitten vanhempien ero. En tullut yhtään toimeen isän uuden vaimokkeen kanssa. Vihasin häntä, koin kaipuuta takaisin omaan ydinperheeseemme. Ei jäänyt kivoja muistoja tälle miehelle, ei todellakaan. Yleinen koomatila ja ennenkaikkea se mustaa mustempi näköalattomuus jätti minuun syvän karun jälkensä.
Mutta nehän sanoo että me 70-lukuiset ollaan ne järkevimmät ja sitkeimmät. Ei kai se huono titteli ole, eihän?
Yrittäjäisäni alkoi käyttämään reippaammin alkoholia ja äidin mielenterveys heitteli. He erosivat lama-aikana. Tuntui, että sain elää liian vapaasti. En tullut toimeen isän uuden vaimon kanssa. Ä
Myös ympäristötekijöillä ja sosioekonomisella asemalla on yhteyttä ihmisten terveyteen heikentävästi tai parantavasti.
(On tutkittu paljon, että miksi osa keskitysleireiltä tulleista sairastui ja osa ei.)
En arvostele ihmisiä, että jokainen omilla voimavaroillaan yrittää parhaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ikuisesti kiitollinen että sain viettää lapsuuden 70-luvulla. Ei ollut kännyköitä, leikittiin, luettiin, kirjoitettiin. Ei ollut nepsy, näpsy, nöpsyjä. Kaikilla tuntemillani tuon ajan ihmisillä on varallisuutta ja elämä on nyt hyvää.
Noin tehtiin myös 80- ja 90-luvulla. ADHD:ta, autismia yms. on ollut aina, mutta ei vielä diagnosoitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 1970-luvulla syntyneille sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Itsellänikin oli kavereita ja ystäviä, joilla oli vaikkapa anoreksia, bulimia ja yllätysraskaus. Kukaan noista ei rasittanut asialla vanhempiaan, vaan tukea ja apua haettiin ystäviltä ja toki sitten terveydenhuollosta.
Hullua ajatella, että vanhemmat eivät koskaan huomanneet tai välittäneet huomata vaikkapa oman lapsen anoreksiaa tai aborttia. Aika nuorena saimme aikuistua ja yllättävän hyvin olemme siitä kaikesta selvinneet.
Tämän päivän lehdessä yläkoululaiset nuoret listaavat nuorten yleisimmiksi ahdistuksen aiheiksi sen, ettei kokeesta tullut arvosanaa jonka halusi ja sen, ettei tullut tarpeeksi tykkäyksiä kuvaan Instagramissa. Jos itse saa kasin ja kaikki muut ysin niin tämä on ahdistavaa kun erottuu porukasta negatiivisesti, listaa nuori. Voi olla myös tosi ahdistavaa, kun jou
Miten niin nykynuorten? Koulunumerot on huolettaneet nuoria varmasti niin kauan kuin kouluja on ollut olemassa. Ja myös kouluruokailusta on ennekin ahdistuttu. Syömishäiriökään ei ole mikään uusi asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saimme vielä normaalin kasvatuksen ja elää normaalissa maailmassa. -70 lukulaiset on tervepäisin sukupolvi.
Lasten- ja nuortenkulttuuri oli laadukasta. Moni luki ja sai sieltä lohtua, avarsi maailmaansa. Lehdetkin ruokkivat mielikuvitusta. Ei voi samaa sanoa enää.
Niin oli. Kyllähän vanhemmat olivat se heikoin lenkki 70-lukulaisten lapsuudessa ja nuoruudessakin. Täälläkin muistellaan senaikaista peruskoulua lämmöllä. Samoin terveydenhuolto 1980-luvulla toimi ja auttoi, jos vaan kuului niihin lapsiin joita vietiin lääkäriin, lääkkeet ostettiin ja otettiin ja terveydestä huolehdittiin (tämähän on tyypillinen aikakauden ongelma, osan vanhemmat riistivät lapsiltaan terveydenhuollon). Monenlaista virikettä ja harrastetta oli tarjolla ja kerhoja ja muita harrasteita oli ilmaiseksikin. Jos vanhemmat eivät vä
Sellainen toiminta kuin 4H- kerho (olisiko tullut Englannista tuo idea) aloitteli muistaakseni 70-luvun lopussa tai kasarin alussa. Taisi tuoda nimenomaan maaseudun nuorille mahdollisuuden tavata toisiaan, ehkä tuo oli tytöille enemmän. Tuli nyt vaan mieleen. Sitten myös nuorisotalot alkoivat lisääntyä samoihin aikoihin.
Olihan silloinkin pahoinvointia, muttei samanlaista käpertymistä ja eristyneisyyttä mitä digimaailma on tuonut muassaan.
Mitä sodan arpia kun vanhemmat yleensä syntyneet 40 luvun lopussa tai 50 luvun alussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moro kaikki!
---
Kyllähän tässä selvästi huomaa, että 70-luvun hybridihelmet ovat palstailemassa sankoin joukoin; näemme laadukasta kielenkäyttöä, oikeinkirjoitusta, tasokasta tekstintuottoa.. kappalejakoa, tekstin rytmitystä.
Ah ja oi;
oikein ilo kaltaiseni vanhan (45+) silmälle!
Siis kaikkea sitä, mitä Snapchat ja Whatsapp-diginatiivi polvi ei älylaitteeltaan välttämättä herutellen naputtele, kun 'mitäs jäbä tänään' --> 260 kpl 2-5 sanan pikaviestejä/pvä tuntuu olevan hektisen aikamme vallitseva kommunikaatiotyyli.
Nakataan hätäistä mikrolausetta apsien kautta.. ping pong, sanoi pingispallo.. Kolmen sanan läppä lentää.
Pidemmän tekstin lukeminen ja kirjoittaminen, jopa puhelimessa puhuminen ainaisen chattailun sijaan tuntuu olevan genZ-polvella tyystin top20-listan ulkopuolella.
Hengetöntä sanaa, i l m a n pisteitä ja pilkkuja..
Äidinkielen opettajan painajainen, tohdin sanoa. :/
Joka tapauksessa..
Tosi ihanaa lauantaita just sulle,
seiskari, kasari tai ysäri.
---
> N 70'ies <
Vierailija kirjoitti:
"Moro kaikki!
---
Kyllähän tässä selvästi huomaa, että 70-luvun hybridihelmet ovat palstailemassa sankoin joukoin; näemme laadukasta kielenkäyttöä, oikeinkirjoitusta, tasokasta tekstintuottoa.. kappalejakoa, tekstin rytmitystä.
Ah ja oi;
oikein ilo kaltaiseni vanhan (45+) silmälle!
Siis kaikkea sitä, mitä Snapchat ja Whatsapp-diginatiivi polvi ei älylaitteeltaan välttämättä herutellen naputtele, kun 'mitäs jäbä tänään' --> 260 kpl 2-5 sanan pikaviestejä/pvä tuntuu olevan hektisen aikamme vallitseva kommunikaatiotyyli.
Nakataan hätäistä mikrolausetta apsien kautta.. ping pong, sanoi pingispallo.. Kolmen sanan läppä lentää.
Pidemmän tekstin lukeminen ja kirjoittaminen, jopa puhelimessa puhuminen ainaisen chattailun sijaan tuntuu olevan genZ-polvella tyystin top20-listan ulkopuolella."(osa)
Joo. Ennen ihan oikeasti otettiin kirjelehtiö ja Ballografin kuulakärkikynä kauniiseen käteen ja rauhassa istuttiin alas koulupöydän ääreen. Kirjoitettiin kaverille, ajatuksella. Monta sivua ruutuvihkoa, helposti. Postimerkki maksoi 1.70 markkaa. Ärrältä.
Sitä sanottiin kirjekaveruudeksi, pen pal engl.!
Muistatteks?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkaavuushäiriö adhd voi hankaloittaa nuoren elämää nyky-yhteiskunnassa, jossa pitää istua pulpetin ääressä paikallaan pitkiä aikoja.
Valtaosan ajastaan ihminen on kuitenkin elänyt metsästäjä-kerääjänä. Tässä elämänmuodossa adhd-piirteistä, kuten kärsimättömyydestä, on saattanut olla hyötyä.
Ihmiset ja muut isot apinat ovat kehittyneitä ruoanhankkijoita, mutta niin kuin melkein millä tahansa muillakin eläimillä, meillä on taipumus jäädä liian pitkäksi aikaa apajalle ja ylihyödyntää sitä, Barack selittää New Scientist -lehdelle. Siirtyminen varhain eteenpäin on hyödyllistä, koska se vähentää liikahyödyntämistä. Tässä adhd:n impulsiivisuus auttaa.
Tutkijaryhmän mukaan heidän tuloksensa puoltavat olettamusta, että adhd olisi evoluutiossa syntynyt, ruoanetsintää edistävä sopeuma.
Tämä selittäisi tutkijoiden mielestä, miksi adhd on niin yleinen ja laajalle levinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 1970-luvulla syntyneille sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Itsellänikin oli kavereita ja ystäviä, joilla oli vaikkapa anoreksia, bulimia ja yllätysraskaus. Kukaan noista ei rasittanut asialla vanhempiaan, vaan tukea ja apua haettiin ystäviltä ja toki sitten terveydenhuollosta.
Hullua ajatella, että vanhemmat eivät koskaan huomanneet tai välittäneet huomata vaikkapa oman lapsen anoreksiaa tai aborttia. Aika nuorena saimme aikuistua ja yllättävän hyvin olemme siitä kaikesta selvinneet.
Tämän päivän lehdessä yläkoululaiset nuoret listaavat nuorten yleisimmiksi ahdistuksen aiheiksi sen, ettei kokeesta tullut arvosanaa jonka halusi ja sen, ettei tullut tarpeeksi tykkäyksiä kuvaan Instagramissa. Jos itse saa kasin ja kaikki muut ysin niin tämä on ahdistavaa kun erottuu porukasta negatiivisesti, listaa nuori. Voi olla myös tosi ahdistavaa, kun jou
No on kai ne maailmantuska-ahdistuneet myös jossain. Joista kuoriutuu hetken päästä vasemmiston riveihin raivoaktivisteja. Käyvät varmaan sieltä vasemmalta lannoittamassa tuota tuskaa omin ovelin konstein, kuten "oletko ihan varma mitä sukupuolta olet? mietipä vielä!"
Vierailija kirjoitti:
Olen ikuisesti kiitollinen että sain viettää lapsuuden 70-luvulla. Ei ollut kännyköitä, leikittiin, luettiin, kirjoitettiin. Ei ollut nepsy, näpsy, nöpsyjä. Kaikilla tuntemillani tuon ajan ihmisillä on varallisuutta ja elämä on nyt hyvää.
Höpö höpö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 1970-luvulla syntyneille sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Itsellänikin oli kavereita ja ystäviä, joilla oli vaikkapa anoreksia, bulimia ja yllätysraskaus. Kukaan noista ei rasittanut asialla vanhempiaan, vaan tukea ja apua haettiin ystäviltä ja toki sitten terveydenhuollosta.
Hullua ajatella, että vanhemmat eivät koskaan huomanneet tai välittäneet huomata vaikkapa oman lapsen anoreksiaa tai aborttia. Aika nuorena saimme aikuistua ja yllättävän hyvin olemme siitä kaikesta selvinneet.
Tämän päivän lehdessä yläkoululaiset nuoret listaavat nuorten yleisimmiksi ahdistuksen aiheiksi sen, ettei kokeesta tullut arvosanaa jonka halusi ja sen, ettei tullut tarpeeksi tykkäyksiä kuvaan Instagramissa. Jos itse saa kasin ja kaikki muut ysin niin tämä on ahdistavaa kun erottuu porukasta negatiivisesti, listaa nuori. Voi olla myös tosi ahdistavaa, kun jou
Näistä adip7sta nuoret ahdistuu, koska heitä kohtaan olaan oltu liian vaativia. Vanhemmille ei riitä mikään, vaatimustaso on hurja eikä lapsilta siedetä mitään normaalia kapinointia. Tämä täydellisyyden vaatimus on meidän nuorten suurin ongelma ja tulee johtamaan mielenterveyden hajoamiseen.
Syynä olemme me 1970-luvun vanhemmat,.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän 1970-luvulla syntyneille sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Itsellänikin oli kavereita ja ystäviä, joilla oli vaikkapa anoreksia, bulimia ja yllätysraskaus. Kukaan noista ei rasittanut asialla vanhempiaan, vaan tukea ja apua haettiin ystäviltä ja toki sitten terveydenhuollosta.
Hullua ajatella, että vanhemmat eivät koskaan huomanneet tai välittäneet huomata vaikkapa oman lapsen anoreksiaa tai aborttia. Aika nuorena saimme aikuistua ja yllättävän hyvin olemme siitä kaikesta selvinneet.
Tämän päivän lehdessä yläkoululaiset nuoret listaavat nuorten yleisimmiksi ahdistuksen aiheiksi sen, ettei kokeesta tullut arvosanaa jonka halusi ja sen, ettei tullut tarpeeksi tykkäyksiä kuvaan Instagramissa. Jos itse saa kasin ja kaikki muut ysin niin tämä on ahdistavaa kun erottuu porukasta negatiivisesti, l
Täällä koulussa lähinnä kaseja ja seiskoja napsinut Laudaturin paperit kirjoittanut maisteri. Ei ahdistanut, olin keskiverto-oppilas.
Vierailija kirjoitti:
Osasi kasvattaa. Monen vanhempi on asunut kaupungissa alunperin, mutta olivat vanhanaikaisia hieman ja osin uudenaikaisia. Ehkä heidän vanhemmat olivat poissa, jos oli monta lasta tai toinen kuollut.
Vaikea on kasvattaa jos ei edes ole paikalla. Sitten kun vanhemmat tulivat illalla kotiin, piti olla hiljaa tai mennä ulos.
Avainkaulalapsia me 70-luvulla syntyneet olemme. Ainakin kaupungeissa suurin osa lapsista kulki avain kaulassa. Niin kuljin itsekin. Ja nyt aikuisena työpaikat kortit kaulassa tuovat turvallisuudentunnetta 😂
Höpöhöpö