Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneet huonovointisin ikäluokka
24.05.2024 |
Heillä on vielä sodan arvet perimässään, vanhempansa eivät osanneet urbaanissa yhteiskunnassa heitä kasvattaa. He ovat yhteiskunnan taitteen epäonnisia lapsia.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan tuon ysikymppialun lama-ajan äärimmäisen ankeana ja raskaana. Isän firma konkurssiin, alkoholisoitui, äiti sairastui psyykkisesti skitsofreniaan. Suljettu osastohoito.. monet kerrat. Sitten vanhempien ero. En tullut yhtään toimeen isän uuden vaimokkeen kanssa. Vihasin häntä, koin kaipuuta takaisin omaan ydinperheeseemme. Ei jäänyt kivoja muistoja tälle miehelle, ei todellakaan. Yleinen koomatila ja ennenkaikkea se mustaa mustempi näköalattomuus jätti minuun syvän karun jälkensä.
Mutta nehän sanoo että me 70-lukuiset ollaan ne järkevimmät ja sitkeimmät. Ei kai se huono titteli ole, eihän?
Yrittäjäisäni alkoi käyttämään reippaammin alkoholia ja äidin mielenterveys heitteli. He erosivat lama-aikana. Tuntui, että sain elää liian vapaasti. En tullut toimeen isän uuden vaimon kanssa. Äiti katkeroitui ja riitelimme paljon. Oli pakko muuttaa pois kotoa, mutta se oli virhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan tuon ysikymppialun lama-ajan äärimmäisen ankeana ja raskaana. Isän firma konkurssiin, alkoholisoitui, äiti sairastui psyykkisesti skitsofreniaan. Suljettu osastohoito.. monet kerrat. Sitten vanhempien ero. En tullut yhtään toimeen isän uuden vaimokkeen kanssa. Vihasin häntä, koin kaipuuta takaisin omaan ydinperheeseemme. Ei jäänyt kivoja muistoja tälle miehelle, ei todellakaan. Yleinen koomatila ja ennenkaikkea se mustaa mustempi näköalattomuus jätti minuun syvän karun jälkensä.
Mutta nehän sanoo että me 70-lukuiset ollaan ne järkevimmät ja sitkeimmät. Ei kai se huono titteli ole, eihän?
Yrittäjäisäni alkoi käyttämään reippaammin alkoholia ja äidin mielenterveys heitteli. He erosivat lama-aikana. Tuntui, että sain elää liian vapaasti. En tullut toimeen isän uuden vaimon kanssa. Äiti katkeroitui ja riitelimme paljon. Oli pakko muut
Ehkä isäsi olisi alkoholisoitunut ja äitisi sairastunut ilman lama-aikaakin. On tietysti helppoa etsiä selityksiä ulkoisista syistä, jos se helpottaa. Minun vanhempani olivat alkoholisteja jo 80-luvulla, parhaimman nousukauden aikaan, eikä he kyenneet töihin sen enempää kuin hoitamaan lapsiaankaan. Vika ei ollut missään ulkoisessa asiassa, vaan siinä että he olivat juoppoja ja olisivat olleet sitä missä tahansa maailman ajassa tai paikassa. Onneksi minulla oli hyvät isovanhemmat, muuten olisi tuho vienyt minutkin.
Me saimme vielä normaalin kasvatuksen ja elää normaalissa maailmassa. -70 lukulaiset on tervepäisin sukupolvi.
Mikään ikäluokka ei ole homogeeninen ryhmä, vaan eroja tulee niin syntymävuoden, vanhempien, asuinpaikan kuin silkan sattuman kautta. Jos ajatellaan 70-luvulla syntyneitä, niin 1971 syntyneet aikuistuivat juuri lamaan, mutta 1979 syntyneet hyvään nousukauteen. Lama kohteli eri perheitä eri tavalla, toiset selvisivät siitä ilman ongelmia, mutta toiset menettivät kaiken omaisuuden ja jäivät vielä velkaisiksi. Jälkimmäisessä ryhmässä oli paljon yrittäjäperheitä. Pahimpana vuonna 1994 työttömänä oli melkein viidennes työvoimasta. Kannattaa lukea tämä artikkeli https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_1990-luvun_alun_lama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 70-luvulla syntynyt. Koen eläneeni ihan onnellisen lapsuuden ja nuoruuden tavallisessa perheessä pikkukaupungissa. Lama ei vaikuttanut omaan elämääni tai tulevaisuuden suunnitelmiin oikeastaan mitenkään.
Lama osui moneen, mutta kasvatti ja opetti tärkeitä asioita elämästä.
Ehkä nuorempien on vaikea ymmärtää, mutta vaikeat ajat kasvattavat ja koulivat ihmisiä. On todella tervettä nähdä muutakin kuin yltäkylläisyyttä ja täydellisyyttä, juuri haasteiden puute kasvattaa ihmisistä heiveröisiä lellikakaroita, jotka pieni tuulenpuuska kaataa nurin.
No ei se lama ainakaan minulle mitään opetttanut. Ei näkynyt meidän elintasossa mitenkään. Kannattaa muistaa että emme ole samassa veneessä, vaan jokaisella on omat kokemukse
No mitä meinaat, jos nyt asuntolainan korot yhtäkkiä nousis 18%:iin, kuten tapahtui 90-luvun lamassa? Kuinka moni pystyis ne maksamaan vai olisko sekin omaa "luuserointia". Nyt on asuntolainat otettu 0 korolla jakun ne vähän nousivat, tais olla 4 %:iin niin otettiin jo lyhennysvapaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Opintoviikkorajat olivat olemassa, olisiko ollut 2 ov per opintokuukausi. Opintotuki oli itseasiassa minimaalinen 90-luvun alussa eli opinnot rahoitettava, joko opintolainalla tai työnteolla. Tai molemmilla, jos halusi asua yksiössä ilman vanhempien tukea.
Ei voinut olla enää ikuinen opiskelija ysärillä, jos halusi tukia. Silloinkin ehkä enemmistö teki töitä opintojen sivussa, mm siivosi. Ei valitettu niin jäätävästi kaikesta mitä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan käyneet ikäluokat = vahva selviytyjien sukupolvi. Ystävällisiä ja vaatimattomia ihmisiä lähtöisin yksinkertaisista olosuhteista ja moni eli vaatimattomasti koko elämänsä.
Boomerit = köyhän lapsuuden jälkeen koko elämä nousukautta. Muuttivat maalta kaupunkeihin, kouluttautuivat ja keräsivät omaisuutta. Omistusaunnot ja mökit löytyy.
Sukupolvi x = mielestäni kaikkein järkevin ja tasapainoisin ikäluokka. Kohtuullinen elintaso.
Milleniaalit = Jollakin tapaa unohdettu väliinputoajien sukupolvi. Vaikeuksia löytää parisuhdetta, erot ja uusperheet yleisiä. Moni ei uskalla hankkia lapsia koska tulevaisuus näyttää epävarmalta. Läheskään kaikilla ei ole omistusasuntoa, mökistä nyt puhumattakaan.
Z-sukupolvi/zoomerit = kaikkein pahoinvoivin sukupolvi. Mielenterveysongelmaisia, pumpulissa kasvaneita lumihiutaleita. Nepsydiagnoosit yleisiä. Järkeviä
Ne äksät jotka selviytyi. Tuostakin ikäpolvesta moni sortui päihteisiin ysärillä tai menetti muuten pollansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me saimme vielä normaalin kasvatuksen ja elää normaalissa maailmassa. -70 lukulaiset on tervepäisin sukupolvi.
Lasten- ja nuortenkulttuuri oli laadukasta. Moni luki ja sai sieltä lohtua, avarsi maailmaansa. Lehdetkin ruokkivat mielikuvitusta. Ei voi samaa sanoa enää.
Vierailija kirjoitti:
Itse muistan tuon ysikymppialun lama-ajan äärimmäisen ankeana ja raskaana. Isän firma konkurssiin, alkoholisoitui, äiti sairastui psyykkisesti skitsofreniaan. Suljettu osastohoito.. monet kerrat. Sitten vanhempien ero. En tullut yhtään toimeen isän uuden vaimokkeen kanssa. Vihasin häntä, koin kaipuuta takaisin omaan ydinperheeseemme. Ei jäänyt kivoja muistoja tälle miehelle, ei todellakaan. Yleinen koomatila ja ennenkaikkea se mustaa mustempi näköalattomuus jätti minuun syvän karun jälkensä.
Mutta nehän sanoo että me 70-lukuiset ollaan ne järkevimmät ja sitkeimmät. Ei kai se huono titteli ole, eihän?
Jotain aivan erityistä sinnikkyyttä, maanläh. järkevyyttä on 7lukulaisissa, noissa sukupolvien kuninkaallisissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän 1970-luvulla syntyneille sattui ja tapahtui enemmän kuin nykyään. Itsellänikin oli kavereita ja ystäviä, joilla oli vaikkapa anoreksia, bulimia ja yllätysraskaus. Kukaan noista ei rasittanut asialla vanhempiaan, vaan tukea ja apua haettiin ystäviltä ja toki sitten terveydenhuollosta.
Hullua ajatella, että vanhemmat eivät koskaan huomanneet tai välittäneet huomata vaikkapa oman lapsen anoreksiaa tai aborttia. Aika nuorena saimme aikuistua ja yllättävän hyvin olemme siitä kaikesta selvinneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saimme vielä normaalin kasvatuksen ja elää normaalissa maailmassa. -70 lukulaiset on tervepäisin sukupolvi.
Lasten- ja nuortenkulttuuri oli laadukasta. Moni luki ja sai sieltä lohtua, avarsi maailmaansa. Lehdetkin ruokkivat mielikuvitusta. Ei voi samaa sanoa enää.
Niin oli. Kyllähän vanhemmat olivat se heikoin lenkki 70-lukulaisten lapsuudessa ja nuoruudessakin. Täälläkin muistellaan senaikaista peruskoulua lämmöllä. Samoin terveydenhuolto 1980-luvulla toimi ja auttoi, jos vaan kuului niihin lapsiin joita vietiin lääkäriin, lääkkeet ostettiin ja otettiin ja terveydestä huolehdittiin (tämähän on tyypillinen aikakauden ongelma, osan vanhemmat riistivät lapsiltaan terveydenhuollon). Monenlaista virikettä ja harrastetta oli tarjolla ja kerhoja ja muita harrasteita oli ilmaiseksikin. Jos vanhemmat eivät välittäneet lasten harrastuksiin panostaa, saattoi silti mennä tyttö-, kokki- ja liikuntakerhoa tai saada hoitohepan lähitallilta ihan ilmaiseksi. Kirjasto on myös monelle ollut voimavara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä. Nuo ikäluokat sai nauttia lapsena ja nuorena hyvinvointiyhteiskunnasta kun se oli parhaimmillaan ja mentaliteetti oli ihan toinen kuin tänä päivänä. Joku lama oli toki, mutta se meni ohi.
70 -luvulla syntyneet olivat koulussa 80 -luvuilla ja nuoria ysärillä. Hyvinvointivaltio oli aika kevyt verrattuna nykyiseen. Ei 80 -luvulla asuttu asumistuilla ja toimeentulotuessa oli valtava häpeä. Työttömyyskorvauksia ei saanut, jos puoliso oli töissä. Terveydenhuollon puolella lääkäriin pääsi, mutta syöpään kuoli aina. Ei osattu hoitaa lainkaan tämän päivän tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä. Nuo ikäluokat sai nauttia lapsena ja nuorena hyvinvointiyhteiskunnasta kun se oli parhaimmillaan ja mentaliteetti oli ihan toinen kuin tänä päivänä. Joku lama oli toki, mutta se meni ohi.
Ei mennyt. Isä teki konkurssin eikä kestänyt sitä vaan teki itsemurhan. Äiti masentui eikä ole ollut sen jälkeen kunnossa. Lapsilla menee miten menee. Jälkensä se jätti.
Meillä se meni taas melko helposti. Kokemuksia on yhtä paljon kuin on yksilöitä. Tiedän, että toisille kokemus oli hirveä.
70-lukulaisten erikoisuus on tietty hybridi malli: he olivat uutta sukupolvea, jolla oli hyvä koulutus ja suhde nykyaikaan, mutta heidän lapsuutensa oli analoginen ilman nettiä ja heillä oli suora kontakti vanhaan maailmaan (isovanhemmat jotka suurimmalla osalla sotasukupolvea). Näkisin tämän etuna.&n
Mielenkiintoinen analyysi. Meillä 70-luvulla syntyneillä on todellakin omakohtainen kokemus "vanhasta ajasta" ilman digitaalisuutta ja toisaalta muistamme digitaalisuuden tulon. Olimme silloin nuoria tai nuoria aikuisia. Ensimmäiset tietokoneet, varhainen internet, varhainen some. Olemme nähneet tämän kaiken tulon. Nuoremmilla ikäpolvilla se on ollut jo heidän syntyessään olemassa eikä heillä ole omakohtaista kokemusta "vanhasta maailmasta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä. Nuo ikäluokat sai nauttia lapsena ja nuorena hyvinvointiyhteiskunnasta kun se oli parhaimmillaan ja mentaliteetti oli ihan toinen kuin tänä päivänä. Joku lama oli toki, mutta se meni ohi.
70 -luvulla syntyneet olivat koulussa 80 -luvuilla ja nuoria ysärillä. Hyvinvointivaltio oli aika kevyt verrattuna nykyiseen. Ei 80 -luvulla asuttu asumistuilla ja toimeentulotuessa oli valtava häpeä. Työttömyyskorvauksia ei saanut, jos puoliso oli töissä. Terveydenhuollon puolella lääkäriin pääsi, mutta syöpään kuoli aina. Ei osattu hoitaa lainkaan tämän päivän tasolla.
Ei oikein ole hyvä peruste mollata aikakautta sen perusteella, että sen jälkeen lääketiede on kehittynyt. 😆 Silloin ei ollut toimivia syöpähoitoja ja se oli vain maailman järjestys, ihan kuten 70-luvulla ei ollut ohitusleikkauksia ja sydänkohtaukseen useimmat kuolivat. Julmempaa on nyt se, että omalla rahalla voi parantua syövästä jota ei enää suostuta julkisella hoitamaan. En usko myöskään traumatisoituvani siitä, että tulevaisuudessa kantasoluhoidoilla voidaan kasvattaa tarvittaessa uusia elimiä ja kudoksia vaikka nyt joudun paikkauttamaan hampaani tai ottamaan tekonivelen.
Jaa, mä kyllä unelmoin. Ja toteutinkin valta-osan, lama opetti järkevää rahankäyttöä. Nyt on velaton talo, vene ja auto, ja ymmärrys että maailma saattaa muuttua äkillisesti. Varautuminen ei ole mitenkään negatiivista.
Minä todellakin muistan sen ajan hengen, mitä tulee Kelan ja sosiaaliviraston tukiin eli tulonsiirtoihin. Siloin vanhemmillemme oli suoranainen kasvojen menetys ja suurin häpeä, mikäli joutui "sossun luukulla käymään" eli toimeentulotuen tyyppisin valtion varoin elämään. En tiedä miksi se olikin tuolloin niin hirveän häpeällinen stigma nuorille ja keski+ikäisille, jos joutui tukia hakemaan. "Meidän suvussa ei kukaan valtion rahoilla ole koskaan loisinut eikä loisi jatkossakaan" toitotettiin minunkin Kainuun lapsuuskodissani pyhänä mantrana!
Todella kovat vaatimukset oli suvun puolesta mm. koulutustasoni suhteen. Äitini lesotti siskoni 6 laudaturin ylioppilas-tokaria naurettavuuksiin kuin se olisi hänen koko elämänsä suurin saavutus ollut. Itse menin "vain" ammattikouluun, mikä ei vanhempiani todellakaan miellyttänyt. Näin sen heidän kasvoiltaan kyllä. Luin ylioppilastutkinnon vasta saatuani ADHD-dianoosin myötä keskittymiskykyä parant. lääkityksen vasta 39-vna ja opiskelin sen jälkeen korkeakoulututkinnon tekniikan alalta.
Meidän aikanamme ei vielä juuri osattu tunnistaa mitään NEPSY-kirjon lapsia; ei autisteja, aspergereita, ei mitään. Se oli todella armotonta kyytiä kyllä sen ajan ei- diagnosoid. nepsyille, kuulkaa. Kun heitä oli jo tuolloin, "adduja" eli tuon ajan termistöllä ylivilkk. MBD-lapsia. Nämä syrjaytyivät tyystin yhteiskunnan kelkasta.
Sana syrjäytynyt, jota tuolloin käytettiin kuv. Kelan tukia nauttivaa henkilöä olikin hyvin usein esillä 90-luvulla painetussa sanassa. Someahan ei tuolloin vielä ollut lainkaan. Kännykän käyttö alkoi olla yleistä vasta 1995 jälkeen mutta laitteet olivat tiiliskiven kokoluokkaa ja ilman nettiyht. tai edes värejä!
Muistan, nostalgiasta heltyneenä, kuinka me Lahdessa 19-vuotiaina v. 1996 opettelimme kavereiden kanssa uutta muotivillitystä, tekstiviestiä... Saa nauraa, zetalaiset, ei haittaa, minä nauran itsekin. )))
"P.s. Foto ois kiva."
Muistatteko tuon lauseen Suosikista?
Oi niitä aikoja!
Rakkaudella
n1977
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mä kyllä unelmoin. Ja toteutinkin valta-osan, lama opetti järkevää rahankäyttöä. Nyt on velaton talo, vene ja auto, ja ymmärrys että maailma saattaa muuttua äkillisesti. Varautuminen ei ole mitenkään negatiivista.
Haaveilla ja unelmoinnilla ehkä tarkoitettiin jotakin muuta? Oma koti ja auto nyt eivät kai kovin suurensuuria unelmia ole vaan sellaisia arkipäivän toiveita kuten että 16-vuotiaana haaveilee ajokortista. Siis et koskaan nuorenakaan haaveillut olevasi rokkitähti, ihmisoikeusaktivisti, tekeväsi oman käyttöjärjestelmän tai muuta sellaista? Halusit vaan oman veneen? Eikö tuo ole just sitä, ettei ole koskaan oikein osannut isommalti unelmoida?
Hyi mitä paskaa... Ei voi lukea..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Opintoviikkorajat olivat olemassa, olisiko ollut 2 ov per opintokuukausi. Opintotuki oli itseasiassa minimaalinen 90-luvun alussa eli opinnot rahoitettava, joko opintolainalla tai työnteolla. Tai molemmilla, jos halusi asua yksiössä ilman vanhempien tukea.
Ei voinut olla enää ikuinen opiskelija ysärillä, jos halusi tukia. Silloinkin ehkä enemmistö teki töitä opintojen sivussa, mm siivosi. Ei valitettu niin jäätävästi kaikesta mitä nykyään.
Aloitin yliopistossa vuonna 1996, ja kyllä silloin oli tukikuukausien määrä rajattu 55 kuukauteen. Toisena opintovuonna tuli ensimmäinen tarkastus siitä, oliko opintoviikkoja riittävästi jokaista tukikuukautta varten.
Kesäkuukausille ei saatu opintotukea. Oltaisiin kai oltu oikeutettuja toimeentulotukeen, mutta kukaan ei oikein tiennyt tuota varmasti eikä kukaan olisi kehdannut mennäkään. Muistan kun kolmannen vuoden kesänä yksi kurssikaveri ihan rohkeasti meni johonkin pitkään jonoon hakemaan toimeentulotukea muiden opiskelijoiden kanssa ja siitä jonosta oli lehdessä kuva. Aika oli vähän erilainen. 😁
!!!! !!!! Kyllä kyllä kyllä! !!!
Sukupolvi x SEISKARIT = KAIKISTA TASAPAINOISIMMAT ja JÄRKEVIMMÄT TYYPIT. Tulihan se sieltä prkle!