Yle: Koulupsykologeista on pulaa lähes kaikkialla. Entisenä koulupsykologina en ihmettele yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Koulupsykologithan lähinnä teettää testejä ja arvioi, eivät anna minkäänlaista hoitoa tai tukea. Sama terkkareilla, he tekee omat testinsä ja mittauksensa. Molemmat ohjaavat eteenpäin muihin palveluihin nopeasti, jos jotain häikkää toteavat. 

 

Opettajat ja koulukuraattorit ovat sitten niitä, jotka oikeasti yrittävät kohdata sen lapsen, muodostaa häneen luottamuksellisen suhteen ja antavat sitä tukea ja keskusteluapua, yhteisen tekemisen, tapaamisten tai kohtaamisten kautta, pitkäjänteisellä työllä. 

Ei minulla opettajana ole mahdollisuuksia ja osaamista antaa mitään keskusteluapua.

Olin vajaa 20 v koulupsykologina. Lopulta oli valittava palaako loppuun vai vaihtaako sovellusalaa. Siirryin ammatinharjoittajaksi. Työssä noin puolet työajasta kului oppimisvaikeuksien selvittämiseen eli testaamiseen. Tosin viimeisen 5-10 vuoden aikana tutkimuksetkin sisälsivät oppimisvaikeuksien lisäksi suppeasti tunne- elämän häiriöiden selvittelyä sekä lähes aina tarkkaavaisuushäiriöiden ja/ tai autisminkirjon tutkimista. Ennenhän nämä menivät erikoissairaanhoitoon. 

Toinen puoli työajasta meni hoidolliseen työhön eli lasten ja nuorten ahdistuksen, masennuksen, syömishäiriöiden ja elämäntilannekriisien hoitoon. Käyntimääriä ei ollut rajattu, joten pisimmillään jonkun kanssa on voitu tehdä töitä vuosia. Lapsia ja nuoria ei saa nykyisin eteenpäin ns. oikeisiin paikkoihin, siksi heitä kannatellaan oppilashuollossa. Ilman tiimiä toki ei tätä tarvitse tehdä, vaan työtä tehtiin yhdessä terkkarin, kuraattorin, opettajien ja koululääkärin kanssa.

Työ on kouluilla vaativaa, monipuolista ja osaamista täytyy olla monesta asiasta. Yhteistyötä pitää tehdä laajan verkoston kanssa. Työ alkaa tuntua mielekkäältä vasta, kun sitä on tehnyt useamman vuoden. 

Se mikä ajoi lopettamaan oli sotepuolen järkyttävä tehottomuus ja kyvyttömyys saada työtä tulevat rakenteet kuntoon. Esim. jatkuva työhuoneiden etsiminen ja tavaroiden raahaaminen kävi raskaaksi. Jonot kasvoivat myös hallitsemattomaksi. Omaan palkkaan ei voi juuri vaikuttaa. 

Koulupsykologityötä tuli tehtyä täydestä sydämestä, mutta on olo, että on oma osa tullut tuolta osin hoidettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälkikasvu pääsi nyt suoraan todistusvalinnalla opiskelemaan psykologiaa. Kun kysyin mitä aikoo tehdä isona, hän sanoi "no en ainakaan terkka- tai koulupsykologiksi!"

Koulupsykologin työllä on tosiaan aika huono maine psykologien keskuudessa (oikeastaan syystäkin). Tämän seurauksena koulupsykologiksi päätyy usein vastavalmistuneita, joilla on tarve saada ensimmäinen oman alan työpaikka. Kokemattomalle ja tuoreelle psykologille koulupsykologin työ sitten onkin ihan hirveä kokemus usein: olet yksin vastuussa asioista ja pitäisi tietää kaikki autismikirjosta, syömishäiriöistä, ahdistuksesta, kielellisestä erityisvaikeudesta, mutismista ja ties mistä muusta. Sitten nuori psykologi lähtee hippulat vinkuen muihin töihin heti kun mahdollista. Meilläkin välillä uusi työntekijä lä

Käsittääkseni psykologian opinnot on sen verran laajat ja intensiiviset sekä sisältävät paljon englannin kielistä ammattikirjallisuutta, ajankohtaisine artikkeleineen, että alalle ei todellakaan voi lähteä sillä ajatuksella että teen jotain standardoituja testejä pelkästään

Olen opettaja ja en usko että kykenisin lukemaan sitä määrää julkaisuja ja pysymään esimerkiksi tutkimuksissa ajanhermolla, kuten psykologien täytyy!!Täytyyhän?! Vai ajatteleeko joku muka niin, että kerran kun on valmistunut psykologi se riittää. Alahan on täynnä erilaisia uskomuksia, dogmeja ja tutkimustuloksia. Sitähän työ käytännössä on ja alasta tulee olla kiinnostunut ja omaksua nopeasti iso määrä tietoa ja erilaisia tutkimusmenetelmiä. Työssähän tutkitaan ja testataan, joten tutkimushommelit tulee olla kunnossa, eli psykologithan tekee tutkimuksia, joita esim erityisopettajat eivät tee, ja jouda. Toiset tutkii pidempään, toiset lyhyemmän aikaa. Terveydenhuollossa tietysti tutkitaan osa asioista, koulupsykologi tekee käytännössä tarkkaavuuden häiriön testauksia jne. 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulupsykologithan lähinnä teettää testejä ja arvioi, eivät anna minkäänlaista hoitoa tai tukea. Sama terkkareilla, he tekee omat testinsä ja mittauksensa. Molemmat ohjaavat eteenpäin muihin palveluihin nopeasti, jos jotain häikkää toteavat. 

 

Opettajat ja koulukuraattorit ovat sitten niitä, jotka oikeasti yrittävät kohdata sen lapsen, muodostaa häneen luottamuksellisen suhteen ja antavat sitä tukea ja keskusteluapua, yhteisen tekemisen, tapaamisten tai kohtaamisten kautta, pitkäjänteisellä työllä. 

 

Ei kai se kouluterkka osaa muuta kuin punnita lapsia ja paasata ruokaympyrästä. Ikinä en ole kuullut, että kyvyt riittäisivät enempään.

 

Kouluterkkarin hommeli se taitaakin olla se kateutta herättävä työ, kun saavat terveitä lapsia mittailla ja jututtaa ja ongelmaiset lähettää muille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulupsykologithan lähinnä teettää testejä ja arvioi, eivät anna minkäänlaista hoitoa tai tukea. Sama terkkareilla, he tekee omat testinsä ja mittauksensa. Molemmat ohjaavat eteenpäin muihin palveluihin nopeasti, jos jotain häikkää toteavat. 

 

Opettajat ja koulukuraattorit ovat sitten niitä, jotka oikeasti yrittävät kohdata sen lapsen, muodostaa häneen luottamuksellisen suhteen ja antavat sitä tukea ja keskusteluapua, yhteisen tekemisen, tapaamisten tai kohtaamisten kautta, pitkäjänteisellä työllä. 

 

Ei kai se kouluterkka osaa muuta kuin punnita lapsia ja paasata ruokaympyrästä. Ikinä en ole kuullut, että kyvyt riittäisivät enempään.

 

Kouluterkkarin hommeli se taitaakin olla se kateutta herättävä työ, kun saavat terveitä lapsia mitt

Kouluterkkareilla usein on myös terveysasema- ja sairaanhoitokokemusta ja kouluterkkarina tekevät mukavaa seulontaluonteista työtä. Osaavat käyttää audiometriä ja tehdä näköseulankinm arvioida ryhtiä ja rokotella. Ihania tyyppejä yleensä

Ei hätää, opet hoitaa sit nämäkin hommat ja peruspalkka alkaa kakkosella. 

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, opet hoitaa sit nämäkin hommat ja peruspalkka alkaa kakkosella. 

Onneksi on opettajat <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulupsykologithan lähinnä teettää testejä ja arvioi, eivät anna minkäänlaista hoitoa tai tukea. Sama terkkareilla, he tekee omat testinsä ja mittauksensa. Molemmat ohjaavat eteenpäin muihin palveluihin nopeasti, jos jotain häikkää toteavat. 

 

Opettajat ja koulukuraattorit ovat sitten niitä, jotka oikeasti yrittävät kohdata sen lapsen, muodostaa häneen luottamuksellisen suhteen ja antavat sitä tukea ja keskusteluapua, yhteisen tekemisen, tapaamisten tai kohtaamisten kautta, pitkäjänteisellä työllä. 

Ei minulla opettajana ole mahdollisuuksia ja osaamista antaa mitään keskusteluapua.

No ei tietenkään samanlaista kuin kuraattorilla. Mutta toki opetkin käy yleensä keskusteluja oppilaidensa kanssa, tuntevat heidän haasteitaan ja yrittävät tukea niissä. 

Jännä juttu, että täällä useammassa kommentissa kerrotaan koulupsykologien olevan turhia, laiskoja ja ylimielisiä lomakkeentäyttäjiä, ja silti tuossa Ylen jutussakin koulu on suunnitellut palkkaavansa koulupsykologin ohi hyvinvointialueen, koska tarve on niin ilmeinen.

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, että täällä useammassa kommentissa kerrotaan koulupsykologien olevan turhia, laiskoja ja ylimielisiä lomakkeentäyttäjiä, ja silti tuossa Ylen jutussakin koulu on suunnitellut palkkaavansa koulupsykologin ohi hyvinvointialueen, koska tarve on niin ilmeinen.

Se on se lakisääteisyys. Muutenhan opettajat ainakin tietävät, ettei psykologeista paljon muuten hyötyä ole. Oppilaat tarvitsevat aikuisen, joka uskaltaa kohdata heidät ja keskustella, ei mitään kermapersekuudenälläntodistusvalinnallaopiskelemaanpäässyttä itsekin usein ongelmaista omassa yliopistokuplassaan elänyttä psykologia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, että täällä useammassa kommentissa kerrotaan koulupsykologien olevan turhia, laiskoja ja ylimielisiä lomakkeentäyttäjiä, ja silti tuossa Ylen jutussakin koulu on suunnitellut palkkaavansa koulupsykologin ohi hyvinvointialueen, koska tarve on niin ilmeinen.

Se on se lakisääteisyys. Muutenhan opettajat ainakin tietävät, ettei psykologeista paljon muuten hyötyä ole. Oppilaat tarvitsevat aikuisen, joka uskaltaa kohdata heidät ja keskustella, ei mitään kermapersekuudenälläntodistusvalinnallaopiskelemaanpäässyttä itsekin usein ongelmaista omassa yliopistokuplassaan elänyttä psykologia

Eli koulupsykologi ei tosiaan voi voittaa. Samaan aikaan on liian hyvin koulussa menestynyt kermaperse, ja sitten kuitenkin itsekin liian ongelmainen tekemään hyvää työtä. Tällaisten opettajien kanssa on kyllä varmasti ilo tehdä töitä, kun samaan aikaan muualla psykologin työpanoksesta ollaan valmiita maksamaan selvästi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu, että täällä useammassa kommentissa kerrotaan koulupsykologien olevan turhia, laiskoja ja ylimielisiä lomakkeentäyttäjiä, ja silti tuossa Ylen jutussakin koulu on suunnitellut palkkaavansa koulupsykologin ohi hyvinvointialueen, koska tarve on niin ilmeinen.

Se on se lakisääteisyys. Muutenhan opettajat ainakin tietävät, ettei psykologeista paljon muuten hyötyä ole. Oppilaat tarvitsevat aikuisen, joka uskaltaa kohdata heidät ja keskustella, ei mitään kermapersekuudenälläntodistusvalinnallaopiskelemaanpäässyttä itsekin usein ongelmaista omassa yliopistokuplassaan elänyttä psykologia

Toivottavasti et ole psykologien työkaveri. Todella asiatonta kommentointia. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi kouluihin ei saada psykologeja. 

Toisessa ketjussa opettaja tiivistää asian hyvin kommentissaan, jossa toteaa, että opettajat ovat jo kokeilleet psykologin tutkimuksensa jälkeen suosittelemia tukitoimia ja psykologin tutkimuksessa vain on todettu opettajien jo huomaamat pulmat, joiden vuoksi ylipäätään psykologille on ohjattu, eli onko hyödyllistä vai ei

Lukekaapa näitä opettajien kommentteja, niin teille valkenee, miksi kukaan ei jaksa työskennellä kouluissa.

Vaikka saisin 10000 euroa kuukaudessa käteen, en enää koskaan menisi kouluille töihin. Työolot ovat karseat. T. Ex-koulupsykologi

Karseat työolot tulevat siitä, että jonot ovat pitkät, mutta myös siitä, että jonottaessa asiat yleensä monimutkaistuvat ja ongelmat syvenevät. Voi Suomen nuoria.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka saisin 10000 euroa kuukaudessa käteen, en enää koskaan menisi kouluille töihin. Työolot ovat karseat. T. Ex-koulupsykologi

Itse ajattelin, että kun tulee halu vaihtaa nykyisestä työstä pois (en aio asua nykyisellä paikkakunnalla paria vuotta enempää), niin voisin jonkin pätkän tehdä koulupsykologin työtä ostopalveluna. Huomattavasti parempi palkka, ja töitään saisi eri tavalla valita. Voisin tehdä vaikka pelkkiä tutkimuksia - olen niissä hyvä, ja niissä ei samalla tavalla tarvitse pelätä sitä, että onko vastaanotolla oleva oppilas hengissä vielä ensi viikolla. Mutta koulupsykologin toimeen en kyllä ole palaamassa minäkään.

Ap

Nostan hattua heille, jotka kouluilla jaksavat työskennellä ammattiryhmään katsomatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykologi burnoutissa, ei kuulosta ammattimaiselta. Pistää muka muiden elämiä kuntoon, mutta on itse hukassa. Tiesin, ettei se ole oikea ammatti.

Niinpä, lääkärikään ei saa sairastua.

Hautausurakoitsija ei saa kuolla... 😇😇😇😇😇

Oma kouluni oli ihan kiva, ja rehtorit arvostivat työpanostani. Opettajia oli monenlaisia, mutta suurin osa kohteli mukavasti ja halusivat tehdä yhteistyötä. Joillain kollegoilla tilanne oli ihan toinen; työyhteisöltä tuli vaatimuksia toisensa perään ja oltaisiin psykologin puolesta haluttu päättää, milloin esim. tutkimus on tarpeen ja ajankohtainen. Yksittäiset opettajat olivat myös puhtaasti epäasiallisia ja halveksuvia heitä kohtaan. Niistä on vilauksia tässäkin keskustelussa.

Yleisesti opettajillakin on hätä nuorten voinnista. Silloin kivatkin opettajat alkavat helposti suunnata kohtuuttomia vaatimuksia sen yhden ainoan koulupsykologin suuntaan. Koulupsykologi ei tee päivystyksellistä työtä, eikä hän juokse paikalle punaista valoa vilkuttaen, kun joku oppilas huutaa tai itkee. Oppilaita pystyi tapaamaan kahden tai kolmen viikon välein, ja siinä se. Tietysti se selkeästi pahoinvoiva oppilas oli ahdistava näky luokassa, mutta ei ole koulupsykologin työtä tulla siivoamaan häntä pois näkyvistä ja viedä omaan työhuoneeseensa.

Koulupsykologin vastuulla ei myöskään ole koulujen riittämätön resursointi esimerkiksi erityisopetuksen suhteen. Koulupsykologin tutkimuksiin kohdistui välillä ihan valtavia odotuksia; kun vaikeuksien syy selviäisi, niin se vaikeus maagisesti poistuisi. Koulupsykologi kaivaisi takataskusta jonkin ajatuskartan tai muistitekniikan, mitä käyttämällä oppilas pysyisi jatkossa muiden luokkatovereidensa mukana. Psykologi pystyy kuvaamaan syitä oppilaan vaikeuksien takana, mutta vastuu opetuksen muokkaamisesta ja järjestämisestä on opettajalla, erityisopettajan tuella toki.

Ap