Mä olen varmaan tosi outo kun en halua koskaan nähdä ketään.

[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 10:52"]

Itsekkyyttä, kun ei halua tavata ketään eikä käydä missään. Läheisille raskaita riippakiviä tuollaiset henkilöt, kun he on vain omissa oloissaan. Taitaa olla masennusta tai ahdistuneisuutta ja kyllä se on rasitetta ja kova paikka lapsille. Seuraa tulee olla ettei eristäydy, muuten jää yksin koko elämäksi.

[/quote]

Miten niin taakka läheisille? Suurempi taakka on tuollainen ihminen, joka näkee kaikki muut noin negatiivisesti.

Eräät teistä taitavat olla (entisiä) ystäviäni. Te, jotka perutte sovitun tapaamisen silloin, kun alan kysellä, missä viivytte ja jotka ette vastaa viesteihini.

En minä ole taakka kenellekään, kun en tunge kenenkään elämään enkä asuntoon edes vieraaksi. En soittele enkä paljon kirjoittele.

Olen niiden metsäläisten jälkeläinen, jotka asuttivat tätä maata siihen aikaan, kun se oli todellista erämaata. Viihdyn ihan hyvin itsekseni, ja ajatuskin kerrostaloasumisesta ahdistaisi ellen tietäisi, että kerrostaloasukkaat ovat vielä vähemmän toistensa kanssa tekemisissä kuin maalla 7 kilometrin päässä toisistaan asuvat naapurit

Täällä ilmoittautuu yksi samanlainen. Kiva kuulla, että meitä on muitakin (: Minäkin olen luonteeltani suora ja nopea ihminen ja tympii kuunnella muiden pitkiä jaarituksia ja tylsiä analyyseja. Lapsilleni en missään nimessä ole rasitteeksi. Kyllä minulla on läheisiä ihmisiä, jaksan vaan harvoin pitää heihin yhteyttä. He kyllä tuntevat minut ja ovat itsekin samanlaisia. Onneksi mieskään ei ole järin sosiaalinen. Luulen, että pikemminkin ylisosiaaliset ihmiset ovat juuri niitä, jotka ovat lapsilleen rasitteeksi, kun eivät kestä yksinoloa vanhanakaan.

Minusta kysymys on perinnöllisestä ominaisuudesta, persoonallisuuden piirteestä, jota ei voi lähteä muuttamaan, -ja on siten myös turha arvostella toisia tämän ominaisuuden takia. Me ihmiset olemme erilaisia! Itse on selvästi perinyt erakkouteni isältäni

Mä en vaan koskaan väsy ihmettelemään teitä "erakkoja", jotka räydytte hiljaisuudenkaipuussanne ja samalla pyöritätte perhe- ja työelämää. Koetteko, että olisi jotenkin hienoa tai arvoituksellista tai älyllistä ylemmyyttä halveksua muita ihmisiä? Mitäs erakkomaisuutta se on, jos arkisin käydään töissä ja ollaan jopa ihmisten lailla, ts. sosiaalisia, ja viikonloput jurnutetaan miehen ja lasten kanssa? Kertokaa nyt ihmeessä,  miten pystyttekään erakoitumaan keskellä ihmispaljoutta?

Veikkaukseni on, että olette sietämättömän tylsiä ja ennakkoluuloisia ihmisiä. Elämäntehtävänne on suoritettu: teillä on mies ja kakarat. Ei tartte enää yrittää, eikös?

Mä pidän itseäni kohtuu-sosiaalisena, vaikka asun yksin, en seurustele enkä ravaa baareissa. Viikonloput menevät ihan vaan omissa oloissani, kassatytölle sanon hei ja kiitos. Mutta osaan kyllä tarvittaessa olla kiinnostunut ja puhelias. Työelämässä on pakkokin. .

Mielestäni erakko on sellainen, joka asuu korvessa yksin eikä omista kännykkää tai nettiyhteyttä. Te olette, jos saan sanoa, itserakkaita nynnyköitä eikä teissä ole mitään erikoista.

Täällä myös yksi erakko. Minä olen nin erakko, että en ole edes miestä ja lapsia hankkinut, koska en voisi kuvitella asumista kenenkään muun ihmisen kanssa samassa talossa. En ole koskaan edes seurustellut, ikää 38. En kaipaa seksiä, olen varmaan aseksuaali, enkä muutenkaan seuraa. Viihdyn yksikseni erinomaisesti. Ja minun kohdallani ei ainakaan pidä paikkaansa mitkään ahdistuneisuushäiriöteoriat - ei minua lainkaan ahdista ihmisten seura, minä vaan en kaipaa sitä. Työssäni joudun olemaan sosiaalinen ja se on ihan ok, mutta oman vapaa-aikani valitsen viettää yksin, koska yksinolo on sitä mistä eniten nautin.

Ja ei, meidänlaisemme introvertit ei yleensä ole niitä jotka vanhemmiten on taakkana läheisilleen. Ei, päinvastoin ne pahimmat on niitä sosiaalisia tyyppejä, joilta alkaa olla kuollut ympäriltä puoliso ja läheiset, eivätkä millään saa itseään sopeutumaan nyt ehkä pakolliseen tilanteeseen jossa joutuu olemaan yksin. Jos vaikka on vielä liikuntarajoitteita niin ettei sitä niin vaan lähdetä uusia ystävyyksiäkään solmimaan. Me introvertit ja erakot kyllä kuolemme hiljaa mökkeihimme tai vanhainkoteihin, vinkumatta keneltäkään läheiseltä huomiota.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 10:30"]

Mä en vaan koskaan väsy ihmettelemään teitä "erakkoja", jotka räydytte hiljaisuudenkaipuussanne ja samalla pyöritätte perhe- ja työelämää. Koetteko, että olisi jotenkin hienoa tai arvoituksellista tai älyllistä ylemmyyttä halveksua muita ihmisiä? Mitäs erakkomaisuutta se on, jos arkisin käydään töissä ja ollaan jopa ihmisten lailla, ts. sosiaalisia, ja viikonloput jurnutetaan miehen ja lasten kanssa? Kertokaa nyt ihmeessä,  miten pystyttekään erakoitumaan keskellä ihmispaljoutta?

Veikkaukseni on, että olette sietämättömän tylsiä ja ennakkoluuloisia ihmisiä. Elämäntehtävänne on suoritettu: teillä on mies ja kakarat. Ei tartte enää yrittää, eikös?

Mä pidän itseäni kohtuu-sosiaalisena, vaikka asun yksin, en seurustele enkä ravaa baareissa. Viikonloput menevät ihan vaan omissa oloissani, kassatytölle sanon hei ja kiitos. Mutta osaan kyllä tarvittaessa olla kiinnostunut ja puhelias. Työelämässä on pakkokin. .

Mielestäni erakko on sellainen, joka asuu korvessa yksin eikä omista kännykkää tai nettiyhteyttä. Te olette, jos saan sanoa, itserakkaita nynnyköitä eikä teissä ole mitään erikoista.

[/quote]

Mistä moinen katkeruus kumpuaa? Eiköhän suurimmalla osalla ihmisistä elämä vain ole muotoutunut itselle sopivaksi. Toisilla on enemmän ihmisiä ympärillään, toisilla vähemmän. Turha sitä on muiden tulla kommentoimaan, että pitäisi olla sosiaalisempi tai vähemmän sosiaalinen. Kukin tyylillään!

Ymmärrän hyvin tämänkaltaisen aloituksen. Ihmistä, joka on paljon omissa oloissaan, kiinnostaa, onko samankaltaisia muitakin. Hän ei omien kokemustensa perusteella sitä tiedä. Sitten tänne ryntää ihmisiä haukkumaan niitä, jotka eivät halua olla koko ajan toisten kanssa tekemisissä, tottakai se herättää puolustusreaktion.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 10:30"]

Mä en vaan koskaan väsy ihmettelemään teitä "erakkoja", jotka räydytte hiljaisuudenkaipuussanne ja samalla pyöritätte perhe- ja työelämää. Koetteko, että olisi jotenkin hienoa tai arvoituksellista tai älyllistä ylemmyyttä halveksua muita ihmisiä? Mitäs erakkomaisuutta se on, jos arkisin käydään töissä ja ollaan jopa ihmisten lailla, ts. sosiaalisia, ja viikonloput jurnutetaan miehen ja lasten kanssa? Kertokaa nyt ihmeessä,  miten pystyttekään erakoitumaan keskellä ihmispaljoutta?

Veikkaukseni on, että olette sietämättömän tylsiä ja ennakkoluuloisia ihmisiä. Elämäntehtävänne on suoritettu: teillä on mies ja kakarat. Ei tartte enää yrittää, eikös?

Mä pidän itseäni kohtuu-sosiaalisena, vaikka asun yksin, en seurustele enkä ravaa baareissa. Viikonloput menevät ihan vaan omissa oloissani, kassatytölle sanon hei ja kiitos. Mutta osaan kyllä tarvittaessa olla kiinnostunut ja puhelias. Työelämässä on pakkokin. .

Mielestäni erakko on sellainen, joka asuu korvessa yksin eikä omista kännykkää tai nettiyhteyttä. Te olette, jos saan sanoa, itserakkaita nynnyköitä eikä teissä ole mitään erikoista.

[/quote]

Todella kummallinen kommentti. Mistä sinä luulet että me "räydymme" hiljaisuudenkaipuussa tai halveksumme muita ihmisiä? En minä ainakaan räydy yhtään mistään, tykkään työstäni vaikka se onkin luonteeltaan sosiaalista, enkä varsinkaan halveksi ihmisiä jotka eivät ole ääri-introvertteja kuten minä. Johan ihmissuku olisi hävinnyt ajat sitten jos kaikki olisivat kaltaisiani, joita ei kiinnosta edes pariutuminen ja lisääntyminen. 

Keskellä ihmispaljouttta on muuten erittäin helppo erakoitua. Minä asun Helsingissä, ja voi silti mennä viikkokausia etten työn ulkopuolella puhu sanaakaan kellekään ihmiselle, paitsi kaupan kassalle ehkä tyylliin kiitos  ja ole hyvä. Naapureistani en tiedä mitään, miltä ne edes näyttää. Eikä mulla ole muutenkaan ketään läheisiä ihmisiä. Eikä mulle erakkous ole mikään itsetarkoitus, mihin erityisesti pyrkisin ja josta olisin ylpeä. Se on vain valintani elää synnynnäisen luonteeni kanssa sopusoinnussa. Eikä minua kiinnosta mikään korpierakko olla- olen siihen liian heiveröinen, kylmänarka ja mukavuudenhaluinen, että Suomen ilmastossa niin alkaisin elää. Mieluummin otan elantoni siisteistä sisätöistä.

t. 56

Mä olen samanlainen miespuoleinen. Ei tässä elämässä muuten vikaa ole, mutta onhan se naisystävän löytäminen vähän vaikeaa. Nettitreffeilläkään ei ole menestystä saatu.

Itse olen mies, enkä vain pidä ihmisistä. Muiden miesten seura on niin saatanan tylsää. Ainaista urheilulässytystä tai autolässytystä. Eikä se siihen lopu. Sitten on tietenkin muodostettava täysin irrationaalisia mielipiteitä ilman minkäänlaista näyttöä. Olisi hauskaa joskus puhua jostain kivasta. Itse olen eristänyt itseni muista ihmisistä vain siitä syystä, että suomalaiset ihmiset ovat yleisesti niin saatanan tyhmiä juntteja, ettei niitä jaksa katsella. Olen aina tullut paremmin toimeen muiden eläinten kanssa.

Olen samanlainen !... Paitsi tapaan vanhaa koulukaveria kerran 3 vuoden välein ja se on aivan riittävästi. Tuokin tapaaminen tapahtuu yhteisen harrastuksen takia kun käymme pelaamassa sulkapalloa säännöllisesti 3 vuoden välein.

Alkuun meinasimme että oltaisiin käyty 5 vuoden välein pelaamassa, mutta päätimme oman kuntomme takia harrastaa vähän useammin, ettei kuntomme aivan rapistu. Nytkään ei mikään huippu kunto ole päällä vaikka noin usein harrastammekin yhdessä sulkapalloa. Tuossakin kyllä hengästyy ja rasittuu aivan riittävästi kun meinaa henkeäkin alkaa ahdistamaan 5 minuutin pelaamisen jälkeen.

Yleensä pelaamme sen 2 tuntia ja kun lopetamme sovimme seuraavan peli kerran taas 3 vuoden päähän. Silloin meidän ei tarvitse enään soitella toisillemme kun on päivä ja kellonaika valmiiksi sovittuna. Tähän asti olemme aina pitäneet sovinnosta kiinni.

Aloitimme harrastuksen 9 vuotiaina. Nyt olemme 30 vuotiaita ja pelikertoja on kertynyt jo huikeat 7. Eileen juuri käytiin pelaamassa ja nyt tässä väsyksissä kirjoittelen kun en muutakaan nyt jaksa tehdä. Harrastukseen ei saa liikaakaan kuluttaa aikaa, koska siihen väsyy ja saattaa myös hyvin äkkiä kyllästyä.

En oikeastaan pidä kenestäkään. Enkä halua jutella kenenkään kanssa puhelimitse saati sitten tavata. En kaipaa ystäviä, en seuraa. Vieraannutan vanhat ystäväni sillä että en vain pidä yhteyksiä, en vastaa puheluihin enkä mene kylään.

Muita samanlaisia?

Täällä myös... Samoin tehnyt,ja teen, nautin vain omasta seurasta en kaipaa kavereita. Olenko ainoa, olen miettinyt, nähtävästi en :)

Nyt olen nelikymppinen äiti elämän ruuhkavuosissa. Käyn ansiotyössä, mieheni tekee vaativaa työtä ja perheessämme on kaksi vilkasta ja touhukasta poikaa. Arki menee taiteillessa työn ja perhe- elämän välillä eikä arkena juuri ehtisikään hoitaa sosiaalisia suhteita. Viikonloppuina taas haluamme viettää aikaa perheenä, olla yhdessä ja harrastaa.

Viikonloppuisin vain haluan olla perheeni kanssa. Välillä tavataan toki hyviä ystäviä tai ystäväperheitä, mutta valikoidusti, en halua "hukata" (onko tämä nyt liian voimakas sana) kallista vapaa-aikaani samantekevien ihmisten kanssa.

Mies on sosiaalisempi ja hänellä on enemmän omia menoja kavereiden kanssa. Välillä yrittää myös saada minut tutustumaan kavereidensa puolisoihin. Kieltäydyin näistä tapaamisista järjestelmällisesti. Minulla on omiakin hyviä kavereita joita en näe riittävästi.

Täälläkin yksi samanlainen. Ei vaan voi sille mitään, että kaikkien seura on saamarin tylsää verrattuna siihen, että saa miettiä omiaan ja tehdä mitä haluaa /nyhjätä kotona/ lukea/pimputtaa pianoa tai olla omien lasten kanssa.



Olen tosin miettinyt, että johtuuko tämä sukupuolestani. Miespuoliset saavat kaveritapaamisissa tehdä oikeasti jotain järkevää, kuten harrastaa joukkuepelejä ja kuntoliikuntaa. Kun taas naisten tapaamiset on aina jotain saamarin tylsää, kuten juoruamista tai syömistä lounaalla tai kahvittelua tai jotain.



Lisäksi olen pannut merkille, että tyhmät ihmiset usein kaipaavat paljon seuraa, ihmisiä jotka peesaavat. Suomessahan mitään keskustelu/väittelykulttuuria ei ole. Kenellekään ei saa sanoa mitään poikkipuolista. Eli kaverit valehtelevat toisilleen mielihyvin. En jaksa sellaisat hymistelyä. Olen suora ja tykkäisin samaa muilta.

En ole tosin ihan samanlainen kuin ap: Pidän eräästä alakoulukaveristani (ja laitamme kortteja ja tekstareiat) ja monista lukiokavereistani. Ja olen jopa aktiivisesti yrittänyt ottaa yhteyttä yhteen yliopistokaveriin, mutta en ole tavoittanut.

Minusta kyläileminen on tylsää. Puuduttavaa. En jaksaisi katsella kenenkään pärstää tuntitolkkulla. Paitsi oman perheen.



En aio olla rasitteeksi lapsilleni. Olen kova puhumaan ihan vieraillekin, jos olen sillä päällä ja halutessani tutustun hyvin nopeasti ihmisiin. Usein minua pidetään hyvin sosiaalisena, esim. lukiossa näin. Tkkään puhua ja nauraa, mutta en jaksa kyläilyä tai muuta pitempää seurustelua.

Kokeilkaapa luopua pariksi kuukaudeksi netistä kokonaan. Ainakin kaikesta työn ulkopuolelle kuuluvasta käytöstä.



Uskon että jossain vaiheessa alkaisitte kaivata irl ihmiskontakteja.

Tämänkin ketjun ap halusi jostain syystä jakaa tämän asian muiden ihmisten kanssa :)

Kokeilkaapa luopua pariksi kuukaudeksi netistä kokonaan. Ainakin kaikesta työn ulkopuolelle kuuluvasta käytöstä. Uskon että jossain vaiheessa alkaisitte kaivata irl ihmiskontakteja.

ovat vanhoina kamala ahdistuksen kohde lapsilleen. On hyvä, että vanhemmilla on ystäväpiiriä.

Minä olen myös erakko. Minulla on viisi lasta ja ahdistaa kovasti kun joudun pitämään heillekin koko ajan seuraa. Olen vaan iloinen kun vihdoin häipyvät. Miksi ihmeessä jotenkin ripustautuisin heihin?

Suunnittelin että kun pesä on vihdoin tyhjä, niin pannaan talo puoliksi miehen kanssa. Se saa elää toisessa puolessa niin kuin lystää, minä taas toisessa puolessa. Ettei tartte aina tapella miten meillä eletään. Tietysti vielä parempi jos tuo sattuu kuolla kupsahtamaan, niin saan koko talon itselleni.

mitään erakoita ole kun kerran täältä foorumilta haluatte kuitenkin sosiaalisia kontakteja etsiä...

että livenä joutuu aina esittämään ja etsimään toisten ihmisten hyväksyntää. Nettifoorumeilla saa rauhassa sanoa mitä ajattelee. Siksi tämä sopii "erakoille".