Mä olen varmaan tosi outo kun en halua koskaan nähdä ketään.

mistä sitten olet kiinnostunut? ihmettelen tuota logiikkaasi...siis et ole sosiaalinen vai ihmiset ympärilläsi ovat vain kiinnostuneita eri asioista? kun listasit kaikkea mistä et ole kiinnostunut puhumaan?



Kysymys niille jotka kokee sosiaalisen miehensä parituksen ahdistavana...miksi ette sano sitä suoraan miehellenne, ettette kaipaa seuraa

Tällaiset ihmiset vetäytyvät ulkomaailmasta koska se aiheuttaa ahdistuneisuutta. Nämä ihmiset ovat läheisriippuvuudessa lapsiinsa. He siirtävät tiedostamattaan ahdistuksen ilmapiirin myös lapsiinsa. Siitä tulee sukuperintöä. Jos elämään tulee rankkoja muutoksia tällaiset ihmiset selviytyvät heikosti yhteiskunnassa.



Itse voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseen opetelemalla olemaan ihmisten kanssa luonnollisesti. Loppupeleissä siitä on hyötyä erityisesti itselle. Tiedosta tunteesi mieti tilanteita mihin voisit vaikuttaa.

ja jonkinlainen ahdistushäiriö oli myös.Vasta parannuttuani tajusin miten vääristynyt suhtautuminen minulla ulkomaailmaan oli,halusin paeta ihmisiä.

Perusluonne on minulla sellainen etten jaksa koko ajan seurustella ja puhua mutta kyllä ihmisten tapaaminen kodin ulkopuolella on ihan tervettä.

Aivoistahan se kaikki lähtee mihin ihminen reagoi miten hän käyttäytyy. Ympäristöllä on suuri vaikutus siihen millaisia meistä tulee. Tarkoitan että tietyllä ympäristöllä voidaan ehkäistä tai edesauttaa ihmisen käyttäytymistä. Sinulla tuntuu olevan valikoitua puhumattomuutta vetäytymistä sosiaalisista tilanteista. Vetäydyt sosiaalisista tilanteista koska ne rasittavat sinua. Tiedetään että ihminen oppii koko elämänsä ajan. Sinulla oppiminen hidastuu tai lakkaa kokonaan. Vanhuus voi olla kaaottinen et ymmärrä tilanteita mihin joudut etkä ymmärrä miksi asioita tapahtuu ympärilläsi. Puheen ymmärtäminen voi taantua hyvin alhaiseksi. Et yksinkertaisesti ymmärrä mistä ihmiset puhuvat.

bongasin silti että "kohtalotovereita" on.



Itse olen erakoituva yh, mutta toisaalta katsellessani lähipiirin/naapuruston senioreita, päätin jo joku aika sitten että tietynlainen sosiaalinen verkosto (mikä sanahirviö!) on pakko olla olemassa. Ei se ole paha. Erakko saa usein ylpeän tai ylimielisen maineen... :/



Joku viittasikin siihen, millainen rasite on sitten aikanaan lapsilleen. Oma isoäitini on juuri sellainen, enkä halua siirtää taakkaa lapsilleni.

Olen myös erakko. Minulla on sosiaalinen työ, kaksi kissaa ja ahdistun sosiaalisissa tilanteissa. Viihdyn yksin: luen kirjoja, kirjoitan, kävelen luonnossa. Minulle riittää muutama hyvä ystävä eikä minulla olelapsia eikä miestä. Tavallaan kadehdin sosiaalisen pelin taitavia ihmisiä. Mutta nautin ettei minunttarvitse oosallistua siihen.

-34, N

Olen myös erakko. Minulla on sosiaalinen työ, kaksi kissaa ja ahdistun sosiaalisissa tilanteissa. Viihdyn yksin: luen kirjoja, kirjoitan, kävelen luonnossa. Minulle riittää muutama hyvä ystävä eikä minulla olelapsia eikä miestä. Tavallaan kadehdin sosiaalisen pelin taitavia ihmisiä. Mutta nautin ettei minunttarvitse oosallistua siihen.

-34, N

Miten teillä on alunperinkään ollut mitään ystäviä tai tuttavia (joita nyt vieraannutatte)? Onko teistä siis aikuisiällä tullut epäsosiaalisia?

Ap:n kaltaiset ihmiset voivat perustaa suuren kerhon, joka ei koskaan kokoontuisi. Ma tuppaan rakastumaan naihin hiljaisiin eristyjiin, vaikka on toisaalta tosi sosiaalisiakin ollut...

Minä myös. Sillä erotuksella, että mä en halua edes niitä lapsia, koska haluan olla yksin, en jaksaisi joka päivä katsoa ketään, saati sitten kun ne lapset olisi siinä koko ajan. Ne pari suhdetta, jotka on ollut, on kaatuneet siihen että en todellakaan halua nähdä sitä miestäkään päivittäin, en välttämättä edes viikottain, enkä halua lätistä puhelimessa tai viestitellä joka päivä. Yhdessä asuminen olisi painajaista. Ihmiset aina sanovat, että vanhana kaduttaa jos ei tee lapsia, kun kukaan ei sitten tule kylään jne. Mun unelma. Ihannemaailmassa asuisin jossain keskellä metsää ilman puhelinta ja joku toisi ruokaa kuistille ilman että min tarvitsee nähdä ruokaa.

Pöpi mäkin olen ihmisten mielestä. Kyllä mä voin ihmisten kanssa jutella, ja joskus Se on ihan mukavaakin, mutta en silti sitä kaipaa, viihdyn yksin.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 12:53"]Mä olen samanlainen miespuoleinen. Ei tässä elämässä muuten vikaa ole, mutta onhan se naisystävän löytäminen vähän vaikeaa. Nettitreffeilläkään ei ole menestystä saatu.

[/quote]

Miksi haluat naisystävän jos kuitenkin viihdyt vain omissa oloissasi etkä pidä pahemmin ihmisten seurasta?

Muutenkin ihmetyttää nämä erakot, jotka haluavat olla vain yksinään, mutta silti ottavat puolison siihen jokaikinen päivä pyörimään. Mitä yksinään viihtymistä se on?

Työni takia en jaksaisi tavata muita ihmisiä vapaa-ajalla. Oma perhe on eri asia. Jotenkin hoitajana annan niin paljon muille, ettei vapaalla mieli enää tee "seurustella."

En silti ole erakko/erakoitunut, mutta viihdyn hyvin yksin.

Suomi on täynnä ankeita ihmisiä. 

Lukekaapas Petri Tammisen Piiloutujien maa.

-Erakko-

Minä olen sosiaalinen erakko :) Minulla on kaksi hyvää ystävää, mutta molemmat asuvat kaukana. Toinen niin kaukana, että emme oikeastaan enää tapaa. Toista tapaan parin kuukauden välein. Puhumme puhelimessa paljon ja se tuntuu, kuin välimatkaa ei olisikaan. Näiden kahden seurasta nautin ja voisin nähdä heitä vaikka useasti viikossa! Mutta toisaalta en kärsi "yksinäisyydestäni". Enkä varsinkaan halua kavereita vain siksi, että olisi seuraa. Pidän vain harvoista ihmisistä ja olen oikein tyytyväinen, että olen saanut tutustua näihin kahteen mahtavaan tyyppiin.

Tosi ärsyttävää välillä kun yksi kaveri on työtön eikä hänellä ole mitään tekemistä kuulemma. Sitten tää haluaa nähdä kokoajan sentakia koska ei omista "omaa tekemistä"

En ole erakko, mutta en kyllä mitenkään sosiaalinenkaan. Minulla on kourallinen todella läheisiä ystäviä, mutta en halua ylläpitää laajaa tuttavaverkostoa ja tutustun harvoin sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ystävystyisin. Vika on itsessäni, koska olen hirveän kärsimätön ihmisten suhteen. Mulla on kiusana ns. "nopeat hoksottimet", ja yleensä suurimmalla osalla ihmisistä menee minua pidempi aika esimerkiksi jonkun abstraktin käsitteen hahmottamiseen ja keskustelut jäävät monesti melko pinnallisiksi. Turhaudun sellaiseen nopeasti, vaikka olen yrittänyt harjoitella kärsivällisyyttä.

Täällä kans yksi, oon aina kotona ja poltan. En tykkää tehä mitään muuta. Rakastan vaan kotona olemista ja savuja. En lähtis ulkomaillekkaan ilmaiseksi jos saisin valita että olisin kotona ja polttaa.

Joo, ja sitten odotatte puolison viihdyttävän teitä kaiken vapaa-ajan. Niin nähty..

Yleensä itsetunto-ongelmista kielii tuon tason sosiaaliset ongelmat, kun muiden tapaaminen on niin raskasta jne.

Samoja ajatuksia täällä. Väsyttää jos musta alkaa tulla jonkun ihmisen "ainut kontakti" tai mut halutaan nähdä viikottain. En saa yhtään mitään kahden kaverin kanssa kahvittelusta ja "turhan jaarittelusta" Ihan kiva olisi jonkun kanssa kahvilla käydä ja puhua oikeestikkin jostain aiheesta eikä juoruta jostain tuntemattomasta porukalla..

Mulla on todella hyvä mielikuvitus viihdyn yksin lenkillä, kaupoilla, musaa kuuntelen yms. Tuntuu et liika sosiaalisuus vie vaan lähinnä energiaa kun on jotenkin niin erilainen kun jotkut ihmiset. Olen parisuhteessa ja mulle riittää suurimmaks osaks mies ja oman perheen näkeminen miehen perhe/ suku.