Miehen vauva hoito

Todella surullista miten välinpitämätön mies on omaa lastaan kohtaan. En nyt osaa sanoa mktään ratkaisua tilanteeseen, miehellä itsellään olisi vastuu korjata käytöstään. 

Se tulee usein ihmisille yllärinä että vauva ei ole lelu, jossa on off nappula. 

Jos jo tossa vaiheessa loppui mielenkiinto omaan lapseen, eipä lupaa hyvää. Ja toi on se helpoin osuus vanhemmuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on JUURI SITÄ mitä pelkään. En aio hankkia lapsia.

 

 

Tätä ei ole mahdollista ennustaa etukäteen, on mahdoton sanoa millainen isä miehestä kuoriutuu. Mies on isäksi tullessaan kuin yllätysmuna. Ikinä et tiedä mitä tulee. Voi tulla hyvä yllätys tai sitten ihan pas ka yllätys. Baareissa viihtyvä huithapeli saattaa kunnostautua lapsen tullen ja olla yllättäen ihan huippu isä. Sitten taas arvomaailmaltaan perhekeskeinen mies, joka ei juokse baareissa, tekee kotitöitä ja hoitaa työnsä vastuullisesti, hänestä saattaa kuoriutua ap:n mies. Ja siitä yllättyy jopa hän itse.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan ymmärrän miestäsi. Töissäkäynti päivittäin on rankkaa. Sen jälkeen haluaisi vain olla. Ymmärrän sinuakin. Lapsi sitoo, vie voimia ja kotityöt päälle. Kumpikin tarvitsisi omaa aikaa latautumiseen. Ehkä voisitte sopia esim vuorosunnuntait?

Olen itse äiti, lapset jo isoja, mutta muistan hyvin elävästi sen hämmennyksen. Että tämä ei lopu, vaan jatkuu ja jatkuu aina vain. Niitä taukoja tarvitaan.

Tsemppiä! 

Ymmärrän että miestä väsyttää. Annan miehelle mahdollisuuden nukkua vapaa päivinä pitkään ja päikkäreitä myös.

Ehkä mies on nyt vasta tajunnut mitä tämä arki on? Olen ehdottanut vuoro sunnuntaita, mutta miehen työ elää niin paljon....

Taukoja tarvitaan todellakin! En jaksa riidellä miehen kanssa. Mies sanoo olevansa ihan loppu tähän ikuiseen vääntämiseen, mikä satuttaa. Tuntuu etten tule ymmärretyksi ja kuulluksi nykyään

Voisiko mies olla masentunut? Se kuluttaa voimia, saa tuntemaan itsensä väsyneeksi, vie empatiakyvyn ja saa oman lapsen tuntumaan ärsyttävältä.

Te ette nyt omin avuin taida päästä eteenpäin tuossa keskustelussa. Perheterapiaan?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko mies olla masentunut? Se kuluttaa voimia, saa tuntemaan itsensä väsyneeksi, vie empatiakyvyn ja saa oman lapsen tuntumaan ärsyttävältä.

Te ette nyt omin avuin taida päästä eteenpäin tuossa keskustelussa. Perheterapiaan?

Miehellä on ehkä alkanut tulla muutamia masennus merkkejä. Pitää ehkä selvittää miten autan. Ei olla ennen tarvittu terapiaa, mutta ei mies ole ollut niitä vastaan, päinvastoin. Mutta nyt mies on sitä mieltä " Terapia ei auta ketään." Tai "mene yksin sinne terapiaan jos ahdistaa noin paljon ja koet tarvitsevsi." Yritin kysyä miksi mieli on muuttunut, mut eipä vastaa.

Vierailija kirjoitti:

Miehet on valitettavasti tuollaisia. Valehtelee ja lupailee kaikkea että saa haluamansa. 

Ei ne välttämättä valehtele. Ne kuvittelee, että he sitten ovat hyviä osallistuvia isiä. No sitten kun se lapsi onkin siinä ja pitäisi jaksaa vuodesta toiseen lasta hoitaa, niin moni mies liukuu aika nopeasti siihen, että naisethan tästä hoitohommasta enemmän tykkää ja ovat siihen paremmin sopivia = mun ei tartte. 

Lapsen tulo kolminkertaistaa kotityön + sitten vielä se itse lapsenhoito/viihdytystyö. Aika rankka rasti, josta useimmat vetäytyisivät, jos olisi mahdollista. Aika moni mies vetäytyy. Sitten avioero tulee ihan puskista. Niin. Miksiköhän. Siksi, että miehellä oli hyvin, mutta nainen hoisi kahden ihmisen hommat.

Mielelläni lukisin edes kerran vuodessa miehen kirjoittaman avautumisen, jossa valittaisi sitä, ettei nainen ole tarpeeksi kotona, osallistu kotitöihin ja sluibailee vielä lastenhoidostakin.

Olen ehkä naiivi tai tyhmä, mutta erota en halua miehestä. Uskon nimittäin siihen että ihminen voi muuttua.

Tietty ehkä passivoin miestä, pyytämällä/välillä korotan ääntä. Ääntä ei saisi korottaa, mutta kyllä se mies ottaa välillä pahasti hermoon. Ja ei en ole täydellinen äiti, enkä pyydä mieheltä liikoja. Ottaa välillä hermoon kun mies valittaa, kun nykyään vain valitan kotona.

Tiedän miksi miestä rakastan, ja en halua katkeroitua. Tuntuu etten tunnista välillä miestäni, kun hän puhuu rumasti.

-ap, mikä usein unohtuu 

Minäkin olen sitä mieltä, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta miehet ei valehtele kun ne ennen raskautta ja raskauden aikana lupailee olevansa hyviä, osallistuvia ja aktiivisia isiä. He aidosti kuvittelee itsestään niin. Mutta vauvan synnyttyä todellisuus lyö silmille ja kuvitelmat osoittautuu, niin, vain kuvitelmiksi. Ja tämä on monelle miehelle järkytys. Luuli olevansa osallistuva isä muttei osaakaan olla, ei kestäkään vauvan tarpeita ja pakenee.

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä naiivi tai tyhmä, mutta erota en halua miehestä. Uskon nimittäin siihen että ihminen voi muuttua.

Tietty ehkä passivoin miestä, pyytämällä/välillä korotan ääntä. Ääntä ei saisi korottaa, mutta kyllä se mies ottaa välillä pahasti hermoon. Ja ei en ole täydellinen äiti, enkä pyydä mieheltä liikoja. Ottaa välillä hermoon kun mies valittaa, kun nykyään vain valitan kotona.

Tiedän miksi miestä rakastan, ja en halua katkeroitua. Tuntuu etten tunnista välillä miestäni, kun hän puhuu rumasti.

 

-ap, mikä usein unohtuu 

Ei kai kukaan nainen helpolla halua erota kun on yhteisiä lapsia. Mutta pettymyksen miestä kohtaan joudut ennen pitkää käsittelemään. Osa eroaa, koska pettymys on liian iso. Osa päättää jatkaa yhdessä ja päättää elää kuin yksinhuoltaja, mutta parisuhteessa, on taloudellisesti helpompaa näin ja saapahan lapsi tiiviimmän isäsuhteen. Ei sekään välttämättä huono päätös ole kunhan ei ole pahoja riitoja usein.

Musta tuntuu, että tilanteen taustalla saattaa olla ensinnäkin oikeasti väsymystä töistä yms. toiseksi ehkä sitä, että ei heti pärjää niin hyvin vauvan kanssa kuin äiti, joten sitten lopettaa kokonaan edes yrittämästä... ainakin omalla kohdalla tuntuu näin. Sovi miehen kanssa, että sulla on joku vakioilta (tai mikä ajankohta tahansa miehen töiden mukaan) viikossa, jolloin käyt pari tuntia pois. Mies saa opetella pärjäämään vauvan kanssa. Ja siten, että vauva on oikeasti hoidettu eikä odota siellä kakat vaipassa, nälkäisenä ja väsyneenä. Oikeasti parempi molemmille nyt ja myöhemmin, että pääsevät bondaamaan ja isä on myös tasavertainen hoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä naiivi tai tyhmä, mutta erota en halua miehestä. Uskon nimittäin siihen että ihminen voi muuttua.

Tietty ehkä passivoin miestä, pyytämällä/välillä korotan ääntä. Ääntä ei saisi korottaa, mutta kyllä se mies ottaa välillä pahasti hermoon. Ja ei en ole täydellinen äiti, enkä pyydä mieheltä liikoja. Ottaa välillä hermoon kun mies valittaa, kun nykyään vain valitan kotona.

Tiedän miksi miestä rakastan, ja en halua katkeroitua. Tuntuu etten tunnista välillä miestäni, kun hän puhuu rumasti.

 

-ap, mikä usein unohtuu 

Ei kai kukaan nainen helpolla halua erota kun on yhteisiä lapsia. Mutta pettymyksen miestä kohtaan joudut ennen pitkää käsittelemään. Osa eroaa, koska pettymys on liian iso. Osa päättää jatkaa yhdessä ja päättää elää kuin yksinhuoltaja, mutta parisuhteessa, on taloudellisesti helpompaa n

Itse olen sitä mieltä että ero on paras ratkasu kaikille, jos riidat alkaisi karata käsistä ja en kunnioittaisi miestä. En pystyisi olla parisuhteeessa ilman oikeaa suhdetta.

Mielummin yksin, kuin ilman kunnioitusta. En Myöskään halua pojan kasvavan toksisessa perheessä. Me olemme tällä hetkellä koko maailma lapselle, joten pitää toimia miten on parhaaksi hänelle.

-ap

Suosittelen menemään terapiaan yhdessä

Miehesi kuulostaa vastuunkantoon kykenemättömältä narsistilta. Olen mies ja hoidin vauvaamme vähintään puolet, esim. öisin hoidin herätykset ja ruokin tuttipullosta ja aamuvuorot jotta vaimo sai nukkua puoli ysiin eli täydet unet ja mahdollistimme kummallekin harrastuksiin osallistumiset jne.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen vuosi on vaikein, sitten helpottaa.  

Voi olla tottakin. Mutta helpottaako vauvavuoden aikana kertynyt vi t u tus? Ystävälleni (nainen) tuli ero nuoremman lapsen ollessa 2 v. Vanhempi oli hädin tuskin 4. Ekan lapsen kanssa vauvanhoito oli lähestulkoon pelkästään ystäväni vastuulla, mutta hän kesti sen koska oli haaveillut vauvasta pitkään. Toim. huom. mies oli se joka ensin alkoi lisääntymisestä puhumaan ja sitä kovasti toivoi. Toki nainen otti säännöllisesti puheeksi täysin epäreilun työnjaon, jossa hän hoiti kodin ja vauvan ja mies kävi töissä ja nalkutti illat sohvalla. Kun toinen lapsi syntyi, taakka kävi liian raskaaksi. Terapiakaan ei enää auttanut ja ero oli lopulta väistämätön.

Mies heräsi ennen eroa todellisuuteen ja muuttui  täydelliseksi puolisoksi ja isäksi, joka jakoi työmäärän 50/50. Oli vain liian myöhäistä. Ystäväni sanoin: "en voi rakastaa ja kunnioittaa miestä joka jätti minut kahdeksi vuodeksi selviämään yksin, kun olisin elämässäni eniten tukea kaivannut."

Nyt hoitavat lapset vuoroviikoin, ja mies on sanonut ääneen ettei tajunnut miten paljon työtä lastenhoidossa onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen vuosi on vaikein, sitten helpottaa.  

 

 

Voi olla tottakin. Mutta helpottaako vauvavuoden aikana kertynyt vi t u tus? Ystävälleni (nainen) tuli ero nuoremman lapsen ollessa 2 v. Vanhempi oli hädin tuskin 4. Ekan lapsen kanssa vauvanhoito oli lähestulkoon pelkästään ystäväni vastuulla, mutta hän kesti sen koska oli haaveillut vauvasta pitkään. Toim. huom. mies oli se joka ensin alkoi lisääntymisestä puhumaan ja sitä kovasti toivoi. Toki nainen otti säännöllisesti puheeksi täysin epäreilun työnjaon, jossa hän hoiti kodin ja vauvan ja mies kävi töissä ja nalkutti illat sohvalla. Kun toinen lapsi syntyi, taakka kävi liian raskaaksi. Terapiakaan ei enää auttanut ja ero oli lopulta väistämätön.

Mies heräsi ennen eroa todellisuuteen ja muuttui  täydelliseksi puolisoksi ja isäksi, joka jakoi työmäärän 50/50. Ol

Mun kokemuksella, ei. Jaksoin, kunnes lapsi oli 4, mutta kunnioitusta lasta enemmän halunnutta ja vaimonsa totaaliseen pulaan jättänyttä miestä kohtaan ei enää koskaan löytynyt, joten ero tuli viiveellä. Lapsen kasvatti kanssani toinen aviomies, jolle vastuunotto ei ole ollut ongelma, tosin yhteisiä lapsia ei hankittu, kumpikaan ei halunnut.

Tästä ilmiöstä oli se sanontakin: "kun lapsi syntyy, nainen heitetään avantoon. Jos mies seisoo sen reunalla tumput suorana, kyllä nainen sieltä yksinkin ylös pääsee, mutta jäljet se jättää parisuhteeseen." Olisin toivonut, että tämä ilmiö olisi jo menneisyyttä, näköjään ei.

Vierailija kirjoitti:

Miehet on valitettavasti tuollaisia. Valehtelee ja lupailee kaikkea että saa haluamansa. 

Miksi tällä on 29 peukkua? Miessukupuoli ei tarkoita, että on valehtelija. Näinkö kasvatatte myös omat poikanne? Olet valehtelija koska olet mies? 

Oma mieheni on aina ollut vähintään 50% mukana vauvanhoidossa. En ikinä huolisi elämääni toisenlaista ns miestä. Jos mies ei osallistuisi lapsen hoitoon niin suhde olisi loppu sillä hetkellä. 

Miksi olet 3 vuotta kotona? Me jaetiin kotona oleminen puolet ja puolet. Hoidin kotona ollessa kodin ja vauvan 100% ja mennessäni töihin, mies teki saman. Kun molemmat oli töissä, jaettiin 50%/50%. 

Moni puhuu siitä, miten rankkaa lapsen hoito on töiden jälkeen. Töiden rankkuus pitää sopeuttaa lapsiperhe-elämään, ei toisin päin. Itse naisena koin, etten jaksa hoitaa lasta työpäivän jälkeen. Ratkaisu ei tietenkään ollut se, että jättäisin lapsen hoidon miehelle. Vaan se, että vaihdoin työpaikkaa kevyempään työhön ja vielä lyhensin työaikaani. Kun lapsi on hankinnu, lapsi ja perhe menee etusijalle, ei työ! Pitäisikö miehesi vaihtaa työpaikkaa, jos ei jaksa?

Mitä naiset opimme tästä. Älkää täyttäkö miesten toiveita!

Oli kyse sit lapsesta, talosta tai mistä vaan. Ajatelkaa itseänne, omia toiveitanne ja halujanne. Miksi alistutte ja luovutte omasta elämästä Miehen vuoksi.

Olkaa itsekkäitä niin kuin miehetkin ovat!