Lue keskustelun säännöt.
Mikä sinulle on yksinäisyydessä kaikkein raskainta?
26.04.2024 |
Eikä nyt aleta keskustella siitä kuka on eniten ja oikealla tavalla yksinäisin. Kyse yksinäisyyden kokemuksesta nyt.
Itsellä se kun asuu yksin eikä ole läheisiä ystäviä, niin ei ole ketään kelle jakaa omia ajatuksia ja pohdintoja. Eli yksin hiljaisessa kodissa omien ajatusten kanssa, ei oikein joka juttua viitsisi siskollekaan viestillä laittaa tai soittaa. Toki "isot" jutut kerron ja jaan mutta sellaiset mieleen tulevat pohdinnat ja ajatukset jää vaan omaan päähän, eikä saa kuulla vastapuolen mietteitä ja ajatuksia. Niinä hetkinä tulee yksinäisin olo kun en pääse tekemään ajatustenvaihtoa.
Kaikki ravintolat, kahvilat, shoppailut, leffat, liikunnan kyllä hoidan itsekseni ja ihan hyvällä fiilikselläkin monesti eli niihin en mitenkään suuresti edes kaipaa seuraa. Kai sitä on niin tottunut.
Kommentit (116)
Turvattomuus sairastuessa. Mitään apua ei saa mistään. En jaksa nousta sängystä ylös kauppaan ja laittaa ruokaa? Sitten ollaan ilman.
Mietin isoa päätöstä elämässäni. Ei ole ketään kelle puhua, netissä tuntemattomille joo, mutta eivät he minua tunne ja näin osaa siltä pohjalta neuvoa mikä on paras vaihtoehto.
Juhlapyhät.
Muuttaminen.
Kaikista pahin on ehkä kaipuu yhteenkuuluvuudesta. En ole ihan täysin yksin, jotain hyvänpäiväntuttuja on ja etäisiä kavereita. Joskus kutsuvat jonnekin, esim synttäreille missä paljon muitakin ihmisiä ja niitä parempia ystäviä. Hyvin pieniä hetkiä silloin tällöin saan kokea miltä tuntuu kuulua porukkaan, olla osa jotain. Elämäni onnellisempia hetkiä. Sitten se kupla taas haihtuu, porukka jatkaa näkemistään ja somessa sen näen, mutta minua ei kutsuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että heikolla hetkellä aamuyön tunteina ei saa tukea.
Vierailija kirjoitti:
Turvattomuus sairastuessa. Mitään apua ei saa mistään. En jaksa nousta sängystä ylös kauppaan ja laittaa ruokaa? Sitten ollaan ilman.
Mietin isoa päätöstä elämässäni. Ei ole ketään kelle puhua, netissä tuntemattomille joo, mutta eivät he minua tunne ja näin osaa siltä pohjalta neuvoa mikä on paras vaihtoehto.
Juhlapyhät.
Muuttaminen.
Kaikista pahin on ehkä kaipuu yhteenkuuluvuudesta. En ole ihan täysin yksin, jotain hyvänpäiväntuttuja on ja etäisiä kavereita. Joskus kutsuvat jonnekin, esim synttäreille missä paljon muitakin ihmisiä ja niitä parempia ystäviä. Hyvin pieniä hetkiä silloin tällöin saan kokea miltä tuntuu kuulua porukkaan, olla osa jotain. Elämäni onnellisempia hetkiä. Sitten se kupla taas haihtuu, porukka jatkaa näkemistään ja somessa sen näen, mutta minua ei kutsuta.
Olipa surullinen tuo vika kappale. Oletko yrittänyt lähentyä näiden kavereiden kanssa? Pyytää vaikka jotakuta kaksin jonnekin tai miksei useampaakin?
Se ettei kukaan auta minua arjessa (olen sairas)
Vierailija kirjoitti:
Se, että heikolla hetkellä aamuyön tunteina ei saa tukea.
Ei kai kukaan saa. Kaikki nukkuvat ja itse vain pyörii ja kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei ole ketään joka pesisi ikkunat 😭
Turvattomuuden tunne, kaikista isoistakin asioista pitää päättää yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pääse jakamaan ajatuksia vaan ne pyörivät ainoastaan omassa mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatteko te yksinäiset kertoa miten siihen yksinäisyyteenne olette päätyneet? Onko teillä vaikka lapsina ollut kavereita? Muutitteko nuorina tai aikuisina uudelle paikkakunnalle ja sitten, ette saaneet uutta kaveripiiriä?
Itse joutuu hakemaan uuden oluen jääkaapista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimattomuus, alakulo, apatia, mielentilan järkkyminen, etenkin jos ollut pitkään yksin ja ilman sosialisoimista. Välillä käyn niin pohjalla että alan miettiä ollenko oikeasti olemassa ja näkeekö kukaan minua. Ja vaikka kuinka koittaisi väsyneenä levätä ja rauhoittua yksin kotona, kuten lääkärit ohjeistanut, niin sitä ei palaudu eikä saa ladattua akkuja vaan tilanne päinvastoin alkaa pahentua. Lopulta alkaa olemaan vaikeuksia päästä ylös sängystä ja käydä esim vessassa tai edes kaupassa. Ja tätä helvettiä on jatkunut vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko te yksinäiset kertoa miten siihen yksinäisyyteenne olette päätyneet? Onko teillä vaikka lapsina ollut kavereita? Muutitteko nuorina tai aikuisina uudelle paikkakunnalle ja sitten, ette saaneet uutta kaveripiiriä?
Vanhemmat kuolleet, ei sisaruksia eikä omaa perhettä. Ai miten päätynyt, elämä järjestänyt näin näköjään minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko te yksinäiset kertoa miten siihen yksinäisyyteenne olette päätyneet? Onko teillä vaikka lapsina ollut kavereita? Muutitteko nuorina tai aikuisina uudelle paikkakunnalle ja sitten, ette saaneet uutta kaveripiiriä?
EI siihen päädytä vaan joudutaan. Huonot sosiaaliset taidot, ujous.
Pahinta oli kun kuume nousi ja paleli eikä kukaan ollut antamassa lisäpeittoa eikä itse tarjennut hakea kun paleli niin.
Vierailija kirjoitti:
Voimattomuus, alakulo, apatia, mielentilan järkkyminen, etenkin jos ollut pitkään yksin ja ilman sosialisoimista. Välillä käyn niin pohjalla että alan miettiä ollenko oikeasti olemassa ja näkeekö kukaan minua. Ja vaikka kuinka koittaisi väsyneenä levätä ja rauhoittua yksin kotona, kuten lääkärit ohjeistanut, niin sitä ei palaudu eikä saa ladattua akkuja vaan tilanne päinvastoin alkaa pahentua. Lopulta alkaa olemaan vaikeuksia päästä ylös sängystä ja käydä esim vessassa tai edes kaupassa. Ja tätä helvettiä on jatkunut vuosia.
Kuvailit hyvin sen mitä olen tuntenut. Olin vielä jonkin aikaa sitten totaalisen yksin, ollut jo vuosia. Tuli ihan epätodellinen olo ja mietin mitä syytä on elää kun kukaan ei näe minua. Luulin viihtyväni hyvin yksin, mutta liika oli liikaa, tulin sairaaksi. Muutto on vähän auttanut ja olen saanut sosiaalisia kontakteja.
Ihminen jää yksin, kun ymmärtää että mitä järkeä on teeskennellä jotain muuta kuin mitä on. Ei ole entisenä koulukiusattuna haluja nousta työpaikkojen arvoasteikossa kyynärpäitä käyttäen. Metsämies pärjää niin pitkään kuin metsiä riittää. Eli loppuun asti
Tieto että tällä ulkonäöllä olen aina yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko te yksinäiset kertoa miten siihen yksinäisyyteenne olette päätyneet? Onko teillä vaikka lapsina ollut kavereita? Muutitteko nuorina tai aikuisina uudelle paikkakunnalle ja sitten, ette saaneet uutta kaveripiiriä?
Vanhemmat kuolleet, ei sisaruksia eikä omaa perhettä. Ai miten päätynyt, elämä järjestänyt näin näköjään minulle.
Kaukohaleja ja sympatiaa sinulle.
Up