Nainen! Kumman laitat ykkössijalle - miehen vai lapset? Tiedostatko tämän?

Miehen koska kakara oli vahinkolaukaus. 

Lapset tietysti, ne ei pärjää itsekseen.

Lapset. Ovat alaikäisiä eivätkä kykene huolehtimaan itsestään itsekseen, mieheni kykenee. Lapset myös vasta opettelevat elämää, joten kyllä heidän tarpeensa toistaiseksi menee mieheni tarpeiden edelle. Ei toki kaikessa ja kukin toki huolehtii omista tarpeistaan ensisijaisesti. Ja jos ajatellaan hypoteettistä tilannetta, jossa he olisivat hengevaarass, kyllä mä lapset ensin pelastaisin.

En kumpaakaan. Ei ole miestä eikä lapsia - onneksi.

Ja kun ketjua lukee, selviää hyvin miksi naisten selittely kuinka mies saa parisuhteessa kumppanuutta, rakkautta ja yhdessä elämistä on paskapuhetta.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ole ymmärtänyt yhtä luonnon perustotuutta. Terve nainen laittaa aina lapset etusijalle, tiedosti hän sitä tai ei. Se on koko homman tarkoitus ja siksi nainen pyrkii saamaan miehen, joka voi tarjota resursseja jälkikasvulle. Näin sen kuuluu mennä lajin säilymisen kannalta.

Ainoa nainen, jolle mies on elämässä etusijalla, on oma äiti. Kumppanit eivät koskaan tule pitämään sinua samalla tavalla ykkösenä. Tämä on kipeä totuus, joka menee monelta mieheltä kokonaan ohi. Itselläkin meni pitkään hyväksyä tämä asia.

Ei se mene enää ohi, nykyään vain siihen ei tarvitse suostua.

Naiset vapautuivat keittiöstä ja pyykkääjän roolista. Tuossa on se mistä miehet vapautuvat.

Enemmän itseni kuin miestä. En elä elämääni yhtään sen enempää miehen kuin lastenkaan kautta.

Lapsissahan on enempi omia geenejä, kuin miehessä. Mies on tavallaan ventovieras. Rakkaus pitää koko homman kasassa. 

Vierailija kirjoitti:

1980-luvulla lapsista tuli Suomessa kaiken keskipisteitä. Siksi nämä järkyttyivät aikuisina. Äitihän oli sanonut heidän olevan universumin kiintotähtiä.  Ja lapsena tämä tyyppi pysyy vielä nelikymppisenäkin ja ovat kiinni vanhemmissaan. 

Ok. Minä kasvoin suurperheen keskimmäisenä sivussa ja huomaamattomana. Perheeni oli enemmän ystävät ja parhaan ystävän äiti. Muutin kotoa 17 vuotiaana oltuani ensin vuoden jo vaihto-oppilaana. Välini vanhempiini ovat aina olleet etäiset ja toinen meistä keskimmäisestä sisaruksista pitää vielä aikuisenakin jotain outoa kilpailuasemaa yllä omassa päässään. Esikoinen ja iltatähti ovat autuaan tietämättömiä, koska toinen oli tosiaan se keskipiste äidille ja toinen koko perheen yhteinen lemmikki.

Että enpä sanoisi että ignoraamallakaan kovin hyvää tulosta saa aikaan. Oman lapseni kanssa todellakin toimin toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapset tulee, niin ne. Mies on vain työssäkäyvä rahantuoja. Sitten 18v myöhemmin nainen eroaa ihmetellen, että kuka helvetti tuo meillä asunut mies oikein oli?

Mihin ne naisten rahat menevät? Suomessa naisten työllisyysaste on korkeampi kuin miesten ja palkkataso on lähes sama. 

Ja eikö lapsi ole yhteinen projekti, jolloin kotona olevan vanhempien ansionmenetys puolitetaan molemman vanhemman kesken ja Kela maksaa loput. 

 

Työöllisyysaste on ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa 0.1 yksikköä korkeampi. Sillä te naiset ette vielä ole ehtineet kerämään merkittävää varallisuutta jolla kaulia.

Palkkatasokin on lähes sama? Juu, hieman miesten eduksi. Siinä vain on homma edelleen ettei ne keskipalkkaiset naiset pariudu keskipalkkaisten miesten kanssa vaan haette aina paremman. Keskipalkkaiset miehet taas päätyvät matapalkkaisten naisten kanssa.

Minä totta puhuen rakastan lastani enemmän. Puoliso on rakas ja tärkeä ja paras ystäväni. Mutta lapseni tuo mulle syvän onnen tunteen ihan vain olemalla olemassa. Sydämeen tulee valo kun ajattelen häntä. Rakkaus on pitkämielinen ja kärsivällinen, kaiken se kärsii ja kaiken se antaa. Tämä pitää paikkansa suhteessa lapseeni, mutta puolisosta en ole aivan varma kestäisikö rakkaus loukkauksia tai kriisejä. Ehkä tunne johtuu siitä, että kerran jo erosin siitä ketä piti rakastaa viimeiseen päivään. Nykyinen suhteeni perustuu ihan erilailla yhteisiin arvoihin, kunnioitukseen ja älyttömään fyysiseen vetovoimaan, mutta silti  se on suhde jota vain tunne kannattelee. Ja tähän tunteeseen tilanteet ja olosuhteet, valinnat ja tekemiset vaikuttaa, toisin kuin rakkauteeni pian aikuista lastani kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapset on molemmilla ykkössijalla, se on itsestään selvää. Se ei tarkoita, etteikö parisuhteesta pidettäisi huolta, kyseessä ei ole joko/tai tilanne.

Ei naisia kiinnosta parisuhde enää lasten saannin jälkeen. Nainen kokee että mikä tahansa mitä mies saa suhteesta onkin lapsilta pois.

Sanoisin, että monet laittavat lapset etusijalle. Sitten, kun tulee ero, se uusi mies on etusijalla. Valitettavasti näin olen sivusta seurannut, ja monesti. 

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että monet laittavat lapset etusijalle. Sitten, kun tulee ero, se uusi mies on etusijalla. Valitettavasti näin olen sivusta seurannut, ja monesti. 

Näin se menee koska nainen haluaa jotain siltä mieheltä. 

Nainen ei laita miestä, eikä lasta etusijalle. Tärkeintä on tyydyttää omat kohdunkäyttöhimot. Minäminäminä.

Vierailija kirjoitti:

AP tuskin tarkoittikaan mitään lasten huonoa kohtelua tai hoitamattomuutta.Eikä rakkaudettomuutta lapsia kohtaan.

Minä ymmärsin AP: n pointin niin, että se vanhempien välinen suhde ja rakkaus, josta nämä lapsetkin ovat alkujaan, ei saa jäädä täysin huomiotta ja unohdetuksi lasten syntymän jälkeen.

Näin käy valitettavan usein, ja sitten tulee ero ja surulliset traumatisoituneet lapset.

Joten se on koko perheen etu, että vanhempien suhde pysyy hyvänä lapsista huolimatta.Se takaa lapsille hyvän lapsuuden.

Lapset eivät menetä tässä mitään, päinvastoin.He saavat elää turvallisessa rakkaudellisessa ilmapiirissä, ehjässä perheessä koko lapsuutensa.

Lapsia ei rakasteta yhtään sen vähempää, vaikka vanhempien suhde ja rakkaus on tärkein.Se on se perheen koossa pitävä liima.

Ilman vanhempien keskinäistä  rakkautta ei ole perhettä.Niin tärkeä se on.

Vanhempien hyvä suhde =

"Ilman vanhempien keskinäistä rakkautta ei ole perhettä". Aika surullinen ajatus maassa jossa puolet liitoista päätyy eroon ja aina joku jää leskeksikin.

Minusta me ollaan kyllä pieni kolmen hengen (+koira) perhe vaikkemme lapsen isän kanssa toisiamme enää rakastamaan. Oltiin lapsen kanssa kahdenkin perhe monta vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ketjua lukee, selviää hyvin miksi naisten selittely kuinka mies saa parisuhteessa kumppanuutta, rakkautta ja yhdessä elämistä on paskapuhetta.

Yhteisistä lapsista huolehtiminen on kumppanuutta. Myös se mies saa lapsen ja perheen. En tajua ,mitä nämä inisevät miehet oikein kuvittelee parisuhteesta saavansa? Vapaasti pillua ja ilmaisen piian?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ketjua lukee, selviää hyvin miksi naisten selittely kuinka mies saa parisuhteessa kumppanuutta, rakkautta ja yhdessä elämistä on paskapuhetta.

Yhteisistä lapsista huolehtiminen on kumppanuutta. Myös se mies saa lapsen ja perheen. En tajua ,mitä nämä inisevät miehet oikein kuvittelee parisuhteesta saavansa? Vapaasti pillua ja ilmaisen piian?

Hyvä tarkennus.

MIkä kaikki on siis naisista tuota "kumppanuutta" jota mies saa naiselta? Laitas lista niin katsotaan mitä mies oikeasti haluaa siitä.

Lapsia minulla ei ole, mutta ykkössijalla ovat miehen sijasta kissat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että monet laittavat lapset etusijalle. Sitten, kun tulee ero, se uusi mies on etusijalla. Valitettavasti näin olen sivusta seurannut, ja monesti. 

Näin se menee koska nainen haluaa jotain siltä mieheltä. 

Juu ilman muuta haluan. Seksiä mm, välillä ihan kultymättömästi. Ja sitten haluam myös että hän lähtee kanssani lenkille, mökille tai matkoille. Haluan myös että hän kertoo mulle työpäivästään ja kuuntelee mun lätinöitä. Ja laittaa mulle ruokaa kun on siinä niin taitava.

Mutta lapsi on tietysti #1. Pärjään ilmankin tuota miestä, mutta lapsen menettäminen laittaisi miettimään onko elämässä enää mitään syytä jatkaa.