Lue keskustelun säännöt.
Tekeekö vastoinkäymiset ihmisestä vahvemman?
Varsinkin lapsena ja nuorena koetut vastoinkäymiset?
Kommentit (286)
Tosi vaikea kysymys,missä iässä ne vaikeudet kohtaa.Lapsena kun vaikutusmahdollisuudet on vähäisiä ja on riippuvainen aikuisten huolenpidosta on tilanne ihan eri kuin myöhemmin elämässä.Ja mitä on vahvuus,ehkä luottamusta siihen,et asiat selviää,tasoittuu ja että pystyy hyväksymään tapahtuneet ja jatkamaan eteenpäin? En tosiaankaan tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kivempaa itkeä miljoonalukaalissa Kauniaisissa tilillä 600k kuin vuokrakämpässä Kontulassa tilillä 200 euroa.
Tekee vahvemman. Ihmisen kuuluu porhaltaa eteenpäin, nousta ylpeys syistä katuojasta niin että loiskahtaa, ja edes yrittää vetää kiusaajia pataan. Turha märehtiminen kannattaa jättää lehmille. Muuten tulee mielen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sen toimivan niin kuin jotkut ilmeisesti ajattelee. Ensinnäkin vahvuus on hyvin suhteellinen käsite ja jokaisella on siitä oma kokemuksensa. Tähän kokemukseen taas vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että eri henkilöiden kokemuksen vertailu on ihan turhaa. On myös erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä kaikella on tarkoitus, toiset haluavat ajatella että vastoinkäymisistä on aina jotain opittavaa ja jotkut ajattelevat sattuman olevan hyvin vaikuttava tekijä.
Itse en koe että vastoinkäymiset olisivat tehneet minusta vahvempaa. Vastoinkäymiset on vaan niitä ikäviä asioita mitä joskus tapahtuu. Tosin olen huomannut, että kun esimerkiksi mummoni kuoli ollessani teini, niin ajattelin kaiken sen surun keskellä niitä hyviä asioita ja hetkiä hänen kanssaan, sitä iloa että just hän oli mummoni. Nykyään mummoa ajatellessa en ajattele ensimmäisenä hänen kuolemaansa vaan elämäänsä j
Isovanhemman kuolema ei olekaan mitään verrattuna vanhempien kuolemaan ja se tapahtuu yleensä kaikille. Elämäsi on ollut hyvin helppoa kun sanot mummoni kuolemaa vastoinkäymiseksi.
Miten niin verrattuna? Ei vastoinkäymisten vertailussa ole mitään järkeä. Minulle mummon kuolema suht nuorena oli vastoinkäyminen, surullinen tapahtuma, joten siksi kutsun sitä vastoinkäymiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä ei tapa niin se todellakin hajottaa.
Ei tee vahvemmaksi, mutta jotain luonteenlujuutta voi lisätä.
Ja siitä surkeudesta ja itsesäälissä piehtaroinnista on vaikea päästää irti, mutta jos päästäisit niin huomaisit ettei elämä ole ollenkaan pöljempää
Sunkaltaiset narsistiset ylimielisen kaikki tietävät itsen ja vajaiden rupuneuvojen tuputtajat tekevät ympärillään elävien läheistensä elämästä aika helvetin paljon pöljempää kuin mitä se olisi ilman teidän valheelliseen ylemmyydentuntoon ripustautumisesta johtuvaa pakkomielteistä mussutusta ja toisissa roikkumista. Keskittykää omiin napoihinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kivempaa itkeä miljoonalukaalissa Kauniaisissa tilillä 600k kuin vuokrakämpässä Kontulassa tilillä 200 euroa.
Niinpä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itkeäkkö Kauniaisissa useamman kerran päivässä, vaiko Kontulassa kerran kuuhun.
Vierailija kirjoitti:
Itkeäkkö Kauniaisissa useamman kerran päivässä, vaiko Kontulassa kerran kuuhun.
Kauniaisissa voi itkeä kun käyttötilille jäi vain 4000 ja pitää pärjätä vielä viikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kivempaa itkeä miljoonalukaalissa Kauniaisissa tilillä 600k kuin vuokrakämpässä Kontulassa tilillä 200 euroa.
Sillä jonka ei tarvitse itkeä lainkaan, varallisuudesta ja paikasta riippumatta, on varmaan kaikkein kivointa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itkeäkkö Kauniaisissa useamman kerran päivässä, vaiko Kontulassa kerran kuuhun.
Kauniaisissa voi itkeä kun käyttötilille jäi vain 4000 ja pitää pärjätä vielä viikko.
Ai, ootkin retardi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itkeäkkö Kauniaisissa useamman kerran päivässä, vaiko Kontulassa kerran kuuhun.
Kauniaisissa voi itkeä kun käyttötilille jäi vain 4000 ja pitää pärjätä vielä viikko.
Ai, ootkin retardi.
Sulle tuttu sana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sen toimivan niin kuin jotkut ilmeisesti ajattelee. Ensinnäkin vahvuus on hyvin suhteellinen käsite ja jokaisella on siitä oma kokemuksensa. Tähän kokemukseen taas vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että eri henkilöiden kokemuksen vertailu on ihan turhaa. On myös erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä kaikella on tarkoitus, toiset haluavat ajatella että vastoinkäymisistä on aina jotain opittavaa ja jotkut ajattelevat sattuman olevan hyvin vaikuttava tekijä.
Itse en koe että vastoinkäymiset olisivat tehneet minusta vahvempaa. Vastoinkäymiset on vaan niitä ikäviä asioita mitä joskus tapahtuu. Tosin olen huomannut, että kun esimerkiksi mummoni kuoli ollessani teini, niin ajattelin kaiken sen surun keskellä niitä hyviä asioita ja hetkiä hänen kanssaan, sitä iloa että just hän oli mummoni. Nykyään mummoa ajatellessa en ajattele en
Miten niin verrattuna? Ei vastoinkäymisten vertailussa ole mitään järkeä. Minulle mummon kuolema suht nuorena oli vastoinkäyminen, surullinen tapahtuma, joten siksi kutsun sitä vastoinkäymiseksi.
Isovanhemmat on kuitenkin vaan isovanhempia. Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään oikeasti läheistä etkä kokenut mitään oikeita vastoinkäymisiä. Silloin nimittäin et kehtaisi edes puhua mummoni kuolemasta. Itse menetin isän 15-vuotiaana ja äidin 26-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sen toimivan niin kuin jotkut ilmeisesti ajattelee. Ensinnäkin vahvuus on hyvin suhteellinen käsite ja jokaisella on siitä oma kokemuksensa. Tähän kokemukseen taas vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että eri henkilöiden kokemuksen vertailu on ihan turhaa. On myös erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä kaikella on tarkoitus, toiset haluavat ajatella että vastoinkäymisistä on aina jotain opittavaa ja jotkut ajattelevat sattuman olevan hyvin vaikuttava tekijä.
Itse en koe että vastoinkäymiset olisivat tehneet minusta vahvempaa. Vastoinkäymiset on vaan niitä ikäviä asioita mitä joskus tapahtuu. Tosin olen huomannut, että kun esimerkiksi mummoni kuoli ollessani teini, niin ajattelin kaiken sen surun keskellä niitä hyviä asioita ja hetkiä hänen kanssaan, sitä iloa että just hän oli
Isovanhemmat on kuitenkin vaan isovanhempia. Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään oikeasti läheistä etkä kokenut mitään oikeita vastoinkäymisiä. Silloin nimittäin et kehtaisi edes puhua mummoni kuolemasta. Itse menetin isän 15-vuotiaana ja äidin 26-vuotiaana.
Yhyy
"Jokainen saa saman verran hyvää ja pahaa"
Tämä oli jonkun ajatus. Joku tähän sitten kehotti miettimään asioita. Minulle tuli taas mieleen erään todella pienen vauvan lyhyt elämä. Syntyi Usaan "traileriparkkiin" huumeidenkäyttäjä vanhemmille.
Keskosena syntyi ja äiti lähinnä hylkäsi hänet sukulaisilleen pari päivää ennen kuin pieni tyttö t*pettiin tämän isän toimesta äidin "nukkuessa" toisessa huoneessa. Väittivät vielä, että syyllinen kaikkeen on hänen 2 -vuotias sisaruksensa. Joku aborttia vastustava voisi miettiä mikä järki oli tämänkin lapsen edes syntyä tähän maailmaan. Pitäisi miettiä sitäkin, että lapsen kärsimys vasta alkaakin siitä hetkestä jos päätyy "hirviöden" lapseksi. Tapauksena Caliyah Claire Mcnabb.
Pitäisi määritellä käsite vastoinkäyminen ja vahvuus.
Resilienssi ei kehity sohvalla hattaraa syöden vaan tilanteissa, jotka ovat olleet haasteellisia ja joista on sitten mieluiten alkuun muiden turvallisten aikuisten tuella ja pikkuhiljaa omilla kasvavilla voimavaroilla selvitty.
Ympäristön toiminta, saatavilla oleva tuki vaikuttanee siihen, että kehittyykö resilienssi ja kokemus "pärjään" vai vahvistuuko tunne "olen yksin, en pärjää"
Varmaan myös temperamentilla ja persoonaallisuudella on asiassa osuus.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi määritellä käsite vastoinkäyminen ja vahvuus.
Resilienssi ei kehity sohvalla hattaraa syöden vaan tilanteissa, jotka ovat olleet haasteellisia ja joista on sitten mieluiten alkuun muiden turvallisten aikuisten tuella ja pikkuhiljaa omilla kasvavilla voimavaroilla selvitty.
Ympäristön toiminta, saatavilla oleva tuki vaikuttanee siihen, että kehittyykö resilienssi ja kokemus "pärjään" vai vahvistuuko tunne "olen yksin, en pärjää"
Varmaan myös temperamentilla ja persoonaallisuudella on asiassa osuus.
Sanoisin että oma resilienssini on nimenomaan kehittynyt just siinä aika tavallisessa arjessa, missä ei tapahdu mitää ihmeellistä, siitä tietoisuudesta että minulla on läheisiä tukena ja luottamuksesta, että elämä kyllä kantaa tapahtui mitä tahansa. Kun elämä näyttäytyy optimistisena ja täynnä mahdollisuuksia olevana niin siitä on helpompaa ajatella maailman myös olevan sellainen. Tämä taas auttaa niiden vastoinkäymistenkin kohtaamisessa ja elämän jatkumisessa. Siksi sanonkin, että vastoinkäymiset ei ole tehneet minusta vahvempaa, vaan kaikki nuo asiat mistä kerroin.
Ei päähän potkituksi tuleminen vahvista ketään mutta se voi auttaa jos on joku joka nostaa ylös siitä maasta, antaa halauksen ja maksaa terapian tapaukseen liittyvien tuntemusten käsittelemiseksi.
Mulle on opetettu, että elämä on vaaka ja jokainen saa saman verran hyvää ja pahaa. Tällä on menty ja lopulta elämä on aika mukavaa
Ei se kyllä mene näin. Ei ole mitään vaakaa ja jakajaa, joka iloja ja suruja tasapuolisesti punnitsisi. Kyllä jotkut saavat enemmän vastoinkäymisiä kannettavakseen kuin toiset. Eikä niitä jaeta edes sillä mitalla, ettei kukaan saa enempää kuin jaksaa. Toisille vain paskaa putoaa niskaan enemmän kuin toisille, ei ole mitään kohtuullistajaa.