Tekeekö vastoinkäymiset ihmisestä vahvemman?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stoalaiset uskoivat siihen, että mikä ei tapa, vahvistaa, ts. he uskoivat kärsimyksen jalostavaan voimaan. Stoalaisin opein rakennettiin aikanaan mahtava Rooman valtakunta. 

 

Ei kyllä pelkästään stoalaisin opein rakennettu Roomaa. Rooma oli liberaali ja monimuotoinen sulatusuuni ja Rooman kasvuun vaikutti monet eri kultuurit ja ideologiat. mm. buddhalaisuuteen liittyy äärimmäisiä muotoja kärsimyksestä. Stoalaisuus on lähinnä sopivuuden löytymistä, mitä myös buddhalaisuuskin voi kohtuullisuudessaan olla.

Kultainen keskitie.

Roomalaiset uskoi tuhansiin erilaisiin jumaliin. Heidän kultuurinsa oli koko maapallon sulatusuuni. Nykyinen liberaalimarkkinatalous on Rooman perintöä jota EU hienosti edustaa.

Vierailija kirjoitti:

@153, mistä sä tiedät mitä niillä kiusaajilla on lapsuudessa ja elämässään ollut ja mitä ei? Itse ainakin tiedän monta hyvässä perheessä kasvanutta ja hyvän lapsuuden kokenutta, joista sitten kuitenkin tuli Turmiolan Tommeja. Elämänsä voi sössiä huolimatta siitä, minkälaiset lähtökohdat lapsuudesta sai elämään.

t. Leijat Helsingin yllä

No mistä sinäkään tiedät millaista niiden "hyvässä perheessä" kasvaneiden lapsuus on oikeasti ollut? Se että ulospäin vaikuttaa hyvältä perheeltä ei vielä takaa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Stoalaiset uskoivat siihen, että mikä ei tapa, vahvistaa, ts. he uskoivat kärsimyksen jalostavaan voimaan. Stoalaisin opein rakennettiin aikanaan mahtava Rooman valtakunta. 

 

Stoalaista ajattelua on myös paljon luterilaisuudessa. Hyvä tapa johtajilla perustella alamaisille että kun kärsitte niin lopussa saatte palkinnon.

Neuvostoliitossa ja toisen maailman sodan Saksassa palkintona oli usein luoti päähän.

Ihan maalaisjärjellä voi tajuta että kun tiettyyn pisteeseen kärsii ja aiheuttaa stressiä, niin ei hyvä heilu.

Sopiva määrä luonnossa aiheutuvaa stressiä tai kärsimystä voi nostaa sietokykyä. Syksyn ensimmäiset pakkaset on tästä hyvä esimerkki miten elimistö itse tekee kaiken ja ihminen vain odottelee pari viikkoa, niin tottuu kylmään altistumalla siihen.

Henkisissä tilanteissa sama asia. Liiallinen stressi vain vam

Stoalainen ajattelu tarvitsi aikanaan kristinuskoa tuekseen, jotta ihmiset saatiin noudattamaan stoalaista ajattelua. Toisin sanoen, kärsi nyt tässä elämässä, niin palkinto tästä elämässä kärsimyksestä tulee kuoleman jälkeen Jumalan valtakunnassa. Ilman kristinuskoa, stoalainen ajattelu ei olisi toiminut, eikä Roomasta olisi koskaan tullut niin mahtavaa valtakuntaa kuin siitä todellisuudessa tuli.

Vierailija kirjoitti:

Tilastollisesti hyvä ja turvallinen lapsuus tekee ihmisestä vahvan.

Kyllä, mutta gaussin käyrän mukaisesti korrelaatio ei ole 1:1. On siis keskiarvosta poikkeavia ja kumpaankin suuntaan.

Jotkut tykkää ajatella että kaikki heidän elämässään on heidän omaa ansiotaan ja vahvuuttaan. Vaikka tyhmempikin varmaan hoksaa, että esimerkiksi oikea-aikainen apu ja tuki ei ole pelkästään itsestä kiinni. Eräs tuttava menetti vanhempansa nuorena ja tykkää leveillä sillä miten vahva hän on, läheisillä joista tuli hänen huoltajiaan, yhteiskunnalta saadulla tuella tai taloudellisesti turvatulla asemalla ei tietenkään ole mitään merkitystä hänen mielestään.

Vierailija kirjoitti:

En usko sen toimivan niin kuin jotkut ilmeisesti ajattelee. Ensinnäkin vahvuus on hyvin suhteellinen käsite ja jokaisella on siitä oma kokemuksensa. Tähän kokemukseen taas vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että eri henkilöiden kokemuksen vertailu on ihan turhaa. On myös erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä kaikella on tarkoitus, toiset haluavat ajatella että vastoinkäymisistä on aina jotain opittavaa ja jotkut ajattelevat sattuman olevan hyvin vaikuttava tekijä.

Itse en koe että vastoinkäymiset olisivat tehneet minusta vahvempaa. Vastoinkäymiset on vaan niitä ikäviä asioita mitä joskus tapahtuu. Tosin olen huomannut, että kun esimerkiksi mummoni kuoli ollessani teini, niin ajattelin kaiken sen surun keskellä niitä hyviä asioita ja hetkiä hänen kanssaan, sitä iloa että just hän oli mummoni. Nykyään mummoa ajatellessa en ajattele ensimmäisenä hänen kuolemaansa vaan elämäänsä ja meidän yhteistä aikaa. En kuitenkaan ajattele et

Isovanhemman kuolema ei olekaan mitään verrattuna vanhempien kuolemaan ja se tapahtuu yleensä kaikille. Elämäsi on ollut hyvin helppoa kun sanot mummoni kuolemaa vastoinkäymiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tykkää ajatella että kaikki heidän elämässään on heidän omaa ansiotaan ja vahvuuttaan. Vaikka tyhmempikin varmaan hoksaa, että esimerkiksi oikea-aikainen apu ja tuki ei ole pelkästään itsestä kiinni. Eräs tuttava menetti vanhempansa nuorena ja tykkää leveillä sillä miten vahva hän on, läheisillä joista tuli hänen huoltajiaan, yhteiskunnalta saadulla tuella tai taloudellisesti turvatulla asemalla ei tietenkään ole mitään merkitystä hänen mielestään.

Mutulla sanoisin, että omalla vahvuudella ylpeily ja olosuhteiden merkityksen vähättely ovat defenssejä. Oikeasti vastoinkäymisistä ja menetyksistä on jäänyt käsittelemättömiä haavoja mutta ihminen ei joko tiedosta asiaa tai ei halua myöntää sitä. Onhan se ihan selvää, ettei oikeasti vahva ihminen aseta vastoinkäymisiä mihinkään paremmusjärjestykseen. Täyspäiselle ihmiselle ei tulisi mieleenkään kilpailla tällaisella asialla.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut tykkää ajatella että kaikki heidän elämässään on heidän omaa ansiotaan ja vahvuuttaan. Vaikka tyhmempikin varmaan hoksaa, että esimerkiksi oikea-aikainen apu ja tuki ei ole pelkästään itsestä kiinni. Eräs tuttava menetti vanhempansa nuorena ja tykkää leveillä sillä miten vahva hän on, läheisillä joista tuli hänen huoltajiaan, yhteiskunnalta saadulla tuella tai taloudellisesti turvatulla asemalla ei tietenkään ole mitään merkitystä hänen mielestään.

Kyllä sosiaaliviranomaiset ottaa huostaan orvoksi jääneet ja muut huoltoa tarvitsevat.

Minusta tuli pessimisti ja kyyninen vastoinkäymisten takia. Usko omaan onnistumiseen on heikko. 

Joo ja ei.



Esimerkiksi jos lapsena kokee kauheita asioita, lievemmät asiat ei hetkauta niin paljoa myöhemmin.



Sitten taas jos lapsena kokee liian hirveitä juttuja, niin yleensä menee työkyky ja on kaikenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.



Eli vastaus on kyllä ja ei.

Tekee, tekee. Sitten elämä voi heitellä eteen jatkossakin pelkkiä vastoinkäymisiä, koska se ihminen on vahvistunut niistä niin valtavasti, että se kestää sitten enemmän ja yhä suurempia vastoinkäymisiä. "Kun sille on elämässä tapahtunut sellainen juttu, niin kyllä sille sitten voi tapahtua tämmöinenkin." toteaa kohtalo ja taas osuu paska tuulettimeen. 

Ja se on ihan paskapuhetta, ettei kenellekään anneta sen suurempaa kuormaa, kuin jaksaa kantaa. Kyllä "annetaan" ja moneen kertaan. Kun mikään ei riitä. Sitten kun ne vastoinkäymiset tuppaa tulemaan aina just pahimmalla mahdollisella ajoituksella, jotta niistä voi olla mahdollisimman paljon haittaa. Ei mitään kohtuutta eikä oikeudenmukaisuutta missään. Sit viel jos rupeaa masokistiksi, jotta olisi jotenkin helpompaa olla siinä sen kaiken paskan keskellä, niin sitten niitä vastoinkäymisiä vasta sateleekin. Koska se masokisti on niin hirveän "vahva" ihminen, että käy ihan supersankareita.

Mummovainaalla oli kova katastrofiajattelu. Hänen mukaan mistään hyvästä ei saanut iloita, koska jos jostain iloitsee, niin se kostautuu ja se hyvä lähtee elämästä. Kun se hyvä tuppaa loppumaan jo ennen kuin on edes ehtinyt iloita. Hän oli kyllä ihan oikeassa. Koskaan ei turhasta valittanut vaan ihan syystä. Ihminen suhtautuu elämään juuri niin kuin elämä on ihmistä kohdellut. Jos elämä on tosissaan sitä, että mitään hyvää ei ole tarjota, pelkkiä vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään ja vähän päälläkin, niin mikä voi olla ihmisen asennoituminen elämään? 

AA:ssa olen kuullut sanottavan, että vain hulluimmat selviävät. Se pätee kyllä muihinkin kuin vain alkoholisteihin.

Periaatteessa joo, ehkä sillä tapaa että sitten ei ihan pienistä enää säikähdä, masennu, hätäänny jne.

Mutta pitkässä juoksussa vastaoinkäymiset saattaa kyynistyttää, uuvuttaa ja lannistaa.

Sanonta se mikä ei tapa vahvistaa - ei pidä kyllä paikkaansa.

Enemmänkin sanonnan kuuluisi olla "se mikä ei tapa sattuu ihan hitosti ja pitkään."

Jotkut väittää että kaikilla on elämässä samat mahdollisuudet ja kaikki on vain itsestä kiinni. Mutta kuinka moni oikeasti voi väittää, että vähävaraisen, syrjäytyneen lapsiaan kaltoinkohtelevan perheen lapsella on samat mahdollisuudet kuin prinsessa Estellellä?

Toki esimerkkejä löytyy lähempääkin. Esimerkiksi moniongelmainen perhe Lapin peräkylällä jonka lapsille toitotetaan vauvasta lähtien että ei teistä mitään tule eikä kannusteta vaan lannistetaan, ja vakavarainen perhe Kauniaisissa, missä lapset saa tukea kaikin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko sen toimivan niin kuin jotkut ilmeisesti ajattelee. Ensinnäkin vahvuus on hyvin suhteellinen käsite ja jokaisella on siitä oma kokemuksensa. Tähän kokemukseen taas vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että eri henkilöiden kokemuksen vertailu on ihan turhaa. On myös erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä kaikella on tarkoitus, toiset haluavat ajatella että vastoinkäymisistä on aina jotain opittavaa ja jotkut ajattelevat sattuman olevan hyvin vaikuttava tekijä.

Itse en koe että vastoinkäymiset olisivat tehneet minusta vahvempaa. Vastoinkäymiset on vaan niitä ikäviä asioita mitä joskus tapahtuu. Tosin olen huomannut, että kun esimerkiksi mummoni kuoli ollessani teini, niin ajattelin kaiken sen surun keskellä niitä hyviä asioita ja hetkiä hänen kanssaan, sitä iloa että just hän oli mummoni. Nykyään mummoa ajatellessa en ajattele ensimmäisenä hänen kuolemaansa vaan elämäänsä j

Isovanhemman kuolema ei olekaan mitään verrattuna vanhempien kuolemaan ja se tapahtuu yleensä kaikille. Elämäsi on ollut hyvin helppoa kun sanot mummoni kuolemaa vastoinkäymiseksi.

Typeriä oletuksia, et voi tietää taustoja. Kaikilla on omanlainen suhde vanhempiin ja isovanhempiin eikä niitä voi vertailla eri ihmisten välillä. Esimerkiksi minulle papan kuolema joskus tulevaisuudessa tulee olemaan suurempi suru kuin isän kuolema kun olin 7-vuotias.

Itse olin "vaan" kiusattu ja sekin vaikutti jo minuun paljon. Kesti vielä hyvin pitkään ja vieläkin puhutaan pahaa. Silti kyllä se jo vaikutti siihen miten näen itseni. Jäin omilleni asian kanssa. Myöhemmin en hätkähdä pienestä ja kestän ikäviä kokemuksia.

Silti tavallaan minun ja ihmisten välissä on jokin näkymätön seinä. En enää uskalla tutustua muihin ja luottaa. Samalla jännitän sitä kaikkea niin paljon, ettei toinen tavallaan voi olla huomaamatta. Näin ei ihme jos en omaa ystäviä vieläkään. Samoin kaikki opiskelut nykyisin sekä töissä olot yms ovat vaikeita, kun jännitän ihmisiä. Riippuu niin paljon siitä porukasta siellä. Olen silti syrjäytynyt itsekin tietyllä tapaa. Elämäni ei ole sellaista kuin se voisi olla. Viihdyn yksin, mutta kokemukseni ovat vaikuttaneet elämääni ja en varmastikaan eläisi näin jos omaisin edes hieman parempia kokemuksia. Näin en halua uskoa vaikeuksien vahvistavaan kokemukseen. Ne kyllä muuttavat elämää ja saavat arvostamaan hyviä hetkiä, mutta itselle olleet haitallisia juuri ihmisiin liittyen. 

Toisista tekee, mutta toiset vain jäävät märehtimään traumojaan. Suhtautuminen riippuu täysin ympäristön reaktioista. Jos saat enemmän sääliä palautteena et todennäköisesti halua siitä säälin tuottamasta lämmöstä luopua. 

Lapsena ja nuorena koetut vastoinkäymiset voi vahvistaa tai heikentää. Siihen vaikuttaa monet asiat, kuten perhe, ihmissuhteet ja raha.

Vierailija kirjoitti:

Tekee, tekee. Sitten elämä voi heitellä eteen jatkossakin pelkkiä vastoinkäymisiä, koska se ihminen on vahvistunut niistä niin valtavasti, että se kestää sitten enemmän ja yhä suurempia vastoinkäymisiä. "Kun sille on elämässä tapahtunut sellainen juttu, niin kyllä sille sitten voi tapahtua tämmöinenkin." toteaa kohtalo ja taas osuu paska tuulettimeen. 

Ja se on ihan paskapuhetta, ettei kenellekään anneta sen suurempaa kuormaa, kuin jaksaa kantaa. Kyllä "annetaan" ja moneen kertaan. Kun mikään ei riitä. Sitten kun ne vastoinkäymiset tuppaa tulemaan aina just pahimmalla mahdollisella ajoituksella, jotta niistä voi olla mahdollisimman paljon haittaa. Ei mitään kohtuutta eikä oikeudenmukaisuutta missään. Sit viel jos rupeaa masokistiksi, jotta olisi jotenkin helpompaa olla siinä sen kaiken paskan keskellä, niin sitten niitä vastoinkäymisiä vasta sateleekin. Koska se masokisti on niin hirveän "vahva" ihminen, että käy ihan supersank

Mulle on opetettu, että elämä on vaaka ja jokainen saa saman verran hyvää ja pahaa. Tällä on menty ja lopulta elämä on aika mukavaa 

Se mikä ei tapa niin se todellakin hajottaa.

Ei tee vahvemmaksi, mutta jotain luonteenlujuutta voi lisätä.

Vierailija kirjoitti:

Se mikä ei tapa niin se todellakin hajottaa.

Ei tee vahvemmaksi, mutta jotain luonteenlujuutta voi lisätä.

Ja siitä surkeudesta ja itsesäälissä piehtaroinnista on vaikea päästää irti, mutta jos päästäisit niin huomaisit ettei elämä ole ollenkaan pöljempää