Leikkivät aikuiset, mitä leikitte?

Kaikenlaista sitä tulee leikittyä. Tänään viimeksi leikin vaimon nahkahameella ja hieromasauvalla, oli ihana leikkiä keski-ikäistä kiimaista naista.

T: M52

Vierailija kirjoitti:

Laitoin hetkeksi deittiprofiiliin, että olen leikkisä. Ei olisi pitänyt. Yksikään viestiini vastannut ei innostunut legoista, ei metsä/kaupunkiseikkailuista ja tutkimusretkistä, ei edes lautapeleistä.

Muotoilin ilmoitukseni uudelleen ja yllätyksekseni löytyi mielikuvituksellinen mies, jonka kanssa voi leikkiä päivänvalossa ja jonka kanssa haluan seikkailla myös öisin.

Leikimme mm seikkailuleikkiä haaksirikkoiset, jolloin pitää selvitä luonnossa (ollaan mökillä) tai sivistyneeseen maailmaan on iskenyt joku tappajavirus. Tai seuraa johtajaa, jolloin toinen kulkee edellä ja toinen tekee perässä.

Etsimme geokätköjä, pelaamme kavereiden kanssa lautapelejä. Keskustelemme haaveiluista, vaikkei ne olisi realistisia (näin sisustaisin tämän oikotiellä myynnissä olevan talon)

 

Oi kuulostaapa ihanalta, että löysit vielä kaverin!Aivan ihanaa kun voi vaan hullutella ja vielä parempi jos on joku jonka kanssa elämästä saa irti vähän syvempiäkin tasoja, näkee konkreettisesti pinnan alle, mitä muuta tässä voisi olla, mitä en näe ja ruokkien mielikuvituksella maailmansa värikkäämmäksi! Hymy nousee poskille tästä kuvauksestasi. Seikkailu, elämän suola.

Vierailija kirjoitti:

Leikin aikuista. Olen 4-kymppinen enkä tunne itseäni aikuiseksi enkä kypsäksi millään lailla.

Heh, tämä juuri!

Elämä helpottuu kun tajuaa, et kaikki on edelleen sisältä niitä lapsia, ja esittää vaan, usein itselleenkin. Helpottavinta on olla seurassa, jossa voi olla vapaasti just se mitä on, eikä toinen esim. Esitä sitä kypsää ja fiksua, siis vaikka fiksuja haastelisikin. Vaan se, et osa uskoo siihen illuusioon niin täysin, et kasvais muka aikuiseksi, hah. Leikkiä voi esim töissä et pärjää työpäivän läpi, niikun ne muutkin. Kunhan antaa itselleen sen tilan myös, olla aito.

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaista tulee puuhattua. Puistossa teen kärrynpyöriä nurmikolla, rakentelen leegoilla, joskus kesällä hyppään narua pihalla (menee kuntoilusta), pelaan scrabblea yksinpelillä ja koitan keksiä mahdollisimman outoja sanoja. Mulla on aikuisten värityskirja. Tykkään myös piirtää. Teen palapelejä, toki aikuisten versioita, ettei ole liian helppoja.

Uimahallissa sukeltelen niitä muovirenkaita pohjasta ja hypin hyppyaltaassa. Joskus iltalenkillä, jos on pimeää ja ketään ei näy lähistöllä, juoksen silleen hullusti, kun Phoebe juoksee frendeissä lenkkeillessään :D sitten nauran ääneen, kun siitä tulee niin hauska olo. Saatan illalla käydä myös keinumassa ja kiipeilemässä kiipeilytelineissä leikkipuistossa. Tykkään roikkua telineissä pää alaspäin, niinkun lapsena. Ostin kanssa korispallon pari kesää sitten ja välillä käyn vaan heittelemässä koreja läheisen koulun pihassa.

Mulla ei ole omia lapsia, mut olen täti ja o

Ihana! Just näin! Koska miksipä ei.

Parasta on just tuo kun nauraa räkättää sen jälkeen itselleen siellä puistossa. Ja sit kun nauraa uudestaan kun "joku näkikin" koko performanssin. Hauskinta olis jos random ihmisrt vois näin kohdata ja liittyä sen "leikin varjolla" mukaan, ei olis kaikki kontaktien luominen niin muodollista, vaan tilanteessa kun on "guards down" eli jää murrettu jo ihan luonnostaan.

Vierailija kirjoitti:

Ketjun innoittamana ostan lasten autoradan huomenna, kun vanhemmat eivät ostaneet 50 vuotta sitten. 

Voi ei! Just näin! Määrätietosesti hakemaan ja laittamaan piste sille meneisyyden haamulle.

Asun yksin huonokuntoisessa mutta suht halvassa suuressa asunnossa. Leikin usein asuvani vanhassa puisessa kartanossa keskellä metsää, jossa lattiat narisee, tuuli vinkuu ikkunoissa ja kaikki on vähän rempallaan.

Vierailija kirjoitti:

Leikin koiran kanssa riehakkaasti, koira saattaa kotonakin tuoda yht'äkkiä pallon. Rannalla ja leikkipuistoissa leikin lapsenlapsien kanssa. Kotona kikkailen koko ajan. Siis vengurtelen ja teen hassuja tanssiliikkeitä. 

Rakastan kaikkea kivaa, kuten naamiaisia!

Ja ikäni: 56 vuotta.

Kuulostag huisilta tyypiltä. Tui vengurtelu, mahtava kuvaus.

Mulla on kanssa erikoiset muuvit kotona, kun oon hyvällä mielellä, ja toi sana vois kuvata hyvin. Siis semmosta tanssikävelyä, tai nelinkontin tavallaan, tai et painopusteet lattiassa/sohvilla/seinissä/tavaroiden päällä, vähän eri tavalla, jos joku saa kiinni. Ettei ainakaan suoraa ryhdikästä robottikävelyä voi kulkea, vaan raajojen liikerata on ääretön, tai ainakin haen sen rajoja.

Sama kun välillä kadulla tekee mieli kävellä niitä kiveyksiä pitkin, siis viisyoja tienreunuksia ja tasapainoilla tai hyppiä "rakojen" yli, tai ei saa osua suojatien viiivoihin ym, tätä tein aina lapsena ja sitä on vaikea lopettaa kun alottaa. Tai että ohilkulkiessa on pakko hiplata kaikkia puskia ja riippuvia oksia, koskea vaan ehtiessään kun kiiruhtaa ohi omaa matkaansa, luoda semmoinen taikavana peräänsä.

Hmm.. Tai talvisin potkia lumikökkärettä niin pitkään "mukanaan" kun pystyy ilman että se hajoaa tai poukkoilee muiden kulkijoiden alle ja päälle. Tätä siis myös caikea lopettaa vaikka olisikin vähän kiirus, "vielä yks potku!"..

Vierailija kirjoitti:

Minä taidan leikkiä että tämä elämäni ei ole oikeastaan totta vaan olen petetty vaimo ja toinen nainen vienyt mun miehen ja mikä pahinta ELÄÄ MUN ELÄMÄÄ MUN MIEHEN KANSSA. Minusta on tullut kuitenkin mieheni pääasukki - asukki päässä - ja aina kun niillä on jotain seksipuuhia niin minä olen niiden välissä siinä sängyssä tai missä vain ja muutenkin olen kaikissa niiden touhuissa mukana... Mies ajattelee mua niin saatanallisesti että kun panee sitä kakkosvaimoaan niin kuvitteleekin panevansa mua vaikka meillä on ihan erilaiset 'paikat'. TÄMÄ ON HIRVITTÄVÄ LEIKKI... Todellisuus ja leikki täysin sekaisin? Koska ja millä tämän leikin saa loppumaan? Onko tämä sairas leikki vai mistä tämä on peräisin? Telepatiaa ihmisten välillä?

Hmh. Se on mielesi tapa kyetä käsittelemään asiaa. Tosin, tuosta pitäisi päästä eteenpäin, toivottavasti saat apua asian käsittelyyn, tuo kuulostaa enemmän siltä että satutat itseäsi sillä lisää. Tsemppiä sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on bmw ja leikin että se on formula. Puikkelehdin kaistalta toiselle, teen muita ärsyttäviä ohituksia enkä tietenkään käytä vilkkuja, koska eihän vormuloissa ole sellaisia. Yleensä teen myös sellaisia vönn-vönn-ääniä, kun ajan. Joskus kyllä vaimo vähän antaa palautetta siitä.

Olen harkinnut, että liimaisin autoon tarroja, jotka sitten olisi niin kuin sponsoreiden tarroja. Sitten muutkin tietäisi että kyseessä on vormula.

Kiihdytän myös aina liikennevaloista mahdollisimman lujaa, koska haaveilen, että samoissa valoissa on joku formula-tallin kykyjenetsijä, joka sitten huomaa minut ja palkkaa ajamaan oikeaa formulaa.

 

Kiitos nauruista :D

Samanlaista varmaan ensisilmäyksellä kanssakulkijoille, kuin roadrage, mut kun katsoo tarkemmin niin ratissa onki hyväntahtoinen onnesta kyhertelevä heppu

Vierailija kirjoitti:

N63:

Siskontytön ollessa pieni leikimme televisiosarjaa ruoanlaitossa. Selostimme, mitä aineita lisäilemme ruokiin, kattauksen värit tyyliin: Huomaattehan, miten merensininen kattaus jatkaa väriään lautasliinoissa, ja sama värimaailma jatkuu olohuoneen verhoissa... oli huisin hauskaa. Toisten lasten kanssa tehtiin porukalla pitsaa. Kiipeiltiin puissa, keinuttiin, palapelit, sanaleikit, kinkkaus, palikat, avaimen piilotus...

Yksin siivotessani kaadan siideriä hienoon lasiin, palkitsen itseni siemauksella ohimennessäni. Joskus myös selitän 'yleisölleni', mitä touhuan. Joskus sovittelen vaatteita, juhlaviakin, ihan arkena.

Mulla on lapsuusajan vauvanukke hyllyssä, virkkasin sille jouluvaatteet, jotka puen ylle jouluisin.

Vastaus: kyllä. Kyllä leikin. Kuihtuisin ilman leikkiä

Hih, kuulostat hurmaavalta!

Mitä on kinkkaus?

Minulla on ollut reilu 2 vuoden ajan ollut mielikuvitusleikki, jossa olen parisuhteessa leikisti jonkun miehen kanssa. Mies on aina joku julkkismies tai joku muu mies, jonka jostain syystä tiedän. Mies tosin vaihtuu usein, joskus jopa muutaman minuutin välein. Nytkin olen leikisti parisuhteessa, mutta en vain ole varma, että kuka on tällä hetkellä vuorossa. Luultavasti Sauli. Tai sitten Timo. Tämä on siitä kivaa, että parisuhteessa tapahtuu aina juuri niin kuin minä haluan eikä tarvitse ottaa kumppanin tarpeita tai toiveita huomioon. Kumppani suostuu aina kaikkeen, mitä haluan. Niin ja olen itsekin mies. 

Leikin että minulla on kämppäkaverina lohikäärme. t. melkein 30v

Vierailija kirjoitti:

Mulle leikki on myös mindfulness juttu. Voin leikkiä ihan vaan vaikka oksalla tai heinällä, katsoa miten se liikkuu tai kokeilla miten moneen suuntaan saan omat jalat liikkumaan, piirtää kuvioita maahan varpailla, rakennella kuvioita maahan kivistä ja kävyistä, tehdä varjokuvia seinään, rytmittelyt jaloilla ja käsillä...

Lisäksi on sukkadisko, nujuutushyökkäys puolison tai lasten kimppuun - tai koiran, saippuakuplien puhaltelu ja leijan lennätys, värikynät standardisti esillä, jos vaikka värityttäisi, sohvatyynyinä on eläimiä ja niillä on nimet, puolison kanssa matkitaan eläinten ääniä, kummallakin on omat erikoisosaamiset

Leikki on määritelmien mukaan kaikkea sitä, mikä on kivaa tehdä ihan vaan sen tekemisen takia. Siitä ei ole mitään muuta hyötyä kuin sen tuottama ilo tai viihtyminen. Aika iso osa aikuisista leikkii jollain tavalla, mutta ehkä vähemmän mielikuvituksellisesti tai täysin luovasti ja vapaasti. Se v

Hei tää on just se!

Yhdessä viestissä koitin tuota hakea, mutta en löytänyt sanoja. Se on tuo tietoisuus. Olen siis itse löytänyt leikin juuri sen kautta kun olen tullut tietoisemmaksi itsestäni. Päässyt ongelmien juurille ja sitä kautta lähemmäksi aitoa itseäni, ilman rooleja muita varten. Eli se tietoisuus ja läsnäolo hetkessä on se juttu! "Mikäs tämä on ja mitä tästä tapahtuu kun tekee näin, menee näin."; "Varpaat kääntyy noin oho, ja siihen jää noin.." Nämä juuri noita simppeleitä hetkiä, ja elämä on avartunut kun on saanut kiinni noista pienistä "heinähetkistä" ym. Ja saanut skaalattua sitä kattamaan elämää tietyllä lailla, on saanut uuden perustan, tavan nähdä ja olla, kulkea tilanteesta toiseen täysin tietoisena.

Siihen liittyy myös rentous, kun ei ole stressiä vaan elämän painolasti helpottaa. Sen takia osalla varmaan on vaikeampi olla leikkisä tai nähdä sitä piirrettä edes muissa, jos on oma vointi vaikea ja päästä sille taajudelle, itsellä ainakin johtui siitä.

Automaatio toisessa ääripäässä, elämän suoritus ja läpikulku laput silmillä. Toisessa se kun se läpikulku itsessään on se päättymätön seikkailu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nukkeja ja iso 20 huoneen nukketalo, joilla olen leikkinyt vuosien varrella kaikenlaista, tosin en ehkä ihan aina sellaisia leikkejä, joita lapsena tuli leikittyä. Esimerkiksi yhdellä nukella on huumeaddiktio ja toinen tuli teininä raskaaksi. Yksi miesnukke on kelvoton joskin kiltti lapamato, joka on naimisissa kovimman luokan räväkän ja joskus väkivaltaisenkin päällepäsmärin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta, jotka ovat sieltä yksinkertaisimmasta päästä, ja äidillä meinaa pinna katketa kombon luotsaamisessa. Vähän kuin Salkkarit nukketalossa: sattuu ja tapahtuu ja jokaisessa sukupuussa on poikkeuksellisen korkea prosentti rikollisuutta, suhdedraamaa, lehtolapsia ja ennenaikaisia kuolemia. Ja serkun kaiman sukulaisia, jotka ilmestyvät yhtäkkiä oven taakse ilman, että kukaan on 30 vuoteen tiennytkään koko hyypiön olemassaolosta.

 

     Lego Scala -nukkeja eli pienempiä kuin Barbiet, mutta hieman isompia kuin esim. Lundby-nuket. Näitä näkyi paljon kirppareilla vuosituhannen vaihteessa, niin minä ne itse löysin. "Lapsina" mulla on Legon Belville-nukkeja. Teen itse jonkin verran täydennyksiä etenkin tekstiileihin, mutta pääosin käytän nukkejen omia kalusteita tai rakennan omia legoista. Tykkään tehdä pieniä ruoka-annoksia ja koriste-esineitä uunissa kovettuvasta muovailumassasta ja liimailla sammalista ja oksista "bonsaipuita".

Lapsuus ei lopu, sanoo filosofi Eero Ojanen. Tutkiminen, kokeilu, mielikuvittelu ja huolenpito on ihmisen elämää kaiken ikää.

Vierailija kirjoitti:

Töissä tulee vähän leikittyä. Olen laboratoriossa töissä ja juttelen laboratoriolaitteille ja inhimillistän niitä. Juttelen varmaan niille enemmän kuin työkavereilleni. Ja saatan välillä hihitellä oivalluksilleni. Ehkä sen takia ei niin paljoa tule työkavereille juteltuakaan kun pitävät vähän outona.

Olisipa kaltaisiasi työkavereita.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nukkeja ja iso 20 huoneen nukketalo, joilla olen leikkinyt vuosien varrella kaikenlaista, tosin en ehkä ihan aina sellaisia leikkejä, joita lapsena tuli leikittyä. Esimerkiksi yhdellä nukella on huumeaddiktio ja toinen tuli teininä raskaaksi. Yksi miesnukke on kelvoton joskin kiltti lapamato, joka on naimisissa kovimman luokan räväkän ja joskus väkivaltaisenkin päällepäsmärin kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta, jotka ovat sieltä yksinkertaisimmasta päästä, ja äidillä meinaa pinna katketa kombon luotsaamisessa. Vähän kuin Salkkarit nukketalossa: sattuu ja tapahtuu ja jokaisessa sukupuussa on poikkeuksellisen korkea prosentti rikollisuutta, suhdedraamaa, lehtolapsia ja ennenaikaisia kuolemia. Ja serkun kaiman sukulaisia, jotka ilmestyvät yhtäkkiä oven taakse ilman, että kukaan on 30 vuoteen tiennytkään koko hyypiön olemassaolosta.

Mä leikin vastaavaa mielikuvitusleikkiä kirjoittamalla tarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi tanssin ja kuvittelen olevani keijukainen. Välillä höpöttelen itsekseni ja joskus uppoudun siihen niin, että höpisen itsekseni kaikkea joutavaa kadulla kävellessäni. Keskustelen välillä peilin kanssa 

"hei, onpas hieno päivä ulkona, ei mikä tuo ryppy on naamassa, ei kai taas ole tullut harmaa hius, ei tämän näin pitänyt mennä, onpas hieno etureppu *taputapu mahaan*, pitäskö tänään tehdä ruokaa, mitä mieltä olet?"

Joskus kuvittelen että seurassa on joku ja käyn hienot pohdiskelevat keskustelut maailman tilanteesta, yleisestä etiikasta ja lopulta päädyn itseni ja mielikuvitushenkilön kanssa siihen että "oh well, kuolemaanhan tää kaikki kurjuus päättyy".

Jos kukaan ei näe, saatan mennä keinuun keinumaan. 

Tuijottelen kesäisin pikku murkkuja ja öttiäisiä ja mietin että tältäkö Jumalasta tuntuu katsella ihmisiä.

 

Mahtavaa! :D

Ja samaistun. Varsinkin tuo, pitkät syvälliset keskustelut ja lopulta päätyy aina siihen, että turhaa kaikki, kuollaan kaikki, No mutta, olipahan hieno keskustelu!

Odotan jo kylmän hikisenä aikaa kun tytär muuttaa kotoa ja paras leikkikaverini on pois! Siitä tulee hirveää mutta kätken tunteeni jotta hän pääsee siivilleen. Jäljelle jää mies jolla ei mielikuvitus pulppua eikä tee teräviä havaintoja. Onneksi on puhelias ja edes jollain tavalla kepeä.

Kaikille leikkiville aikuiskavereille sanoisin, että monessa mielessä me ollaan terveyseliittiä.