Kympin oppilaiden vanhemmat, millaisia teidän perheet ovat?
Kiinnostaa, millaisista perheistä ne lapset ja nuoret tulevat, joilla keskiarvo kymppi tai lähellä kymppiä.
Meillä itsellä opistotason koulutus, mies amk, ollaan itse oltu keskivertoja koulussa. Harrastukset miehellä kalastus ja mulla jumppa, jooga ja käsityöt. Ollaan aika vähään tyytyväisiä ja melko sopuisia.
Meillä molemmat tyttäret todella hyviä koulussa. Esikoinen nyt lukiossa ja sielläkin sujuu erinomaisesti, nuorempi kasilla ja keskiarvo oli joulutodistuksessa täysi 10. Koulu molemmille aina ollut tosi helppoa.
Aina puhutaan koulutuksen periytymisestä, mutta meidän kohdalla ei tunnu pitävän paikkaansa. Tytön luokalla on professorin tms. lapsi, joka myös hyvä, mutta joutuu näkemään paljon enemmän vaivaa opintomenestyksensä eteen.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
En välitä tuon taivaallista, kymppejä tulee. Tuttavat ihan hysteerisiä lastensa numeroista, mutta eivät vaan pärjää.
Minusta sekään ei ole hyvä, ettei välitetä tuon taivaallista. Keskilinja paras. Kyllä se lapselle on tärkeää, että vanhempi huomioi asian.
Ilmrisesti tarkoitat yläasteen ns. Kympin oppilasta.
Meillä tytär oli ikäluokkansa paras ka:lla 9.7 omassa koulussaan. Sai siitä palkinnon, tuli siten ilmi.
Lukiossa arvosanat 9-10. Myös muutama 8.
Oma tausta: lukio, keskiaste ja yliopisto. Puoliso on insinööri. Itse olin hyvä lukuaineissa, puoliso hyvä matemaattissa aineissa. Molempien vanhemmat ns. duunareita. Tytär käyttää opiskeluun aikaa ja on sinnikäs. Kun kesäloma koittaa on palkittu aherruksesta, jollain mitä on toivonut.
Lukeminen. Lapseni ovat duunarikodista kaikki sinnitelleet akateemiseksi, kaksi väitellyt, kolmas muuten alansa erikoisopintoja jatkuvasti.
Mistä he antavat kiitoksen, kotona arvostettiin lukemista. Katselukirjoista alkaen. Iltasadut luettiin ja paljon muuten. Koti täynnä kirjoja, lasten, nuorten, aikuisten. Myös isänsä oli kova lukemaan klassikoita yms ei niin kevyestä kirjallisuudesta välittänyt. Vaikka tuolla toisessa keskustelussa joka irvaili tyhmistä duunareista jotka osaavat kääntää ruuvia vasemmalle ja sillä vielä hyvä eläke.
Isovanhemmat työläisiä ja vanhemmat insinöörejä. Lapsille koulunkäynti ollut helppoa ilman vaivan näkemistä.
Vierailija kirjoitti:
Näihin vaikuttaa niin moni asia, että tuskin on yhtä kaavaa perheistä. Ja edelleenkin on todella harmillista, että monet lahjakkaat nuoret jatkavat peruskoulun jälkeen ammattikouluun vain, koska perheessä niin odotetaan eikä kannusteta opiskeluun. Vaikka heistä voisi tulla vaikka mitä.
Ammattikoulun käyneitä dippa-insinöörejä tiedän, terveystiedon maisterin, pari pappia.
Itselläni oli lukion päättötodistuksen keskiarvo 9,8 ja kirjoitin 5 laudaturia ja yhden eximian (esim. pitkä matematiikka L lähes maksimipisteillä) neljä vuotta sitten. Vanhempieni ammatit ovat hammashoitaja ja automaatioasentaja. Jostain syystä omalle kohdalleni osui lähes optimaalinen geenikombinaatio yhdistettynä kasvuympäristöön mitä tulee akateemisiin ja matemaattis-luonnontieteellisiin taipumuksiin. Olen hyvinkin keskimääräinen yksilö (ja osittain sen alle) monella muulla mittarilla, mutta tässä asiassa tähdet olivat niin sanotusti kohdallaan. Tässä ei todellakaan ole mitään omaa ansioita, vaan hyvä tuuri sattui käymään, ja olen pärjännyt erinomaisesti ilman kummempaa rehkimistä ja aikaa on jäänyt hyvin harrastuksille ja vapaa-ajalle. Sama jatkunut yliopistolla.
Ihan tavallisia päällepäin (koska kun ei erotu niin saa elää rauhassa), mutta korkea äö kaikilla.
Itsellä keskiarvo oli 9,6. Kävin kotikoulussa yhdeksännen luokan, koska luokalla tapahtui jotakin, mikä aiheutti masennusta ja koulun välttelyä. Asuin yksinhuoltaja-äidin ja tämän miesystävän kanssa, joka oli minua kohtaan kerran väkivaltainen, jonka jälkeen välttelin tätä. Äiti eli pitkälti omaa elämäänsä tämän kanssa ja minä omaani itsekseni. Isällä oli toinen perhe, jonka luona en vieraillut, koska meininki oli epäluotettavaa ja äitipuoli pimahteli lähes joka vierailun yhteydessä. Sama meininki on jatkunut pitkälle aikuisikään ja meno senkun kiihtyy hullulla äitipuolella, nykyään ollaan jo erittäin vakavissa ihmisoikeusrikoksissa. Niin joo ja näiden lapset ovat mielenterveyshäiriöisiä, mutta sen sijaan että hakisivat heille apua, latelevat mt-diagnooseja gaslighting-meiningillä terveille yksilöille. Kerta kaikkiaan sekopäätä sakkia.
Oma koulumenestys johtui siis puhtaasti siitä, että vanhemmat erosivat ja minä sain vakaan kasvuympäristön. Sitä yhtä pahoinpitelyä lukuunottamatta sain elää koskemattomana, eikä kukaan häirinnyt minua. Nuorempana, kun asuin vielä veljen kanssa, altistuin lukuisille pahoinpitelyille hänen sekä hänen kavereidensa taholta. Oli siis oikein, että äiti hajotti koko perheen.
Meillä minulla on yliopisto- ja AMK-koulutus. Miehellä AMK. Kumpikaan ei tee koulutustaan vastaavaa työtä. Ihan tavallinen perhe ollaan. Saatiin lapsi nuorena kesken omien opiskeluiden. Minä etätöissä, mies matkustaa paljon työnsä puolesta. Lapsi harrastaa tavoitteellisesti urheilua. Myös me vanhemmat kestävyysurheillaan. Perheessä on koira. Asutaan rivitalossa. Minä ja tytär pidetään hyvästä kahvista, mies maistelee erilaisia oluita. Ei oltu miehen kanssa mitään kympin oppilaita, mutta älykkäitä ja tarvittaessa ahkeria, joten ollaan päästy ihan hyvään asemaan työelämässä. Urheilussa ollaan kaikki tavoitekeskeisiä. Tyttärellä se pätee myös kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen koti, erottu ollaan. Minulla oli aina rivi kymppejä, samoin lapsilla. On ihan "normi" meille, en osaisi ajatellakaan muuta.
Ollaan muuten aika boheemi perhe, lapsilla ja aikuisilla vaikeuksia olla ajoissa, herätä aamulla aikaisin, muistaa kaikki tarvittava. Ollaan taiteellisia, kulttuuria, kirjallisuutta ja toisaalta liikuntaa ja hyviä elintapoja arvostettu korkealle.
Ollaan tosi rentoja ja ei niuhoteta tai hössötetä turhasta. Ihmettelen lasten kavereita kun on niin säntillisiä ja toimeliaita mutta lapsilla todistukset 7-8 luokkaa.
Myöhästyykö lapsenne koulusta, tunneilta tai tuleeko merkintöjä siitä että unohdettu kirja, vihko, muut työvälineet kotiin?
Meidän lasten koulussa nämä vaikuttavat heti alentavasti arvosanoihin, miten teillä?
Maistereita ollaan, minä väitöskirjatutkija. Urheillaan ja luetaan paljon, seurataan yhteiskunnallisia asioita. Mutta niin tekee kaikki meidän viiteryhmässä, ollaan hyvin tavallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen koti, erottu ollaan. Minulla oli aina rivi kymppejä, samoin lapsilla. On ihan "normi" meille, en osaisi ajatellakaan muuta.
Ollaan muuten aika boheemi perhe, lapsilla ja aikuisilla vaikeuksia olla ajoissa, herätä aamulla aikaisin, muistaa kaikki tarvittava. Ollaan taiteellisia, kulttuuria, kirjallisuutta ja toisaalta liikuntaa ja hyviä elintapoja arvostettu korkealle.
Ollaan tosi rentoja ja ei niuhoteta tai hössötetä turhasta. Ihmettelen lasten kavereita kun on niin säntillisiä ja toimeliaita mutta lapsilla todistukset 7-8 luokkaa.
Myöhästyykö lapsenne koulusta, tunneilta tai tuleeko merkintöjä siitä että unohdettu kirja, vihko, muut työvälineet kotiin?
Meidän lasten koulussa nämä vaikuttavat heti alentavasti arvosanoihin, miten teillä?
Kyllä tulee merkintöjä, kun olivat alemmilla luokilla niin enemmän. Nyt kun ovat isompia niin on vähentynyt ja ei se numeroa tiputa jos on muuten luokan paras aineessa. Siis tekevät läksyt ja asialliset hommat mutta nämä myöhästymiset ja tavarat on välillä ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa kympin tytöt?
Mites kympin poikien vanhemmat löytyykö niitä?
On niitä. Olin ihan samaa tulossa sanomaan kuin muutama edellä, että vakaat ja rauhalliset kotiolot, säännöllinen elämä, pienelle lapselle lukeminen, opiskelurauha ja aikaa opiskelulle, kokeeseen kuulusteleminen. Koulunkäynti ja opiskelu on ollut lasten päätyö ja ensisijainen juttu, jolle on annettu aikaa ja tilaa.
Koulutus periytyy, mutta ei välttämättä koulumenestys, mikä on paljon myös persoonakysymys eli miten hyvin se oma luonne sopii siihen opiskeluun.
Korkean koulutuksen saa myös keskinkertaiset opiskelijat, jos on halua ja kykyä.
Moni kympin oppilas taas on mennyt amikseen.
Syrjäytyneitä löytyy monenlaisista taustoista, koska sairaudet tai mt-ongelmat ei kysy koulunumeroita.
Menestys ei myöskään katso koulunumeroita ja moni hyvin pärjäävät yrittäjä on ollut kutosen oppilas, kun on ollut tärkeämpääkin tekemistä.
Vanhemmat teknisen alan amk. Suvussa opettajia. Isovsnhemmat evakkoja, arvostivat koulutusta kun mukaansa ei saa kuin päänsä. Isän puolella maa- ja metsätaloutta.
Tavattiin kolmikymppisinä, eli lapsi vasta vanhemmalla iällä kun oli aikaa ja mielenkiintoa olla hänen kanssaan kotona. Lapsi samanlainen rauhallinen luonne kuin me vanhemmatkin, lapselle luettiin paljon, tehtiin tehtäväkirjoja, opeteltiin ohjelmointia, ohjattiin yhteen "pakolliseen" liikuntaharrastukseen, töllöstä katsottiin muumeja eikä ammerikkalaisia adhd-räiskintöjä...
Nyt tuo on luonnontiedelukiossa. Fiksu, nokkela, kiinnostunut, nopea oppimaan ja vähän nörtti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa kympin tytöt?
Mites kympin poikien vanhemmat löytyykö niitä?
Onhan meitä, mutta varmaan harvemmassa kuin kympin tyttöjen vanhempia.
Enpä tiedä. Meidän perheen poikien luokilla luokan parhaat olivat poikia. Ja tyttöjen luokilla luokan parhaat olivat tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa kympin tytöt?
Mites kympin poikien vanhemmat löytyykö niitä?
Selvästi valtaosa oli kirjoittanut sukupuolineutraalisti lapsista tähän mennessä. Miksi oletat, että lapsi = tyttö ?
Emme kumpikaan vanhempi ole koskaan viitsineet paiskia töitä. Kun opiskelu tuntui työläältä niin vain lopetimme sen. Yksi lapsista kympin oppilas, joutuu näkemään paljon vaivaa menestyksen eteen mutta tekee sen, käytännössä ei tee mitään muuta kuin opiskelee. Muut lapset kertaavat luokkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa kympin tytöt?
Mites kympin poikien vanhemmat löytyykö niitä?
On niitä. Olin ihan samaa tulossa sanomaan kuin muutama edellä, että vakaat ja rauhalliset kotiolot, säännöllinen elämä, pienelle lapselle lukeminen, opiskelurauha ja aikaa opiskelulle, kokeeseen kuulusteleminen. Koulunkäynti ja opiskelu on ollut lasten päätyö ja ensisijainen juttu, jolle on annettu aikaa ja tilaa.
Kun joku mainitsi, niin kaikki lapset olivat kotihoidossa pakolliseen eskariin asti.
Mäkin olen alkanut miettiä, että onko se se rentous. Olen itse yh ja opettaja, tosin korkeammalla asteella, mutta en todellakaan jaksa tehdä toista työpäivää illalla, vaan lapset hoitavat koulunsa itsenäisesti. Ikinä eivät ole koulusta stressanneet enkä minäkään. Kymppejä tulee koko ajan.
Sanottakoon tähän, että mikään hälläväliä-asenne meillä ei koulutusta ja oppimista kohtaan ole, vaan sitä todella arvostamme. Ei niinkään arvosanoja vaan elämää varten. On sellainen asenne, että ihmisten kuuluu osata kieliä, ymmärtää matematiikkaa, soittaa, tehdä käsillä, urheilla. Mutta ilon kautta.