Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teidän vanhemmat sanoneet teille tällaista lapsena?
12.04.2024 |
Eli jos vaikka kaadutte, tulee vanhempi nostamaan pystyyn ja toteaa että "ei sattunut".
Äitini tekee tätä ja minusta se on ihan käsittämätöntä. Äiti muutenkin on aina yrittänyt keinolla millä hyvänsä mitätöidä kaikki ikävät tunteet ikäänkuin milloinkaan ei elämässä saisi tuntea pahaa oloa, kipua tai mielipahaa.
Mielestäni tällainen kasvatustapa on vanhingollinen. Kyllä elämään kuuluu se, että välillä ei ole asiat täydellisesti ja surut pitää surra pois.
Miksi vähätellä asioita kun se vaan pahentaa olotilaa?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevää tyyliä. Ei osata kohdata kaikkia tunteita, niin siksi todetaan, että ei niitä olekaan. Nykyisin jo päiväkodeissa onneksi opetetaan, että kaikki tunteet ovat todellisia ja ihan ok. Ne eivät katoa sillä, että sanotaan, ettei niitä olisi olemassa. Tämä on sitä tunnetaitokasvatusta.
Kaikki tunteet ovat ihan ok, mutta niiden kaikki ilmaisutavat eivät ole ihan ok.
Ahaa, voisitko tarkentaa vastaustasi? Jos nyt on kyse siitä, että lapsi satuttaa itsensä, mikä ilmaisutapa ei ole sinusta ok?
Jos nyt puhutaan ihan tavallisista, normityypillisistä ja hyväkäytöksisistä lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään jäädään suremaan ja sanoittamaan jokaista pienintäkin epämukavuutta.
Onnea vaan elämänpolulla. Ei se äityli voi olla joka paikassa mukana kädestä pitämässä ja sanoittamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevää tyyliä. Ei osata kohdata kaikkia tunteita, niin siksi todetaan, että ei niitä olekaan. Nykyisin jo päiväkodeissa onneksi opetetaan, että kaikki tunteet ovat todellisia ja ihan ok. Ne eivät katoa sillä, että sanotaan, ettei niitä olisi olemassa. Tämä on sitä tunnetaitokasvatusta.
Kaikki tunteet ovat ihan ok, mutta niiden kaikki ilmaisutavat eivät ole ihan ok.
Itkeminen on normaalia. Huutaminenkin on joissain tilanteessa normaalia. Toisia ei saa satuttaa. Siinä menee raja.
Jos jollain on vaikeuksia kohdata toisen tunteita, hänen täytyy mennä itseensä. Ei ole lapsuudessaan oppinut käsittelemään kaikkia tunteita. Tämä on nykytieteen mukainen käsitys, jota toteutetaan kouluissa ja päiväkodeissa.
Vierailija kirjoitti:
Tarkennan tuohon alkuun vielä sellaisen, että äitini teki tuota lapsuudessani ja tekee edelleen lapsen lapsilleen.
Varmasti haluaa vaan hyvää, mutta miten sokea voi olla?
No voi voi, on teillä murheet.
Oma lapseni moitiskeli minua 5 vuotiaana, että sinä olet aina ihan kauhuissaan jos jotain sattuu. Aten äiti olisi nytkin sanonut, että sattuuhan sitä.
Minä olen aina ollut pikkasen kauhuissaan ja huolissaan, ainokaisestani eikä sekään ole hyvä. Päivystin usein tekosyyn varjolla ureilukentän reunalla, ettei vaan lapsukaistani kiusata. Kysyin toki, että kiusataanko kyttäävästä äidistä :(
Vierailija kirjoitti:
Teki, mutta enemmänkin ensin varmistettuaan ettei oikeasti sattunut. Lapsi usein säikähtää enemmän tilannetta, kuin että oikeasti sattui.
Ei meidän äiti mitään varmistellut, sanoi välittömästi että ei sattunut vaikka jalka olisi poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sattunut -lausahdus auttaa lasta pääsemään eteenpäin. Kaikkia pieniä muksahduksia ei kannata jäädä analysoimaan kovin pitkiksi ajoiksi. Eteenpäin!
Itseasiassa ei auta, vaan päinvastoin. Pienikin lapsi jää miettimään mielessään, miksei häntä kuunneltu ja miksei hänen tunteensa ole arvokkaita.
Ei niitä muksahduksia tarvitse analysoida. Voi vain todeta lapselle, sanoittaa tunnetilan. Kun hän oppii puhumaan kunnolla, hän oppii sanomaan itse, että nyt sattui. Kun oppii sanoittamaan, ei tarvitse itkeä niin kovasti. Pahin hätä tuossa tilanteessa tulee siitä, ettei tule kuulluksi. Se huuto on pyrkimystä viestiä. Siihen sitten vähän hölmömpi aikuinen vastaa, ettei mitään syytä ollut tuntea mitään. Ettei itseasiassa sattunut ollenkaan, vaikka lapsi tuntee kipua. Lapselle annetaan siis päinvastaista viestiä, kuin minkä hän ITSE kokee.
Olet selkeästi boomeri-ikäinen, joten tästä on turha väitellä. Sota-ajan kasvatuksessa tuollainen tyyli johtui siitä, että hämättiin lasta, jotta selviää siinä hetkessä. Hyvä tapa se ei ollut vaan todella vahingollinen, mutta parempaankaan ei tuolloin pystytty ja tarkoitus oli varmasti hyvä, niin kuin sinäkin tunnut ajattelevan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jäädään suremaan ja sanoittamaan jokaista pienintäkin epämukavuutta.
Onnea vaan elämänpolulla. Ei se äityli voi olla joka paikassa mukana kädestä pitämässä ja sanoittamassa.
Sehän siinä on juuri idea, että lapsi oppii sanoittamaan itse. Pärjäämään itse. Toteamaan, että vaikka sattui, se kipu ja hätä kohdataan, eikä mitään lopulta tapahtunut. Se, että kipu ja tapahtuma kielletään, viestii sitä, että tapahtui jotain niin isoa ja pahaa, ettei sitä uskalleta edes kohdata. Että tunteet ovat pelottavia, ne pitää vaientaa. Kipu pitää yrittää unohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sattunut -lausahdus auttaa lasta pääsemään eteenpäin. Kaikkia pieniä muksahduksia ei kannata jäädä analysoimaan kovin pitkiksi ajoiksi. Eteenpäin!
Itseasiassa ei auta, vaan päinvastoin. Pienikin lapsi jää miettimään mielessään, miksei häntä kuunneltu ja miksei hänen tunteensa ole arvokkaita.
Ei niitä muksahduksia tarvitse analysoida. Voi vain todeta lapselle, sanoittaa tunnetilan. Kun hän oppii puhumaan kunnolla, hän oppii sanomaan itse, että nyt sattui. Kun oppii sanoittamaan, ei tarvitse itkeä niin kovasti. Pahin hätä tuossa tilanteessa tulee siitä, ettei tule kuulluksi. Se huuto on pyrkimystä viestiä. Siihen sitten vähän hölmömpi aikuinen vastaa, ettei mitään syytä ollut tuntea mitään. Ettei itseasiassa sattunut ollenkaan, vaikka lapsi tuntee kipua. Lapselle annetaan siis päinvastaista viestiä, kuin minkä hän ITSE kokee.
Olet selkeästi bo
Sanoittamisessahan juuri sanoitetaan lapselle tunnetila. Eli saatetaan antaa lapselle päinvastaista viestiä kuin hän ITSE kokee. Nyt sinua sattuu, voi raukkaa, anna kun äiti puhaltaa.
Entäs jos lasta ei satukaan, pelästyi vain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkennan tuohon alkuun vielä sellaisen, että äitini teki tuota lapsuudessani ja tekee edelleen lapsen lapsilleen.
Varmasti haluaa vaan hyvää, mutta miten sokea voi olla?
No voi voi, on teillä murheet.
Oma lapseni moitiskeli minua 5 vuotiaana, että sinä olet aina ihan kauhuissaan jos jotain sattuu. Aten äiti olisi nytkin sanonut, että sattuuhan sitä.
Minä olen aina ollut pikkasen kauhuissaan ja huolissaan, ainokaisestani eikä sekään ole hyvä. Päivystin usein tekosyyn varjolla ureilukentän reunalla, ettei vaan lapsukaistani kiusata. Kysyin toki, että kiusataanko kyttäävästä äidistä :(
Tämä olikin erinomainen kommentti siinä mielessä, on hyvä huomata miten heti toiseksi vaihtoehdoksi asetetaan toinen ääripää eli kauhu ja tunteiden ylimalkainen purkaminen.
Ehkä järjevin ratkaisu reagointiin on rauhallinen lapsen tutkiminen ja toteaminen senjälkeen ettei käynyt pahasti.
Vähättely tai liiallinen huolehtiminen on molemmat pahasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sanoittamisessahan juuri sanoitetaan lapselle tunnetila. Eli saatetaan antaa lapselle päinvastaista viestiä kuin hän ITSE kokee. Nyt sinua sattuu, voi raukkaa, anna kun äiti puhaltaa.
Entäs jos lasta ei satukaan, pelästyi vain?"
Tilannekohtaisesti tietenkin. Jos arvioit lapsen vain pelästyneen, sanoitat silloin, että "pelästyitkö".
Tämä tosiaan vaatii myötäelämistä, empatiaa, ja omia tunnetaitoja. Ei ole niin vaikeaa kun on itsellä hyvät tunnetaidot. Toisesta ihmisestä huomaa kyllä, jos tämä tuntee kipua.Tulee itsestään. Jos sinun täytyy alkaa tilanteessa analysoimaan, se kertoo siitä, ettei sinulla itselläsi ole tunnetaitoja tai ettet ole kovinkaan empaattinen.
Siksi mainitsinkin tuon narsistisen aikuisen. Narsistisella ihmisellä ei ole ymmärrystä tunteista eikä hän osaa myötäelää.
Tämä ei ole oikeasti niin vaikeaa kun annat ymmärtää.
Äiti huusi v*Tun kömpelö oot , etkö sä katso jalkoihisi ollenkaan kun kaatuilet noin. Aina äiti huusi ja haukkui. Aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Sanoittamisessahan juuri sanoitetaan lapselle tunnetila. Eli saatetaan antaa lapselle päinvastaista viestiä kuin hän ITSE kokee. Nyt sinua sattuu, voi raukkaa, anna kun äiti puhaltaa.
Entäs jos lasta ei satukaan, pelästyi vain?"
Tilannekohtaisesti tietenkin. Jos arvioit lapsen vain pelästyneen, sanoitat silloin, että "pelästyitkö".
Tämä tosiaan vaatii myötäelämistä, empatiaa, ja omia tunnetaitoja. Ei ole niin vaikeaa kun on itsellä hyvät tunnetaidot. Toisesta ihmisestä huomaa kyllä, jos tämä tuntee kipua.Tulee itsestään. Jos sinun täytyy alkaa tilanteessa analysoimaan, se kertoo siitä, ettei sinulla itselläsi ole tunnetaitoja tai ettet ole kovinkaan empaattinen.
Siksi mainitsinkin tuon narsistisen aikuisen. Narsistisella ihmisellä ei ole ymmärrystä tunteista eikä hän osaa myötäelää.
Tämä ei ole oikeasti niin vaikeaa kun annat ymmärtää.
Mitä eroa on:
sanoitat silloin, että pelästyitkö
tai
sanot silloin, että pelästyitkö?
Mitä eroa on sanomisella ja sanoittamisella tässä tapauksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sattunut -lausahdus auttaa lasta pääsemään eteenpäin. Kaikkia pieniä muksahduksia ei kannata jäädä analysoimaan kovin pitkiksi ajoiksi. Eteenpäin!
Itseasiassa ei auta, vaan päinvastoin. Pienikin lapsi jää miettimään mielessään, miksei häntä kuunneltu ja miksei hänen tunteensa ole arvokkaita.
Ei niitä muksahduksia tarvitse analysoida. Voi vain todeta lapselle, sanoittaa tunnetilan. Kun hän oppii puhumaan kunnolla, hän oppii sanomaan itse, että nyt sattui. Kun oppii sanoittamaan, ei tarvitse itkeä niin kovasti. Pahin hätä tuossa tilanteessa tulee siitä, ettei tule kuulluksi. Se huuto on pyrkimystä viestiä. Siihen sitten vähän hölmömpi aikuinen vastaa, ettei mitään syytä ollut tuntea mitään. Ettei itseasiassa sattunut ollenkaan, vaikka lapsi tuntee kipua. Lapselle annetaan siis päinvastaista viestiä, kuin
Miten olisi : katsoo miten lapselle kävi ja jos ei käynyt pahasti niin sanoo sen lapselle ja vaikka ihan kysyy että sattuiko. Onpa vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkennan tuohon alkuun vielä sellaisen, että äitini teki tuota lapsuudessani ja tekee edelleen lapsen lapsilleen.
Varmasti haluaa vaan hyvää, mutta miten sokea voi olla?
No voi voi, on teillä murheet.
Oma lapseni moitiskeli minua 5 vuotiaana, että sinä olet aina ihan kauhuissaan jos jotain sattuu. Aten äiti olisi nytkin sanonut, että sattuuhan sitä.
Minä olen aina ollut pikkasen kauhuissaan ja huolissaan, ainokaisestani eikä sekään ole hyvä. Päivystin usein tekosyyn varjolla ureilukentän reunalla, ettei vaan lapsukaistani kiusata. Kysyin toki, että kiusataanko kyttäävästä äidistä :(
Tämä olikin erinomainen kommentti siinä mielessä, on hyvä huomata miten heti toiseksi vaihtoehdoksi asetetaan toinen ääripää eli kauhu ja tun
Nuo nyt ei ole ollenkaan pahimmasta päästä.
Pahinta on lapsen haukkuminen kömpelöksi tai syyllistäminen kaatumisesta. Oma äitini oli siinä mestari.
Vierailija kirjoitti:
Tarkennan tuohon alkuun vielä sellaisen, että äitini teki tuota lapsuudessani ja tekee edelleen lapsen lapsilleen.
Varmasti haluaa vaan hyvää, mutta miten sokea voi olla?
No toi lienee kuitenkin parempi kuin se, että voih, kaaduit, haluatko terapiaa.
Mac donaldseissa näkee äitejä jotka käyttäytyy kuin oma äitini aikoinaan. Jos juoma kaatuu pöydälle, lapselle huudetaan ja lasta haukutaan.
Tämän maan ongelma on nykyään juurikin nuo tilpuntilpun lapset.
En muista. En kiinnittänyt tuollaisiin pikkuasioihin huomiota.
Ihan kaikkea sanottu ja tehty.
Ei mitään välejä sukulaisiin. En edes tunne heitä, koska otin täysirtioton, mikä oli välttämätöntä ja pakko.
Ei ole ikävä.
Alue: Aihe vapaa
Ei sattunut -lausahdus auttaa lasta pääsemään eteenpäin. Kaikkia pieniä muksahduksia ei kannata jäädä analysoimaan kovin pitkiksi ajoiksi. Eteenpäin!