Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teidän vanhemmat sanoneet teille tällaista lapsena?
12.04.2024 |
Eli jos vaikka kaadutte, tulee vanhempi nostamaan pystyyn ja toteaa että "ei sattunut".
Äitini tekee tätä ja minusta se on ihan käsittämätöntä. Äiti muutenkin on aina yrittänyt keinolla millä hyvänsä mitätöidä kaikki ikävät tunteet ikäänkuin milloinkaan ei elämässä saisi tuntea pahaa oloa, kipua tai mielipahaa.
Mielestäni tällainen kasvatustapa on vanhingollinen. Kyllä elämään kuuluu se, että välillä ei ole asiat täydellisesti ja surut pitää surra pois.
Miksi vähätellä asioita kun se vaan pahentaa olotilaa?
Kommentit (111)
Ei kannata jäädä ap tollaista märehtimään. Hulluksi ajat itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäukko sanoi aina ettei käynyt kuinkaan ja isot pojat ei itke. Viimeksi olen itkenyt 12 vuotiaana.
M37
Vierailija kirjoitti:
Mac donaldseissa näkee äitejä jotka käyttäytyy kuin oma äitini aikoinaan. Jos juoma kaatuu pöydälle, lapselle huudetaan ja lasta haukutaan.
En ole ikinä huutanut tai haukkunut omia villejä lapsiani, vaikka heiltä on sata kertaa kaatunut mukit pöydälle. Koska oma äitini teki minusta syntipukin kaikissa asioissa.
Kohtelen myös omia lapsiani tasaveroisesti aina, koska oma äitini kohteli sisarusparveani eriarvoisesti. Oli lellikki ja syntipukki ja muut sisarukset siltä väliltä.
Onneksi äitini oli vielä normaali vanhempi, joka kasvatti kestäväksi nuoreksi aikuiseksi, jolla on resilienssiä. Ei tarvinnut jokaista pikku kolhua jäädä mähmimään ja voivottelemaan, vaan opetettiin että niistä selvitään eikä pieni kipu haittaa mitään. Näin ajattelin kasvattaa myös omat lapset, jotta pärjäävät elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Äiti huusi v*Tun kömpelö oot , etkö sä katso jalkoihisi ollenkaan kun kaatuilet noin. Aina äiti huusi ja haukkui. Aina.
Munkin äti rähjäsi joka päivä. Kun pikkuveljeni yritti itsemurhaa niin isäni sanoi että älä sää vaan yritä, mitähän sukulaiset siitä sanoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sattunut -lausahdus auttaa lasta pääsemään eteenpäin. Kaikkia pieniä muksahduksia ei kannata jäädä analysoimaan kovin pitkiksi ajoiksi. Eteenpäin!
Itseasiassa ei auta, vaan päinvastoin. Pienikin lapsi jää miettimään mielessään, miksei häntä kuunneltu ja miksei hänen tunteensa ole arvokkaita.
Ei niitä muksahduksia tarvitse analysoida. Voi vain todeta lapselle, sanoittaa tunnetilan. Kun hän oppii puhumaan kunnolla, hän oppii sanomaan itse, että nyt sattui. Kun oppii sanoittamaan, ei tarvitse itkeä niin kovasti. Pahin hätä tuossa tilanteessa tulee siitä, ettei tule kuulluksi. Se huuto on pyrkimystä viestiä. Siihen sitten vähän hölmömpi aikuinen vastaa, ettei mitään syytä ollut tuntea mitään. Ettei itseasiassa sattunut ollenkaan, vaikka lapsi tuntee kipua. Lapselle annetaan siis päinvastaista viestiä, kuin
Tätä olen miettinyt. Mistä aikuinen voi aina tietää mikä edes on lapsen tunnetila? Siis yleisemminkin kuin vain tässä kaatumistapauksessa. Jos lapsi itkee, onko jano, nälkä, kuuma, kylmä, säikähtänyt, sattuu, väsyttää... No, onneksi mamma tietää! Itse oikeasti ainakin huomasin joskus sanoittaneeni ihan päin seiniä. Se jos mikä varmaan luo lapselle tunteen, että häntä ei ymmärretä.
"Ei sattunut"-lausahdusta en tainnut itse käyttää. Voihan olla, että sillä tarkoitetaan, että ei sattunut pahasti, ei tarvitse tehdä mitään, mennä lääkäriin tms. Kyllähän eri ihmiset käyttävät sanontoja vähän eri tavalla riippuen osin siitäkin missä päin asuu. Vähän sama kun itse ainakin sanoin lapsilleni puistossa usein, että "Lähdetäänkö jo kotiin, pitäisi laittaa ruoka" tms. Tästähän varoiteltiin ainakin joskus hirveästi, että kauheaa, lapsi saa päättää tuosta asiasta, ei pitäisi. Omani suhtautuivat siihen yleensä tasan niin kuin se oli tarkoitettukin. Kysymysmuoto on ihan tavallinen ystävällisen, kohteliaan puheen merkki ja suomea puhuvan on parasta oppia se ymmärtämään. No, kunhan pohdiskelin.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas taas uusi mt-potilas.
Näitä mt-potilaita on paljon ja aivan liian moni niistä lisääntyy. Sitten ihmetellään kun lapset voivat huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos ilmaisin kielteistä tunnetta, äitini ensimmäinen reaktio oli kiirehtiä kieltämään se. Ja hän tekee tätä yhä vieläkin, vaikka olen 50+
Hänellä on kummallisen kova kiire päästä selittämään, että tunteeni on väärä tai se ei ole oikeutettu. Tämä hätäpäissään valehtelu vain ärsyttää, koska itse tiedän, mitä tunnen ja miksi. Kasvatusmetodina tämä on erittäin vahingollinen. Lapsi menee sekaisin siitä, mitä tuntee, mikä on oikein ja väärin, miten itseä saa kohdella ja siitä, saako omia tunteita ilmaista (=ei saa, et tunne niin, luulet vain, kärsi hiljaa sisimmässäsi).
Tämän kasvatusmetodin tuloksista olen kärsinyt koko ikäni. Ikäni olen kieltänyt tunteeni, ollut pitkään sekaisin oikeasta ja väärästä, miten minua saa kohdella, omasta arvostani, ja ujouteni ja arkuuteni ja tunteideni tukahduttamisen ja patoamisen ja toisaalta niiden äkillisen räjähtämisen väärässä kohdassa vuoksi on seur
No kyllä sulla on pienet ongelmat. Ja hyvät vanhemmat olleet.
Mun äiti hakkasi mua ja teki musta perheen syntipukin. Halvensi kaiken mitä tein. Halveerasi koko elämäni.
Muistan, että kun pikkuveljeni oli pieni (ehkä 1-2v) ja kolhi itseään, hän alkoi itkeä, tuli syliin ja itki siinä ehkä puoli minuuttia ja meni sitten jatkamaan puuhiaan. Uskon, että syli ja itku olivat noissa tilanteissa ihan hyvästä. En muista ottaneeni tuolloin n. 12-vuotiaana kantaa siihen, sattuiko vai eikö sattunut, ja miksipä olisi tarvinnutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti huusi v*Tun kömpelö oot , etkö sä katso jalkoihisi ollenkaan kun kaatuilet noin. Aina äiti huusi ja haukkui. Aina.
Munkin äti rähjäsi joka päivä. Kun pikkuveljeni yritti itsemurhaa niin isäni sanoi että älä sää vaan yritä, mitähän sukulaiset siitä sanoisi.
Tsemppiä sulle. Samanlaiset äidit meillä on olleet.
Mun vanhempi sisko on mua 10 vuotta vanhempi ja on aina mitätöinyt mielipiteeni ja tunteeni. Jos kerron mielipiteeni alkaa se karjumaan mulle päinvastaista aina tai esittää kyllästynyttä. Todella kylmä tyyppi, oma miehensäkin kärsi siitä niin paljon että joi ittensä hengiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa on:
sanoitat silloin, että pelästyitkö
tai
sanot silloin, että pelästyitkö?
Mitä eroa on sanomisella ja sanoittamisella tässä tapauksessa?
Olet tietoinen siitä mitä teet.
Kasvatat lasta tietoisesti ja yrität kehittää hänen tunnetaitojaan. Suomeksi, et vain purskauttele suusta mitä tulee mieleen, vaan tietoisesti valitset sanan, joka mielestäsi parhaiten kuvaa tämän pienen ihmisen tunnetilaa. Yrität opettaa hänelle tunneilmaisua. Ymmärrätkö nyt eron? Toki hyvin tunnetaitoinen ihminen saattaa sanoittaa vahingossa, eli ei mieti sanoittavansa, vaan vain sanoo asioita.
Ei kai sillä pahaa tarkoiteta, mutta onhan se typerää muka päättää toisen puolesta sattuiko vai eikö. Mistäs se vanhempi sitä tietää? Rauhoitella voi fiksumminkin, vaikka sanoa että ei käynyt pahasti tai että kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli realistinen ja kasvatti kestämään tosiasiat mutta anoppi oli toista. Ääni väristen kielsi kaikki mikä ei ollut kivaa valittaen: ei noin saa sanoa, ei noin saa tehdä... persoonani muuttui sen lähellä araksi ja säikyksi. Typerä anoppi.
"Ylös vaan, ei haittaa"
Paitsi, jos oikeasti sattui. Sitten alkoi se "Miten sinä nyt tuolleen. Olisit katsonut etees"-tyyppinen syyttely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas taas uusi mt-potilas.
Näitä mt-potilaita on paljon ja aivan liian moni niistä lisääntyy. Sitten ihmetellään kun lapset voivat huonosti.
MT-potilaat pliis älkää tehkö omia lapsia ettei traumat jatku.
Jos näkee, että toinen pyllähtää, niin ei satu.
Musta sellainen nykymuodin mukainen jatkuva tunteiden sanoittaminen on jonkinlainen ylilyönti. Koko ajan pitää vatvoa, millainen olo kenelläkin nyt on. Onko siitä sitten seurannut jotain hyvää? No ei ole. Terapiassa hypätään ja ollaan masentuneita. Ei saa jäädä vellomaan omaan surkeuteensa.
Onko sitten parempi haukkua että mitä menit kaatumaan. Nyt kaikki varmasti katsovat sinua kun menit tekemään noin. Parempi kun et enää hypi kun et kerta osaa.
Sisko syyttelee yksivuotiastaan mitäs menit sinne kurkkimaan kun lapsi löi päänsä johonkin kulmaan ja itki. Tylyä syyttää noin pientä joka vielä tasapainoilee kävelynsä kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä. Jos ilmaisin kielteistä tunnetta, äitini ensimmäinen reaktio oli kiirehtiä kieltämään se. Ja hän tekee tätä yhä vieläkin, vaikka olen 50+
Hänellä on kummallisen kova kiire päästä selittämään, että tunteeni on väärä tai se ei ole oikeutettu. Tämä hätäpäissään valehtelu vain ärsyttää, koska itse tiedän, mitä tunnen ja miksi. Kasvatusmetodina tämä on erittäin vahingollinen. Lapsi menee sekaisin siitä, mitä tuntee, mikä on oikein ja väärin, miten itseä saa kohdella ja siitä, saako omia tunteita ilmaista (=ei saa, et tunne niin, luulet vain, kärsi hiljaa sisimmässäsi).
Tämän kasvatusmetodin tuloksista olen kärsinyt koko ikäni. Ikäni olen kieltänyt tunteeni, ollut pitkään sekaisin oikeasta ja väärästä, miten minua saa kohdella, omasta arvostani, ja ujouteni ja arkuuteni ja tunteideni tukahduttamisen ja patoamisen ja toisaalta niiden äkillisen räjähtämisen väärässä kohdassa vuoksi on seurannut monenlaisia ongelmia ja suuria menetyksiä. Vasta nyt 50+ ikäisenä silmäni alkavat avautua tästä kirouksesta.