Nepsyt-sarja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai on erilaisia perheitä ja sisustuksia. Mutta kyllä tuolla oli roskaa ja roinaa, kyllähän Helsingin kaupunkikin laittoi uhkakirjettä pihan saastaisuudesta, että pitää siivota!!! Harva tuollaisia kirjeitä saa!!!!! 

Ja nekö s****nan roskat on se ongelma?

Perheen isä kuollut, poika sijoitettu koulupaikan puutteen takia, sijoituspaikan takia äidin tulot putosivat 800 € kuussa, äiti joutui tekemään kahta työtä. Ja äidillä & pikkusiskollakin todettu nepsy-kirjon piirre.

Sanoisin, että roska on tässä se pienin juttu. Kyllä sen kaupungin kirjeen voi unohtaa... Kaupunkiympäristön toimialalla on ihmisiä töissä, ja heille voi selittää & raivata pihan vähitellen. 

 

Ei ole tuo perhe pumpulissa elänyt. Ihme, että asiat ovat noinkin hyvin. Tunnen syvä

Useinhan se onkin niin, että vastoinkäymisiä kokeneet ihmiset jaksavat olla empaattisia kanssaihmisiään kohtaan. Se tekee meistä ihmisiä. 

Mulla samanlaiset ajatukset. Kaikkea hyvää teille ja heille! 

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tuo Ada teidän mielestä nepsy vai pelkästään laiska? Sekä huonokäytöksinen, mutta sen toisaalta teiniltä jotenkin ymmärtää, ja kiroilun.

Adalla on diagnosoitu ADHD, ODT, keskivaikea masennus ainakin.oli jotain muutakin. Tic? Josta johtuu kiroilu. Itsemurhaa yrittänyt. Äiti on omaishoitajana, koska tyttöä ei voi jättää kotona yksin. 

Laiskuus ei ole oikea termi. Add eli adhd:n johdannainen aiheuttaa saamattomuutta ja kyvyttömyyttä ryhtyä mihinkään. Ei voi puhua käytöksestä, kun toiminta ei ole tietoista. Aivot toimivat "väärällä" tavalla. 

Kyllä kävi sääliksi tätä Adan äitiä, joka oli aivan puhki ja loppu tyttärensä hoitamisesta ja jatkuvasta pelossa elämisestä. Viimeisessä jaksossa häneltä näytti "tippuneen" ainakin 15 vuotta iästä pois, kun tytöllä meni paremmin ja oli itse jossain hyvässä työpaikassa (ja ehkä oli päässyt eroon siitä Adan isäpuolestakin?).



Ylipäätään äidit tässä sarjassa antoivat lapsille todella paljon sitä mitä kaikki lapset tarvitsevat - omaa aikaansa. Ja puolustuvat lapsiaan vimmaisesti. Olisi ollut mahtavaan nähdä edes yksi biologinen isä vastaavassa roolissa, mutta tämän lajin miehet taitavat olla harvinaisuuksia. Ei ole ihme, että syntyvyys laskee ja nuoret naiset eivät enää halua perhettä. 

Vierailija kirjoitti:

Olipahan sarja. Mielenkiinnolla aloimme katselemaan kun meillä on 4 lasta ja he kaikki ovat nepsyjä. Yhdet kaksoset ja kaikki raskauden vuoden ikäeroilla. Nepsydiagnoosit tuli myöhemmin jos joku miettii miksi hankkia lisää...

Mutta joo nähtiin miehen kanssa punaista koko sarjan ajan, ihan käsittämättömiä kohtauksia. Vaikka meilläkin on 4 nepsylasta (ja myöhemmin testattiin myös meidät vanhemmat niin me saatiin myös diagnoosit) niin ei meidän meno tuollaista ole. Kyllä meillä on lapsille rajoja ja sääntöjä. Kiroilua tai huonoa käytöstä ei suvaita, pelaamisen on aikarajat, herkkuja syödään maltillisesti ja muutenkin siis ylipäätään elämässä on selkeyttä ja rytmiä. Ei nepsydiagnoosi oikeuta lasta tai aikuista käyttäytymään miten sattuu. 

Hansin perheen koti oli yks pommi sisältä ja ulkoa, ei tuollaisessa ympäristössä voi lasta kasvattaa. Luulin Adan äidin miestä Adan poikakaveriksi tai Adan veljeksi, isäpuoli y

Mielenkiintoinen kommentti, koska itse nepsynä ja yhden nepsyn vanhempana ajattelin toisin. Ymmärrän, että tuota sarjaa varten on kuvattu varmasti valtava määrä materiaalia. Mitä sitten on jätetty näkemättä, sitä emme voi tietää. Se viiden lapsen äiti taisi antaa herkkuja pari kertaa, mutta minulle ei kyllä tullut sellaista kuvaa, että herkkuja olisi syöty rajattomasti tai että lapset olisivat saaneet pelata rajattomasti. Sitä pelaamista vaan satuttiin kuvaamaan ja väitän, että valtaosa nykyajan lapsista pelaa. Ei tuosta sarjasta voinut vetää johtopäätöksiä siitä, etteikö perheissä olisi ollut rytmejä. Haasteita tuotiin mainiosti esiin (vaikka täällä haukutaankin laiskoiksi ja saamattomiksi) mutta ennen kaikkea sarja näytti sen, että mihin oikeilla tukitoimilla päästään. 

On myös hyvä muistaa, että nepsyjä on hyvin monenlaisia. Toisella on vakavat haasteet, toiselle lievemmät. Toisella päänsisäinen ja toisella ulkoinen ylivilkkaus jne. Joskus minuakin rehellisesti sanottuna hämmästyttää (ja myös harmittaa) se, että nykypäivänä tuntuu olevan nepsyjä, joilla ei edes kummempia haasteita ole. Miten silloin pääsee edes tutkimuksiin? En missään nimessä haluaisi vähätellä kenenkään tilannetta, mutta viime aikoina omassakin lähipiirissä on pompannut esille näitä nepsyjä tai "nepsyjä". joilla menee sekä ulkoisesti että sisäisesti hyvin, mutta on menty yksityiselle ja saatu diagnoosi. Osalla on sitten diagnoosi purettukin myöhemmin. Ja kyllä, tiedän, että esimerkiksi add (nykyään ei ole erillistä add:ta) näkyy eri tavalla kuin adhd. Pointtina kuitenkin, että jos teillä asiat sujuu hyvin ja helposti rutiinien ja rytmien avulla niin kaikilla nämä ei todellakaan riitä. Ja diagnoosejakin tehdään virheellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

On eri asia olla puolustava leijonaemo, kuin hyväksyä kaiken, mitä lapsi tekee ja vain kynsin hampain puolustaa huonoa käytöstä. Tuo 5 tenavan äiti omasi ehkä "lehmän hermot", mutta oliko se nyt rauhallisuutta vai luovuttamista? Vähän tiukempi kuri, varsinkin eläinten käsittelyssä, olisi ollut välillä paikallaan. Liika pehmeys voi myös olla huono juttu. Mitäs se takertuja tekee, kun täyttää 21? Tulee edelleen itkemään äidille kun töissä joku ei tehnyt kuten hän haluaa?

Eläinkohtauksiin kantaa ottamatta minusta se äiti jaksoi toimia ihailtavan hyvin. Selitti, pyrki huomioon jokaista, oli läsnä, kuunteli jne. Ja hyvin usein tämä toimii parhaiten nepsyjen kanssa. Osa tietenkin tarvitsee tiukan kurin ja tiukat rajat, mutta usein se tiukkuus ja (liian) tiukat rajat vaan provosoi. Ja hei, kyllä meidänkin nepsy on ollut takertuja ja varsinainen mamman tyttö, mutta hyvinhän tuo peruskoulun jälkeen on pärjäillyt, vaikka viikot asuu pois kotoaan.

Kiukutti ja hirvitti kohtaukset tallilla. Hevosten kanssa ei voi noin käyttäytyä. Oli ihan vaarallista. Eikä koiriakaan tietysti saa kiusata.

Ja olin aivan raivon partaalla, kun leikkauksesta tulleen äidin ei annettu levätä!! Eikö lastenhoitaja tai vaikka lasten isä voinut edes tunniksi viedä lapsia ulos, että toinen voisi edes hetken levähtää. Aivan kohtuuton tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Kiukutti ja hirvitti kohtaukset tallilla. Hevosten kanssa ei voi noin käyttäytyä. Oli ihan vaarallista. Eikä koiriakaan tietysti saa kiusata.

Ja olin aivan raivon partaalla, kun leikkauksesta tulleen äidin ei annettu levätä!! Eikö lastenhoitaja tai vaikka lasten isä voinut edes tunniksi viedä lapsia ulos, että toinen voisi edes hetken levähtää. Aivan kohtuuton tilanne.

Rajat olisi voitu asettaa myös puhelun soittajalle, joka ei vinkistä tajunnut lopettaa.

Olen katsonut nyt neljä jaksoa.

Mielestäni 6-vuotiaan Eemelin äiti käveli ihan munankuorilla poikansa ympärillä ihan jo noiden muutamien minuuttien perusteella. Jos 6-vuotias lapsi (oli nepsy tai ei), aistii että hänen oma huoltajansa pelkää hänen käytöstään tai varoo hänen kiukutteluaan, ei hyvä heilu. Lapsen täytyy saada kokemus, että vanhempi on vankka kuin kallio ja vanhempi asettaa rajat rakkaudella, oli lapsi nepsy tai ei. Ehkä välillä jopa nepsyillä enemmän kuin muilla. Heille maailma voi olla kaoottisen ja rajattoman tuntuinen, jolloin kodissa täytyy olla erityisen johdonmukaista, turvallista ja ennustettavaa käytöstä.

En ymmärrä tilannetta jossa lapsi tablettia käynnistellessään yrittää useamman kerran fyysisesti satuttaa äitiään ja äiti vaan siirtelee lyövää kättä pois tieltä, sanoo kerran maanittelevalla äänellä, että äitiä ei saa satuttaa ja jatkaa  säätämistä ja rauhoittelua, jotta saa väkivaltaisesti käyttäytyvälle ja kiukuttelevalle lapselle tabletin käyntiin. Tuossa tilanteessa mielestäni joka ikiseltä noin toimivalta lapselta tulisi keskeyttää käynnissä oleva tilanne, ottaa lapsi haltuun ja kontaktiin, käydä erittäin tiukasti läpi, että ketään EI VOI LYÖDÄ. Jokaisella väkivallan teolla tai teon yrityksellä on se seuraus, ja tässä loogista olisi ollut, että odotettu pelihetki ei nyt toteudu. Ei voi olla, että nepsyltä tulee nepsy-diagnoosin takia sallia tuollainen käytös ja palkita se pelihetkellä. Ei ihme, että koulussakin tämä lapsi kiusasi muita. Mielenkiintoista olisi nähdä mitkä keinot opettajilla on hänen kanssaan, saako/ehtiikö/onko osaamista ja uskallusta puuttua systemaattisesti tilanteisiin riittävällä jämäkkyydellä.

Olen oman adhd-piirteisen (ei ainakaan vielä diagnoosia) lapseni kanssa oppinut kyllä tuon, että yhtä moitetta kohti pitää antaa 10 positiivista palautetta. Positiivinen palaute pitää antaa jo siitä, että lapsi tekee jonkun tavalliselta vaikuttavan asian hyvin. Esim. 6-vuotias lapseni ansaitsee kehut siitä, että hän riisuu vaatteet eteisessä ilman aikuisen valvontaa ja ohejita,  eikä lähde ulkohousut puolitangossa ja pyöräilykypärä päässään rakentamaan legoilla - tällaista meillä nähdään paljon. Ja siinä rytäkässä se, että ne vaatteet jää pitkin poikin lattiaa, on täysin irrelevanttia enkä lähde nalkuttamaan siitä vaikka jonkun toisen lapsen kohdalla niin ehkä tehtäisiin. Tästä positiivisesta ohjauksesta on saatu hyviä vinkkejä lapseni päiväkodin opettajalta.

Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että mitään reipasta liikuntaa/harrastusta/ulkoilua ei tyttöjen ratsastusta lukuunottamatta sarjassa nuorempien lasten osalta näytetty, melko paljon ruutuaikaa kylläkin.  Liikunta ei tietenkään kaikille ole ihmelääke kaikkeen, mutta rohkenen väittää että monella lapsella ihan vain ulkoilun ja liikunnan lisääminen vähentää levotonta ja aggressiivista käytöstä, kun pääsee purkamaan energiaa pihaleikeissä ja luvan kanssa vähän mähinöimään vaikka jääkiekkokaukalossa tms. Mikä nyt kullekin lapselle sopii.  

https://yle.fi/a/74-20078892

Ylellä juttu Adelesta. Hevoshommat ovat auttaneet häntä kehittymään tunteiden säätelyssä.

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20078892

Ylellä juttu Adelesta. Hevoshommat ovat auttaneet häntä kehittymään tunteiden säätelyssä.

Tätä juuri tarkoitin tuolla ylemmässä kun kirjoitin harrastusten/liikunnan merkityksestä nepsyjen kuntoutuksessa, elämänlaadun parantamisessa ja oireiden hallinnassa. Ulkoilma, harrastukset, liikunta, eläimet, luontosuhteen rakentaminen, maadoittumisen tapojen löytäminen... Nämä edulliset/ilmaiset tavat hoitaa (nepsy-lapsen) mielenterveyttä olivat aliedustettuna sarjassa. Dopamiinijärjestelmää kuohuttavat räiskintä- ja tablettipelit sen sijaan yliedustettuina, vaikka etenkin palkitsemisjärjestelmältään muutenkin poikkeaville adhd-aivoille ne ovat myrkkyä. Mielestäni jos pelitön aikakin menee pelien kinuamiseen, pelit pitäisi lopettaa kokonaan. 

Vanhemmista paistoi todellinen rakkaus ja välittäminen lapsiaan kohtaan, mutta mielestäni monissa perheissä valitettavasti näkyi silti se, että rajoja ei kuitenkaan jakseta asettaa/ylläpitää, lapsien kanssa jankattiin asioista ja neuvoteltiin kaikenlaisesta, heille annettiin ehkä liikaa päätäntävaltaa asioihin, heidän tietään siloiteltiin melko paljon ja huonoa käytöstä siedettiin liikaa, heidän käytöstään varottiin ja pelättiin, konflikteja välteltiin jne. Kaikki tuo on hyvin hyvin inhimillistä kuluttavassa tilanteessa, mutta aiheuttaa noidankehän, jossa lapsen hankala käytös jatkuu ja vanhempi uupuu entisestään. Huumoria ei juurikaan perheissä ollut (sekin inhimillistä, että katoaa väsyttävässä tilanteessa), mikä on sääli sillä lasten ja nuorten kanssa huumorilla ja hassuttelulla voi onnistua purkamaan monia haastavia tilanteita. Hansin perhe oli tässä poikkeus, he vitsailivat keskenään.

Ihanaa, että Adele on löytänyt ratsastuksesta tuon henkireiän. Joku aggressioon taipuvainen voi vastaavalla tavalla luvallisesti tempoa menemään vaikka nyrkkeilysäkkiä muiden ihmisten sijaan. 

Kyllä vaan kannattaisi ennaltaehkäisevästi viedä se tuki perheisiin ja kouluihin, niin vältyttäisiin taloudellisesti ja inhimillisesti kalliilta seurauksilta, kun nepsy-lapset päätyvät lastensuojelun asiakkaiksi.

Tuossa ei käynyt ilmi onko ratsastus omakustanteinen vai tuetaanko harrastusta. Se on kuitenkin melko tyyris. Ja jos on tuettua, tämän todennäköisesti herättää keskustelua, miksi nepsyille maksetaan kalliit harrastukset veroista ja muut joutuvat maksamaan itse. Itse en näe ongelmaa, hyvä vaan jos harrastavat.

Ratsastus on nepsy-lapselle luultavasti kuntoutusta, eli yhteiskunnan tukemaa. Tuossa jutussahan puhutaan eläin- ja luontoavusteisesta toimintaterapiasta. Tulee edullisemmaksi kuntouttaa nepsyä kustantamalla hänelle toimintaterapiaa hevosen kanssa ja näin ollen mahdollistaa yhteiskuntaan kiinnittyminen ja osallisuuden tunne, kuin hoitaa syrjäytynyt, tunnesäätelytaidoiltaan vaillinainen ihminen vanhuuteen asti jossain laitoksessa. Puhumattakaan kumpi tälle nepsylle on miellyttävämpää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa ei käynyt ilmi onko ratsastus omakustanteinen vai tuetaanko harrastusta. Se on kuitenkin melko tyyris. Ja jos on tuettua, tämän todennäköisesti herättää keskustelua, miksi nepsyille maksetaan kalliit harrastukset veroista ja muut joutuvat maksamaan itse. Itse en näe ongelmaa, hyvä vaan jos harrastavat.

Ilmeisesti Adelella on ollut toimintaterapeutti mukana hommissa viimeiset kolme vuotta. Voisi kyllä olettaa, että Kela tukee terapioita, kun on todettu kuntoutuksen tarve.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa ei käynyt ilmi onko ratsastus omakustanteinen vai tuetaanko harrastusta. Se on kuitenkin melko tyyris. Ja jos on tuettua, tämän todennäköisesti herättää keskustelua, miksi nepsyille maksetaan kalliit harrastukset veroista ja muut joutuvat maksamaan itse. Itse en näe ongelmaa, hyvä vaan jos harrastavat.

Mä kyllä näen tässä ongelman. Tilanne on se, että kurjuutta jaetaan, ei nepsyt voi joka tilanteessa saada enemmän veroeuroja harrastamiseen kuin muut.

Jos on niin, että nepsyjä tuetaan helpommin ja enemmän kuin muita niin onhan se ihan talonpoikaisjärjellä ajatelleltua, että diagnooseja haetaan silloin runsaasti. En enää ihmettele miten nykyään on miltei jokaisella lapsella tai aikuisellakin yksi tai useampi kirjainsarja diagnooseja.

Ilmeisesti jos ei voi täysin kieltääkään ettei jotain häikkiä olisi niin diagnoosin lääkärit silloin antavat. Jos on edimerkiksi häilyvä rajatapaus niin mieluummin diagnoosi(t) kuin ei. 

Mites minä? Olen 25, minulla on aikuisiällä diagnosoitu kaksisuuntainen, adhd ja autismi, enkä kykene kokoaikatyöhön. Äitini oli kotirouva ja isäni työssäkäyvä, ja minulla on vain yksi sisarus, eli päivähoito oli lapsena minulle vieras asia. Karkkia sai lauantaisin pienen annoksen, muutoin syötiin itsetehtyä kotiruokaa, jonka kylkeen sai joskus harvoin jälkiruoaksi esim. 1cm siivun pakettijäätelöä. Vanhempani eivät käyttäneet päihteitä, enkä itsekään. Koulussa piti suoriutua hyvin, ja kotona tehtiin läksyt yhdessä äidin kanssa. Sainkin hyviä numeroita, joskin tarkkkaavaisuuden kanssa oli ongelmia, ja kotiin tuli toisinaan palautetta, että häiritsen muita. Sain ensimmäisen älypuhelimen 9-luokalla, eli paljon myöhemmin kuin ikätoverini, ja sekin oli vanhempi malli, jossa ei toiminut suurin osa peleistä. Tietokoneella sain lukioikäiseksi asti olla maksimissaan tunnin päivässä, usein en ollut sitäkään, koska viihdyin enemmän ulkona tai kavereiden kanssa. Pleikkaria meille ei kinuamisestani huolimatta ostettu.

Täysi-ikäistyttyäni olen lapsuudenkodin säännöllisistä ruoka-ajoista ja terveellisestä ruoasta huolimatta kamppaillut myös ylipainon kanssa ja jojolaihduttanut monta kertaa, koska yllättäen kun herkkuja oli tarjolla vapaasti eikä kukaan sanellut kohtuuden rajoja, kontrolli niiden kanssa petti täysin enkä ole tähän päivään mennessä oppinut tervettä suhtautumista herkutteluun ja pikaruokaan. 

Olen elävä esimerkki siitä, miten aina se ei vain riitä, että vanhemmat tekevät parhaansa ja laittavat rajoja. Jos jotakin, niin älypuhelimen tai sosiaalisten medioiden käyttöön en koskaan kiintynyt, ja jätän useimmiten puhelimen kotiin, kun käyn jossakin. Mutta siitä huolimatta minulla on adhd, autismi ja kaksisuuntainen.

Kummallakaan vanhemmallani ei myöskään ole mitään virallisia diagnooseja, mutta suvussani on kyllä muutamia lähisukulaisia, jotka eivät näin sivustaseuraajana vaikuta ihan neurotyypillisiltä. Alkaen ihan isovanhemmista.

Siskollani on muuten myös autismi. Saa nähdä, puhkeaako kaksisuuntaista, senkin todennäköisyys nousee, jos sisaruksilla on.

Itseäni ihmetytti, että miten yksinhuoltajalla on varaa yksityisratsastustunteihin, kun peruseläminenkin kallistuu koko ajan..

Hirveintä oli katsoa, miten pentu kiukkuilee hevosparalle. Millaista onkaan eläimen kohtelu, kun se pinna palaa kunnolla, jos muutenkin ongelmia itsehillinnän kanssa! Saati koiraparka, kauluri päässä ja yksi pennuista tunkee kätensä ja naamansa koiran naamaan kiinni. Koiran näkökulmasta voi olla ahdistavaa ( ajattele omalle kohdalle), pitkämielinen vanha koira, mutta entä se yksi kerta, kun koira ei jaksakaan. Sitten syytetään sitä ja viedään piikille. Joku kuri pitäisi eläinten kanssa touhutessa olla, oli sitten mikä näpsy tai nepsy tahansa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20078892

Ylellä juttu Adelesta. Hevoshommat ovat auttaneet häntä kehittymään tunteiden säätelyssä.

 

Tätä juuri tarkoitin tuolla ylemmässä kun kirjoitin harrastusten/liikunnan merkityksestä nepsyjen kuntoutuksessa, elämänlaadun parantamisessa ja oireiden hallinnassa. Ulkoilma, harrastukset, liikunta, eläimet, luontosuhteen rakentaminen, maadoittumisen tapojen löytäminen... Nämä edulliset/ilmaiset tavat hoitaa (nepsy-lapsen) mielenterveyttä olivat aliedustettuna sarjassa. Dopamiinijärjestelmää kuohuttavat räiskintä- ja tablettipelit sen sijaan yliedustettuina, vaikka etenkin palkitsemisjärjestelmältään muutenkin poikkeaville adhd-aivoille ne ovat myrkkyä. Mielestäni jos pelitön aikakin menee pelien kinuamiseen, pelit pitäisi lopettaa kokonaan. 

Vanhemmista paistoi todellinen rakkaus ja välittäminen lapsiaan kohtaa

Niin, jos jonkun mielestä Kirjolla oli liian "kaunisteltu" niin ehkä Nepsyt näyttää sen varjopuolen, vaikka ehkä hieman kärjistetysti. Vanhempien jaksaminen voi olla koetuksella, heillä ei ehkä ole keinoja tai voimavaroja haastaviin tilanteisiin. Sekin vielä, jos koulussa ei saa riittävästi tukea ja lastensuojelun kanssa tekemisiin joutuminen.

Ja silti täällä tuomitaan, että diagnoosi on vain tekosyy ja jos vanhemmat vain tekisivät niin ja näin, mitään ongelmia ei olisi.

Huvitti se Ada ja äitinsä, molemmat samanlaisia, kokoajan hartiat lysyssä ja sen näkösiä kun kantaisivat koko maailman murheita harteillaan. Ja mää luulin että se jätkä oli Adan poikaystävä, mutta olikin isäpuoli. Ihan nuorielta jätkältä näytti.

Ja mitä se yksi äiti luetteli tukiaisiaan, vammaiseläke, vakuutusyhtiön eläke, vammaistuki. asumistuki, elatustuki, hoh hoijaa. Eipä ihme, että valtion kassassa alkaa pohja häämöttämään.

Ja varmaan monet noista on oikeasti sairaita, mutta kaksi taikasanaa auttaisivat jo paljon monen kohdalla tiukka kuri kasvatukseen ja vanhemmille elämänhallintaohjeita. Miksi monet noista asuvat kuin kaatopaikalla.

Juuri niin. Ainahan tähdennetään, ettei nepsyillä ole älyssä vikaa. Sitten sallitaan heille ihan älytön käytös monessa kohtaa, ilkeä käytös eläinten kanssa tai annetaan lyödä ihmisiä. Jos kerran ei ole älyssä vikaa niin tajuavat sen, kun neuvotaan tai kielletään ettei saa ketään kohdella huonosti. Mutta se vaatii sen että vanhempi uskaltaa ottaa sen vanhemman roolin eikä hyssyttele tai maireile tai jopa pelkää lastaan tai nuortaan.