Lue keskustelun säännöt.
Riita valehtelusta - kumpi on kohtuuton, vai onko kumpikaan?
02.04.2024 |
Taustatietoa: minulla ja avomiehelläni (olemme molemmat noin 35-vuotiaita) on kaksi lasta, jotka ovat molemmat päiväkouluikäisiä. Minä ja avomies käydään molemmat päivätöissä. Kotona kotityöt ovat jääneet enimmäkseen minulle, mutta se ei ole tämän keskustelun ydin. Lisäksi molemmat lapset ovat todella paljon äidin eli minun perään eli en saa kotona hetken rauhaa. Jos satun hetkeksi istahtamaan sohvalle, niin miltei välittömästi molemmat lapset ovat kiipeilemässä syliin ja höpöttelemässä ja mies tulee lisäksi kyselemään omiaan. Mikä on tietysti ihan ok, mutta välillä hieman kuormittavaa, kun olisi mukava hengähtää hetkeksi.
En ole oikeastaan saanut kotona omaa aikaa ja oma aikani onkin sellaista, että sillä pitää olla joku "agenda". Esimerkiksi jos menen salille tai tapaamaan ystävää. Silloin saan lähteä kotoa ilman miestä ja/tai lapsia. Mutta kun välillä haluaisin vain olla rauhassa yksin omassa seurassani enkä menossa johonkin. Jos sanon meneväni vaikka yksin kävelylle, niin mies haluaa mukaan tai vähintäänkin ehdottaa, että voisin yhdistää tähän kävelyyn lasten ulkoilutuksen. Olen kertonut, että haluaisin mieluummin mennä ihan yksin vain ja häneltä ei löydy ymmärrystä tälle. Hän ei kerta kaikkiaan tunnu ymmärtävän miksi en voi/halua ottaa muita mukaan.
No, olen tässä parin kk ajan ottanut tavaksi ilmoittaa, että menen salille tai tapaamaan ystäviä, mutta oikeasti olen hakenut lähikaupasta kahvin ja/tai energiajuoman ja mennyt puistoon istuskelemaan. Näin olen tehnyt korkeintaan kerran viikossa, en siis mitenkään päivittäin tai säännöllisesti.
Noin viikko sitten mies sattui lasten kanssa kävelemään puiston ohi ja näkemään minut siellä istuskelemassa yksin ja selailemassa puhelinta, vaikka olin ilmoittanut meneväni tapaamaan ystävää.
Mies suuttui tästä mielestäni aika kohtuuttomasti. Hänen mielestään valehtelu oli väärin ja hän ei voi enää luottaa siihen, että kun sanon meneväni johonkin niin oikeasti menen sinne. Luottamukselta on vedetty pohja pois.
Toki ymmärrän, että valehtelu on lähtökohtaisesti väärin, mutta sitä en ymmärrä miksi koko luottamus on nyt katkolla. Minun nähdäkseni tämä on suhteellisen uhriton "rikos".
En tietenkään hae varsinaisia parisuhdevinkkejä tästä keskustelusta, mutta olisi kiinnostavaa kuulla muiden näkemyksiä tilanteesta.
Kommentit (140)
Valehtelu on väärin, mutta niin on tuo kontrolloiminenkin jota miehesi harrastaa.
Et saa olla yksin, koska miehesi on epäluotettava ja tahtoo nähdä tämän puolen sinussa, eikä itsessään. Hän myös tahtoo varmistaa ettei sinulle jää aikaa ajatella asioita sen enempää ja kokee uhaksi sen että viihdyt myös itseksesi etkä tarvitse miestä "pelastamasn sinua".
Olet jo kertonut ettei miehesi käsitä. Usko se jo ettei hän edes halua. Se ei oikeuta tietenkään sinua valehtelemaan enkä suosittele sellaista jatkamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rikokseksi ei ole kohtuuton, mutta se syö luottamusta. Jos miehesi on rehellinen omissa asioissaan hän voi kokea että et ole enää luottamuksen arvoinen. Olisit voinut ja kertoa että kaipaat omaa aikaa ja rauhaa, silloin ei olisi tullut tuota luottamuspulaa. Uskoisin että miehesi olisi ymmärtänyt asian.
Olihan hän kertonut mutta kun ei mene toisen tajuntaan vaikka kuinka takoo. Joskus on otettava järeämmät keinot käyttöön ja tässä tapauksessa otettava se aika itselle. Jos mies tuosta suuttuu niin antaa suuttua vaan. Mikä oikeus hänellä on kieltää toiselta hengähdystaukoa kun saa sitä itsekin?
Tutun kuuloinen tilanne. Meillä syy oli se ettei mies halunnut koskaan jäädä hetkeksikään yksin lasten kanssa, koska silloin joutui hoitamaan yksin tilanteet, joutui viihdyttämään lapsia ja joutui kantamaan vastuuta. Siksi halusi tunkea aina minun mukaan kävelylle, kauppaan, keittiöön, jopa kylpyhuoneeseen. Koska silloin pystyi jättämään vastuun lapsista minulle ja koska lapset viihtyi paremmin minun kanssa kuin hänen niin hän pystyi myös lasten viihdyttämisen tuolloin jättämään minulle. Vaikka oli itse näennäisesti paikalla. Ei hän mikään läheisriippuvainen ollut eikä mustasukkainen. Vaan halusi vain välttää vastuuta ja päästä helpolla. Oli lasten kanssa vain jos pakotin siksi että minulla oli pakollinen meno kodin ulkopuolella. Asiasta puhuttaessa hänkin leikki tyhmää ettei muka ymmärrä mitä tarkoitan. Ja hänkin ehdotteli minulle hotelliöitä (joille ei sitten löytynyt lopulta koskaan muka sopivaa ajankohtaa eli en oikeasti päässyt koskaan hotelliin yöksi kun hänellä oli aina jotain muuta tai vaikka maha kipeä kun minun piti lähteä eikä pystynyt mahakivun vuoksi olemaan yksin yötä lasten kanssa jne).
Vierailija kirjoitti:
Sinä teit väärin koska valehtelit. Ja mies tekee väärin kun ei anna sinun olla yksin rauhassa itseksesi missään, ainakaan ilman syyllistämistä.
Mielestäni ongelma on apn oma syyllistyminen. Olen itsekin syyllistyjä, ja vaikka miten ajattelen että nyt pidän puoleni halussani olla välillä rauhassa, ja pidänkin, niin syyllinen olo siitä kuitenkin tulee, ja siksi on vaikeaa taas seuraavalla kerralla pitäytyä tiukasti siinä mitä itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikokseksi ei ole kohtuuton, mutta se syö luottamusta. Jos miehesi on rehellinen omissa asioissaan hän voi kokea että et ole enää luottamuksen arvoinen. Olisit voinut ja kertoa että kaipaat omaa aikaa ja rauhaa, silloin ei olisi tullut tuota luottamuspulaa. Uskoisin että miehesi olisi ymmärtänyt asian.
No olihan hän kertonut. Ei vaan mennyt perille.
ensi kerralla sitten tuumasta toimeen, eli ilmoitus miehelle että lähden nyt kävelemään, haen kiskalta kahvin ja menen istuskelemaan tunniksi puistoon ihan yksikseni, eli en nyt ota sinua enkä lapsia mukaani. Eli heti kerrot että menet nyt yksin, eikä niin että jää epäselväksi oletko seuraa vailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna pyytäisin anteeksi valehtelua. Ja sanoisin että se oli epätoivoinen ratkaisuyritys siihen että saisit olla edes joskus ypöyksin tekemättä mitään. Sanoisin että en enää valehtele asiassa koska ymmärrän että se oli väärin ja loukkasi. Mutta samalla sanoisin, että jatkossa edellytän, että sinä mies järjestät minulle mahdollisuuden olla yksin tekemättä mitään vähintään kahden tunnin ajan joka viikko olemalla silloin lasten kanssa ilman mutinoita.
Näin tein. Siis pyysin anteeksi ja kerroin oikeastaan samat asiat, kuin mitä olen tässä keskustelussakin kertonut.
Tavallaan tuntuu, että hän haluaa nyt vesittää keskustelun minun omasta ajastani ohjaamalla sen siihen, että minä valehtelin. Kaduttaa, että annoin hänelle tällaisen "lyömäaseen". Tai enhän minä sitä tietoisesti antanut; halusin vain livahtaa ulos ilman suurempia keskus
Mun mies lipeää yhteisestä tekemisestä tvn tai tabletin tai puhelimen ääreen. Siis esim kesken yhteisen ruuanlaiton, jos hän joutuu odottamaan vaikkapa 5-50 sekuntia jotain. Todella rasittavaa. Itse en livahda yhteisestä tekemisestä kesken kaiken. Tosin kun hänen lapset ovat meillä sanon meneväni talliin, ja olenkin siellä sitten joku 3h. Toisaalta on sovittu että molemmat hoitaa omat lapsensa, eli ongelmaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikokseksi ei ole kohtuuton, mutta se syö luottamusta. Jos miehesi on rehellinen omissa asioissaan hän voi kokea että et ole enää luottamuksen arvoinen. Olisit voinut ja kertoa että kaipaat omaa aikaa ja rauhaa, silloin ei olisi tullut tuota luottamuspulaa. Uskoisin että miehesi olisi ymmärtänyt asian.
No olihan hän kertonut. Ei vaan mennyt perille.
ensi kerralla sitten tuumasta toimeen, eli ilmoitus miehelle että lähden nyt kävelemään, haen kiskalta kahvin ja menen istuskelemaan tunniksi puistoon ihan yksikseni, eli en nyt ota sinua enkä lapsia mukaani. Eli heti kerrot että menet nyt yksin, eikä niin että jää epäselväksi oletko seuraa vailla.
Aloitusviestissä jo lukee, että ap on kertonut menevänsä yksin ja haluavansa mennä yksin. Miehen pitää olla todella hidas jos hänelle vielä sen jälkeen on epäselvää kaipaako ap seuraa vai ei.
Ap on selvästi miellyttämisenhaluinen ja mies osaa käyttää tätä hyväksi. Tietysti hän tekeytyy tyhmäksi ettei hänen oma pahantahtoisuutensa ja itsekkyytensä paistaisi niin selvästi läpi.
Tälle miehelle pitää jonkun vaan opettaa, että "ei" tarkoittaa "ei". Se ei ole neuvotteluasia. Jos kumppani sanoo lähtevänsä yksin kävelylle niin ainoa oikea vastaus on: "kyllä kulta. Kiitos tiedosta. Mukavaa kävelyä!". Siinä se. Säästin teiltä nyt monta tuntia terapiaa, olkaa hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö todella ymmärrä, kuinka naurettavaa on valehdella tuollaista? Sanot suoraan, että nyt haluat olla hetken rauhassa ja menet ulos yksin.
Miksi ihmeessä edes selittelet menojasi? Sanot vaan lähtiessä, että tulet takaisin kahdeksaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna pyytäisin anteeksi valehtelua. Ja sanoisin että se oli epätoivoinen ratkaisuyritys siihen että saisit olla edes joskus ypöyksin tekemättä mitään. Sanoisin että en enää valehtele asiassa koska ymmärrän että se oli väärin ja loukkasi. Mutta samalla sanoisin, että jatkossa edellytän, että sinä mies järjestät minulle mahdollisuuden olla yksin tekemättä mitään vähintään kahden tunnin ajan joka viikko olemalla silloin lasten kanssa ilman mutinoita.
Näin tein. Siis pyysin anteeksi ja kerroin oikeastaan samat asiat, kuin mitä olen tässä keskustelussakin kertonut.
Tavallaan tuntuu, että hän haluaa nyt vesittää keskustelun minun omasta ajastani ohjaamalla sen siihen, että minä valehtelin. Kaduttaa, että annoin hänelle tällaisen "lyömäaseen". Tai enhän minä sitä tietoisesti antanu
Ei, vaan mies antaa mielellään kerran vuoteen yhden hotelliyön, kunhan väliaika jatketaan kuten ennenkin. Sitten jos vaimo valittaa 2 vk - 6kk päästä ettei saa omaa aikaa niin voi sitten vedota että vastahan olit hotellissa. Eli ei pidä suostua tuollaiseen ehdotukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap itse nimenomaan haluaa hotelliöitä yksin, niin hyvä, ap menköön hotelliin. Mutta jos se ei ole se mitä ap itse oikeasti haluaa, vaan koko hotelliyö on miehen höpinää, niin ap älköön menkö hotelliin. Jos se mitä ap itse haluaa on saada olla joka tiista klo 16-18 yksin kotona, niin ap saakoon sen, ei ole liikaa pyydetty. Toki apn on vastavuoroisesti sitten oltava valmis olemaan vaikka joka to klo 16-18 lasten kanssa ulkona, jotta mies halutessaan saa olla yksin kotona, mutta luulen että tämä toteutuu jo nyt että ap on usein lasten kanssa ulkona ja mies yksin kotona.
Ap sun täytyy olla jämäkämpi. Nytkin kirjoitat täällä, että kun mies sanoo haluavansa lenkille mukaan, sinä sanot, että haluaISIt mennä yksin. Ei mitään isi- muotoja, sanot että haluat ja menet yksin! Jos mies loukkaantuu niin sitten loukkaantuu. Kyllä aikuinen mies sen kestää. Jos ei kestä, niin sitten se on terapian paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ehkä itse lähtisin keskustelemaan siitä, miten suhteen dynamiikka on muodostunut tällaiseksi. Mitä sille voisi yhdessä tehdä. Jos se aika laitetaan kategoriaan tuo on sallittua omaa aikaa, tuo taas ei ole. Ja voisiko arkea rytmittää ja tasapuolistaa niin, että molemmilla on tilaa tarpeeksi. Rehellisyys vaatii myös sellaisen ilmapiirin, jossa voi sanoa tarpeensa ja tuntemuksensa ääneen. Tuo kuulostaa enemmän siltä, että olet yrittänyt mutta et syystä tai toisesta tule kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap sun täytyy olla jämäkämpi. Nytkin kirjoitat täällä, että kun mies sanoo haluavansa lenkille mukaan, sinä sanot, että haluaISIt mennä yksin. Ei mitään isi- muotoja, sanot että haluat ja menet yksin! Jos mies loukkaantuu niin sitten loukkaantuu. Kyllä aikuinen mies sen kestää. Jos ei kestä, niin sitten se on terapian paikka.
Minä mietin samaa. Etenkin tuollaiselle miehelle kuin aapeen mies täytyy sanoa hyvin suoraan, että tällä kertaa minä menen yksin. Ja piste. Eikä käyttää mitään konditionaaleja ja kysymysmuotoja, että mielelläni menisin yksin käykö se. Eikä mies edes loukkaannu oikeasti (kukaan ei loukkaannu oikeasti siitä että perheenäiti käy joskus yksin kävelyllä), hän saattaa esittää loukkaantunutta mutta se on manipulointikeino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hitto, kun tätä ketjua lukiessa osaakin arvostaa tätä yksinelämistä yksin lasten kanssa.
Äijä hommasi salarakkaan ja jätti minut 19 yhteisen vuoden jälkeen.
Ei enää ikinä parisuhdetta, mikä ihana vapaus täällä kotona ihan oikeasti on.
AP; miehesi käyttää passiivis-aggressiivisesti valtaa sinuun. Kaikki eivät ymmärrä, kuinka ahdistavaa esim mökötys tai puhumattomuus väkivallan muotoina ovat. Olen kärsinyt osin samanlaisesta ongelmasta kuin sinä. Jonkin verran sain asiaan ratkaisua siten, että sovimme selkeästi vuoroillat, jolloin toinen oli vastuussa lasten iltapalasta ja nukuttamisesta. Silloin toisella oli omaa aikaa. Mutta ei sekään aina mennyt kuin strömsössä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikokseksi ei ole kohtuuton, mutta se syö luottamusta. Jos miehesi on rehellinen omissa asioissaan hän voi kokea että et ole enää luottamuksen arvoinen. Olisit voinut ja kertoa että kaipaat omaa aikaa ja rauhaa, silloin ei olisi tullut tuota luottamuspulaa. Uskoisin että miehesi olisi ymmärtänyt asian.
Olen kertonut kaipaavani omaa aikaa ja rauhaa, mutta sen järjestäminen ei ole onnistunut. Esimerkkinä tuo yksin kävelyllä käyminen, johon yhtäkkiä pitääkin koko perheen tuppautua mukaan. Jos yritän kotona järjestää omaa aikaa, niin lapset eivät sitä ymmärrä ja mies ei oikein osaa ottaa vetovastuuta; tuo vain lapset mun luokse vähän säälittelevän näköisenä ja toteaa, että "lapset halus tulla katsomaan mitä äiskä puuhailee". Sama jos mies lähtee lasten kanssa pihalle keskenään. Eivät he kauaa viivy.
Välillä tuntuu, että mies ajattele
Ymmärrän kertalukemasta täysin, mitä haluaisit ja miksi. Jos aikuinen mies ei ymmärrä, että äiti väsyy jatkuvaan saatavilla oloon ja siihen, että tarvitsee tehdä perusteltuja anomuksia puolisolle, että saisi hetken ihan vain omaa rauhoittumisaikaa, niin mies on tyhmä.
Nyt vedät kerrasta nykysysteemin poikki. Ilmoitat, että jos sanot haluavasi yksin kävelylle, niin saatana menet yksin kävelylle, eikä sitä kävelyhetkeä ala se mies säätämään millään tavalla: ei tulemalla mukaan eikä änkeemällä lapsia sun mukaan. Ei soittelemalla perään. Ei käymällä sillä mitään kauppaa millään sellaisella tavalla että pitää luvata jotain vastineeksi. (jos sinä nyt, niin minä sitten)
Otat myös topakasti puheeksi, että on jo myös miehen aika opetella olemaan lasten kanssa niin, ettei hän koko ajan laske milloin voi taas tuupata lapset sinulle. Jos muu ei auta niin ota ero ja lapset viikko-viikko-systeemiin. Saat olla joka toinen viikko ilman toisen laatimia sääntöjä.
Suosittelen kirjaa Vedä rajat. Siinä on oma luku myös perheenjäsenille vedettävistä rajoista. Olet selkeästi ilmoittanut tarvitsevasi omaa aikaa mutta sitä ei ole kunnioitettu. Kannattaa ottaa ne omat rajat huomioon, ei ole itsekkyyttä. Kaikki kaipaa omaa aikaa. Jos mies ei kykene normaaliin keskusteluun tästä, siinä lienee isompi ongelma. Voisiko sitä lähteä ratkomaan vaikka jonkun ammattilaisen kanssa? Siis voit mennä juttelemaan ilman miestä jollekin myös.
Kuulostaa siltä, ettei mies osaa tai halua olla lasten kanssa. Hän luovuttaa helposti, koska "lapset haluaa äidin". Ehkä hän on tylsää seuraa lapsille.
Mä lihoin varmaan 10kg kun lapset oli pieniä ihan vain siitä syystä, että ruokailu oli ainut hetki jonka aikana mies ymmärsi pitää lapset pois kimpustani. Söin välillä vaikkei ollut nälkäkään, ihan vain siitä syystä että olin ihan poikki ja tarvitsin edes vartin jolloin ei tarvinnut viihdyttää ja pidellä ketään, eikä kukaan kiipeillyt päällä.
Miehesi on typerys jos ei ymmärrä tarvettasi olla yksin silloin tällöin.