Nyt kun taas puhutaan syntyvyydestä tosi paljon niin miehenä sanon syyt miksi olen lapseton ja miksi lapsia tuskin teen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei ole parasta silloin kun se on helponta. Lapset toki vaativat paljon mutta samalla antavat tosi paljon. Siinä kasvaa itsekin ihmisenä tosi paljon kun ei voi vain tehdä kaikkea kuten itse haluaa.

Ja onhan se todella palkitsevaa kun näkee sen oman lapsen kasvavan ja kehittyvän ja voi ottaa oman lapsen syliin ja saada siltä sen hymyn. Ja kun tietää että on jollekin se elämän tärkein ihminen toisen vanhemman lisäksi.

T.kahden lapsen isä.

Mitä ne lapset antavat? 

M33

Rakkautta, sisältöä ja tarkoitusta omaan elämään. Opettavat epäitsekkyyttä ja pyyteetöntä rakkautta.

Lapselliset, ovatko siis omat lapsenne näitä vailla, jos heillä ei vielä omia lapsia? Aika karua.

Jotenkin erikoista kun mies kertoo miksi ei aio hankkia lapsia, ihan kuin hän liittyisi siihen projektiin mitenkään tai päättäisi siitä tuleeko niitä lapsia. Exänikään ei halunnut yhtään lasta ja hänellä on niitä 4. Niitä uhkasi tulla enemmänkin joten kiireesti hommasi vasektomian kun kuuli neljännen olevan tulossa.

Vierailija kirjoitti:

"Ennen nimenomaan laskettiin mihin omat varat riittävät ja ostettiin sen mukaan. Lähdettiin parhaimmillaan ensin omistusyksiöstä ja vaihdettiin isompaan tarpeen ja varallisuuden mukaan. "

Juuri näin. Nämä "ennen duunaritkin asuivat omakotitalossa" jankkaajat eivät todellakaan ole tajunneet että ennen se oli pitkä tie. Kun minä synnyin, vanhempani asuivat yksiössä. Kaksioon päästiin kun olin kolme vuotias ja sinne syntyi sisareni pari vuotta myöhemmin. Sen jälkeen päästiin ihan rivari kolmioon kun olin 11 vuotias ja sielläkin siis piti jakaa se huone sisaruksen kanssa. Vihdoin se omakotitalo saatiin kun olin 16-vuotias ja siellä sitten ehdinkin asua vain 3 vuotta ennen kuin jo muutinkin opiskelemaan.

Eli kyllä, duunarit pääsivät omakotitaloon mutta ei silloin kun lapset olivat pieniä vaan vasta kun olivat jo melkein aikuisia.

Haista sinä ja sun pitkä tie :D Olin 3-vuotias, kun muutimme siihen omakotitaloon. Duunari-isällä toki oli "pohjalla" omistusyksiö Vantaalla, äidillä ei mitään.

Silmä käteen: Minulla ei ole edes sitä omistusyksiötä Vantaalla eikä mahdollisuutta saada pankkilainaa sellaiseen, vaikka ASP on täynnä käsirahaa.

"Mä en ole ikinä tajunnut tätä, kun lapsien hankkimisen vastakohtana pidetään jotain ihme luksuselämää jossa vaan matkustellaan, ostellaan ja biletetään. Ja sitten sitä halveksutaan ja pidetään huonompana elämäntapana kuin lasten kasvatusta."

Pointti ei ollut se matkustelu vaan se että lapsettomilla se elämä helposti pyörii vain niiden ihan samojen asioiden ympärillä vuosikymmenestä toiseen, olivat ne asiat sitten luksusta tai ihan tavallista elämää.

Lapsien kanssa hienoa on juuri se että elämä ei jämähdä vaan sen lapsen kasvun myötä koko ajan tulee uutta ja elämä on jatkuvaa muutosta. Ei voi elää samalla tavalla vauvan kuin viisivuotiaan kanssa eikä alakoululaisen kanssa kuten lukiolaisen.

En silti siis sano lapsettoman elämää huonommaksi mutta tasaisempaa ja yllätyksettömämpää se usein on. Ei sillä lapsettoman kuuluisalla vapaudella useimmiten tehdä mitään ihmeellistä tai villiä, vain samoja asioita vuodesta toiseen.

"Haista sinä ja sun pitkä tie :D Olin 3-vuotias, kun muutimme siihen omakotitaloon. Duunari-isällä toki oli "pohjalla" omistusyksiö Vantaalla, äidillä ei mitään."

Jotkut siihen pystyivät mutta ei se mikään normi ollut. Riippui paljon siitä että minkä ikäisenä ne lapset tehtiin ja paljonko oli jo sitä työuraa takana.

Ero on myös siinä mistä se omakotitalo hankittiin, niitä kun on todella monen hintaisia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellisia harmittaa, kun tuli tehtyä ne lapsit eikä niitä voi edes palauttaa niin kuin vaatteita zalandoon. Miksi perhe-elämä ei olekaan niin idyllistä kuin jenkkileffoissa, jossa iloinen lapsi heittelee hauskoja sutkautuksia

Ei kyllä harmita pätkääkään. Perhe-elämä ei aina ole idyllistä, mutta ei ole se sinkkuelämäkään glamouria. Kaikkea mahtuu molempiin vaihtoehtoihin.

Tuota kuulee tosi paljon, että elämä loppuu kun saa lapsen. Mutta onhan se täyttä elämää myös sen lapsen kanssa. Ei elämä lopu vaikka opiskelujen ajaksi, tai sairaudenkaan ajaksi. Elämä loppuu kun se loppuu, kaikki muu on elämää.

Aikanaan terapiassa opin, että sellainen ajattelutapa että KAIKKI on pielessä tai en osaa MITÄÄN on tosi vaarallista psyykelle. Pitää olla täsmällisempi: työjärjestelyni ovat pielessä, sosiaaliset suhteeni voivat silti hyvin. En osaa noudattaa budjettia, osaan silti muita asioita.

Minusta tuota pitäisi soveltaa lapsiinkin. Elämä ei lopu, lomamatkat kyllä (väliaikaisesti) saattavat loppua, mutta saanpahan nauraa oman lapseni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

"Mä en ole ikinä tajunnut tätä, kun lapsien hankkimisen vastakohtana pidetään jotain ihme luksuselämää jossa vaan matkustellaan, ostellaan ja biletetään. Ja sitten sitä halveksutaan ja pidetään huonompana elämäntapana kuin lasten kasvatusta."

Pointti ei ollut se matkustelu vaan se että lapsettomilla se elämä helposti pyörii vain niiden ihan samojen asioiden ympärillä vuosikymmenestä toiseen, olivat ne asiat sitten luksusta tai ihan tavallista elämää.

Lapsien kanssa hienoa on juuri se että elämä ei jämähdä vaan sen lapsen kasvun myötä koko ajan tulee uutta ja elämä on jatkuvaa muutosta. Ei voi elää samalla tavalla vauvan kuin viisivuotiaan kanssa eikä alakoululaisen kanssa kuten lukiolaisen.

En silti siis sano lapsettoman elämää huonommaksi mutta tasaisempaa ja yllätyksettömämpää se usein on. Ei sillä lapsettoman kuuluisalla vapaudella useimmiten tehdä mitään ihmeellistä tai villiä, vain samoja asioita

Voi että kun sinunkin pitäisi vielä jaksaa kasvaa aikuiseksi ja saada vähän perspektiiviä elämään. Älä arvioi lapsettoman elämää lapsellisen elämän kriteereillä. Kyllä minunkin silmään lapsellisten elämä näyttää monesti suorastaan pas-kalta, turhalta ja näin. Mutta ymmärrän ettei se sieltä lapsellisen näkökulmasta näytä siltä. Lapsettomat eivät halua elämäänsä niitä vaiheita mitä lapsellisilla on ja mielellämme jäämme niistä paitsi. 

Vierailija kirjoitti:

"Haista sinä ja sun pitkä tie :D Olin 3-vuotias, kun muutimme siihen omakotitaloon. Duunari-isällä toki oli "pohjalla" omistusyksiö Vantaalla, äidillä ei mitään."

Jotkut siihen pystyivät mutta ei se mikään normi ollut. Riippui paljon siitä että minkä ikäisenä ne lapset tehtiin ja paljonko oli jo sitä työuraa takana.

Ero on myös siinä mistä se omakotitalo hankittiin, niitä kun on todella monen hintaisia.

Selvin ero entiseen ja nykyiseen lienee kuitenkin se, että nykynuoren aikuisen on erittäin vaikeaa päästä edes sen pitkän tien alkuun: saada se eka pikku luukku. Ja anteeksi PK-seutukeskeisyyteni. Ymmärrän tänä päivänä, että muualla on nuorillekin enempi valinnanvaraa asunnoissa. PK-seudulla tilanne on kuitenkin karu.

Muuhun en ota kantaa kuin että nykyään harva nainen jää kotiäidiksi, joten eiköhän ap:lla olisi varaa 1-2 lapseen, kun puolison tulotkin lisättäisiin mukaan budjettiin.

Hyvää ja asiallista pohdintaa kuitenkin, ja kaikkea hyvää ap:lle! Vaikutat ihan mukavalta ja fiksulta, joten eiköhän se daamikin löytyisi jostain, jos haluaisit. 

"Voi että kun sinunkin pitäisi vielä jaksaa kasvaa aikuiseksi ja saada vähän perspektiiviä elämään. Älä arvioi lapsettoman elämää lapsellisen elämän kriteereillä. Kyllä minunkin silmään lapsellisten elämä näyttää monesti suorastaan pas-kalta, turhalta ja näin. Mutta ymmärrän ettei se sieltä lapsellisen näkökulmasta näytä siltä. Lapsettomat eivät halua elämäänsä niitä vaiheita mitä lapsellisilla on ja mielellämme jäämme niistä paitsi. "

Ei kannata kiihtyä. Minä vain kerroin että lapsiperheen elämä pakottaa jatkuvaan muutokseen ja sitä pakkoa ei lapsettoman elämässä samalla tavalla ole. Ei kumpikaan ole toista parempaa, erilaista kyllä. Ja kumpikin elämäntapa muovaa ihmistä vähän eri suuntiin eli johtaa erilaiseen "kasvuun".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eiköhän syntyvyyden aleneminen johdu nimenomaan siitä että nykyään ihmisillä ei ole varaa lapsiin,"

Tarkemmin sanottuna ei siis ole varaa niin että se oma elintaso ei laskisi. Ennen ei ajateltu että elämän pitäisikään säilyä taloudellisesti samanlaisena lasten kanssa joten se ei ollut mikään este lapsille. Nykyään on.

Oletat, että se elintaso olisi "riittävällä" tasolla jo alkajaisiksi. Jos jo omien menojen kattaminen muuttuu (lähes) mahdottomaksi, miten sen lapsen menot katetaan?

Hyvin harvoilla tilanne on sellainen että se menojen kattaminen olisi mahdotonta. On meillä kuitenkin olemassa erilaiset tuet jotka kyllä nousevat jos on lapsia.

Sitäpaitsi varsinkin ihan pieni lapsi ei oikeasti kuluta edes paljon. Lapsen aiheuttamat kulut alkavat selvästi nousta kun hän lähestyy kouluikää ja ovat suurimmillaan teini-iässä. Vauva taas tulee oikeasti tosi halvaksi.

Osittain totta, mutta maailma (myös Suomi) on muuttunut siinä suhteessa ennalta-arvaamattomammaksi. Pitkä, katkeamaton työura jää monella vain haaveeksi. Silloin myös tulotaso jää matalaksi. Niitä perusduuneja (joihin ei lainkaan koulutusta vaadita, tai koulutus vaatii verrattain vähän) on joka päivä vähemmän ja niistä saatava palkka pienempi. Osittain erilaiset tukimuodot on luotu korvaamaan tuota muutosta, mutta nekin laahaavat vuosia yleisen hintakehityksen perässä. Monesta asiasta voi toki säästää, mutta asuminen, ruoka, lääkkeet, terveydenhoito sun muut vain kallistuvat. Samaan aikaan ostovoima tippunut varsinkin köyhimmillä hävyttömän alas. Se, että työssä käyvä henkilö joutuu turvautumaan esimerkiksi ruoka-apuun on suorastaan vastenmielinen jo ajatuksen tasolla - se kuitenkin on totta. Ollut jo vuosien ajan. Ja juuri noita tukia ollaan leikkaamassa aina ensimmäisenä. Eikä edes kyetä ajattelemaan - esimerkiksi - sitä hallituskautta pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Tuon 'kurjuuskohdan' voisin näin iskänä korjata. Toki lapsen eka vuosi on työläs, mutta homma käy viikko viikolta helpommaksi. Esim. tuo sinun kaverisi, jolla on 8 kk lapsi, pitää tajuta, että tuo lapsi ymmärtää suurimman osan hänen puheestaan jo nyt, vaikkei itse puhukaan. Mutta heinäkuussa muuten puhuu jo. Ja kävelee.

Itse ajattelin tuosta vaipan vaihtamisesta yms. niin, että eihän siinä itse asiassa vaihdeta vaippaa vauvalle, vaan tehdään kaverille palvelus. Nimittäin kyseessähän siis ei ole 'vauva' vaan kokonainen ihminen, jolla on nimi ja oma luonne ja huumorintaju ja kaikki, ja joka on sinun vastuullesi annettu. Se on ehdottomasti suurin kunnia, jonka ihminen voi saada. Kokonainen toinen ihminen. Sinä olet iskänä hänelle IHAN KAIKEN tässä maailmassa velkaa ja se on mahtavaa.

Toivottavasti saat nämä asiat järjestymään ja pääset joskus isäksi. Jos vaikkapa matkailu tai konsertissa ja kaljalla käyminen ovat läpsäyksiä p

Korjaan: Lapsen ENSIMMÄISET VUODET ainakin aina viiteen vuoteen asti ovat hyvin työläitä ja rajoittavat ja kurjistavat elämää hyvin paljon aiempaan nähden. Ja tarkoitan nyt todella, TODELLA paljon. Olen itse rempannut taloja, perustanut yrityksen, perustanut yhteisön, toiminut omaishoitajana, omanut kolme koiraa, opiskellut viimeiset viisitoista vuotta aktiivisesti samalla töitä tehden ja mikään, EI MIKÄÄN ole ollut yhtä raskasta kuin lapset elämässä. KAIKESTA MUUSTA voit ottaa lomaa, pitää viikonlopun tai olla tarvittaessa sairaslomalla, mutta LASTEN HOIDOSTA ET VOI OTTAA LOMAA. Aivan sama oliko rankka viikko tai loma, oliko 40c kuumetta tai ei, niin silti pitää herätä aikaisin, tehdä ruuat, vaihtaa vaipat ja muut hirveätä shittiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Haista sinä ja sun pitkä tie :D Olin 3-vuotias, kun muutimme siihen omakotitaloon. Duunari-isällä toki oli "pohjalla" omistusyksiö Vantaalla, äidillä ei mitään."

Jotkut siihen pystyivät mutta ei se mikään normi ollut. Riippui paljon siitä että minkä ikäisenä ne lapset tehtiin ja paljonko oli jo sitä työuraa takana.

Ero on myös siinä mistä se omakotitalo hankittiin, niitä kun on todella monen hintaisia.

Selvin ero entiseen ja nykyiseen lienee kuitenkin se, että nykynuoren aikuisen on erittäin vaikeaa päästä edes sen pitkän tien alkuun: saada se eka pikku luukku. Ja anteeksi PK-seutukeskeisyyteni. Ymmärrän tänä päivänä, että muualla on nuorillekin enempi valinnanvaraa asunnoissa. PK-seudulla tilanne on kuitenkin karu.

Minä katson asiaa nimenomaan pääkaupunkiseudun näkökulmasta. Ja nimenomaan täällä ei koskaan ole ollut tilannetta jossa kaikki duunarit olisivat ostelleet omakotitaloja. Iso osa tuntemistani duunariperheistä asui vuokralla.

"Osittain totta, mutta maailma (myös Suomi) on muuttunut siinä suhteessa ennalta-arvaamattomammaksi. Pitkä, katkeamaton työura jää monella vain haaveeksi."

Ihan samoin se oli minun sukupolvellani, 90-luvun lamaan valmistuneilla. Todella pitkä tie oli monilla ennen kuin työelämä vakiintui. Itselläni siinä kesti 9 vuotta valmistumisesta ennen kuin sain ensimmäisen vakituisen työpaikan, miehellä 12 vuotta.

Ja silti tuohon epävarmuuteen tehtiin kaksi lasta ja hyvin selvittiin. Ei vain osattu pelätä että ei pärjättäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika lapselliselta isäksi. Toisaalta luultavasti kasvaisit ja aikuistuisit vauhdilla, jos lapsen saisit.

Minusta taas kuulostaa poikkeuksellisen fiksulta mieheltä. Epäilen siksi hänen olevan nainen, joka vain esittää miestä parantaakseen miesten mainetta. Osaa analysoida asiaa, eikä syytä naisia. Yleensähän miehet vain haukkuvat naisia läskeiksi, ja syyttävät vain naisia lapsettomuudesta. Aloituksen tapainen itsekritiikki on TODELLA harvinaista mieheltä.

Olet viettänyt liikaa aikaa tällä palstalla. Sinulle on ehtinyt syntyä vinouma.

Ihan ystävällisenä kommenttina tämä.

Vierailija kirjoitti:

"Voi että kun sinunkin pitäisi vielä jaksaa kasvaa aikuiseksi ja saada vähän perspektiiviä elämään. Älä arvioi lapsettoman elämää lapsellisen elämän kriteereillä. Kyllä minunkin silmään lapsellisten elämä näyttää monesti suorastaan pas-kalta, turhalta ja näin. Mutta ymmärrän ettei se sieltä lapsellisen näkökulmasta näytä siltä. Lapsettomat eivät halua elämäänsä niitä vaiheita mitä lapsellisilla on ja mielellämme jäämme niistä paitsi. "

 

Ei kannata kiihtyä. Minä vain kerroin että lapsiperheen elämä pakottaa jatkuvaan muutokseen ja sitä pakkoa ei lapsettoman elämässä samalla tavalla ole. Ei kumpikaan ole toista parempaa, erilaista kyllä. Ja kumpikin elämäntapa muovaa ihmistä vähän eri suuntiin eli johtaa erilaiseen "kasvuun".

 

Elämässä on kaikenlaisia muutoksiin pakottavia asioita, lapset eivät ole ainoa tekijä. Ja huomaan kyllä mihin suuntaan vanhemmuus on sinua "kasvattanut". Ainakin on kaventanut näkökulmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt vain, mutta tuollaisella asenteella ei taitaisi vanhemmuudesta selvitäkään. Että ehkä parempi, että elät yksin. 

Päinvastoin. Näitä asioita on nimenomaan syytä pohdiskella realistisesti. Tähän yhteiskuntaan en todellakaan hankkisi lasta ihan vaan fiilispohjalta saatikka siksi, että niin nyt vaan "kuuluu" tehdä.

" Lapsen ENSIMMÄISET VUODET ainakin aina viiteen vuoteen asti ovat hyvin työläitä ja rajoittavat ja kurjistavat elämää hyvin paljon aiempaan nähden."

Tietenkin jos se oma elämän ilo tulee nimenomaan siitä että voi mennä ja tulla oman mielen mukaan niin tuoltahan se tuntuu. Lapsiperheen elämään tuoma ilo taas tulee juuri siitä että pystyy edes väliaikaisesti saamaan sen ilonsa niistä asioista joissa se perhe sitä iloa tuo. Yhteisestä tekemisestä ja yhdessäolosta, lasten kavun ja kehityksen seuraamisesta jne.

Olet todella ankea ja negatiivinen ihminen. Sinun on turha edes yrittää parisuhdemarkkinoille, koska yksikään nainen ei jaksa kuunnella tuollaista valitusta. Ja todennäköisesti siihen kumppaniinkin menisi vaan rahaa, ja kyllähän se lopulta pettäisi niinkuin kaikki naiset ja sitten tulisi kallis ero ja ja ja ja ja...

Tuo sinun kaverisi on vielä pahempi. On siinä hieno asenne omaa lasta kohtaan. Ja toinen vieressä kauhistelee kuorossa.

Teidänlaisten miesten ei kannata hankkia kumppania tai tehdä lapsia tai yhtään mitään muutakaan, koska kaikki on pelkkää paskaa. Itse asiassa kannattaisi vaan kaivaa maahan potero ja mennä sinne odottamaan maailmanloppua.

Juu hyvää pääsiäistä. Please pysy sinkkuna.