Listataanko asioita, mistä pitää luopua, kun vanhenee. Voisi lohduttaa kun tajuaisi että muutkin vanhenevat.
Joskus ahdistaa tämä vanheneminen. Pieni pieri pienenee, ystävät kuolevat, oma äiti kuolee, se ainut lenkkikaveri kuolee, Arvi Lind kuolee. Päivittäin mieheni ikäisiä julkkiksia, jotka kuolevat. Silti kaikki tietävät, että vanhuuskin voi kestää vuoden tai 40 vuotta. Mistä olette tähän mennessä joutuneet luopumaan?
(Oma vastaukseni oli; läheisistä)
Kommentit (84)
Isovanhemmat kuollut, vanhemmat kuollut, yksi lapsistakin kuollut.
Lapset lähteneet kotoa. Tuntuu tyhjältä. N45
No juuri tuo, vanhemmat kuolleet, ystäviä ja sukulaisia kuollut. Vähän on ketään jäljellä. Monet ystävät ovat tosi huonokuntoisia, ei heidän kanssaan enää voi matkustella eikä oikein mennä mihinkään. Vielä jokunen vuosi työelämässä, mutta sen jälkeen piirit varmaan pienenee entisestään. T. Hyväkuntoinen täti 64v
Lohduttaako tietää, että nykyään yhä useampi suomalainen tulee ns. vanhenemaan ennen aikojaan, eli tulee raihnaiseksi ja vaivaiseksi, koska ovat mässäilleet, ahmineet, ryypänneet ja löhönneet itsensä liikalihaviksi (ja naiset sairaalloisen kehopositiivisiksi) ? Näille alkaa ennen pitkää iskeä tuki- ja liikuntaelinvaivat, syövät, sydän- ja verisuonitaudit yms. you name it. Nämä tuskin ehtii edes 55-ikävuoteen asti, kun ovat jo kuin vanhuksia, ja siltä vaan lisää mätetään. Laihdutuslääkkeet ei pelasta tilannetta, koska moni pilaa niiden vaikutuksen pitämällä joulu- ym. taukoja.
Ajattele: tämän päivän 20-vuotiaat ei olleet vielä edes syntyneet, kun Arvi Lind jäi eläkkeelle.
Kehon prkl ei tee enää yhteistyötä kuin ennen..mieli ja jutut on välillä kuin ilkikurisella kakskymppisellä.
Hyvät tuotteet kun eu ym. kumppanit vie kaiken kuten saarioisen lauantai makkaran.
Onko Arvi Lind kuollut? mihin hän kuoli?!
Vierailija kirjoitti:
Lohduttaako tietää, että nykyään yhä useampi suomalainen tulee ns. vanhenemaan ennen aikojaan, eli tulee raihnaiseksi ja vaivaiseksi, koska ovat mässäilleet, ahmineet, ryypänneet ja löhönneet itsensä liikalihaviksi (ja naiset sairaalloisen kehopositiivisiksi) ? Näille alkaa ennen pitkää iskeä tuki- ja liikuntaelinvaivat, syövät, sydän- ja verisuonitaudit yms. you name it. Nämä tuskin ehtii edes 55-ikävuoteen asti, kun ovat jo kuin vanhuksia, ja siltä vaan lisää mätetään. Laihdutuslääkkeet ei pelasta tilannetta, koska moni pilaa niiden vaikutuksen pitämällä joulu- ym. taukoja.
Ovat nauttineet koko elämän ja eivät jää kitumaan laitoksiin vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Onko Arvi Lind kuollut? mihin hän kuoli?!
Vanhuuteen
En ole vanha enennen kuin Keith Richards kuolee...
Luopumisia: huolettomuus ja (positiivisella tavalla) vastuuttomuus, railakkaat biletykset, pitkät keskeytymättömät yöunet, ketteryys, ex-tempore lähdöt, osin iloisuus/toiveikkuus, ajan hidas kuluminen, huvipuiston hulluimmat laitteet, auringonotto, 100% terveys, Vanhempien kanssa yhteinen tekeminen.
N50
Vierailija kirjoitti:
Lohduttaako tietää, että nykyään yhä useampi suomalainen tulee ns. vanhenemaan ennen aikojaan, eli tulee raihnaiseksi ja vaivaiseksi, koska ovat mässäilleet, ahmineet, ryypänneet ja löhönneet itsensä liikalihaviksi (ja naiset sairaalloisen kehopositiivisiksi) ? Näille alkaa ennen pitkää iskeä tuki- ja liikuntaelinvaivat, syövät, sydän- ja verisuonitaudit yms. you name it. Nämä tuskin ehtii edes 55-ikävuoteen asti, kun ovat jo kuin vanhuksia, ja siltä vaan lisää mätetään. Laihdutuslääkkeet ei pelasta tilannetta, koska moni pilaa niiden vaikutuksen pitämällä joulu- ym. taukoja.
Ei sitä vanhaksi ennenlään eletty, kuoltiin siihen raadantaan tai pian eläkkeelle jäännin jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Arvi Lind kuollut? mihin hän kuoli?!
Vanhuuteen
Kukaan ei kuole vanhuuteen. Aina on jokin syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Arvi Lind kuollut? mihin hän kuoli?!
Vanhuuteen
Vanhuuteen ei voi kuolla yleensä on joku syy.
Vierailija kirjoitti:
Lohduttaako tietää, että nykyään yhä useampi suomalainen tulee ns. vanhenemaan ennen aikojaan, eli tulee raihnaiseksi ja vaivaiseksi, koska ovat mässäilleet, ahmineet, ryypänneet ja löhönneet itsensä liikalihaviksi (ja naiset sairaalloisen kehopositiivisiksi) ? Näille alkaa ennen pitkää iskeä tuki- ja liikuntaelinvaivat, syövät, sydän- ja verisuonitaudit yms. you name it. Nämä tuskin ehtii edes 55-ikävuoteen asti, kun ovat jo kuin vanhuksia, ja siltä vaan lisää mätetään. Laihdutuslääkkeet ei pelasta tilannetta, koska moni pilaa niiden vaikutuksen pitämällä joulu- ym. taukoja.
Niinpä niin, en aina ole elänyt niin kuin kirjoissa on opetettu, mutta työelämässä olen edelleen ilman pahempia sairauksia. Se on kumminkin varmaa, että yksikään ei tänne maapallo jää eli sitten miten hyvänsä. Ja ihan rehellisiä kun ollaan, niin en halua sitä syvintä vanhuutta nähdäkkään, muistisairaana ja liikuntakyvyttömänä.
Ei ole pitänyt luopua oikeastaan mistään vaan sai vapauden. Ei tarvitse meikata vaikka menee kauppaan eikä kukaan huomaa minua. Voin kävellä perässä vedettävän ostoskärryn kanssa ja nuoremmat saattaa avata ovia. Lapset pärjää ilman, että niistä pitää olla koko ajan huolissaan. Ymmärrän, että kaikilla ei ole hyvä tilanne.
- n69v -
Minulle vaikeimmat asiat luopua ovat olleet puolison, vanhempien kuolemat ja oma terveys. Sen myötä mahdollisuudet työelämässä kapenivat ja nyt olenkin jo eläkkeelle ja usko, että kyllä tässä vielä jotakin tekemistä keksii, muuttuukin luovuttamiseksi. Toisaalta luopuminen tarkoittaa minulle uuden keksimistä. Jos yksi asia häviää voi miettiä, mitä keksii tilalle,Aina keksii! Niin kauan kuin oma jalka nousee ja on utelias ei mitään hätää.
Olen vasta 50, vastaan pinnallisesti (koska tänä aamuna ärsytti kun farkut eivät mene jalkaan): vyötäröstä