Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa vuodesta toiseen, kun lapsen koulunkäynti ei suju?
26.03.2024 |
12-vuotias, jonka koulutaival on alusta saakka ollut vaikea. On mm. kerrannut luokan, ollut tehostetussa tuessa, ollut erityisoppilas, siirretty erityiskouluun, kokeiltu taas lähikoulua.
Oppimisessa ei ole vikaa, myöskään kaverisuhteista ei ole kyse. Ei ole häirikkö. Lapsella itsellään on vain todella negatiivinen asenne koulua kohtaan. Hän ei viihdy siellä, hän ei halua mennä sinne. Pärjää oppiaineissa ihan ok (arvosanat 8-10 väliä), mutta ei tunnu olevan mistään kiinnostunut/ motivoitunut kouluun liittyen.
Todella raskasta vuodesta toiseen kuunnella sitä inhoan koulua ja en mene kouluun nurinaa, sekä taistella kouluunmenosta. Pienempänä kannettiin kouluun, nykyään kiristetään/uhkaillaan/lahjotaan mitä milloinkin että saadaan muksu kouluun. Välillä käy ilman suurempia taisteluita, välillä taas on näitä kausia kun ei menis millään ja pyrkii lintsaamaan.
Mikään järkipuhe tai keskustelu ei auta, että minkä takia kaikkien pitää käydä koulua ja mitä käy, jos ei koulua käy. Ja että kaikkien pitää elämässä tehdä asioita mitkä ei tunnu aina mukavalta.
Lapsen oma mielipide koulusta on että se on tylsää, ajanhukkaa, että siellä pitää vaan istua, eikä juurikaan tehdä mitään häntä kiinnostavia asioita. Joidenkin opettajien kanssa on sujunut paremmin, kahden kanssa ei ollenkaan.
Motivoippa siinä sitten
t. Todella uupunut äiti
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen älykkyys periytyy äidiltä."
Onneksi!
Ap: "Pärjää oppiaineissa ihan ok (arvosanat 8-10 väliä), mutta ei tunnu olevan mistään kiinnostunut/ motivoitunut kouluun liittyen."
Mitähän olisivat arvosanat jos olisi älykkyytensä perinyt isältään? Jaaaa-a.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella voisi olla autismin muoto "pathological demand avoidance", googlaa, ihan on oikea diagnoosi. Sinun pitää vaatia tarkempia tutkimuksia, ikävä kyllä niihin ei tietääkseni missään välttämättä pääse, ilman että vanhempi on tässä hyvin aktiivinen.
Se kyllästyy siellä, koska oppii nopeasti ja turhautuu kuuntelemaan lätinää. Lyhennetyt koulupäivät vois toimia. Turha siellä onkin istua, jos oppii vähemmälläkin. Näin se pitäis ollakki. Kaikilla. Ne istuu siellä, joiden tarvii ja ne joiden ei tarvi , istuu vähemmän aikaa.
Hyvin yksinkertaista matikkaa ja jäis aikaa niille lasille enemmän, jotka tarvii tukea. Ei tarvi kiittää, että keksin ihan toimivan ratkaisun näihin nykypäivän ongelmiin, kun aika ei riitä niille, joilla on vaikka oppimisvaikeuksia.
Tätä ap ei kyllä halua kuulla, mutta voi myös olla, että asialle ei vain voi yhtään mitään.
Olin itse tuollainen lapsi, jota ei motivoinut mikään mikä ei ollut hauskaa ja/tai helppoa. Sain ala-asteella muutaman stipendin, mutta ne olivat aineista, joissa olin ns. luonnostaan hyvä ilman varsinaista opiskelemista. Heti, kun läksyjä varten joutui vähänkin miettimään, itkin ja raivosin ja huusin "ei ei ei!":tä.
En itse joutunut kertaamaan yhtään luokkaa, sillä opin hyvin nopeasti menemään sieltä missä aita on matalin, eli tekemään sen aivan absoluuttisen minimin mikä vaadittiin luokaltapääsyyn. Esim. 8-luokan keskiarvoni oli 5.5, jonka sitten ysiluokalla nostin tasan seiskaan, jotta pääsin paikalliseen rupulukioon kavereiden kanssa. Lukion kävin lukematta läpi, sain lakin, mutta ainekeskiarvoni oli 6,5.
Nyt, olen kolmekymppinen pitkäaikaistyötön aikuinen. Voisin "mennä töihin", jos niihin niin vain mentäisiin. Mutta töihinhakuprosessi vaatii hakemusten tekoa, haastatteluja, lisäkoulutusta... En minä sellaista jaksa. Jos työkkäri osoittaisi "tässä on sinulle duuni, kuukausipalkka on 1400€, ota tai jätä", niin tekisin sitä hommaa vaikka lopun ikäni.
Mutta mikään "ponnistelu" ei minua motivoi vieläkään.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ap ei kyllä halua kuulla, mutta voi myös olla, että asialle ei vain voi yhtään mitään.
Olin itse tuollainen lapsi, jota ei motivoinut mikään mikä ei ollut hauskaa ja/tai helppoa. Sain ala-asteella muutaman stipendin, mutta ne olivat aineista, joissa olin ns. luonnostaan hyvä ilman varsinaista opiskelemista. Heti, kun läksyjä varten joutui vähänkin miettimään, itkin ja raivosin ja huusin "ei ei ei!":tä.
En itse joutunut kertaamaan yhtään luokkaa, sillä opin hyvin nopeasti menemään sieltä missä aita on matalin, eli tekemään sen aivan absoluuttisen minimin mikä vaadittiin luokaltapääsyyn. Esim. 8-luokan keskiarvoni oli 5.5, jonka sitten ysiluokalla nostin tasan seiskaan, jotta pääsin paikalliseen rupulukioon kavereiden kanssa. Lukion kävin lukematta läpi, sain lakin, mutta ainekeskiarvoni oli 6,5.
Nyt, olen kolmekymppinen pitkäaikaistyötön aikuinen. Voisin "mennä töihin", jos niihin niin vain mentäisiin. Mutta
Sulla on ADD. Mene hakemaan dg, niin saat toimivat lääkkeet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä ap ei kyllä halua kuulla, mutta voi myös olla, että asialle ei vain voi yhtään mitään.
Olin itse tuollainen lapsi, jota ei motivoinut mikään mikä ei ollut hauskaa ja/tai helppoa. Sain ala-asteella muutaman stipendin, mutta ne olivat aineista, joissa olin ns. luonnostaan hyvä ilman varsinaista opiskelemista. Heti, kun läksyjä varten joutui vähänkin miettimään, itkin ja raivosin ja huusin "ei ei ei!":tä.
En itse joutunut kertaamaan yhtään luokkaa, sillä opin hyvin nopeasti menemään sieltä missä aita on matalin, eli tekemään sen aivan absoluuttisen minimin mikä vaadittiin luokaltapääsyyn. Esim. 8-luokan keskiarvoni oli 5.5, jonka sitten ysiluokalla nostin tasan seiskaan, jotta pääsin paikalliseen rupulukioon kavereiden kanssa. Lukion kävin lukematta läpi, sain lakin, mutta ainekeskiarvoni oli 6,5.
Nyt, olen kolmekymppinen pitkäaikaistyötön aikuinen. Voisin "mennä töihin", jos niihin niin vain mentäisiin. Mutta
Olet aika prototyyppi ADD-oireisesta, noi motivoitumisjutut on peruskauraa. Tohon on lääkkeitä ja kuntoutusta.
Päivä kerrallaan. Niin mä yritän. Välillä en jaksakaan mutta seuraavana päivänä sitten taas paremmin. Mun teini on 15 ja ongelmat on erilaiset mutta olemassa. Keskiarvo on jotain kutosen päälle ja siihen on oikeasti tehty duunia. Kaikenlaista oppimisen pulmaa on ja koulusta saatava tuki on vitsi. Ne ei tunnu jotenkin ymmärtävän ollenkaan että näiden huonomminkin pärjäävien pitäisi joku paikka elämässä löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sulla on ADD. Mene hakemaan dg, niin saat toimivat lääkkeet"
"Olet aika prototyyppi ADD-oireisesta, noi motivoitumisjutut on peruskauraa. Tohon on lääkkeitä ja kuntoutusta."
Olen tällä hetkellä nepsytutkimusjonossa, mutten näe miten lääkitys voisi muuttaa ihan perusluonnettani. En minä siltikään niitä ei-kivoja asioita halua tehdä.
Mutta olen jonossa ihan siksi, että toivon sitten pääseväni sellaisten palvelujen ääreen, joihin diagnoosittomana ei ole mahdollisuutta. Että ehkä sieltä sitten löytyy joku, joka opastaa minut kädestä pitäen työelämään. Kuin lapsen.
Vierailija kirjoitti:
"Sulla on ADD. Mene hakemaan dg, niin saat toimivat lääkkeet"
"Olet aika prototyyppi ADD-oireisesta, noi motivoitumisjutut on peruskauraa. Tohon on lääkkeitä ja kuntoutusta."
Olen tällä hetkellä nepsytutkimusjonossa, mutten näe miten lääkitys voisi muuttaa ihan perusluonnettani. En minä siltikään niitä ei-kivoja asioita halua tehdä.
Mutta olen jonossa ihan siksi, että toivon sitten pääseväni sellaisten palvelujen ääreen, joihin diagnoosittomana ei ole mahdollisuutta. Että ehkä sieltä sitten löytyy joku, joka opastaa minut kädestä pitäen työelämään. Kuin lapsen.
Lääkitys muuttaa sitä että toiminnanohjaus paranee. Eli pystyt tarttumaan toimeen paremmin kuin ennen ja tekemään tylsiä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sulla on ADD. Mene hakemaan dg, niin saat toimivat lääkkeet"
"Olet aika prototyyppi ADD-oireisesta, noi motivoitumisjutut on peruskauraa. Tohon on lääkkeitä ja kuntoutusta."
Olen tällä hetkellä nepsytutkimusjonossa, mutten näe miten lääkitys voisi muuttaa ihan perusluonnettani. En minä siltikään niitä ei-kivoja asioita halua tehdä.
Mutta olen jonossa ihan siksi, että toivon sitten pääseväni sellaisten palvelujen ääreen, joihin diagnoosittomana ei ole mahdollisuutta. Että ehkä sieltä sitten löytyy joku, joka opastaa minut kädestä pitäen työelämään. Kuin lapsen.
Lääkitys muuttaa sitä että toiminnanohjaus paranee. Eli pystyt tarttumaan toimeen paremmin kuin ennen ja tekemään tylsiä asioita.
Tylsyys ei ole niinkään se ongelma, vaan VAIKEUS. CV:n kirjoittaminen on vaikeaa, työhaastattelussa itsestään hyvän kuvan antaminen on vaikeaa, opiskelu on vaikeaa. En vain JAKSA käyttää aivojani. Mikään, mikä ei tule minulle luonnostaan, rasittaa, ahdistaa, väsyttää ja raivostuttaa. Vaikka lääkkeet turruttaisivat nuo tuntemukset pois, eivät ne silti minusta sen älykkäämpää tee, joten vaikeat asiat ovat vaikeita edelleen.
Mäkin olin tuollainen lapsi.
Mua ei hyödyttänyt se, että joku kertoi miksi koulussa pitäisi käydä tai miksi koulu onkin itseasiassa kivaa, koska eihän se mun näkökulmasta ollut eikä se siksi muuttunut, vaikka joku kuinka asiasta jankkasi.
Mutta se auttoi, kun silloisen opon kanssa selviteltiin mun oppimistyyli. Mulla ei jäänyt päähän mitään siitä jos opettaja puhui luokan edessä ja itse piti istua hiljaa. Joten hankittiin mulle oikein hieno vihko, hienot kynät ja tein itse muistiinpanoja, värikkäitä miellekarttoja ja piirustuksia, niin alkoi asiat jäädä päähän. Ja kun tuli onnistumisentunteita niin motivaatio kasvoi.
Lisäksi mua auttoi se, että kotona varsinkin mun isä otti asiakseen käydä mun kanssa niitä vaikeimpia kouluaineita läpi. Hän hankki ihan fläppitaulun sitä varten ja pari tuntia viikossa kerrattiin esimerkiksi matikkaa. Oli kiva kun sai kysellä rauhassa, koulussa kun en hirveästi nostanut kättä pystyyn luokan edessä.
Musta tuli ihan ok kouluvaikeuksista huolimatta. Elelen mukavaa elämää, olen ollut työelämässä koko aikuisikäni ja ne rankat koulumuistot ovat takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sulla on ADD. Mene hakemaan dg, niin saat toimivat lääkkeet"
"Olet aika prototyyppi ADD-oireisesta, noi motivoitumisjutut on peruskauraa. Tohon on lääkkeitä ja kuntoutusta."
Olen tällä hetkellä nepsytutkimusjonossa, mutten näe miten lääkitys voisi muuttaa ihan perusluonnettani. En minä siltikään niitä ei-kivoja asioita halua tehdä.
Mutta olen jonossa ihan siksi, että toivon sitten pääseväni sellaisten palvelujen ääreen, joihin diagnoosittomana ei ole mahdollisuutta. Että ehkä sieltä sitten löytyy joku, joka opastaa minut kädestä pitäen työelämään. Kuin lapsen.
Lääkitys muuttaa sitä että toiminnanohjaus paranee. Eli pystyt tarttumaan toimeen paremmin kuin ennen ja tekemään tylsiä asioita.
Tylsyys ei ole niinkään se ongelma, vaan VAIKEUS. CV:n kirjoittaminen on
No sama asia käytännössä, toiminnaohjauksen vaikeus.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sen lapsen voi viedä yksityiselle tutkimuksiin, jos koululääkärin mielestä ei ole aihetta? Saisi ainakin varmuuden.
Meidän lapsi ei vastustanut koulunkäyntiä, mutta piti sitä tylsänä. Hoiti kuitenkin koulun tunnollisesti ja ysin keskiarvo oli jotain 9,7. Lukiossa sitten alkoi panostaa vähän valikoiden ja jostain uskonnosta otti tyytyväisenä seiskoja. Mutta masentui silloin lukion aikana ja se masennus jatkui vielä lukion jälkeenkin.
Korkeakouluopinnoissa ei saanut suoritettua niitä kursseja, mitkä eivät kiinnostaneet ja ne opinnot jäivät kesken, kun lipui työelämään. Onneksi edes töissä on sujunut, mutta sielläkin välillä väsyy ja uupuu.
Masennusta hoitanut taho alkoi parin vuoden jälkeen epäillä, että ehkä on jotain muutakin kuin masennus. Lapsi oli jo 20v, kun hän lopulta sai ADHD-diagnoosin ja autismidiagnoosin sai vuotta myöhemmin, kun tutkittiin sekin. Kyllä se olisi ollut parempi, että nuo olisi
Puhutaan tuhansista euroista. Ei ole varaa yksityiseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuhannet eurot ovat pikkurahoja siihen verrattuna minkä verran maksaa, jos tuo lapsi päättää jäädä teille asumaan syrjäytyneenä.
Huoltajan nyt vaan kuuluu hoitaa tälläinenkin asia.
up