Lue keskustelun säännöt.
Yli 40.v nainen - mistä olet elämässäsi katkera?
18.03.2024 |
Minä aloitan. Nainen 43.v. Olen katkera miehelleni, joka ei ollut lapsille toinen tasavertainen vanhempi vaan epävakaa ailahteleva puoliso, joka särki oman perusturvallisuuden tunteeni ja sai minut lähes uupumaan perhe-elämän taakkaan.
Nyt lasten kasvaessa alan herätä taas henkiin. Olen kaunis, eloisa, upea aikuinen nainen ja aion elää elämääni ilolla ja ottaa siitä kaiken irti. Miesten huomiosta aion nauttia vaikka olen varattu, olen nyt luotsannut lapset läpi väkivaltaisen liiton turvaan kasvamaan, raaka pikkulapsiaika on ohi ja tästä alkaa uusi vaihe.
Olen katkera, että mieheni piti minua vuosina oman arvaamattomuutensa vankina. Alan vapautua, ja se tuntuu paremmalle kuin koskaan.
Kommentit (65)
Miesten kohtelusta ja hyväksi käytöstä, en koskaan oppinut luottamasn miehiin ja muodostamaan parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä olisikaan parempaa seuraa kuin katkera keski-ikäinen nainen.
Kiitos teille vastanneille, lähetän kaikille sydämiä! Niin lämmittävää kuulla elämän käänteistä ja siitä, ettei näiden ajatusten ja tuntemusten keskellä todellakaan ole yksin.
itse ajattelen, että samaan aikaan elämässä voi olla katkera ja onnellinen. Katkera oikeille ihmisille heidän teoistaan ja onnellinen oikeille ihmisille heidän teostaan. Katkeruus voi olla myös voima, joka työntää ihmistä kohti parempaa. Saa haluamaan parempaa, itselleen ja kohtelulleen. Katkeruus ei ole sama asia kuin viha, katkeruus on lähinnä mauste jota voi ripotella muistojen päälle ja jättää ne sellaisenaan taakseen.
Vihasta taas aikanaan luin loistavan lauseen, jossa sanottiin että: Toisen ihmisen vihaaminen on sama asia, kuin joisi itse myrkkyä ja toivoisi että toinen kuolee. Lopulta siinä satuttaa vaan itseään.
En koe olevani katkera nelikymppinen, vaikka olen kokenut katkeria asioita elämässäni. Koen olevani juuri siinä sisäisen seesteisyyden hehkussa, kun alan tajuta että kivireen kokoiset järkäleet on vierimässä pian pois harteilta. Elämään virtaa taas valoa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla aika sama tilanne kuin aloittajalla, paitsi että jätin miehen. En ole juuri mistään katkera, mutta se tuntuu epäreilulta, että olen taloudellisesti paljon huonommassa asemassa kuin parisuhteessa olevat.
Ihan hyvin mulla menee ja on hyvä työ, mutta en saa mitään "ilmaiseksi", kuten ne joilla on hyvä mies. Olen kiva, iloinen, kaunis ja sporttinen ja mielestäni ansaitsisin hyvän suhteen. Kuten tietysti kaikki ihmiset ansaitsisivat.
Tuostahan saisi hyvän treffi-ilmoituksen: kiva, iloinen, kaunis, sporttinen ja katkera nainen - joka ymmärtää rahan päälle - hakee seuraa tositarkoituksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä että kilpirauhasen vajaatoiminta huomattiin vasta nyt. Ei ihme että on 'vähän väsyttänyt'.
Vierailija kirjoitti:
En ole enää katkera mistään. Olen kokenut todella vaikean lapsuuden ja pitkälti myös aikuisuuden. Kasvutarina olisi pitkä. Minua ja lapsiani on kohdeltu huonosti (omat vanhemmat, sisarukset, ex-puoliso), ja olin näistä pitkään surullinen ja katkerakin... mutta jossain vaiheessa oivalsin, että katkeruus syö itseäni ja onnellisuuttani valtavasti. Huonosti kohtelevat henkilöt tuskin paljoa edes ajattelivat minua, toisin kuin minä elin ikään kuin heidän vallassaan, ja uhrasin usein kuluttavia tunteita heitä ajatellessani. Sitten päätin vaihtaa omaa suhtautumista. Yritin ymmärtää heitä, miksi heistä kasvoi ihmisiä jotka latistavat muita ja tekevät pahoja tekoja. Sain asiaan jonkinlaisen ymmärryksen. Sen jälkeen päätin aktiivisesti pyrkiä itse antamaan jollain tasolla anteeksi ja jättämään heidän haitallisen vaikutuksensa menneisyyteen. Päästin siis irti katkeruudesta ja nyt elän onnellista elämää. Välillä jos alavireisenä päivänä vanhat
Miten ymmärrys ja tekijän sääliminen auttaa sen uhrina ja vaikutuspiirissä eläjää?
Haitallisen vaikutuksensa poissaamiseen tarvitsisi varmaankin jonkinlaisen välien katkaisun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä että ala-asteen rehtori teki minusta feministin tokaisemalla että "tyttöjen tehtävänä on näyttää hyvältä ja olla hiljaa".
Miksi olin niin kauan huonossa suhteessa. Ero viime vuonna. Aikoinaan mentiin yhteen sen vuoksi, että yhdenyönjutusta tuli vahinkolapsi (tuplaehkäisy käytössä, siksi se tuntui kohtalolta, tämä on tarkoitettu näin). Ei meillä miehen kanssa ollut oikeastaan mitään yhteistä ja hyvää. Tehtiin tietoisesti 2 lasta lisää ja mentiin naimisiin. Tylsä, mitäänsanomaton suhde kaikinpuolin. Käytin elämäni parhaimmat vuodet tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan siitä, ettei naisten päästäminen johtopaikoille tuonutkaan mailmanrauhaa.
En ole katkera mistään, mutta monia asioita kadun kyllä. Tyhmyyttäni olen ollut huonoissa parisuhteissa. Yksi oli väkivaltainen, pari muuta käyttänyt kiltteyttäni hyväksi ja sitä myötä elellen kustannuksellani. Sinkkuna olen ollut jo vuosia ja sellaiseksi varmaan jään.
Lisäksi monesti olen miettinyt, että elantoni olisin varmasti saanut helpommallakin tai ainakin vähemmän stressaavalla. Kaikki aika menee töihin eikä vapaa-aikaa ole. Viime vkl oli eka vapaa joulupäivän jälkeen. Mutta toisaalta, enpä tiedä, mitä muutakaan olisin alkanut opiskelemaan.
asianajaja, yrittäjä, 52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut katkera joistakin asioista aikoinani, kunnes ymmärsin ettei katkeruudella voita mitään.Päinvastoin pilaan sillä oman ja läheisteni elämän.
Joten opettelin itseni positiiviseksi ihmiseksi ja haluan antaa lapsillenikin positiivisen asenteen esimerkin ja ilmapiirin.
Huonot muistot pidän visusti menneisyydessä.Niitä en suostu enää edes muistelemaan, sillä se tuntuu pahalta.
En mistään vaikka jäin aikoinana leskeksi yllättäen. Uusi rakkaus tupsahti elämään ja tunnen eläväni nyt kun lapset on lentäneet pesästä ihan parasta elämää puolisoni kanssa.
Rahaa voisi toki olla enemmän mutta loppupeleissä sekin on ihan toissijainen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katkera mistään. Olen onnellinen muiden puolesta heidän onnistumisista. Omalle polulle elämä on heittänyt paljon ikäviä asioita. Niistä selvittyäni olen melko vahva ja haluankin katsoa tämän shown loppuun poppareiden kanssa.
Hartaasti toivoisin, että nykyinen kumppani olisi aito rakkaus, mutta vielä olen epävarma siitä.
Olen 51 vuotias nainen, elin aika helppoa elämää 30 vuotiaaksi asti. Silloin kuoli äitini hieman yli 50 vuotiaana syöpään ja sain ainokaisen lapsen jonka jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen (enkä kyllä muista ensimmäisestä puolesta vuodesta mitään). Näistä selvittiin. Rinnallani oli hyvä mies lähes 30 vuotta. 49 vuotiaana tuli ero, se tavallinen tarina, että miehellä aloitti uusi nainen samassa työpaikassa jne. Pitkään piti meitä molempia, toki siis en tiennyt siitä toisesta sillä mieshän koko ajan vannoi, että eron syy ei ole toinen nainen. Lähes vuoden siinä elin ja olin rinnalla, kunnes totesin, että on jatkettava matkaa. Oli hetki kun pelkäsin katkeroituvani, mutta niin ei käynyt.
Erilaisia terveyshuolia on nyt tullut ja yritän nyt vain hyväksyä ne.
Yksinäisyys hieman vaivaa, läheisiä ihmisiä on kovin vähän.
No, katkera en ole mistään, elämän kolhuja tulee ja menee.
No eroa hyvä nainen, saat olla katkera vain itsellesi jos vielä jäät noin kauhean suhteeseen. Jos taas pysyt siinä vaikkapa taloudellisista syistä, on turha myöskään syyttää miestäsi. Saat syyttää itseäsi. Elämä on valintoja. Mietipä myös millainen lasten koti on ja millaiseksi heidän ymmärryksensä normaalista kehittyy, kun vanhemmilla on tuollainen parisuhde.
Siitä, että olen haaskannut elämästäni vuosia väärien miesten seurassa. Ja että olen elätellyt turhaan toiveita epärealistisesta parisuhteesta. Ja viettänyt liian pitkiä aikoja yksin. Kaikki kertynyt katkeruus liittyy jotenkin parisuhteisiin tai niiden puuttumiseen. Parisuhde ei oikein ole korvattavissa millään.
Olen alistunut yli 30 vuotta, puoliso on päättänyt lähes kaikesta.
Hän on päättänyt milloin mm. lähdetään loma- yms. matkalle, hän on päättänyt milloin voimme ottaa lemmikin, hän on päättänyt kuinka usein voin harrastaa, hän on päättänyt milloin pidetään kesä/talvilomat jne, jne.
Kuppi meinasi mennä nurin, kun olisin päässyt kustannetulle etelänlomalle ystäväni kanssa (hänen miehensä olisi maksanut matkan, koska ei itse ehdi minnekään) ja mieheni päätti, että minun pitää tästä luonnollisesti kieltäytyä.
Tästä olen vähän katkera.
Minun iso rakkaus .
Hänen veli keksi valheen ja onnistui laittamaan meidän välit poikki .Olen koko elämän, vuosikymmenet , surru tätä. Toivoisin että löytäisin hänet ennen kun jätän elämän , ja voisin kertoa hänelleerlämän pituisesta surusta.
Olimme luotu toisillemme.
Näen että hänkään ei ole hankkinut lapsia eikä avioitunut. Asuu toisessa maassa.
Mulla aika sama tilanne kuin aloittajalla, paitsi että jätin miehen. En ole juuri mistään katkera, mutta se tuntuu epäreilulta, että olen taloudellisesti paljon huonommassa asemassa kuin parisuhteessa olevat.
Ihan hyvin mulla menee ja on hyvä työ, mutta en saa mitään "ilmaiseksi", kuten ne joilla on hyvä mies. Olen kiva, iloinen, kaunis ja sporttinen ja mielestäni ansaitsisin hyvän suhteen. Kuten tietysti kaikki ihmiset ansaitsisivat.