Lue keskustelun säännöt.
Yli 40.v nainen - mistä olet elämässäsi katkera?
18.03.2024 |
Minä aloitan. Nainen 43.v. Olen katkera miehelleni, joka ei ollut lapsille toinen tasavertainen vanhempi vaan epävakaa ailahteleva puoliso, joka särki oman perusturvallisuuden tunteeni ja sai minut lähes uupumaan perhe-elämän taakkaan.
Nyt lasten kasvaessa alan herätä taas henkiin. Olen kaunis, eloisa, upea aikuinen nainen ja aion elää elämääni ilolla ja ottaa siitä kaiken irti. Miesten huomiosta aion nauttia vaikka olen varattu, olen nyt luotsannut lapset läpi väkivaltaisen liiton turvaan kasvamaan, raaka pikkulapsiaika on ohi ja tästä alkaa uusi vaihe.
Olen katkera, että mieheni piti minua vuosina oman arvaamattomuutensa vankina. Alan vapautua, ja se tuntuu paremmalle kuin koskaan.
Kommentit (65)
Siitä että en koskaan saanut haluamani kaltaista kumppania, enkä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mistään. Ero oli aika karu yllätys pyllätys, mutta siitä on kuitenkin seurannut sen laatuinen Minä2.0 että ei sitä oikein voi surkutellakkaan. Ilman eroa olisin edelleen kuin linnunpoika munan sisällä, tietämätön siitä mihin pystyn.
Miehille huonosta käytöksestä parisuhteissa (nyt minulla on hyvä mies) ja työelämässä kohtaamastani mielivaltaisesta vallankäytöstä ylempien taholta, johon urani lähes tuhoutui.
En ole katkera mistään, aika tasapaksu elämä ollut. Miehen kanssa ei koskaan mitään suurempia riitoja ole ollut, lasten hankalat ikävaiheet selätetty.
Siitä olen katkera, että en saanut enempää lapsia. Yhden sain, mutta olisin halunnut isomman perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehille huonosta käytöksestä parisuhteissa (nyt minulla on hyvä mies) ja työelämässä kohtaamastani mielivaltaisesta vallankäytöstä ylempien taholta, johon urani lähes tuhoutui.
Tähän samaan olen valitettavasti törmännyt työelämässä. Naisvaltainen ala, kaikki menee pärstän mukaan; bonukset, palkankorotukset, vapaatoiveet ym.
Katselen koko ajan uusia työpaikkoja, en jaksa enää kauaa.
Vierailija kirjoitti:
Siitä että en koskaan saanut haluamani kaltaista kumppania, enkä lapsia.
Olen myös täsmälleen näistä asioista. Yksinäinen loppuelmämä tuntuu ajatuksenakin aivan hirveältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä ettei Suomessa ole resursseja terveydenhoitojärjestelmälle ja ihmisiä kituutetaan hoitojonoissa ja hoitoja evätään. Kaikkeen muuhun tuntuu olevan rahaa, muttei kärsimyksen poistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan mistään. Päinvastoin iän myötä olen oppinut luopumaan katkeruudesta, kateudesta ja muista nuoruuteen liittyvistä negatiivisista tunteista, jotka juontaa juurensa sieltä itseään muihin vertailusta.. Ei tietenkään kaikki asiat menneet niin kuin olisin halunnut, mutta meneekö kellään? Olen yllättävän seesteinen ja kiitollinen nykyään, vaikka elämäni onkin hyvin vaatimatonta ja tavallista.
Tai ehkä juuri siksi?
Ehkä siitä että olen tehnyt paljon töitä ja teen nykyisessä työssäni paljon töitä, siitä huolimatta meni monta vuotta saada vakipaikkaa. Edelleen olen miesvaltaisen työpaikkani alimmilla palkkaportailla ja pelkään että minut lykätään ensimmäisenä pihalle jos sellainen tarve tulee. Arvostuksen puute. Tykkään kuitenkin työstäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hieman katkera siitä, että lapsia on kolme. Vain nuorin lapsista on niin sanotusti onnistunut.
En ole enää katkera mistään. Olen kokenut todella vaikean lapsuuden ja pitkälti myös aikuisuuden. Kasvutarina olisi pitkä. Minua ja lapsiani on kohdeltu huonosti (omat vanhemmat, sisarukset, ex-puoliso), ja olin näistä pitkään surullinen ja katkerakin... mutta jossain vaiheessa oivalsin, että katkeruus syö itseäni ja onnellisuuttani valtavasti. Huonosti kohtelevat henkilöt tuskin paljoa edes ajattelivat minua, toisin kuin minä elin ikään kuin heidän vallassaan, ja uhrasin usein kuluttavia tunteita heitä ajatellessani. Sitten päätin vaihtaa omaa suhtautumista. Yritin ymmärtää heitä, miksi heistä kasvoi ihmisiä jotka latistavat muita ja tekevät pahoja tekoja. Sain asiaan jonkinlaisen ymmärryksen. Sen jälkeen päätin aktiivisesti pyrkiä itse antamaan jollain tasolla anteeksi ja jättämään heidän haitallisen vaikutuksensa menneisyyteen. Päästin siis irti katkeruudesta ja nyt elän onnellista elämää. Välillä jos alavireisenä päivänä vanhat asiat pulpahtavat mieleen, pyrin ajattelemaan sitäkin aikaa kiitollisuudella, verraten siihen miten elämä on nyt kivaa.
Katkeruus vahingoittaa vain sinua itseäsi eikä se tuota mitään positiivista. Toivonkin teille kaikille, että pystytte päästämään lopulta katkeruudesta irti ja alkamaan elää oman itsenne näköistä onnellista elämää. Se kannattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siitä olen katkera, että en saanut enempää lapsia. Yhden sain, mutta olisin halunnut isomman perheen.
Turha vertailla mutta sanon silti että sait yhden. Toisin kuin minä joka en ole saanut toistauseksi ensimmäistäkään...
Eikä vuosiin ole ollut ketään, jonka kanssa jakaa tämä haave. Alan pikkuhiljaa totutella tunteeseen siitä, että saatan jäädä lapsettomaksi.
- Mutta olisi kuitenkin vielä jiskus enemmän kuin ilahduttavaa kohdata ja löytää Hänet, jonka kanssa saattaisin jakaa elämäni; vaikka onhan sinkkuudessakin puolensa, hyvät ja huonot, niinkuin missä tahansa.
En ole katkera. Kaikenlaista on elämän aikana tapahtunut ja sydän särkynyt vanhempieni ja yhden miehen takia, mutta päätin olla katkeroitumatta. Katsoin katkeraa äitiäni ja päätin, että täytyy pystyä käsittelemään asiat eri tavalla. Ja vaikka kaikki eivät voi, moni pystyy itse vaikuttamaan omaan elämäänsä.
Olen onnellinen, että nyt minulla on hyvä mies ja hänen kanssaan lapsi. Nautin tästä onnesta niin kauan kuin sitä riittää. Muuta en voi vaatia.
Siitä että olin tietämättäni raudanpuutteinen lähes koko ikäni, yli nelikymppiseksi. Miten eri tavalla olisin voinut jaksaa kaikkea tehdä kun olisin joskus ollut normaali, eikä aina niin helvetin väsynyt. Kävin väsymystä lääkärissä valittamassa ensimmäisen kerran jo joskus 18v. Ja deen puute myös todella paha, joka mitattiin ekan kerran vasta muutama vuosi sitten. Ei ole kunnolla apua saanut vieläkään, mutta nyt ainakin tiedän mistä johtuu.
Olen katkera siitä, että ex-mies päätti valita muutama vuosi sitten 9v nuoremman naisen ja ruttasi sen myötä ihan hyvän ja toimivan avioliittomme. Yhteistä elämää oli takana 15v ja sitten tuollainen tytönhupakko sai oikeasti muuten niin fiksun mieheni pään sekaisin flirttailullaan. Jäi kolme lasta, iso omakotitalo ja kesämökki. Kaikki vain sen yhden miehen nuoremman työkaverin takia. Miehellä ja tällä naisella yhteistä elämää kesti aika lailla tasan vuoden. Siis vuoden!! Ja se mitä hän rikkoi tuon yhden vuoden takia on asia, jota on mahdotonta antaa anteeksi. Ja siitä olen edelleen katkera.
Elämäni rakkaus meni naimisiin ja hankkii lapsen toisen naisen kanssa, ei minun. Päädyin vuosien suhteeseen toisen miehen kanssa, joka ei lapsia halunnut ja jäin lapsettomaksi.
Minulla on hirveästi syitä olla katkera, lähinnä elämälle mutta myös mm. vanhemmilleni. Mutten oikein jaksa enää. Siis jos ymmärrätte, niin olen niin väsynyt siihen. On sellainen olo elämässä kuin tässä olisi riisumassa jotain paksua, painavaa takkia päältään. Että v*tut, minä en jaksa enää miettiä näitä ja kantaa näitä asioita mukanani, 40 vuotta riittää.
Ehkä vuoden päästä vastaan samaan kysymykseen etten enää mistään.
Olen katkera ex-miehelleni, koska hän varasti minulta niin paljon valheillaan ja väkivaltaisella käytöksellään. Olen nyt vapaa, mutta vuosia meni hukkaan.