Neuvoja miten jaksaa pikkulapsivaihe ilman tukiverkostoja?

Se päiväkoti toimii sen ajan kun olet töissä? No mitä helkutin valittamista sinulla sitten on? Se on jo yhteiskunnan puolesta niin hienosti järjestetty että monella muulla kateeksi kävisi. Lopun ajan jaat lapsen kanssa oloon, kotitöihin ja nukkumiseen. Ihan tavallinen jakolasku. Lakkaa haaveilemasta nyt ja ota tosiasiat tosiasioina. Kaikki muu - ihan kaikki muu - tulee elämässäsi vasta kun tämä vaihe on ohi. Sanoiko joku sinulle että elämä on ruusutarhaa? 

Voitko alkaa rakentaa sitä turvaverkkoja? Tutustu muihin samassa tai edes etäisesti samankaltaisessa tilanteessa oleviin. Voisitteko olla toisillenne tukena tässä elämänvaiheessa? 

Ja kyllä, tämä on itse testattu vinkki.

Vierailija kirjoitti:

Mites lapsen isovanhemmat? Eikö sulla ole muita sukulaisia (sekkuja, sisaruksia tms.), jotka voisivat välillä hoitaa lasta? Onko naapurissa jotain "varamummoa", johon voisitte tutustua? Tukiperhe? 

Löytyykö alueen facebook-ryhmästä muita vastaavassa tilanteessa olevia? Hoitakaa vuorotellen toistenne lapsia.

Isovanhemmat (ne elossa olevat siis) ei halua osallistua auttamalla. Käyvät joskus harvoin kahvilla, mutta alkavat heti tekemään lähtöä kun vähän apua kysyy. Olen hyväksynyt asian jo. Ei kenenkään ole pakko auttaa, ei vaikka raskausaikaina muuta lupaili. On minulla muutama serkku, osa heistä asuu ulkomailla, osa toisella puolella Suomea, kaikilla omat kiireensä perheineen siellä kaukana täältä, emme ole välimatkan takia edes olleet aikuisiällä koskaan kovin läheisiä, ei olla nähty vuosiin. Lapsen isän sisko ei halua pitää yhteyttä, ei koe minua ja lasta sukulaisiksi kai, senkin ymmärrän. Naapureita en tunne, osa joskus moikkaa, osa edes ei, moni ei ole suomalainen edes niin yhteistä kieltä ei ole. 

 

Ap

kai nyt 4v lapsella on sieltä päiväkodista kavereita? Mikset voi verkostoitua lapsen kavereiden vanhempien kanssa? Lapset voivat kyläillä toistensa luona ja saisit siten välillä omaa aikaa. Seurakunnan kerhot on myös hyvä idea. Hanki lapselle joku harrastus, vaikka muskari tai jumppa, jossa hän käy kerran viikossa ja saat tunnin vaikka kaupassa käyntiin tai kävelylenkkiin. Ja niitä tuttuja ja sukulaisia voi ihan oikeasti pyytää auttamaan välillä. Monet auttaa oikeasti mielellään, mutta jos et kysy, ei kukaan tiedä että kaipaat apua. 

Vierailija kirjoitti:

Se päiväkoti toimii sen ajan kun olet töissä? No mitä helkutin valittamista sinulla sitten on? Se on jo yhteiskunnan puolesta niin hienosti järjestetty että monella muulla kateeksi kävisi. Lopun ajan jaat lapsen kanssa oloon, kotitöihin ja nukkumiseen. Ihan tavallinen jakolasku. Lakkaa haaveilemasta nyt ja ota tosiasiat tosiasioina. Kaikki muu - ihan kaikki muu - tulee elämässäsi vasta kun tämä vaihe on ohi. Sanoiko joku sinulle että elämä on ruusutarhaa? 

Ei kukaan sanonut ruusutarhaksi. Mutta ennen raskauden yrittämistä ja ennen perheen perustamista kyllä sain tulevalta isältä paljonkin lupauksia siitä miten osallistuu noin puolet. Ja pari ekaa kuukautta osallistuikin jonkun verran, sen jälkeen ei enää. Tyhmä minä luotin etten olisi yksin perustamassa perhettä. Tyhmä minä luotin, että lapsen isä haluaisi osallistua. Toisaalta miksi en olisi luottanut, oltiin oltu vuosia yhdessä sitä ennen ja hän oli perhekeskeinen ihminen.

Ap

Epäsuosittu mielipide, mutta minä kerroin päiväkotiin rehellisesti tilanteen ja pidin lasta välillä pitempään tai vein aiemmin ja kävin uimassa. Vesi on itselle henkireikä ja se, että pääsin edes kerran viikossa uimaan oli ihanaa. Eli pitäisin joskus siellä ylimääräistä. Mene tukiperhe jonoon, kaveri odottaa tukiperhettä ja odotusajaksi on saanut seteleitä millä saa muutaman tunnin kuussa mll hoitajan maksutta, on sen lapsenkin etu ettei äiti uuvu täysin

Tsemppiä! Minulla oli ja on ollut välillä tuo tilanne, lapsia kaksi ja totaali-yh-tilanne ja sairaat vanhemmat. Minua auttoi se että tavallaan myönsin tilanteen itselleni, että tämä on nyt minun elämäni ja sitä ei useimmat ihmiset edes tajua. Sitten vaan tsemppasin ja aina kun sain nukuttua hyvin ja pidettyä itsestä huolta, hommat meni paremmin. Nyt lapset on 18 ja 16 ja pärjäävät hyvin elämässä ja kaikki on jo helpompaa. Hyvä puoli on se että olen tosi läheinen lasten kanssa ja meidän pieni perhe on tiivis ja ihana, oman näköinen. Ole ylpeä itsestäsi ja lapsestasi ja hae elämän pieniä onnenhetkiä. Jos saat jostain apua niin hyvä, mutta pärjäät kyllä joka tilanteessa! Pidä lasta sylissä ja lähellä ja leiki ja juttele hänen kanssa niin hänestä tulee rohkea ja itsenäinen jo nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole varaa satunnaisesti lastenhoitajaan vaikka käyt töissä? 

Ei käytännössä ole. Asumme Helsingissä ja iso osa rahasta menee asumiseen, ikävä kyllä täällä se on aika kallista vaikka meidän asumismuoto markkinoihin nähden aika edullinen onkin. Sitten on pakolliset bussikortit ym työn takia. Olen muutaman kerran joutunut palkkaamaan lastenhoitajan kun on ollut sellainen lääkäri, että sinne ei lasta voi millään ottaa mukaan, mutta ei muuten ole varaa palkata. Lääkäriinkin joudun välillä ottamaan lapsen mukaan.

 

Ap

Älä sano että olet yhä yhdessä sen miehen kanssa. Se ukko pihalle. Se on kuormittavaa tekijä arjessa, jos ei omaa lastaan muka hoida.

Mitä jos sä joutuisit sairaalaan? Kärräisikö mies oman lapsensa lastenkotiin sillon? 

Kuntosali jäsenyys jossa lastenhoito->pääset liikkumaan ja saunaan yksin-> voit mennä esim viikonloppuisin kun kotona seinät kaatuu päälle.

Tutustu lapsiperheisiin-> voi löytyä mukava perhe tai yksin lapsen kanssa oleva-> jos kemiat pelaa ja viihtyy toistensa seurassa niin se lievittää stressiä ja voitte vahtia toistenne lapsia kun käytte shoppailemassa, syömässä tms asioilla.

Naapurit -> kerran melkein koko naapurusto vahti lastani kun talon pihalla oli aina joku kesäisin, sain käytyä lenkillä tai juteltua puhelimessa, en edes pyytänyt mutta kun tulimme tutuiksi niin näinkin voi käydä.( tutustu ensin).

Yhteinen harrastus, pallopelit, tennis, kiipeily, mitä vain missä voit myös itse tuntea hyvää oloa.

T yksinhuoltaja, poika luokan parhaimpia oppilaita nykyään, liikunnallisesti lahjakas. ( On kokeiltu kaikenlaisia lajeja)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan ole varaa satunnaisesti lastenhoitajaan vaikka käyt töissä? 

Ei käytännössä ole. Asumme Helsingissä ja iso osa rahasta menee asumiseen, ikävä kyllä täällä se on aika kallista vaikka meidän asumismuoto markkinoihin nähden aika edullinen onkin. Sitten on pakolliset bussikortit ym työn takia. Olen muutaman kerran joutunut palkkaamaan lastenhoitajan kun on ollut sellainen lääkäri, että sinne ei lasta voi millään ottaa mukaan, mutta ei muuten ole varaa palkata. Lääkäriinkin joudun välillä ottamaan lapsen mukaan.

 

Ap

Älä sano että olet yhä yhdessä sen miehen kanssa. Se ukko pihalle. Se on kuormittavaa tekijä arjessa, jos ei omaa lastaan muka hoida.

Mitä jos sä joutuisit sairaalaan? Kärräisikö mies oman lapsensa lastenkotiin sillon? 

En ole. Exä ei juurikaan tapaa lastaan. 



Ap

Itsellä pysyi pää kasassa sillä, että opetin lapset aikaisiin nukkumaan meno aikoihin. Menivät nukkumaan klo 19 niin sai iltaisin omaa aikaa. Vauva ajan jälkeen pyysin kyllä joskus kavereita esim: kauppareissun ajaksi vahtimaan. Eivät itse tähän tarjoutuneet. Hammaslääkäreiden ajaksi laitoin päiväkotiin, vaikka ei työpäivä ollutkaan. Aika pieninä kyllä otin jo omiin harrastuksiin mukaan, piirtelivät jumpan ajan salin laidalla.

No katsooko se lapsi esim Pikkukakkosta, Ryhmä Hauta tai jotain telkkarista? Kai sillä aikaa saat olla rauhassa suihkussa? Mun 2v katsoo aina Pikkukakkosen keskittyneesti ja saan tunnin tehdä omia juttujani. 

Vierailija kirjoitti:

No katsooko se lapsi esim Pikkukakkosta, Ryhmä Hauta tai jotain telkkarista? Kai sillä aikaa saat olla rauhassa suihkussa? Mun 2v katsoo aina Pikkukakkosen keskittyneesti ja saan tunnin tehdä omia juttujani. 

Aika harvoin katsoo. Saisi katsoa, mutta ei juuri koskaan halua. Usein laitan Pikkukakkosen päälle, mutta lapsi sanoo ettei halua sitä katsoa ja laittaa sen pois. Eipähän joudu koskaan tappelemaan ruutuajasta lapsen kanssa kun sitä ei kiinnosta ruudut. 

 

Ap

Harrastus johon otat lapsen mukaan. Mä käyn yksityisillä laulutunneilla ja 3-vuotias piirtää ja leikkii huoneen toisella puolella. Elämä on just niin vaikeaa kuin siitä tekee. 

Isän hommahan se on auttaa ja osallistua, kun on lasta halunnutkin. Sanasta miestä, sarvesta härkää!

Mulla ei riitä sympatiat tuollaista nössö-lusmuilija-miestä kohtaan, verenpaine vaan nousee. Onneksi en lähipiiristäni tunne yhtään tuollaista "isää".

T. Kolmen lapsen isä

Ärsyttää nämä kommentit, että kun kerran halusit lapsia niin muuta et saa haluta. Päteekö sama parisuhteeseen? Että itsepähän halusit parisuhteen, nyt et enää muita ihmisiä näe. Tai töihin? Kun nyt kerran sait sen unelmiesi työpaikan, niin tokihan sieltä et mitään vapaapäiviä tarvitse lomista puhumattakaan.

Ei äitiyden pitäisi olla mikään vankila ja täyttää elämää 100-prosenttisesti vuosien ajan ihan koko ajan. Tokihan se monille sitä olosuhteiden pakosta on muttei pitäisi. Tällaiset äidit on sankareita mutta yleensä ihan hemmetin väsyneitä sellaisia. Äitikin on ihminen ja tarvii joskus muutakin kuin vain olla äiti.

Lapsi vaistoaa sun katkeruuden ja epätoivon ja tarrautuu suhun entistä lujemmin. Lapsi lukee äitiään kuin avointa kirjaa ja vaistoaa että mietit tällaisia. Yritä ottaa rennommin. Mene omiin aikuisten juttuihisi ja ota lapsi mukaan. Pienestä asti olen omaani opettanut ja siten saanut harrastaa, matkustella ja käydä ravintoloissa syömässä yms. Muutakin kuin hiekkalaatikon reunalla istumista. 

Vierailija kirjoitti:

Harrastus johon otat lapsen mukaan. Mä käyn yksityisillä laulutunneilla ja 3-vuotias piirtää ja leikkii huoneen toisella puolella. Elämä on just niin vaikeaa kuin siitä tekee. 

En ole ap mutta ei olisi kyllä oma lapseni istunut minuuttia kauempaa huoneen toisella puolella leikkimässä. Vaan olisi minuutin päästä ollut roikkumassa lahkeessani, että kato kato äiti mitä piirsin, äiti äiti saanko minäkin laulaa, kauanko äiti meidän pitää olla vielä täällä jne. Ja aina kun käskisin palaamaan takaisin leikkiinsä niin olisi taas hetken päässä lahkeessani kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää nämä kommentit, että kun kerran halusit lapsia niin muuta et saa haluta. Päteekö sama parisuhteeseen? Että itsepähän halusit parisuhteen, nyt et enää muita ihmisiä näe. Tai töihin? Kun nyt kerran sait sen unelmiesi työpaikan, niin tokihan sieltä et mitään vapaapäiviä tarvitse lomista puhumattakaan.

Ei äitiyden pitäisi olla mikään vankila ja täyttää elämää 100-prosenttisesti vuosien ajan ihan koko ajan. Tokihan se monille sitä olosuhteiden pakosta on muttei pitäisi. Tällaiset äidit on sankareita mutta yleensä ihan hemmetin väsyneitä sellaisia. Äitikin on ihminen ja tarvii joskus muutakin kuin vain olla äiti.

Etenkin kun ap ei halunnut lasta yksin eikä hankkinut lasta yksin. Missä myötätunto sellaista äitiä kohtaan, jonka mies kyllästyi vauva-arkeen ja häipyi kuvioista?

Eikö nykyään noin yksin olevalle ole tukiperheitä? Surullista.

Suosittelen myös, että yrität saada kaverikyläilyt toimimaan. Vaikka olisivat teillä niin sekin on vaihtelua, kun lapsella on kaveri yökylässä jonka kanssa touhuta, ja kun on kaverilla niin saat omaa aikaa. Kavereiden perheiden kanssa kannattaa ihan avoimesti jutella omasta tilanteesta. Itse ainakin olisin auttanut, ja olen auttanutkin, mielelläni lapsen kaverin perhettä.

Ja muista, että aika kuluu nopeasti. Parin vuoden päästä pärjää jo pienen hetken kotona yksinkin. Tulet seuraavina kymmeninä vuosina olemaan ylpeä, että hoidit nämä muutamat perusluottamuksen vuodet näin kunnialla. Veikkaan myös, että teini-ikä tulee menemään teillä keskimääräistä paremmin läheisten välienne takia. Nyt on varmasti raskasta, mutta kiinnitin huomiota miten nätisti kuitenkin kirjoitat tilanteesta moneen muuhun verrattuna. Lapsi on onnekas, kun olet hänen äitinsä. Isän ja muiden oma menetys on, kun käyttäytyy nyt noin. Kyllä lapsi nämä asiat ymmärtää.