Lue keskustelun säännöt.
Mikä vikana kun en halua enkä jaksa tavata enää ketään ihmisiä?
11.03.2024 |
Omen joskus aikoinaan ollut ihan sosiaalinen ja menevä ihminen. Ja periaatteessa tykkään muista ihmisisistä ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Ujo en ole ollenkaan. Mutta en enää nykyään halua tavata ketään enkä viettää kenenkään kanssa aikaa. Ensin luulin, että en jaksa. Mutta vaikka miten helpoksi se tehtäisiin minulle (ystävä tulisi kotiini käymään minun valitsemana ajanhetkenä), niin silti oloni on että ei ei ei. Vaikka pidän näistä kaikista läheisistäni ja ystävistäni! Ja en siis halua tavata ketään vaikka en olisi tavannut ketään vuoteen. Masentunut en ole. Vaan ihan aktiivinen asioissa missä saan olla yksin, siis myös kodin ulkopuolella esim ulkoilen joka päivä paljon jne. Mikä minussa on nykyään vikana?
Kommentit (47)
Ihmisten kanssa pääosin on rasittavaa. Sovitte treffit kahvilan eteen klo 14. Klo 13.58 Pirjo laittaa viestin, että myöhästyy vähän, tuossa vaiheessa olet jo seisomassa kahvilan ulko-oven edessä lumituiskussa etkä voi mennä sisälle, koska Pirjo ei tiedä tarkalleen missä kohtaa kahvila on. Vihdoin Pirjo saapuu paikalle lähes 10 minuuttia myöhässä, ovelle päästyään tajuaakin, että ai hitsin pimpula, täällähän pitää olla parkkikiekko ja lähtee viipottamaan takaisin autolleen. Nyt onneksi voi mennä kahvilaan jo sisälle, tehdä tilauksen ja mennä pöytään istumaan (joo en odota). Kahvilaan palatessaan Pirjolla on puhelin korvallaan ja joku tuikitärkeä puhelu käynnissä, ja tähän höpinään käytetään vähintään 5 minuuttia. Sen jälkeen Pirjo toteaa aavistuksen närkästyneenä, että "ai sä tilasitkin jo", tiskillä alkaa armoton arvonta siitä, että minkä pullan hän valitsee ja kun vihdoin tämä kaikki säätäminen on päättynyt, niin Pirjo tulee pöytään istumaan, hörppää kahvia ja läikyttää sitä heti puserolleen. Tottakai tahra on heti saatava huuhdottua, joten Pirjo viettää seuraavat pari minuuttia wc:ssä. Vihdoin kun pääsette aloittamaan juttelun, niin Pirjo kertoo pääosin muiden (tuntemattomien) ihmisten asioista. Sen pituinen se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten kanssa pääosin on rasittavaa. Sovitte treffit kahvilan eteen klo 14. Klo 13.58 Pirjo laittaa viestin, että myöhästyy vähän, tuossa vaiheessa olet jo seisomassa kahvilan ulko-oven edessä lumituiskussa etkä voi mennä sisälle, koska Pirjo ei tiedä tarkalleen missä kohtaa kahvila on. Vihdoin Pirjo saapuu paikalle lähes 10 minuuttia myöhässä, ovelle päästyään tajuaakin, että ai hitsin pimpula, täällähän pitää olla parkkikiekko ja lähtee viipottamaan takaisin autolleen. Nyt onneksi voi mennä kahvilaan jo sisälle, tehdä tilauksen ja mennä pöytään istumaan (joo en odota). Kahvilaan palatessaan Pirjolla on puhelin korvallaan ja joku tuikitärkeä puhelu käynnissä, ja tähän höpinään käytetään vähintään 5 minuuttia. Sen jälkeen Pirjo toteaa aavistuksen närkästyneenä, että "ai sä tilasitkin jo", tiskillä alkaa armoton arvonta siitä, että minkä pullan hän valitsee ja kun vihdoin tämä kaikki säätäminen on päättynyt, niin
Kuulostaa kamalalta. Onneksi oma lähipiirini on muut huomioon ottavaa väkeä, joiden kanssa vuorovaikutus on ihan tasapuolista. Eli minun syyt ei johdu niiden muiden ärsyttävistä piirteistä, kun ei ne muut ole ärsyttäviä. Olen varmaan itse vain jotenkin täysin ja lopullisen uupunut kaikkeen mahdolliseen vuorovaikutukseen, myös hyvään sellaiseen. Ap
Minulla on siis mies ja kaksi lasta. Eli en ole yksin ja yksinäinen. Miehenikään seuraa en oikein millään jaksaisi, vaikka siis ei hänen vika ole se. Ap
Mä olen tällä hetkellä myös väsähtynyt / kettuuntunut tiettyihin sosiaalisen elämän krumeluureihin muutamassakin verkostossa. Tapaamisten sopiminen on työlästä, ennen h-hetkeä tunnelmaa nostatetaan voimallsesti, osa alkaa empiä juuri ennen tai tulee viime hetken esteitä (todellisia ja henkisiä, hemmetin ärsyttävää järjestäjän näkökulmasta), sitten tapaamisessa pitäisi kuvata, julkaista ja hehkuttaa. Ja toisaalta osa ei kiitä suoraan järjestäjää, ja järjestämisvaiheessa osa passivoituu. Yhden porukan tapaamista on siirretty jo kahteen kertaan toivossa, että passivoituneet saataisiin mukaan. No ei saada. Ja kolmannessa porukassa näkyy ihmisten erilainen palkkataso, mikä on muuttanut paljon ko verkoston alkuperäistä kokoontumisajatusta.
Se mihin tässä olen erityisesti väsynyt on säädön määrä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten kanssa pääosin on rasittavaa. Sovitte treffit kahvilan eteen klo 14. Klo 13.58 Pirjo laittaa viestin, että myöhästyy vähän, tuossa vaiheessa olet jo seisomassa kahvilan ulko-oven edessä lumituiskussa etkä voi mennä sisälle, koska Pirjo ei tiedä tarkalleen missä kohtaa kahvila on. Vihdoin Pirjo saapuu paikalle lähes 10 minuuttia myöhässä, ovelle päästyään tajuaakin, että ai hitsin pimpula, täällähän pitää olla parkkikiekko ja lähtee viipottamaan takaisin autolleen. Nyt onneksi voi mennä kahvilaan jo sisälle, tehdä tilauksen ja mennä pöytään istumaan (joo en odota). Kahvilaan palatessaan Pirjolla on puhelin korvallaan ja joku tuikitärkeä puhelu käynnissä, ja tähän höpinään käytetään vähintään 5 minuuttia. Sen jälkeen Pirjo toteaa aavistuksen närkästyneenä, että "ai sä tilasitkin jo", tiskillä alkaa armoton arvonta siitä, että minkä pullan hän valitsee ja kun vihdo
Kuulostaa kamalalta. Onneksi oma lähipiirini on muut huomioon ottavaa väkeä, joiden kanssa vuorovaikutus on ihan tasapuolista. Eli minun syyt ei johdu niiden muiden ärsyttävistä piirteistä, kun ei ne muut ole ärsyttäviä. Olen varmaan itse vain jotenkin täysin ja lopullisen uupunut kaikkeen mahdolliseen vuorovaikutukseen, myös hyvään sellaiseen. Ap
Tuo olikin aika kärjistetty esimerkki. Mutta pointti oli se, että ihmisten kanssa on AINA jotain ylimääräistä säätöä ja minä en kärsimättömänä ihmisenä jaksa sellaista yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin minun kynästä. Alkoi mulla noin 43-vuotiaana ja jatkunut jo muutaman vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen myös kyllästynyt ihmisiin ja sosiaaliseen elämään. En enää käytä edes somea. Koen valtaosan ihmisistä vain ahdistusta aiheuttavaksi tekijäksi enkä voisi olla tyytyväisempi siihen, että asun pienellä paikkakunnalla, jossa voin vetäytyä metsäpoluille rauhoittumaan. Hetkellinen asuminen isommassa kaupungissa oli tehdä minusta alkoholistin, nyt olen taas täysraitis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole mitään vikaa. Ihmisistä n. 99% on ihan percstä. Yritäpä löytää se 1% heinäsuovasta. Ajan haaskausta.
Totta joka sana!
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös kyllästynyt ihmisiin ja sosiaaliseen elämään. En enää käytä edes somea. Koen valtaosan ihmisistä vain ahdistusta aiheuttavaksi tekijäksi enkä voisi olla tyytyväisempi siihen, että asun pienellä paikkakunnalla, jossa voin vetäytyä metsäpoluille rauhoittumaan. Hetkellinen asuminen isommassa kaupungissa oli tehdä minusta alkoholistin, nyt olen taas täysraitis.
Täällähän sinä olet somessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole mitään vikaa. Ihmisistä n. 99% on ihan percstä. Yritäpä löytää se 1% heinäsuovasta. Ajan haaskausta.
Ja sitten sitä seuraa tehdään, koska se ei voi valita omaa seuraansa moniin vuosiin.
Keskustelufoorumit ei ole sama asia kuin some. Toki täällä vuorovaikutetaan mutta paikan luonne on erilainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan sinulla ollut näitä "hyväätarkoittavia" ihmisiä ympärilläsi, jotka tietävät, millainen olet, miten sinun kuuluisi elää ja olla? Jos et haluakaan enää "kuulua piireihin", on suuri ihmetyksen aihe?
Muutokset herättävät joissakin ihmisissä ahdistusta, kun kaikki ei jatkukaan kuten aina ennen, siis kuten kolmekymmentä - neljäkymmentä vuotta on tehty ja eletty. Besserwisserit tietävät ja osaavat aina toisten asiat paremmin kuin omansa, ja ovat kovasti neuvomassa ja jopa torumassa, noin suuresti kärjistäen. Siitä voi tulla tunne, että sinussa itsessäsi olisi jotain vikaa.
Luulen, että olet löytämässä itsesi ja ihan oman tapasi elää. Se voi jossain vaiheessa vaatia muutoksia tai sitten jatkat vain nykyisellään ja kerrot yhä uudelleen ja uudelleen elämääsi järjestelemään pyrkiville, mitä ihan oikeasti tahdot.
Eli lähdet kulkemaan omaa polkuasi. Löydät mahdollisesti uusia harrastuksia ja itseäsi oikeasti ilahduttavia asioita. Jotkut alkavat myös maalata tai kirjoittaa tai harrastaa jotain itselleen mieluisinta yhä enemmän ja vaikka julkaisevat opuksen aiheesta tms.
Ihminenhän kehittyy ja muuttuu koko ajan, näköalat laajenevat, tärkeysjärjestykset ja kiinnostuksenkohteet muuttuvat ja halu tehdä elämästään ihan omannäköinen, kasvaa. Jotkut palaavat juurilleen, toiset siirtyvät siihen ammattiin, johon olisivat aina halunneet jne. Juuri tätä "rikas elämä" (ei siis puhuta rahasta), kehitys, kasvu ja omaksi itsekseen tuleminen tarkoittavat.
Ap:n kertomus viittaa joko alkavaan masennukseen tai muistisairauteen. Molemmat alkaa juuri noin, että ei enää oikein haluaisi tai jaksaisi tavata muita, vaikka heidän seurassaan periaatteessa viihtyykin hyvin. Muistisairaudet ja masennus molemmat alkaa vähän salakavalasti, eikä henkilö itse ymmärrä asian tilaa. On myös yleistä, että jossain kohtaa oma työ alkaa tuntua merkityksettömältä ja omaa panostaan alkaa mielessään vähättelemään. Se kuuluu kuvaan, että haluaa pikkuhiljaa ikään kuin erkaantua muista.
Ei sun tarvii tavata muita ihmisiä, jos et halua. Voit jättäytyä ulkokehälle halutessasi.
Hyvin yksinkertaista: olet introvertti.
sanoit että sinulla on perhe. Eli sosiaalinen tarpeesi täyttyy heidän kanssaan. Ehkä et saa tsrpeeksi yksinoloa ja akkujen lataamista. Olen myöskin introvertti ja ihmissuhteet ovat hankalia, kun en haluaisi kovin tiiviisti pitää yhteyttä. Jos minulla olisi mies ja lapsia niin en jaksaisi heidän lisäkseen yhtä hyvin pitää yllä muita ihmissuhteita.
Et ehkä ole masentunut, mutta väsynyt kyllä. Perhe-elämäsi kuormittaa sosiaalisesti.
Minulla on perheenjäsenenä kaksi adhd-tapausta, ja tämä yhdistettynä vaativaan asiantuntijatyöhön (työpaikan sosiaaliset haasteet lisäksi) aiheutti muutama vuosi sitten sen, etten jaksanut tavata ketään.
Sitten tajusin, ettei tilanne voi jatkua näin: olen tarpeeksi elämää nähnyt, että tiedän ihmisen lopulta tarvitsevan myös ystäviä. Eikä kukaan voi ylläpitää läheisiä välejä ystäviin, jos ei koskaan tapaa heitä. Lähipiiriini kuuluu kaksi vanhusta, jotka leskeksi jäätyään olivat vaarassa dementoitua ennen aikojaan, sillä he olivat niin paljon yksin ja masentuivat siitä yksinäisyydestä. Vielä surullisempia ovat äidit, jotka roikkuvat aikuisissa lapsissaan. Heitä on paljon enemmän kuin moni nainen suostuu tunnustamaan.
Kuten puutarhanhoito, kuntoilu, lukeminen jne vaatii tekoja - vaivannäköä ja sinnikkyyttä - vaatii myös sosiaalinen elämä ponnisteluita. Olen vahvasti eri mieltä siitä, että aikuisena olisi jotenkin muka oikeutettu ihmissuhteisiin, jotka eivät aiheuta mitään hankausta. Toisen kohtaaminen vaatii keskittymistä ja omistautumista.
Nykyään ajattelen, että ystävyyssuhteet on arvokkainta mitä vanhenevalla naisella on. Koen samaa lämpöä ja yhteenkuuluvuutta ystävieni kanssa, kuin lapsena.
Miksi olisi jotain "vikana"? Itse olen elänyt ilman ihmisten tapaamisia muuten kuin duunissa jo 20 vuotta ja olen tyytyväinen. Ei siinä mitään vikaa ole. Ja monet ennen ekstrovertimmätkin näyttävät iän myötä muuttuvan introvertimpaan suuntaan, ei siinä mitään ongelmaa ole, tai mitään mitä pitäisi yrittää muuttaa.
Olen samanlainen. Ei vaan jaksa enää.