OIen itse duunari joka tienaa 40 000e vuodessa ja kannatan nykyistä hallitusta.
Syynä tähän on se että maksan aivan liikaa veroja(tai esim jätemaksuja yms), haluan että minun verotusta kevennetään. Palkastani menee iso osa asumiseen ja autoon jolla kuljen työmatkani. Miksi yhteiskunta ei tue minua millään tapaa? Minun rahat kyllä kelpaa yhteiskunnalle mutta miksi en saa mitään rahallista tukea valtiolta kun elinkustannukset sekä verotus on vain kiristynyt? Toivon että valtion menoja leikataan vielä reilulla kädellä jotta se verotus kevenisi reilusti, voitaisi myös vähentää virkamiesten määrää, ylen rahoitusta voidaan leikata, kulttuuria ei pitäisi tukea eurollakaan, kehitysapu minimiin... jne
Pidän ilmastonmuutosta vain tekosyynä verottaa kansalaisia enemmän, miksi päättäjät ei tajua sitä että kaikilla ei ole varaa sähköautoon eikä niihin aurinkopaneleihin talon katolle?
Kuulun itse myös ytk:hon koska ammattiliittoon kuuluminen on kallista ja ammattiliitot tuntuu ajavan vain hyväpalkkaisten ihmisten asioita, antaahan ammattiliitot heille myös paremmat palkankorotukset kuin duunareille.
Nykyinen hallitus joutui vaikeaan tilanteeseen koska suomen talous on tuhottu, nykyinen hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä mutta toivotaan että muutaman vuoden päästä suomen talous on paremmassa tilanteessa.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistäs lähtien oikeistopuolueet on pitäneet työntekijöiden puolta? Kun puhutaan siitä että työnteon tulee olla kannattavaa niin se tarkoittaa sitä että kaikki menot leikataan minimiin, niin kotitaloudessa kuin valtiontaloudessa. Silloin työ on kannattavaa kun kulut on minimissä.
Sinä eikä me muutkaan duunarit tulla saamaan mitään veronkevennyksiä eikä parempia palkkoja vaan elintason lasku on nyt kaikilla edessä.
Toinen vaihtoehto on pyrkiä kuusinumeroisiin pääomatuloihin joiden verotusta nyt pyritään keventämään lisää.
Elintaso laskee koska nyt korjaamme edellisen hallituksen virheitä, ei elintason lasku johdu Orpon hallituksesta. Sdp,vas ja vihr on puolueet jotka tuhoaa suomen, kyseiset puolueet on täysin irtaantuneet todellisuudesta eikä niitä pitäisi IKINÄ päästää hallitukseen. Mitään hyvää nuo p
Oikeastiko luulet, että hyvinvointi on porvaripuolueiden rakentamaa?
Kekkosen aikana luotiin perustason hyvinvointijärjestelmä. Hän ei päästänyt kokoomusta hallitukseen.
Ja mä toivon, ettet sairastu vakavasti (mutta et kuolettavasti) etkä vanhene, tulee muuten sulle itku silmään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä, minä, minä ja muista ei väliä. Ilmastonmuutoksesta olet siis persujen Hakkaraisen linjoilla, ei ole mitään muutoksia "taivaan Isä säätelee ilmat" ja piste.
Ilmastonmuutos on vain tekosyy rahastaa kansalaisia. Tajuatko sinä kuinka paljon autoilua ja sähköä verotetaan ilmastonmuutoksen takia?
Ap
Tämä hallitus nosti työmatka-ajojen omavastuuosuutta, että Luuletko tosiaan, että tämä hallitus halpuuttaa kaiken?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarina v*tuttaa kovat verot. Miksei ylitöistä vois olla pienempi veroprosentti? Vaikka 10% veroa ylitöistä niin ihmiset tekis mieluusti enemmän töitä ja tuottavuus nousis. Nyt en tee ylitöitä koska sitten pitää nostaa veroprosenttia.
Tuossa se on ongelman ydin juuro onkin. Hyvätuloisilta ei voida leikata koska he eivät saa tulonsiirtoja. Hyvätulosta voidaan vain verottaa entistä kovemmin, mutta jos näin tehdään hyvätuloinen ei enää tee mitään ylimäätäistä työtä ja sitten verotulot laskee.
Jo valmiiksi menestyville yrityksille maksetaan innovaatiotukia. Tutkimus selvitti, että yritykset eivät tarvitsisi niitä, mutta hyvä veli lappaa rikkaiden taskuun. Sama maataloudessa: Miljoonavoittoja tahkoaville tiloille maksetaan älyttömät tuet. Miksi? Miksi Suomessa lapetaan rahaa rikkaiden taskuun ja jätetään köyhät pienyrittäjät ilman? Miksi tuota rahaa ei suunnata köyhille, vanhuksille ym? Vanhustenhoito Suomessa rikkoo ihmisoikeuksia, niin surkea on taso säästöjen takia.
Sinua ei haittaa elinkustannusten nousu ja Suomen talouden ajautuminen lamaan? Ok sitten.
Uhriutuminen taas huipussaan ap:llä. Ei yhteiskunta voi tukea keski- ja hyvätuloisia kum heidän tulisi tulla toimeen omillaan. Rahat loppuu, sillä Suomessa on ELÄKEpommi päällä. 1 700 000 eläkeläistä, joiden eläkkeet ja terveydenhuolto maksettavana. Lisäksi opiskelijat, työttömät, muut jotka saavat sos.tukia. Lisäksi 4.5 miljardia euroa joka vuosi suoria yritystukia menestyville firmoille kuten UPM. Lisäksi kallis viherhöpötys. Ja Fortuminkin sekoilut maksoivat moljarditolkulla - veronmaksajille. Päättäjät ovat hassanneet rahat ja talouskasvu ollut 0.00% jo kuusitoista (16) vuotta. Tämä hallitus jatkaa samalla linjalla. Voi voi, toivottavasti nuoret lähtevät muualle täältä ankeudesta.
Viimeinen sammuttakoon valot. Ei mikään suuri menetys maailmankaikkeuden näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen asiantuntijatehtävissä, vuositulot 75.000 ja en kannata nykyhallitusta.
Jos pitää säästää, säästötoimenpiteet eivät voi kohdistua vain heikompiosaisiin. Veroja ei voida tässä taloustilanteessa keventää. Työvoimapolitiikka ei voi olla pelkkää sanelua.
Asiantuntijatehtävissä, palkka n. 70 k € ja kannatan hallitusohjelman kirjauksia, en hallitusta itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen asiantuntijatehtävissä, vuositulot 75.000 ja en kannata nykyhallitusta.
Jos pitää säästää, säästötoimenpiteet eivät voi kohdistua vain heikompiosaisiin. Veroja ei voida tässä taloustilanteessa keventää. Työvoimapolitiikka ei voi olla pelkkää sanelua.
Suomen ongelma ei tosiaan ole liian pienet verot,syyt löytyy aivan muualta,kyllä Suomi osaa verottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tienaan n. 55k vuodessa duunarina ja ihan surkeita uudistuksia tulossa. Oma tilanteeni on ollut huono joskus ja myös omien lasten tilanne huolettaa. Ei tämä ole hyvinvointivaltio enää.
Sinulla on hyvä palkka, et taida asua yksin ja sinä saat yhteiskunnalta tukia koska sinulla on lapsia. Minä asun yksin enkä saa mitään tukia yhteiskunnalta.
Ap
Sinä et tarvitse mitään tukia yhteiskunnalta. Eikö se ole juuri tavoitteena?
(Paitsi että sinulla on ja on ollut käytössäsi jonkinlainen terveydenhuolto, tieverkko, liikuntamahdollisuuksia, koulutusta jne jne jne...)
Ne eivät ole tukia vaan ne kustannetaan verovaroin kaikille, myös köyhille. Verot kerätään pääosin parempituloisilta, koska köyhillä ei ole mistä verottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaimon kanssa olemme duunareita ja meillä on kolme lasta. Itse kuulun liittoon (Akava), mutta vaimo ei. Itse tienaan 100.000€ vuodessa ja vaimo 120.000€. Minä kannatan hallitusta, hän ei. Toivon hartaasti, että veroja alennetaan ja kuluja leikataan. Minulle sopii hyvin, että lapsilisät otetaan hyvätuloisilta pois muiden tukien leikkausten ohessa ja verotus tippuisi 5-10%.
Mihin sinä tarvitse verojen alentamista, etkö saa ruokaa ja lääkkeitä, eikö ole varaa käydä töissä tai maksaa asumisen kuluja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tienaan n. 55k vuodessa duunarina ja ihan surkeita uudistuksia tulossa. Oma tilanteeni on ollut huono joskus ja myös omien lasten tilanne huolettaa. Ei tämä ole hyvinvointivaltio enää.
Sinulla on hyvä palkka, et taida asua yksin ja sinä saat yhteiskunnalta tukia koska sinulla on lapsia. Minä asun yksin enkä saa mitään tukia yhteiskunnalta.
Ap
No nyt saat mm. vähemmän korvausta työmatkoista ja saat maksaa ennemmän kiinteistöveroa.
Ja lisäksi heikennykset vielä työehtoihin ja oikeuksiin, siinä vielä omat juttunsa.Jotain on pakko tehdä koska suomen talous on surkeassa tilanteessa. Mistä sinä itse leikkaisit? Työmatkavähennykset ja asuntolainan korkovähennykset ei liity mitenkään nykyhallitukseen.
Oot kyllä oksettava. Ei ole mitään ympäristöhömppää vaan todellista totta johon aika puuttua. Mun korkeasti koulutettu puoliso vastustaa Kokoomusta. Ei koskaan valita veroista. En yhtään ihmettele että asut yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarina v*tuttaa kovat verot. Miksei ylitöistä vois olla pienempi veroprosentti? Vaikka 10% veroa ylitöistä niin ihmiset tekis mieluusti enemmän töitä ja tuottavuus nousis. Nyt en tee ylitöitä koska sitten pitää nostaa veroprosenttia.
Tuossa se on ongelman ydin juuro onkin. Hyvätuloisilta ei voida leikata koska he eivät saa tulonsiirtoja. Hyvätulosta voidaan vain verottaa entistä kovemmin, mutta jos näin tehdään hyvätuloinen ei enää tee mitään ylimäätäistä työtä ja sitten verotulot laskee.
Eikös yritystuet ole tulonsiirtoja? Valtio niitä ainakin jakelee, joten sieltä voi hyvin leikata.
Tienaan duunarina 22 000 euroa vuodessa (kokoaikatyö). Sulla on paljon parempi palkka. Ei ihme, ettet ymmärrä pienituloisten ahdinkoa.
"toivotaan että muutaman vuoden päästä suomen talous on paremmassa tilanteessa".
Herää nyt, pahvi, viimein. Nykyinen hallitus ottaa uutta velkaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Miten ihmeessä se tilanne voisi olla parempi muutaman vuoden päästä? Konkurssiaalto ja satatuhatta uutta työtöntä muutamassa kuukaudessa. Mihin nämä ihmiset työllistyy? Valoja päälle nyt!
Kyseessä on vain ja ainoastaan kansan ostokyvyn romahduttaminen, köyhälistön kurjistaminen ja hyväpalkkaisten suosiminen. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. En ymmärrä yrittäjien typeryyttä kannattaa köyhiltä leikkaamista. Suurin osa on yksinyrittäviä ja näillä päätöksillä heiltä loppuu maksavat asiakkaat. Suuryritykset tätä showta pyörittää.
Vierailija kirjoitti:
Eikös yritystuet ole tulonsiirtoja? Valtio niitä ainakin jakelee, joten sieltä voi hyvin leikata.
Yritystuet olivat Marinin hallitukselle kaikista pyhin. Niille ei ilmeisesti vain voi mitään, niin kuin ei pakkoruotsillekaan.
Tätä mä en tajua. Veroja on hyvä laskea, toimintoja tehostaa, turhasta leikata.
Mutta miksi se leikkaaminen on pakko suunnata kaikkein heikoimpiin aina vaikka vaihtoehtoja on?
Sitä en tajua. Se ei ole mitään muuta kuin ilkeyttä, kuspäisyyttä ja sadanallista lyhytnäköisyyttä.
Listaamattomien yritysten osingot vois verottaa täysmääräisesti. En ymmärrä, miksi niin ei tehdä. Ei sillä oo mitään vaikutusta sen yrittäjän elämään jos niistäkin verot maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Tätä mä en tajua. Veroja on hyvä laskea, toimintoja tehostaa, turhasta leikata.
Mutta miksi se leikkaaminen on pakko suunnata kaikkein heikoimpiin aina vaikka vaihtoehtoja on?
Sitä en tajua. Se ei ole mitään muuta kuin ilkeyttä, kuspäisyyttä ja sadanallista lyhytnäköisyyttä.
Kun köyhiltä leikataan, ei pelkästään säästetä tukirahoja. Silloin myös kannustetaan köyhiä töihin, jolloin syntyy verotuloja. Valtio siis hyötyy kahta kautta.
Hommat voi hoitaa kahdella tavalla:
Yhteiskuntaa rakentamalla tasavertaisesti
tai
Yhteiskuntaa tuhoamalla kahmimalla itselle mahdollisimman paljon rahaa ja valtaa.
Nyt tehdään kakkosta (!). Leikkauksilla tulee olemaan kauaskantoisia negatiivisia vaikutuksia. Ne tulevat myös lisäämään valtion kustannuksia jolloin jatkossa on vieläkin haastavampaa korjata tilannetta ja taas joudutaan ottamaan velkaa.
Mutta suuryrityksiä tällaiset asiat ei kiinnosta.