Voiko epävakaa persoonallisuus-diagnoosilla olla hyvä äiti?

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 17:29"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 17:16"]

Ihmettelen suuresti, miten äidin yleensäkin saisi millään muotoa ymmärtämään, että hän ei ole koskaan ollut henkisesti terve. Miten äiti yleensäkin olisi millään muotoa havannoiva omaan käytökseensä, miten se tehdään että hän tekisi asialla jotain? Meidän perheessä olisi ties kuinka monta diagnisointia vailla oleva äiti, mutta kun tätä on aina jatkunut ja isä on sokea, samoin nuorempi sisarus - äidin manipuloimia ja mä yksin olen aina nähnyt. Paljon olen elämäni aikana selvittänyt asioita, ymmärrän mitä tapahtuu ja haluaisin katkaista tämän sekä auttaa. Miten? t. keski-ikäinen

[/quote]

Totu siihen, että suurin osa ihmisistä on sivistymättömiä, kyvyttömiä havannoimaan ja ylipäätään vaan niin vähä-älyisiä, että sitä pohtii kuka niiden kengännauhat sitoo. Saat vain itse hullun diagnoosin tuollaisilta pahvipäiltä, eli älä näe vaivaa. Kaikkia taisteluja ei tarvitse taistella. Hajotat vain itsesi. Voin sanoa tämän ihan omasta kokemuksesta.

[/quote]

Kaikkia taisteluita ei tarvitse taistella, kolahtaa. Kun mikään ei auttanut, järjellä ja hyvällä. Sitä samaa paskaa puolta en kokeillut, enkä siihen lähde. Itseni hajotin vuosia sitten, keräsin tiedon kautta itsetuntoni ja tässä ollaan vielä. Hullun diagnoosi kaiketi lähentelee sitä, mitä äiti tehnyt koko elämänsä, diganooseja jaellut lasten selän takana, kun aikuinen lapsi reagoi -ei mennen mukaan- äidin pipitouhuihin. Ongelmaa lisää se, että tuo nuorempi meistä käyttäytyy kuin äiti, huolissani olen. Pitääkö olla vai ei? Ja mitä pitäis tehdä?

Minun äitini on se näennäisesti hyvä äiti. Todellisuus on täynnä itsemurhayrityksiä, suuttumista, omituisia rangaistuksia ym. Ulkoisesti kaikki on ollut kunnossa mutta minusta pärjääväkin epävakaa saattaa todellisuudessa olla hirviö.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 17:46"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 17:29"]

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 17:16"]

Ihmettelen suuresti, miten äidin yleensäkin saisi millään muotoa ymmärtämään, että hän ei ole koskaan ollut henkisesti terve. Miten äiti yleensäkin olisi millään muotoa havannoiva omaan käytökseensä, miten se tehdään että hän tekisi asialla jotain? Meidän perheessä olisi ties kuinka monta diagnisointia vailla oleva äiti, mutta kun tätä on aina jatkunut ja isä on sokea, samoin nuorempi sisarus - äidin manipuloimia ja mä yksin olen aina nähnyt. Paljon olen elämäni aikana selvittänyt asioita, ymmärrän mitä tapahtuu ja haluaisin katkaista tämän sekä auttaa. Miten? t. keski-ikäinen

[/quote]

Totu siihen, että suurin osa ihmisistä on sivistymättömiä, kyvyttömiä havannoimaan ja ylipäätään vaan niin vähä-älyisiä, että sitä pohtii kuka niiden kengännauhat sitoo. Saat vain itse hullun diagnoosin tuollaisilta pahvipäiltä, eli älä näe vaivaa. Kaikkia taisteluja ei tarvitse taistella. Hajotat vain itsesi. Voin sanoa tämän ihan omasta kokemuksesta.

[/quote]

Kaikkia taisteluita ei tarvitse taistella, kolahtaa. Kun mikään ei auttanut, järjellä ja hyvällä. Sitä samaa paskaa puolta en kokeillut, enkä siihen lähde. Itseni hajotin vuosia sitten, keräsin tiedon kautta itsetuntoni ja tässä ollaan vielä. Hullun diagnoosi kaiketi lähentelee sitä, mitä äiti tehnyt koko elämänsä, diganooseja jaellut lasten selän takana, kun aikuinen lapsi reagoi -ei mennen mukaan- äidin pipitouhuihin. Ongelmaa lisää se, että tuo nuorempi meistä käyttäytyy kuin äiti, huolissani olen. Pitääkö olla vai ei? Ja mitä pitäis tehdä?

[/quote]

Joku ongelma, en tajua, itse kärsinyt, perhe kärsii, olen huolissani enkä halstraa tilannetta, apua kyselen ja se oli siis väärin?

Täällä on epävakaa äiti, alapeukuttaja. Ohita se.

hei vaan, minulla on epävakaa, mutta myös diabetes ja ulkona liikkumis fobia, en uskalla olla yksin missään tilanteessa, minulla on myös masennus, itsetuhoa ei ole, minä en ole käynyt töissä 10 vuoteen ja minulla on 9 v tytär ja nyt odotan toista.. upea mies rinnalla vaikka olen riidanhaluinen ja töykeä.. silti olen lapseni mielestä paras äiti, joten voi olla hyviäkin äitejä...

Lähtökohdat äitiydelle ovat kyllä epävakaalla huonot. Mitä pahemmin oireileva yksilö, sitä huonommat. Hyvän terapian turvin parantuneilla on puolestaan ihan hyvät lähtökohdat, varsinkin jos tukea on edelleen tarvittaessa saatavilla. Itsekin olen epävakaa, enkä aio ikinä hankkia lapsia.

Voi. Mulla diagnosoitu tuo jo teininä, ja yhä diagnoosina 35-vuotiaana. Parisuhteet menee vähän niin ja näin, mutta saman  miehen kanssa ollut 12 vuotta.
Lapsia kaksi, joille olen hyvä äiti, voin myöntää käsi sydämellä. En koskaan lapsille huuda, olen hellä ja rakastava.

Mutta siksi etten uupuisi, lapset menivät päivähoitoon jo 1,5v iässä molemmat. Näin mulle jää omaa aikaa, ja jaksan olla iltaisin täysillä hyvä äiti. Uupuisin jos holhoaisin kahta 24/7.

Sairauslomia mulla on uupumien takia muutamia, koska henkinen kuorma kasvaa helposti. Muuten pärjään ihan hyvin, eikä monikaan koko diagnoosista tietäisi. Mitään päihteitä en käytä.

Myös veljellä sama ja todella hyvä isä on. Tunnollinen ja kunnollinen. Vain sisäinen "tuska" ajoittain muistuttaa diagnoosista, ja saa terapiajaksoja. Ei myöskään käytä päihteitä, eikä ole koskaan ollut väkivaltainen. Enempi sisäänpäin kääntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Kuten juuri sanoit, epävakaan trauma voi aktivoitua milloin tahansa ihan siitä riippumatta, mitkä lapsen tarpeet ovat juuri silloin. Tästä seuraa lapsen vakavaa kaltoin kohtelua, jolloin lapsi saa puolestaan trauman, ja sukupolvien ketju jatkuu. Aaaaaaargh vaan itsellesi! Epävakaa ei osaa puhua itselleen järkeä eikä vastaanota järjen puhumista. Siinä on pieni lapsi hätää kärsimässä vieressä.

 

 

niin kuin epävakaa jotenkin valitsisi olla itsensä lumoissa? Jos sulta katkeaisi käsi ja tuntisit aivan järjestöntä tuskaa, niin kirjoittaisitko siitä että "olin niin tunteideni lumoissa että ambulanssimiehet joutuivat kantamaan minut ambulanssiin". Ottaa vaan niin päähän tämä tyyli kirjoittaa asioista ja demonisoida epävakaita, jotka muutenkin ovat vetäneet riittävän lyhyen tikun tässä elämän arpapelissä.

Pienelle lapselle äiti, joka uhkuu vihaa ja halveksuntaa on todellinen demoni. On tarpeen demonisoida, jotta yksikään lapsi ei joudu elämään epävakaan äidin luomassa helvetissä.

Tuttu nainen on epävakaan persoonallisuushäiriön sijaisäiti. On kai adobtoimassa kokonaan itselleen.😂

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintähän on että äiti itse ymmärtää ja tunnistaa kärsivänsä epävakaasta persoonallisuudesta ja toimii sen mukaisesti, ettei siitä ole lapsille haittaa. Persoonallisuus voi myös muuttua esim. elämäntilanteen muututtua tai terapian/hoidon seurauksena. Ei se ole mikään mt-leima vaan kertoo lähinnä siitä minkätyyppinen olet persoonallisuudeltasi.

Tämäpä olisi ollut mukava tietää,kun neuvolan akka kirjoitti törkeitä kunnianloukkauksia potilaspapereihin "vakavasti mielisairas" ja muuta sellaista mitä en tänne voi laittaa. Lastensuojelu on terveydenhuollon törkykirjausten takia ollut niskassa noin 20 vuotta ja piina saatiin loppumaan vasta kun otin juristin ja traumaterapeutin asiaan mukaan. Koko kolmevuotinen traumaterapia jonka olisin tarvinnut vakavista väkivalta traumoista ym selvitäkseni,kului sosiaaliämmien kanssa palaveeraamiseen ja heidän tuottamansa tuskan ja ongelmien käsittelyyn. Lisäksi tuo lume-dg minulle laitettiin iässä, jolloin sitä ei edes saisi lain mukaan laittaa-teini-ikäisellä ei voida todeta mitään pysyvää persoonallisuushiriötötä vasta kehittymässä olevan psyyken sekä elämäntilanteidenm muuttuvuuden johdosta. 

Ite oon läheiseltä saanut kuulla olevani epävakaa, ja tuntuu aivan hirveälle, kun mietin elämääni ja käytöstäni ja tajuan, että todellakin on epävakaista käytöstä ollut. Ja minulla on lapsia. 

Miten en ole aiemmin tajunnut käyttäytyväni epänormaalisti ja epävakaasti? 

Se tietoisuus on musertavaa. On hirveää tajuta olevansa hirveä ihminen.

Lapsen kannalta on melko sama, valitseeko huoltaja olevansa "itsensä lumoissa" vai ajautuuko hän tiloihin ihan alitajuntansa ja traumojensa ohjaamana. Tulos on lapsen kannalta sama. Rajatila itse tietenkin pitää tärkeänä sitä, että hän ei ole tahallaan paha. Voi se lapsellekin sitten aikuisena olla tärkeä elementti koko toksisen lapsuuden sopassa.

Kirjoitat, että lapset osa annettu isälle. Lapsuus ja hoivatyö ei ole siis mennyt hyvin. Se on joiltain pieniltä osin voinut mennä hyvinkin, mutta kokonaiskuva on epäonnistuminen.  Tutustu kirjaan "understandin bordeline mother". Rakkautta rajatilan kohdalla on sekin, että antaa muiden hoitaa lapsiaan. Sellaisten, jotka eivät ole sisäisen turbulenssinsa armoilla. Toki rajatilakin voi ottaa vastuuta itsestään ja työskennellä itseään terveemmäksi. Se vaatii pitkäaikaista ja intensiivistä terapiaa. 

(Ja toki tasoja on tässäkin sairaudessa ja tässä kirjoitan niistä hankalammista muodoista. Huostaanotot tms. kertovat  kuitenkin jo vähintään keskivaikeasta persoonallisuushäiriöstä.)

Rajatila, syvä sellainen, on itse jäävi kommentoimaan omaa vanhemmuustyötään. Vinoutuneen ja vahingollisen narsismin elementti on mukana kaikissa cluster-B:n diagnooseissa, eli myös epävakaassa. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että ihminen ei halua nähdä itsessään huonoja puolia, vaan projisoi ne aina ulkopuolelle. Räjähdykset ja fyysinen kuritus ovat nekin aina jonkun muun aiheuttamia.

Rajatilan minuus pyörii itsensä ympärillä ja heijastuu myös vuorovaikutussuhteisiin. He eivät näe ihmistä erillisenä yksilönä, vaan muuta ovat heijastuspintoja omille traumoille. Pieni lapsi voi esimerkiksi yhtäkkiä edustaa rajatilan sisäisyydessä hänen omaa (usein rajatilaista) hirviöäitiään, joka lyttäsi ja hakkasi. Sitten tuo pieni lapsi saa tuta, vaikka on vain ollut oma hankala pikkuihimisensä ominen pienen lapsen juttuineen. 

Itse olen entinen epävakaa diagnosoitu, sittemmin CPTSD diagnoosilla on korvattu diagnoosini muutaman vuoden hoitojakson päätteeksi minä aikana ei lääkäri kyennyt näkemään epävakaan piirteitä eikä niitä kartoituksissa ilmennyt. Traumahoidon myötä palasin yhteiskunnan mukana olevaksi, epävakaahoidon myötä en. Olisin varmaan ihan ok äiti, mitä nyt toisinaan vaivun dissosiaatioon ja olen alivireä ja toisinaan ylivireä. Koen kuitenkin äitiyden raskaaksi ajatukseksi ja tyydyn koira-äitiyteen

Demonisointi on siksi paikallaan, että ensisijaisesti suojellaan kehittyvää pientä lasta. Rajatila-aikuinen on toki monesti itse syytön vaikeisiin taustoihinsa. Hän on silti aikuisena vastuussa omasta itsestään ja lapsistaan. Hänellä on todella vaikea tehtävä "astua aikuisemmaksi kuin itse todellisuudessa on". Nämä menevät erittäin usein siis puihin. Aikuistuttaan osalla lapsilla on sama rajatila ja osa menee terapiaan hoivatakseen itseään. He tekevät sen terapiatyön, jonka heidän äitinsä mahdollisesti väisti omalla kohdallaan. Epäreilua, kyllä, mutta välttämätönsä. 

Toissijaista miettiä mitä aikuiset haluaa ja miten aikuiset voisivat olla hyviä vanhempia.

Nyt on kyse uudesta ihmisestä joka ei ole itse pyytänyt syntyä maailmaan.

Siksi pitäisi miettiä ensin sitä miten lapsi saa turvallisen, tasapainoisen ja hyvän elintason. Lapsi on ihminen on joka on oikeutettu muuhunkin kuin välttämättömiin perustarpeisiin.

Onko se siellä turvatalossa? 

Vierailija kirjoitti:

Kuten juuri sanoit, epävakaan trauma voi aktivoitua milloin tahansa ihan siitä riippumatta, mitkä lapsen tarpeet ovat juuri silloin. Tästä seuraa lapsen vakavaa kaltoin kohtelua, jolloin lapsi saa puolestaan trauman, ja sukupolvien ketju jatkuu. Aaaaaaargh vaan itsellesi!



Epävakaa ei osaa puhua itselleen järkeä eikä vastaanota järjen puhumista. Siinä on pieni lapsi hätää kärsimässä vieressä.

"Epävakaa ei osaa puhua itselleen järkeä eikä vastaanota järjen puhumista"

Tämä meni nappiin. Olen itse epävakaa (plus bipolar ja muita ongelmia) ja tunnemylläkän keskellä MIKÄÄN ei auta. Itselläni aika auttaa rauhoittumiseen, kun taannun pikkulapseksi tunnemaailmaltani. En usko, että tässä tilanteessa osaisin ottaa lasta huomioon, vaikka rationaalisesti ajateltuna tottakai haluaisin ne taidot myöntää, että osaan. Mutta rehellisesti, en osaisi. En osaa itsestäkään huolehtia noissa tilanteissa ja lähipiiri on altis kohteeksi joutumiselle (väkivallan vaara on todella suuri kun vähänkään kiukuttaa). Olisin paska äiti.

Nykyään diagnosoidaan kaikki. Ihmiset ovat erilaisia erilaisilla temperamenteillä. Ennen vanhaan piti totella ja suututtiin ja uhattiin hylkäämisellä ja piiska viuhui, jos ei totellut auktoriteetteja tai ollut ns kiltti. En silti pidä vanhempiani persoonallisuushäiriöisinä. Se oli ajan toimintatapa. Nyt tällainen käytös diagnosoitaisiin heti persoonallisuushäiriöiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ite oon läheiseltä saanut kuulla olevani epävakaa, ja tuntuu aivan hirveälle, kun mietin elämääni ja käytöstäni ja tajuan, että todellakin on epävakaista käytöstä ollut. Ja minulla on lapsia. 

Miten en ole aiemmin tajunnut käyttäytyväni epänormaalisti ja epävakaasti? 

Se tietoisuus on musertavaa. On hirveää tajuta olevansa hirveä ihminen.

Samat ajatukset. Olet hyvä äiti. <3