Voiko epävakaa persoonallisuus-diagnoosilla olla hyvä äiti?

Jos nainen on älykäs, hän saattaa epävakaudesta huolimatta pystyä tarjoamaan lapselle kohtuullisen lapsuuden.

tämä "usein" perustuu?

Jos nainen on älykäs, hän saattaa epävakaudesta huolimatta pystyä tarjoamaan lapselle kohtuullisen lapsuuden.

Mistä näin kuulit? Että USEIN HUOSTAANOTETAAN jos tulee dg epävakaasta persoonasta???

Minulle yksi lääkäri sanoi että on se, ja toinen lääkäri sanoi ettei ole, olet vaan epäkypsä persoona,eli et ole kehittynyt aikuiseksi henkisesti=lapsentasolla/nuoren henkilön;ei aikuisen; ikäni on nyt 27v, ja lapseni 8v ja 3v otettiin huostaan.

Eihän kukaan tietenkään tee lasta silloinkaan, jos on paraikaa vakavasti masentunut eikä esim. käy suihkussa tai syö, mutta voi kyllä tehdä sitten kun akuutit oireet ovat poistuneet, vaikka paperissa lukisi että taipuvainen masennukseen.

Pieniä. Yhdellä kaverillani sellainen lapsuus, rajatila-äiti väkivaltainen ja arvaamaton, masentui sitten zombiksi. Esikoistyttö hoisi pientä veljeään, kun äiti ei pystynyt. Hänellä oli kamala lapsuus. Siitä seurauksena oma mt-diagnoosi.

Mun käsittääkseni koko persoonallisuushäiriön idea on se, että ihmisen psyyken kehitys pysähtyy tai häiriytyy lapsena. Esim. jos koko ajan joutuu vahtimaan vanhempiensa reaktioita ja keskittymään niihin, ei pysty keskittymään omaan kasvuun ja kehitykseen, jää kehitysvaiheita väliin. Esim. lapset eivät opi edes leikkimään. Kaverini on sijaisvanhempi ja heidän sijaispoika oli just tällainen joka piti opettaa alakouluikäisenä leikkimään. Aluksi se viihtyi tosi hyvin mun puolitoistavuotiaan (!!) kanssa, ne puuhasi nätisti pitkiä aikoja keskenään juhlissa. Että ilmeisesti jätkä jatkoi siitä mihin oli jäänyt.

Luin yhden ruotsalaisen tutkimuksen, jossa useampi epävakaa äiti (kaikki terapiaa tms tukitoimia vastaanottivat), suurimmalta osalta ennen pitkää huostaanotettiin lapsi tai lapset.



Pitkälle koulutetut epävakaat pystyivät useimmiten käsitelemään ongelmiaan ja lapsetkin jäivät kotiin.

Luin yhden ruotsalaisen tutkimuksen, jossa useampi epävakaa äiti (kaikki terapiaa tms tukitoimia vastaanottivat), suurimmalta osalta ennen pitkää huostaanotettiin lapsi tai lapset.

Pitkälle koulutetut epävakaat pystyivät useimmiten käsitelemään ongelmiaan ja lapsetkin jäivät kotiin.

Selvä sitten :)

Olivat alunperinkin paremmassa kunnossa. Vaatiihan se pitkäjänteisyyttä, että vie jonkun loppuun ja siten myös riittävän hyvää vointia.

itse olen tunnistanut itsestäni joitakin epävakaan piirteitä. Tai oikeastaan kaikissa persoonallisuushäiriöissä on paljon samaa. Olen aina tiedostanut ongelman, tehnyt paljon töitä lapsen kanssa, saanut äitiydestäni kehuja ja silti, uskon että lapseni on jonkin verran kärsinyt. Hän tarkkailee selvästi ihmisiä enemmän kuin muut lapset, hänellä on jännittämisestä kertovia pieniä oireita ollut. Siitä huolimatta, että meillä on tosi hyvä suhde, tai ainakin jotain jonka vajavaisilla tunnetaidoillani miellän hyväksi suhteeksi. Lapsi saa kiukutella ja kiukutteleekin ihan kiitettävästi. Hän saa paljon rakkautta ja syliä. En juuri huuda lapselle, enkä rankaise fyysisesti. Kehun ja kannustan.



Ja silti, vaikka saisin ruksin joka kohtaan hyvän vanhemman listassa, luulen että olen sellainen ylikontrolloiva äiti. Olen huolissani lapsesta ja koko ajan monitoroin häntä. Minulla on taipumusta huolestua ihan kaikesta, ja vaikka vain 1 prosentti huolenaiheistani päätyy lapsen tietoon suoraan, kyllä se loppu varmaan jotenkin suodattuu hänen tietoisuuteensa. Tällaisia asioita on lukemattomia. Lastenhoito on niin paljon muutakin kuin pelkkää perustarpeista huolehtimista.

Älytöntä että täällä ihmiset joiden "ystävä" on epävakaa persoonallisuus kertovat millaisia kaikki muut epävakaat ovat. Kaikilla ei ole samat ongelmat, vaikka sama diagnoosi olisikin. Jokainen oireilee omalla tavallaan, ja persoonallisuushäiriöitäkin on eri asteisia. Sanotaan että 40-v jälkeen alkaa oireilu helpottaa. Itsellä ei ole lapsia, enkä tässä tilanteessa tekisikään. Ainoastaan pitkän terapian jälkeen JOS tuntuisi olotila tasaiselta ja uskoisin pystyväni osoittamaan aitoa rakkautta ja huolenpitoa lasta kohtaan. En vain ymmärrä miksi pitää demonisoida kaikki epävakaat lähipiirille haitalliseksi. Kyllä monet pitävät pahan olonsa sisällä, ja vahingoittavat vain itseään erinäisillä tavoilla, ei välttämättä jatkuvilla itsemurhayrityksillä.

että voiko epävakaa persoonallisuus tarjota lapsilleen vakaata ja turvallista lapsuutta? No mitä luulette? Mun äitillä on diagnosoitu tää, yritti aikoinaan 6 kertaa itsemurhaa. Enpä ole vieläkään päässyt yli, vaikka oon itse jo aikuinen. Ja btw, jos äiti vahingoittaa "vain itseään" niin kyllä se kuulkaa vaikuttaa lapsiikin aika tavalla. En mitenkään halua loukata, mutta eikö olisi hyvä laittaa oma tilanne tasapainoon ennenkuin tekee avuttoman lapsen, joka tarvitsee rakkautta, turvallisuutta, hyvää hoivaa ja paljon paljon muuta?

Riippuu varmaan äidin muista ominaisuuksista. Sisarellani on diagnoosi, mutta ei täytä sterotypiaa epävakaasta persoonallisuudesta. Uskon ja toivon hänen olevan jatkossakin hyvä äiti. Meidän lapsuutemme oli aika karu ja tiedän hänen tekevän kaikkensa, että siskonpojallani olisi parempi.

itse olen tunnistanut itsestäni joitakin epävakaan piirteitä. Tai oikeastaan kaikissa persoonallisuushäiriöissä on paljon samaa. Olen aina tiedostanut ongelman, tehnyt paljon töitä lapsen kanssa, saanut äitiydestäni kehuja ja silti, uskon että lapseni on jonkin verran kärsinyt. Hän tarkkailee selvästi ihmisiä enemmän kuin muut lapset, hänellä on jännittämisestä kertovia pieniä oireita ollut. Siitä huolimatta, että meillä on tosi hyvä suhde, tai ainakin jotain jonka vajavaisilla tunnetaidoillani miellän hyväksi suhteeksi. Lapsi saa kiukutella ja kiukutteleekin ihan kiitettävästi. Hän saa paljon rakkautta ja syliä. En juuri huuda lapselle, enkä rankaise fyysisesti. Kehun ja kannustan.

Ja silti, vaikka saisin ruksin joka kohtaan hyvän vanhemman listassa, luulen että olen sellainen ylikontrolloiva äiti. Olen huolissani lapsesta ja koko ajan monitoroin häntä. Minulla on taipumusta huolestua ihan kaikesta, ja vaikka vain 1 prosentti huolenaiheistani päätyy lapsen tietoon suoraan, kyllä se loppu varmaan jotenkin suodattuu hänen tietoisuuteensa. Tällaisia asioita on lukemattomia. Lastenhoito on niin paljon muutakin kuin pelkkää perustarpeista huolehtimista.

Vaikutat tekstistäsi päätellen erittäinkin hyvältä äidiltä. :)8

Itse olen myös diagnosoitu sama, mutta minulle kävi huonommin, lapset vietiin pois... Ei kaikilla mene niin hyvin kuin sinulla, ole onnellinen,että sinulla on vielä lapsesi :))

Koko elämäni voinut jotenkin huonosti, mutta kaikki räjähti vuosia sitten.



Elämässä on ollut kamalasti murheita ja vastoinkäymisiä. Täytän kaikki tuon kriteeristön merkit.



Olen ollut sairaalassakin, mutta terapiaa ei ole koskaan tarjottu. Rahaa siihen minulla ei ole.



Lapsia en tehnyt huvikseni, enkä päähän pistosta. En todellakaan kuvitellut kaiken menevän näin alamäkeä myöhemmin. Epävakaa oirehtii pahasti silloin, kun elämä on raskasta.



Seronil, Cipralex, Efexor, Xanor, Diapam, Tenox, Lyrica, ketiapiini, Risperdal... onhan noita nappeja työnnetty. Mutta mikään lääke ei paranna persoonaa. Terapia pitäisi määrätä lakisääteiseksi kaikille, joilla on ongelmia. Ja ilmaiseksi, jos ei taloudelliset voimavarat riitä.



Ja en, en ole ollut pudokas vaan opiskellut lukion jälkeen 7,5 vuotta.

Seronil, Cipralex, Efexor, Xanor, Diapam, Tenox, Lyrica, ketiapiini, Risperdal... onhan noita nappeja työnnetty. Mutta mikään lääke ei paranna persoonaa. Terapia pitäisi määrätä lakisääteiseksi kaikille, joilla on ongelmia.

tarjottu terapiaa. Yhteiskunta luulee säästävänsä, mutta erehtyy raskaasti.

Olen nuoresta asti oirehtinut ja masennusjaksoja sekä itseni vahingoittamista.



Mielenterveystoimistossa vain puoli tuntia vaihdetaan kuulumisia.



T:53

Ihmiset rakkahat <3,

Voisiko vastaaminen ja keskustelu pysyä asiallisissa merkeissä?..

Se on jännä kuinka moni uskaltaa netissä sanoa hieman sarkastiseen tapaan ja nälviä jne..mutta jos te keskustelisitte face to face, tilanne olisi varmasti toinen. Voisitte olla kenties ihan kamut :) ja vastata ystävällisemmin..

Älkäämme olko orjia itsellemme, kukaan meitä ei pakota käyttäytymään kuten käyttäydymme..toki tietyt tilanteet laukaisee tietynlaista käytöstä (traumaperäiset), mutta eikö ole IHANA asia että sen tunnistaa..täten asialle VOI TEHDÄ jotain sen sijaan että olisi vain tunteittensa ja tapojensa orja..ME voimme tehdä itsellemme, vanhoille ajatusmalleille, totutuille tavoille, traumaperäiselle käyttäytymisellemme jotain, paljonkin..kaikki riippuu sinusta itsestäsi.

Minulla joskus kanssa pinnaa kiristi ja tuli raivokohtauksia, johtuen lapsuusjutuista. Vuosien mittaan mitä tietoisemmaksi näistä asioista tulee, sen enemmän voi siinä HETKESSÄ asialle tehdä jotain ja käyttäytyä toisin.

Minullakin on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö, todettiin maanis-depressio myös kun olin nuori, mutta nykyään sitten lekurit on taas sitä mieltä etten olekaan maanis-depressiivinen jne..että otappa näistä selvää..näistä diagnooseista sen verran, että lääkärin sana EI OLE LAKI, eikä koko totuus. Tai se, että kuka onkaan saanut leiman otsaan että olet persoonallisuushäiriöinen tai mitä ikinä, niin jokainen sen lopulta itse määrittää.

Elätkö (yleisesti siis te/me joilla tämä tai joku muu vastaava diagnoosi) tämän diagnoosin määritteiden mukaan vai kykenetkö näkemään rajojen yli ja miettimään, että tilanteelle voidaan myös tehdä jotain. Emme me ole tämä häiriö tai "sairaus", meillä on se/vaikeuksia tietyillä elämän alueilla, mutta kuten mistä tahansa muustakin sairaudesta/ongelmasta, siitä voi parantua jos on itse valmis tekemään asialle jotain - hetkessä. Muuta ei olekaan kuin tämä tässä ja nyt -hetki. Se ei välttämättä ole läsnä loppuelämääsi tämä ongelma.

Se miten toimit (yleisesti kuka tahansa) juuri nyt tässä hetkessä, se merkitsee paljon. Jos etukäteen jo miettii, että niin, minulla on tämä sairaus ja sen takia käyttäydyn näin ei voi mitään, niin tämä kertoo jo sen että et (kuka hyvänsä) ole valmis edes tekemään asialle mitään. silloin on hyvä pysähtyä ja MUUTTAA itseään, hetkessä.

Eli voiko olla äitinä jos on hieman tai paljonkin (joillakin) heittelehtivä luonne. KYLLÄ mielestäni voi, jos tunnistaa tämän asian itsessään, on valmis tekemään itsensä kanssa psyykkistä ja henkistä työtä (eli tukiverkosto hyvä)..Jos taas koet, että saat esim. mega raivokohtauksia pienistä, niin näitä kannattaa varmasti punnita ennen lapsen hankintaa. Jokainen varmasti kokee epävarmuuksia äitinä matkan varrella, ihan jokainen.

INTUITIO on myös asia jota kannattaa kuunnella..Jokaiselle naiselle ei vauvakuumetta tule, mutta jos tulee ja jos se vahvistuu toistamiseen jne..ja syvällä sydämessäsi tiedät että olisit hyvä äiti, niin varmasti sinä tulet myös sitä olemaan. Eikä ole väärin pyytää apuja, jos masentuu tai tuntuu vaikealta joskus.moni nainen kokee baby bluesia myös ja synnytyksen jälk. masennusta jne. yllättävänkin moni.

Geneettisiä on myös jotkut sairaudet, joten alttius tietynlaiseen käytökseen/tempperamenttiin kulkee myös geeneissä (tämän näkee jo kunkin vauvankin erilaisesta temperamentista ja käytöksestä hyvin pienenä). tai masennuksiin. Joten pitää vain hyvää huolta psyykeestä, mm. oikein syömällä (suosittelen Antti Heikkilän kirjaa - VHH ruokavalio - auttaa myös tasaamaan mielialoja), liikunta, tukiverkosto, terapia, elin ympäristö jne.

Lähinnä jos jokainen epävakaa, kaksisuuntainen, narsistinen, traumatisoitunut, vähäisesti koulutettu, masentunut, ahdistunut, foobinen, alhaisella älykkyydellä varustettu, adhd, asperger jättäisi lisääntymättä, niin yli puolet porukaista jättäisivät lisääntymättä. Laitoksissa kasvaa niitä päihde-itsari-kaheli-perheitä vahingoittuneempia lapsia!!! Nämä ns.pelastamiset laitokseen ovat kyllä vielä suurempi ongelma kuin sukupolvien ketjuja toistavat äidit.

Toistaiseksi on perusihmisoikeus saada lisääntyä - jokaisella on oikeus lisääntyä. Tämä päätös tarkoitti Suomessakin sitä, että köyhien, vähälahjaisten, huonosti käyttäytyvien ja hullujen pakkosteriloinnit lopetettiin, sillä se nyt vain on ihmisoikeuksien vastaista puuttua niin pyhään asiaan.

Minusta huostaanotto-oikeus, perheiden pakkohoitaminen ja -leimaaminen pitäisi kieltää ja piste. Apua kun tarjottaisiin samalla rahalla, siis täysin vapaaehtoista apua, niin autettaisiin useampia perheitä ja lapsia, kuin nykyisellä systeemillä. On turha väittää, ettei apu kelpaisi, jos sitä saisi ilman mielivalta-uhkaa.

http://jormaheikkinen.wordpress.com/

[quote author="Vierailija" time="29.11.2010 klo 19:11"]

Kuten juuri sanoit, epävakaan trauma voi aktivoitua milloin tahansa ihan siitä riippumatta, mitkä lapsen tarpeet ovat juuri silloin. Tästä seuraa lapsen vakavaa kaltoin kohtelua, jolloin lapsi saa puolestaan trauman, ja sukupolvien ketju jatkuu. Aaaaaaargh vaan itsellesi! Epävakaa ei osaa puhua itselleen järkeä eikä vastaanota järjen puhumista. Siinä on pieni lapsi hätää kärsimässä vieressä.

niin kuin epävakaa jotenkin valitsisi olla itsensä lumoissa? Jos sulta katkeaisi käsi ja tuntisit aivan järjestöntä tuskaa, niin kirjoittaisitko siitä että "olin niin tunteideni lumoissa että ambulanssimiehet joutuivat kantamaan minut ambulanssiin". Ottaa vaan niin päähän tämä tyyli kirjoittaa asioista ja demonisoida epävakaita, jotka muutenkin ovat vetäneet riittävän lyhyen tikun tässä elämän arpapelissä.

onko joku väittäny? onko se nii helvetin vaikee lukea sitä tekstiä onko? ONKO ? ei kehitysvammanenkaa oo päättäny olla vaikeesti kehitysvammanen voiko se silti olla hyvä äiti vaikkei saa itestäkää huolehittua?

Voi, koska ihminen on eri asia kuin diagnoosinsa. Tietenkin olennaisinta on että äiti hoitaa sairauttaan (ts.käy psykoterapiassa) ja että tukiverkot ovat riittävät. Ko.diagnoosi asettaa haasteita äitiydelle ja myös riskejä, mutta ei automaattisesti tarkoita ettei voisi olla hyvä äiti.

Minä paranin ko.häiriöstä pitkän psykoterapian avulla, mutta persoonallisuuden eheytyminen vie pitkään, joten epävakaille suosittelisin ensin terapian käymistä ja sitten vasta lastenhankintaa. Sama juttu kaikkien mielensairauksien kanssa.

Ainoa psyykensairaiden ryhmä, jonka en haluaisi lapsia kasvattavan on antisosiaalisen persoonallisuushäiriön kriiterit täyttävän henkilön, tai pedofiliin. Nämä kaksi kun poikkeuksetta vaarantavat lasten hyvinvoinnin ja ovat parantumattomia häiriöitä.

kaikki epävakaat tääl yhtäaikaa ja niitten lapset ku persoonallisuushäiriöitä ei oo ku se 1 % suomen väestä :D Mennää jo plussan puolelle vai onko kotidiagnoosi?

Mulla on kyseinen diagnoosi oikeasti, mut en oo yrittäny tappaa itteäni sen jälkeen ku täytin 14