Muistikuvia seksuaalisesta väkivallasta vasta aikuisena?

Jotkut ovat teininä tai nuorena aikuisena myös kokeneet ikäviä asioita. Kunnes pääsivät pois. Ikävää mutta totta. Kaikilla ei ole ollut turvaa ja rahaa saatavilla.

Hyvinkin mahdollista. Itse en voi koskaan saada täyttä varmuutta muistikuvasta, joka yllättäen ja odottamatta tuli mieleeni. Kyse hyväksikäytöstä. Mahdollinen pahantekijä on jo vainaa. Voisi kyllä selittää joitakin asioita, jos tämä on todella tapahtunut.

Mulle muistaminen tapahtui ihan yhtäkkiä, mutta yhteinen tekijä on että sen laukaisee jokin. Minulle laukaiseva tekijä oli esine lapsuudesta, jonka äiti lähetti minulle. Muisto tuli mieleeni niin kirkkaana ja elävänä että elin sen uudestaan läpi, uudestaan, uudestaan, uudestaan kunnes tuntui että tulin hulluksi. En ihan kaikkea halua kertoa, mutta itse näen tapahtuneet elokuvamaisena, erona että olen pääosassa ja koen sen kaiken uudestaan tunteineen kaikkineen. Joskus on vaikea uskoa, että lapsena selvisin hengissä noin kamalasta pelosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei kokemusta lapsuudesta, mutta olen joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi aikuisena ja itsellä meni kaksi viikkoa tajuta, että minut oli raiskattu. Päihteillä ei ollut osuutta asiaan, tekijä oli tuttu ja olin tekohetkellä hyvin väsynyt kuukausia jatkuneen unettomuuden takia.

Kiitos viestistä ja olen todella pahoillani että sinulle kävi niin. Miten pärjäät ja oletko saanut apua?

Olen saanut apua, mutta en pystynyt viemään asiaa eteenpäin ja keskeytin tutkinnan. Pärjään ihan ok hyvin, vaikka ajoittain tulee voimakas ahdistus, varsinkin nyt kun tapahtuman vuosipäivä lähestyy.

Voimia!Olen hengessä mukana.ap

Vierailija kirjoitti:

Mulle muistaminen tapahtui ihan yhtäkkiä, mutta yhteinen tekijä on että sen laukaisee jokin. Minulle laukaiseva tekijä oli esine lapsuudesta, jonka äiti lähetti minulle. Muisto tuli mieleeni niin kirkkaana ja elävänä että elin sen uudestaan läpi, uudestaan, uudestaan, uudestaan kunnes tuntui että tulin hulluksi. En ihan kaikkea halua kertoa, mutta itse näen tapahtuneet elokuvamaisena, erona että olen pääosassa ja koen sen kaiken uudestaan tunteineen kaikkineen. Joskus on vaikea uskoa, että lapsena selvisin hengissä noin kamalasta pelosta. 

Voimia lähetän!ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvinkin mahdollista. Itse en voi koskaan saada täyttä varmuutta muistikuvasta, joka yllättäen ja odottamatta tuli mieleeni. Kyse hyväksikäytöstä. Mahdollinen pahantekijä on jo vainaa. Voisi kyllä selittää joitakin asioita, jos tämä on todella tapahtunut.

Ikävää että joudut elämään epätietoisuudessa, mutta ehkä se voi olla suojakeinokin. Voimia!

Olen miettinyt tätä asiaa kauan, epämääräisiä muistikuvia ja kummallista oloa toisesta vanhemmistani jo silloin kun olin pieni lapsi. Olen sysännyt tunteen syrjään aina, en halua ajatella tästä ihmisestä mitään pahaa. En silti ole varma mistään, mitä esimerkiksi leikin varjolla tapahtui ja varmuutta en tule koskaan saamaan.

Tämä ihmisen kanssa leikkiessä sai aina jännittää, mitä tapahtuu. Tökkiminen ja nipistely eri paikkoihin oli jossain vaiheessa ihan arkipäivää ja usein kartoin hänen kanssaan leikkimistä. Muistan myös, että sain pomppia alastomana vanhempieni sängyllä. Tästä löysin kuvamateriaalia, kun kummankin vanhemman kuoltua kävin läpi heidän yhteisiä tavaroitaan ja kävin kuva-albumeita läpi. En tiedä, onko normaalia mutta minusta oli todella paljon alastonkuvia suihkussa, saunassa tai muuten vaan, ainakin ikävuosilta 0-4. Kaikkia en käynyt edes läpi mutta tuhosin kaikki mitä käsiini sattui ja olo oli ihan hirveä. Onko tuollainen normaalia? Oli myös kuvia, joissa olen alasti toisen vanhempani kanssa (hänellä oli housut kyllä). En ole pystynyt tästä oikein puhumaan, kun en todellakaan tiedä onko normaalia toimintaa perheissä. Oli tosi inhottavaa menetyksen surun keskellä alkaa vielä miettiä, miksi hitossa musta on tuollaista materiaalia otettu ja epäillä omaa vanhempaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku sanonut/kysynyt, 'onko sinua käytetty hyväksi'? 

Fyysisiä ja henkisiä oireita tulee monesta muustakin ei niin hyvästä kohtelusta. Ehkä se terapia voisi sua auttaa? 

Ei ole, vaan muistikuvia alkoi tulla itsestään. Sen tyyppisiä selviäkin muistoja jotka ahdistavat jo lapsena on mutta muistikuva tuosta pahemmasta tapauksesta tuli mieleen vasta aikuisena. Olen käynyt terapian ja edelleen ongelmia on. Osaksi siksi olen miettinyt onko muutakin mikä oireilee. Sitten tuli tuo muisto ja kaikki asiat alkoivat mennä vieläkin huonommin. En ole pystynyt tuota muistoa kenellekään kertomaan koska se on liian kivulias mutta yritys on kertoa. Kärsin tästä asiasta koska henkilö joka liittyy muistoon on edelleen elämässäni ja jos se pitää paikkansa näin ei todellakaan pitäisi olla. Ap

Ihmiset kyllä myös kehittävät itselleen muistoja koko ajan. Siis muistoja asioista, joita ei ole tapahtunut. se johtuu siitä, että ihminen miettii olemistaan ja nykyisyyttään ja hakee sille selityksiä menneisyydestä - ja sitten niitä syntyy. Tämmöiset selitykset esiintyvät ihmiselle itselleen ikäänkuin muistoina, vaikka oikeasti ne ovat jälkeenpäin syntyneitä selityksiä. 

 

Toki menneisyydessäsi voi olla ja varmaan onkin jotain, mikä ahdistaa. Mutta on jokseenkin mahdoton tietää, onko se juuri se asia, jota luulet muistavasi, vai jokin muu. Ja valitettavasti on myös niin, että usein ahdistukselle ei ole mitään yhtä syytä, se vaan on. (Ja juuri siksi se on niin hankalaa hallita).

Ja vaikka muistosi tapahtumasta olisi oikea, se ei välttämättä ole täydellinen. On myös ihmisiä, jotka ovat muistaneet jonkun satuttaneen heitä pahasti mutta sitten kun asiaa on alettu tutkia, onkin ollut kyse siitä, että juuri tämä ihminen on auttanut heitä onnettomuudessa. Alitajunta on säilyttänyt yhteyden kivun ja ihmisen välillä, mutta luonut uuden syyn ja seurauksen.

Toisin sanoen: Et välttämättä pysty saamaan selville, onko tämä ihminen elämässäsi joskus lapsuudessasi toiminut väärin sinua kohtaan. Sen sijaan sinun kannattaa miettiä, haluatko häntä elämääsi sillä perusteella, millainen hän NYT on ja millainen vaikutus hänellä tällä hetkellä on. Jos sinulle tulee huono olo hänen kanssaan, hänen seurassaan olemista ehkä kannattaa vähentää tai jopa kokonaan lopettaa ihan nykyhetken perusteella. Nykyhetki on myös riittävä peruste. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse yritin kieltää tapahtuneet ja ajatella, että ehkä se ei ollut niin vakavaa kun ajattelin. Toki ne asiat pyöri mielessäni koko lapsuuden ja aikuisiän. Vasta kun isäni n.80 vuotiaana halusi anteeksiantoa...  niin iski ja lujaa, että hän oli ollut ihan sillä asialla mitä ajattelinkin. Se oli valtava järkytys ja murskasi oikeastaan kaiken. Pelkään häntä, enkä haluaisi olla minuuttiakaan kaksin tämän henkilön kanssa. Äitini ei tiedä asiasta mitään ja yrittää oikein hankkiutua tilanteisiin, jossa olisin läheisempi isäni kanssa..  

Kiitos viestistäsi ja olen todella pahoillani tuosta mitä olet joutunut kokemaan. Oletko miettinyt että kertoisit äidillesi asian? Miten paljon joudut olemaan isäsi kanssa tekemisissä?

Hei, kiitos. Ja tuntuisi jotenkin kohtuuttomalta, että äitini joutuisi 80v iällä kuulemaan sellaista, mikä romauttaisi koko hänen elämän. Toki olen miettinyt, että tietääkö hän kuitenkin jotain, sillä täytyhän olla varsin sokea, jos ei huomaa mitään. Hyvin vähän olen tekemisissä. Välillä on ollut aikoja, etten ole käynyt moniin kk lapsuudenkodissani. Yötä en ole ollut sen jälkeen, kun muutin aikanani pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Terapeutit yms ovat pelkkää huuhaata kuka tahansa ei Terapeutti on jopa parempi kuin itse Terapeutti, rahat vaan viedään ja loput mielenterveydestä.

 

Kas noin kerrot olevasi täysin pihalla siitä, että ihminen paitsi oppii haitallisia asioita ja tunnereaktioita, myöskin oppii halutessaan niistä pois. Ollessaan riittävän älykäs. Sulla ei selvästikään kapasiteetti riitä itseanalyysiin eikä itsesi parantamiseen terapian avulla.

Ja sä et selkeästi ole parantunut vihasta kun tuollaista viitsit analysoida tuntemattomasta ihmisestä vai oletko peräti terapeutti? No en ihmettele,moni terapeutti tunnekylmä vähättelijä. Yhdestäkään terapeutista ei todellista apua ole. Mut typerimmille uppoaa:D 

Muistikuvien perusteella on kiva syyttää kun niistä tapahtumista on niin kauan että muuta todistetta ei ole kuin naisen tarina ja mitään muuta todistetta ei voi saadakkaan kuin se naisen tarina johon saa paino arvoa kun sopii kaverin kanssa tarinasta mikä kerrotaan viranomaisille. Naiset ei koskaan ole rehellisiä siinä vaiheessa kun syyttää miestä, ihan joka nainen vihaa kaikkia miehiä sen verran että lähtee tukemaan toista naista kun vastassa on mies vaikkakin sen valheellisin ja keksityn tarinan mukaan

Yli 30 iski todella tajuntaan että Hei, olen kokenut jotakin niin traumaattista lapsena että luulin pitkään että näin vain unta monta vuotta,painajaisten muodossa, niissä unissa isäni tuli viereeni "nukkumaan" ( tyydyttämään itseään) koskettelemaan minua yms. Näin pitkään tämän tyyppisiä "unia" aikuisikään asti ja en ollut varma olivatko ne unia...kunnes 33 vuotiaan löytäessäni lapsuuden aikaisen pehmokoiran tajusin ettei ne unet todellisuudessa olleet unia, muistan kuinka rutistin pehmokoiraa lapsena sängyssä,kuin henkeni hädässä....olin aina ollut hiljainen,ujo jopa mykkä lapsi ja pelkäsin tosi tosi paljon aikuisia miehiä, en halunnut lapsena että muhun koskee kukaan muu kuin äiti ja halusin aina hakeutua äitini luokse/syliin....Mua käytettiin 6 vuotiaana tutkimuksessa kun kuulemma itkin koko ajan,takerruin liikaa äitiini ja kiljuin täyttä kurkkua jos joku aikuinen mies lähestyi minua...epäiltiin jopa kehitysvammaa, enkä puhunut kuin äidille en muille edes sisaruksille kovinkaan paljon. Koulussa pelkäsin isoja poikia ja ne sitten tykkäsi kiusata esim jahtasivat välitunneilla, nipistivät yms. Kotona en puhunut kenellekään ja pelkäsin isääni.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei kokemusta lapsuudesta, mutta olen joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi aikuisena ja itsellä meni kaksi viikkoa tajuta, että minut oli raiskattu. Päihteillä ei ollut osuutta asiaan, tekijä oli tuttu ja olin tekohetkellä hyvin väsynyt kuukausia jatkuneen unettomuuden takia.

Nää on näitä. Sano pannessa ettet halua. Turha miettiä jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa kauan, epämääräisiä muistikuvia ja kummallista oloa toisesta vanhemmistani jo silloin kun olin pieni lapsi. Olen sysännyt tunteen syrjään aina, en halua ajatella tästä ihmisestä mitään pahaa. En silti ole varma mistään, mitä esimerkiksi leikin varjolla tapahtui ja varmuutta en tule koskaan saamaan.

Tämä ihmisen kanssa leikkiessä sai aina jännittää, mitä tapahtuu. Tökkiminen ja nipistely eri paikkoihin oli jossain vaiheessa ihan arkipäivää ja usein kartoin hänen kanssaan leikkimistä. Muistan myös, että sain pomppia alastomana vanhempieni sängyllä. Tästä löysin kuvamateriaalia, kun kummankin vanhemman kuoltua kävin läpi heidän yhteisiä tavaroitaan ja kävin kuva-albumeita läpi. En tiedä, onko normaalia mutta minusta oli todella paljon alastonkuvia suihkussa, saunassa tai muuten vaan, ainakin ikävuosilta 0-4. Kaikkia en käynyt edes läpi mutta tuhosin kaikki mitä käsiini sattui ja olo oli ihan hirveä.

Olen pahoillani että olet joutunut kokemaan ahdistusta tuosta. Ennen vanhaan otettiin paljon enemmän kuvia lapsista nakusillaan mutta eipä se siitä sen hyväksyttävämpää tee.Oleellisinta on tuo oma olosi joka sinulle on noussut. Lapsi aistii jo hyvin pienenä jos jotain väärää sattuu. Varmuutta ei varmaan voi täysin saada mutta ymmärrän miksi mietit asiaa, kyllähän tuolla on ihan valtavan iso merkitys tällekin päivälle. Toivon sinulle voimia!

Vierailija kirjoitti:

Yli 30 iski todella tajuntaan että Hei, olen kokenut jotakin niin traumaattista lapsena että luulin pitkään että näin vain unta monta vuotta,painajaisten muodossa, niissä unissa isäni tuli viereeni "nukkumaan" ( tyydyttämään itseään) koskettelemaan minua yms. Näin pitkään tämän tyyppisiä "unia" aikuisikään asti ja en ollut varma olivatko ne unia...kunnes 33 vuotiaan löytäessäni lapsuuden aikaisen pehmokoiran tajusin ettei ne unet todellisuudessa olleet unia, muistan kuinka rutistin pehmokoiraa lapsena sängyssä,kuin henkeni hädässä....olin aina ollut hiljainen,ujo jopa mykkä lapsi ja pelkäsin tosi tosi paljon aikuisia miehiä, en halunnut lapsena että muhun koskee kukaan muu kuin äiti ja halusin aina hakeutua äitini luokse/syliin....Mua käytettiin 6 vuotiaana tutkimuksessa kun kuulemma itkin koko ajan,takerruin liikaa äitiini ja kiljuin täyttä kurkkua jos joku aikuinen mies lähestyi minua...epäiltiin jopa kehitysvammaa, enkä puhunut kuin äidi

Kamalaa, olen pahoillani että sinulle kävi niin.Miten olet selvinnyt? 

Vierailija kirjoitti:

Muistikuvien perusteella on kiva syyttää kun niistä tapahtumista on niin kauan että muuta todistetta ei ole kuin naisen tarina ja mitään muuta todistetta ei voi saadakkaan kuin se naisen tarina johon saa paino arvoa kun sopii kaverin kanssa tarinasta mikä kerrotaan viranomaisille. Naiset ei koskaan ole rehellisiä siinä vaiheessa kun syyttää miestä, ihan joka nainen vihaa kaikkia miehiä sen verran että lähtee tukemaan toista naista kun vastassa on mies vaikkakin sen valheellisin ja keksityn tarinan mukaan

Ja nyt painut täältä hittoon! Voit perustaa oman naisviha ketjusi mutta täällä sulle ei ole paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei kokemusta lapsuudesta, mutta olen joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi aikuisena ja itsellä meni kaksi viikkoa tajuta, että minut oli raiskattu. Päihteillä ei ollut osuutta asiaan, tekijä oli tuttu ja olin tekohetkellä hyvin väsynyt kuukausia jatkuneen unettomuuden takia.

Nää on näitä. Sano pannessa ettet halua. Turha miettiä jälkikäteen.

Voit häipyä täältä

Vierailija kirjoitti:

Hyvinkin mahdollista. Itse en voi koskaan saada täyttä varmuutta muistikuvasta, joka yllättäen ja odottamatta tuli mieleeni. Kyse hyväksikäytöstä. Mahdollinen pahantekijä on jo vainaa. Voisi kyllä selittää joitakin asioita, jos tämä on todella tapahtunut.

Olen pahoillani. Ehkäpä pääset rauhaan asian kanssa joka tapauksessa. Itse olen kuvitellut että jos kaltoinkohtelija katoaisi elämästäni todennäköisesti voisin jo senkin kautta paremmin mutta eihän se silti tapahtunutta vie pois tai muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku sanonut/kysynyt, 'onko sinua käytetty hyväksi'? 

Fyysisiä ja henkisiä oireita tulee monesta muustakin ei niin hyvästä kohtelusta. Ehkä se terapia voisi sua auttaa? 

Ei ole, vaan muistikuvia alkoi tulla itsestään. Sen tyyppisiä selviäkin muistoja jotka ahdistavat jo lapsena on mutta muistikuva tuosta pahemmasta tapauksesta tuli mieleen vasta aikuisena. Olen käynyt terapian ja edelleen ongelmia on. Osaksi siksi olen miettinyt onko muutakin mikä oireilee. Sitten tuli tuo muisto ja kaikki asiat alkoivat mennä vieläkin huonommin. En ole pystynyt tuota muistoa kenellekään kertomaan koska se on liian kivulias mutta yritys on kertoa. Kärsin tästä asiasta koska henkilö joka liittyy muistoon on edelleen elämässäni ja jos se pitää paikkansa näin ei todellakaan pitäisi olla. Ap

Ihmiset

No oma oloni sanoo etten halua kyseistä ihmistä enää nähdä ja sen olen perustanut muuhunkin kuin tähän muistoon. Silti mulla on olo että koitan muistaa ja se olisi tärkeää, koska päätöksen tekeminen ei kosketa vain minua vaan montaa muutakin ihmistä ja pahinta on etten tiedä miten iso vaikutus päätöksellä voi huonoimmassa tapauksessa olla kun sitä ei voi ennustaa. Nyt olen ratkaissut asian vaan etten ole ollut yhteyksissä ja välttänyt siellä käymistä. Mutta se ei ole pitkän ajan ratkaisu ja se siinä itseä juuri ahdistaa.  Mutta totta on ettei tuohon voi varmuutta saada enkä todellakaan aio sitä kyseisen ihmisen kanssa ottaa koskaan esille koska se olisi melkein sama kuin asian uudelleen eläminen eikä hän mitään kyllä myöntäisikään. Ja jos myöntäisi niin en kestäisi sitäkään. Joten mun pitää jotenkin itse selvittää asia oman pääni sisässä niin raskasta kuin se onkin ja tuntuu kauhealle.

Te jotka olette kokeneet oman vanhemman taholta väkivaltaa. Miten olette selvinneet ja mikä on tilanne nyt? Oletteko säilyttäneet välinne toiseen vanhempaanne?