Muistikuvia seksuaalisesta väkivallasta vasta aikuisena?

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei kokemusta lapsuudesta, mutta olen joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi aikuisena ja itsellä meni kaksi viikkoa tajuta, että minut oli raiskattu. Päihteillä ei ollut osuutta asiaan, tekijä oli tuttu ja olin tekohetkellä hyvin väsynyt kuukausia jatkuneen unettomuuden takia.

Mulla meni vastaavassa kaksi vuotta tajuta se ihan todellisuudessa. Siihen asti mieli oli dissosiaatiossa ja syytin itseäni ja ajattelin vaan, että menipä asiat ikävästi ja syytin itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa kauan, epämääräisiä muistikuvia ja kummallista oloa toisesta vanhemmistani jo silloin kun olin pieni lapsi. Olen sysännyt tunteen syrjään aina, en halua ajatella tästä ihmisestä mitään pahaa. En silti ole varma mistään, mitä esimerkiksi leikin varjolla tapahtui ja varmuutta en tule koskaan saamaan.

Tämä ihmisen kanssa leikkiessä sai aina jännittää, mitä tapahtuu. Tökkiminen ja nipistely eri paikkoihin oli jossain vaiheessa ihan arkipäivää ja usein kartoin hänen kanssaan leikkimistä. Muistan myös, että sain pomppia alastomana vanhempieni sängyllä. Tästä löysin kuvamateriaalia, kun kummankin vanhemman kuoltua kävin läpi heidän yhteisiä tavaroitaan ja kävin kuva-albumeita läpi. En tiedä, onko normaalia mutta minusta oli todella paljon alastonkuvia suihkussa, saunassa tai muuten vaan, ainakin ikävuosilta 0-4. Kaikkia en käynyt edes läpi mutta tuhosin kaikki mitä käsiini sattui ja olo oli ihan hirveä.

Tämä oli ihan kauhean tutun kuuloinen tarina. Olen pahoillani, että jouduit kokemaan samaa. 

Minäkin olen aina pelännyt ja inhonnut isääni. On elossa edelleen, mutta en ole enää tekemisissä. 

Leikit olivat pelottavia ja arvaamattomia meilläkin. Samaa tökkimistä, satuttamista, kutittamista vastoin tahtoani kunnes saattoi tulla pissa housuun ja sitten rankaisemista vahingostani. Välttelin isääni pikkulapsesta saakka. Isällä ei ollut minkäänlaista impulssikontrollia, jokin aloittamansa leikki, josta pieni lapsi ei päässyt pois saattoi kääntyä pahoinpitelyksi, jos ei mennytkään isän mielen mukaan.

Muutenkin kurinpito oli täysin hullua. Tukasta retuuttamista, läimäyttelyä, tukkapöllyä. Huutoa ja haukkumista. Isällä kammottava virne kasvoilla. Se taisi olla pahinta, kun näki sen ilmeen ja tiesi, että kohta jotain sattuu. Joskus vääränlainen ilme, jopa vääränlainen hengittäminen, saattoi laukaista pahoinpitelyn.

Minusta on varmaan vieläkin äidilläni pinokaupalla valokuvia ihan samoin kuin lainaamallani kirjoittajalla. Pesulla, saunassa, ulkoleikeissä kesällä alastomana, kotona pikkuhoususillaan. Äiti oli se, joka tunki kaikkialle kameransa kanssa. Inhottavaa on myös se, että minusta on kuvia ihan pienestä vauvasta saakka itkemässä. Pieni lapsi itkee ja vanhempi ottaa kuvia.

Nyt aikuisena ja yli nelikymppisenä välit ovat menneet myös äitiini. Kysyin näistä asioista ja sain syyttelyä ja kauhistelua osakseni. Tajusin, etten enää jaksa. Olen myös alkanut tajuta, että muistamieni asioiden lisäksi on kaiketi tapahtunut myös muutakin.

Kun tulin teini-ikään isä ei enää koskenut minuun, mutta erittäin rumin sanakääntein kertoi kuinka ruma, tyhmä ja inhottava olen. Tunki silti yhtäaikaa saunaan ja pelkän pakokauhun voimalla selvisin suihkuun ja ulos. 

Teinivuodet menivätkin sitten syömishäiriön merkeissä. Pukeuduin rumiin ja roikkuviin vaatteisiin tai mihin rytkyihin rahani riittivätkään. Omaa rahaa ei ollut, vaikka töissä kävinkin.  Hiukseni nyrhin lyhyiksi. Rankaisin itseäni kaikin tavoin. Omaa tilaa tai rauhaa ei ollut. 

Joo, ei ole normaalia tuollaiset alastonkuvakavalkaadit. Minusta on pari vaippakuvaa ja pari uikkarikuvaa rannalta. 

- 70-luvun lapsi