Muistikuvia seksuaalisesta väkivallasta vasta aikuisena?

Olen pienenä joutunut hyväksikäytön yrityksen kohteeksi. Onneksi tajusin mitä meinaa tapahtua ja teon yrittäjä luikki pois. Mutta jo silloin tajusin että en kestä tätä, en halua muistaa ja minun pitää nukahtaa nyt heti uudestaan. Tavallaan sammutin aivot. Aamulla yhä muistin mutta kieltäydyn ajattelemasta asiaa. 

Jouduin koko lapsuuteni isän ja tälle läheisten pedojen uhriksi. Aloin vasta 18-19 v. tajuta et penetraation lisäksi se muukin oli rikollista. Pahempia muistikuvia tuli yleensä kun sain etäisyyttä tekijöihin. Muistin kuitenkin kokoajan jotain.

Vierailija kirjoitti:

Olen pienenä joutunut hyväksikäytön yrityksen kohteeksi. Onneksi tajusin mitä meinaa tapahtua ja teon yrittäjä luikki pois. Mutta jo silloin tajusin että en kestä tätä, en halua muistaa ja minun pitää nukahtaa nyt heti uudestaan. Tavallaan sammutin aivot. Aamulla yhä muistin mutta kieltäydyn ajattelemasta asiaa. 

<3

Vierailija kirjoitti:

Jouduin koko lapsuuteni isän ja tälle läheisten pedojen uhriksi. Aloin vasta 18-19 v. tajuta et penetraation lisäksi se muukin oli rikollista. Pahempia muistikuvia tuli yleensä kun sain etäisyyttä tekijöihin. Muistin kuitenkin kokoajan jotain.

Aivan kamalaa:(Olen niin pahoillani puolestasi. Miten nyt jaksat?

Joku kysyi väkivallasta vanhempien aiheuttamana. Olen se, joka löysi niitä häiritseviä kuvia. Meillä toinen vanhemmista oli väkivaltainen, tai harjoitti kuritusväkivaltaa, vaikka se oli jo tuolloin ollut vuosia laissa kiellettyä. Sain vitsasta takamukselle, korvasta vedettiin, tukistettiin, avokämmenellä lyötiin naamaan. Ihan normaaliksi luulin, tietenkin, ja nämä kajoamiset tulivat aina jostain kiukuttelusta tai tottelemattomuudesta. En muista, milloin loppuivat, varmaan kouluiässä ainakin tuo vitsasta saaminen. Minut myös eristettiin lukkojen taakse, jos en osannut käyttäytyä vaikka ruokapöydässä. Sen jälkeen minut haettiin takaisin pöytään syömään kylmä ruoka-annos. Kun näitä miettii, tuntuu hirveältä. Olen nykyään äiti itsekin enkä voisi kuvitellakaan tekeväni mitään tällaista. Sairasta. Ja millaiset olivat välimme vanhempieni kanssa? Hyvät, erittäin hyvät loppuun saakka. En halunnut ajatella näitä mutta nyt kun ovat menehtyneet, olen antanut luvan itselleni tutkiskella ajatuksen tasolla lapsuutta ja sitä, miten se on vaikuttanut minuun vielä aikuisena. 

Vaimo alkoi jokin aika sitten muistaa erinäisiä juttuja lapsuudestaan. Samoin minun sanomisia ja yhdessä tehtyjä juttuja, joissa sekä positiivisia että negatiivisia.

Laukaisevana tekijänä oli varmaankin eräs varsin suuri elämän tilanteen muutos.

Nämä muistot ovat vaikuttaneet voimakkaasti parisuhteeseen enkä oikein tiedä miten niihin pitäisi suhtautua.

Lapsuusmuistoistahan en voi  tietää mitään sillä ensimmäisen kerran on nähty suurinpiirtein kolmikympisinä, mutta se mikä häiritsee ja panee ajatteluttamaan on se kun hänellä on aivan selkeitä muistikuvia jostakin asiasta jota olemme hänen mukaansa tehneet tai että olemme jossakin käyneet, asioita joista minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa. Osan "muistoista" pystyn jopa todistamaan vääriksi omien vuosien varrelta tallessa olevien työmuistiinpanojen ja asiakirjojen avulla, en esimerkiksi ole yksinkertaisesti voinut olla jossakin hänen muistamassaan paikassa tai tapahtumassa.

Tuon perusteella en pysty olemaan varma mitkä hänen muistoistaan ovat oikeita tapahtuneita asoita ja mikä kumpuaa jostain syystä alitajunnasta tai mistä lie hänen mielestään täysin totuudenmukaisena ja jota ei voi kyseenalaistaa.

noi alastonkuvat oli joskus 40-70 luvulla yleisiä,auringonvalon avulla hoidettiin terveyttä, kun vitamiinit oli vähissä. siis liittyi sen ajan kulttuuriin.oikein opetettiin aurinko kylpyjä tv ssä,aikuisistakin oli naistenlehdis melkein alastonkuvia.

siksi lapsista esim,vesileikit rannoilla tms auringossa pihalla tms. otettiin. silloin ei tarkoitettu pahaa tällä.

netin aikana, ei enää tätä tapaa ole. siis niille kuva miettijöille. lisäksi kosketus voi tuntua pahalta, vaikka se ei olisi ollut tarkoitettu pahaksi.sitten on ahdistelevaa kosketusta tms. on hyvä käydä asiat läpi ,vaikka vuositasolla.missä asuit?ketä oli läsnä? että saa oikeaa tietoa ja voi sitten sitä totuutta selvittää.

synnytys. visuaalinen kuva,haju tms.voi laukaista muistoja.tarkoitus on että pystyy suojeleen omia lapsia ,kun aikuisena muistaa, oman ikävän kokemuksen.

up

Välit poikki vanhempiin,äiti se jaksaa vaan katsella isää ja sen käytöstä,minulta loppui ymmärrys 5 vuotta sitten. Tajusin vasta terapian kautta että oli yksi alistamisen muodoista tuo, että haluttiin pelotella ja saada tuntemaan itsensä arvottomaksi...Nykyään elän yksin eristäytyneenä, käyn toki töissä mutta vapaa ajalla en oikeastaan jaksa muutakuin nukkua,syödä ja katsoa vähän aikaa telkkaria. Terapeutti auttanut käsittelemään  näitä asioita, myös rauhallinen musiikki ja luonto ovat olleet osa toipumisprosessia....jaksaa pitää vaikka joskus saikulla uupumuksen takia kun välillä iskee vaan paniikki ja ahdistus päälle.

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki vanhempiin,äiti se jaksaa vaan katsella isää ja sen käytöstä,minulta loppui ymmärrys 5 vuotta sitten. Tajusin vasta terapian kautta että oli yksi alistamisen muodoista tuo, että haluttiin pelotella ja saada tuntemaan itsensä arvottomaksi...Nykyään elän yksin eristäytyneenä, käyn toki töissä mutta vapaa ajalla en oikeastaan jaksa muutakuin nukkua,syödä ja katsoa vähän aikaa telkkaria. Terapeutti auttanut käsittelemään  näitä asioita, myös rauhallinen musiikki ja luonto ovat olleet osa toipumisprosessia....jaksaa pitää vaikka joskus saikulla uupumuksen takia kun välillä iskee vaan paniikki ja ahdistus päälle.

Lähetän sulle paljon voimia!Ei varmasti ole ollut helppo ratkaisu jos elämässä on vähän ihmisiä. Voisiko uusiin ihmisiin tutustuminen auttaa? Ihanaa että löydät apua musiikista ja luonnosta.

Vierailija kirjoitti:

Joku kysyi väkivallasta vanhempien aiheuttamana. Olen se, joka löysi niitä häiritseviä kuvia. Meillä toinen vanhemmista oli väkivaltainen, tai harjoitti kuritusväkivaltaa, vaikka se oli jo tuolloin ollut vuosia laissa kiellettyä. Sain vitsasta takamukselle, korvasta vedettiin, tukistettiin, avokämmenellä lyötiin naamaan. Ihan normaaliksi luulin, tietenkin, ja nämä kajoamiset tulivat aina jostain kiukuttelusta tai tottelemattomuudesta. En muista, milloin loppuivat, varmaan kouluiässä ainakin tuo vitsasta saaminen. Minut myös eristettiin lukkojen taakse, jos en osannut käyttäytyä vaikka ruokapöydässä. Sen jälkeen minut haettiin takaisin pöytään syömään kylmä ruoka-annos. Kun näitä miettii, tuntuu hirveältä. Olen nykyään äiti itsekin enkä voisi kuvitellakaan tekeväni mitään tällaista. Sairasta. Ja millaiset olivat välimme vanhempieni kanssa? Hyvät, erittäin hyvät loppuun saakka. En halunnut ajatella näitä mutta nyt kun ovat menehtyneet,

Hyvä asia jos välit korjaantuivat. Itse olen osaltani koittanut kai korjata välejä mutta henkilön käytös on edelleen alistavaa ja hän ei kunnioita sitä mitä sanon. Siksi olen kokenut että minun pitäisi nyt tehdä se mitä voin eli katkaista välit tai ainakin radikaalisti karsia kontaktia I häneen. Muuta en oikein voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki vanhempiin,äiti se jaksaa vaan katsella isää ja sen käytöstä,minulta loppui ymmärrys 5 vuotta sitten. Tajusin vasta terapian kautta että oli yksi alistamisen muodoista tuo, että haluttiin pelotella ja saada tuntemaan itsensä arvottomaksi...Nykyään elän yksin eristäytyneenä, käyn toki töissä mutta vapaa ajalla en oikeastaan jaksa muutakuin nukkua,syödä ja katsoa vähän aikaa telkkaria. Terapeutti auttanut käsittelemään  näitä asioita, myös rauhallinen musiikki ja luonto ovat olleet osa toipumisprosessia....jaksaa pitää vaikka joskus saikulla uupumuksen takia kun välillä iskee vaan paniikki ja ahdistus päälle.

Aika yleistä. Ihminen on eläin, kun se pelotellaan lapsesta saakka pelkäämään omia reaktioitaan, niin tuo eristäytyminen on keino suojella itseään.Niin tuttua.Traumaterapiassa on muuten yksinkertaisia hengitykseen perustuvia harjoituksia, jolla hermostoa saa tasattua. Suosittelen niitä todella.

Vierailija kirjoitti:

Vaimo alkoi jokin aika sitten muistaa erinäisiä juttuja lapsuudestaan. Samoin minun sanomisia ja yhdessä tehtyjä juttuja, joissa sekä positiivisia että negatiivisia.

Laukaisevana tekijänä oli varmaankin eräs varsin suuri elämän tilanteen muutos.

Nämä muistot ovat vaikuttaneet voimakkaasti parisuhteeseen enkä oikein tiedä miten niihin pitäisi suhtautua.

Lapsuusmuistoistahan en voi  tietää mitään sillä ensimmäisen kerran on nähty suurinpiirtein kolmikympisinä, mutta se mikä häiritsee ja panee ajatteluttamaan on se kun hänellä on aivan selkeitä muistikuvia jostakin asiasta jota olemme hänen mukaansa tehneet tai että olemme jossakin käyneet, asioita joista minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa. Osan "muistoista" pystyn jopa todistamaan vääriksi omien vuosien varrelta tallessa olevien työmuistiinpanojen ja asiakirjojen avulla, en esimerkiksi ole yksinkertaisesti voinut olla jossakin hänen muistamassaan paikassa t

Varmaan riittää että olet hänen tukenaan vaikeana aikana. Jos olet huolissasi hänestä koittaisin jutella siitäkin tarviiko hän ulkopuolista tukea tässä. Muistin temppuilu voi olla merkki siitä jos se hyvinkin tuoreisiinkin asioihin näyttää vaikuttavan. Toivon voimia teille!

Kyllä. Noin 20-vuotiaana alkoi tulla epämiellyttävä olo erään lähipiiriin kuuluvan ihmisen seurassa,mutta vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin tapahtumat tulivat elävinä uniin. Tapahtumat sijoittuivat varhaislapsuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti en usko. Tosiaan sellaisessa tapauksessa mahdollista, jos tapahtuu jotain mikä nostaa muiston pintaan. Mutta jos on "ollut oireita" joita sitten itsekseen analysoi ja alkaa sen johdosta heräillä epäilyjä, niin todennäköisesti kyse on valemuistosta, jonka mieli kehittänyt.

Toki en ole asian asiantuntija, joten voin olla väärässäkin.

Miksi mieli haluaisi kehittää valemuiston?

Ap, mitä oireita? Minulle on sanottu, ettei kannata yrittää muistaa, voi syntyä valemuisto. Sen sijaan on sanottu, että mieli saattaa nostaa asiat pintaan ollessaan valmis. Hypnoosi saattaa avata mielen, mutta silloin pitäisi olla turvallinen hoitokontakti. Ja saattaako mieli luoda valemuiston silloinkin?

Itsestäni tiedän, etten muista mm. vanhempien erosta mitään. Ja minulla on yksi muistikuva minulle traumaattisesta tilanteesta, mutta en hahmota, mitä siinä tapahtuu. Minulla ei sen ikäisenä ole ollut sanoja tapahtumille, joten on vain still-kuva mielessä. Se on fakta, että olen traumatisoitunut ja saanut vakavia liitännäisssairauksia ja hoitoa useaan kertaan elämän varrella.

Vierailija kirjoitti:

Olen pienenä joutunut hyväksikäytön yrityksen kohteeksi. Onneksi tajusin mitä meinaa tapahtua ja teon yrittäjä luikki pois. Mutta jo silloin tajusin että en kestä tätä, en halua muistaa ja minun pitää nukahtaa nyt heti uudestaan. Tavallaan sammutin aivot. Aamulla yhä muistin mutta kieltäydyn ajattelemasta asiaa. 

Mulla kävi noin aikuisena. Tosin se tapahtui. Aivot saivat liikaa käsiteltävää, halusin vain nukahtaa, mieli sulki asiat pois ja lieventeli narratiivin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki vanhempiin,äiti se jaksaa vaan katsella isää ja sen käytöstä,minulta loppui ymmärrys 5 vuotta sitten. Tajusin vasta terapian kautta että oli yksi alistamisen muodoista tuo, että haluttiin pelotella ja saada tuntemaan itsensä arvottomaksi...Nykyään elän yksin eristäytyneenä, käyn toki töissä mutta vapaa ajalla en oikeastaan jaksa muutakuin nukkua,syödä ja katsoa vähän aikaa telkkaria. Terapeutti auttanut käsittelemään  näitä asioita, myös rauhallinen musiikki ja luonto ovat olleet osa toipumisprosessia....jaksaa pitää vaikka joskus saikulla uupumuksen takia kun välillä iskee vaan paniikki ja ahdistus päälle.

Lähetän sulle paljon voimia!Ei varmasti ole ollut helppo ratkaisu jos elämässä on vähän ihmisiä. Voisiko uusiin ihmisiin tutustuminen auttaa? Ihanaa että löydät apua musiikista ja luonnosta.

Ihmiset ovat petollisia sen olen huomannut, menee jaksaminen jo siinä että töissä pitäisi olla sosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Itse yritin kieltää tapahtuneet ja ajatella, että ehkä se ei ollut niin vakavaa kun ajattelin. Toki ne asiat pyöri mielessäni koko lapsuuden ja aikuisiän. Vasta kun isäni n.80 vuotiaana halusi anteeksiantoa...  niin iski ja lujaa, että hän oli ollut ihan sillä asialla mitä ajattelinkin. Se oli valtava järkytys ja murskasi oikeastaan kaiken. Pelkään häntä, enkä haluaisi olla minuuttiakaan kaksin tämän henkilön kanssa. Äitini ei tiedä asiasta mitään ja yrittää oikein hankkiutua tilanteisiin, jossa olisin läheisempi isäni kanssa..  

Kai käyt terapiassa?

Teillä on tosi epävakaa perhe, koska suojelet äitiäsi itsesi sijaan. Toivottavasti saat apua.

Ehkä äitisikin aavistelee jotain. 

Sairas perhe teillä on. Apuja tarvitsette.

Ido salaisuus ja iso virtahepo.

Mistä tiedät, kuinka moni siellä

kärvistelee ja ahdistuu oman salaisuuutensa kanssa? Jos et avaa tuota jossakin, niin viet sitä ahdistusta ja salaisuutta eteenpäin. Ei ole sen arvoista- niinkuin itsekin kirjoitat.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit poikki vanhempiin,äiti se jaksaa vaan katsella isää ja sen käytöstä,minulta loppui ymmärrys 5 vuotta sitten. Tajusin vasta terapian kautta että oli yksi alistamisen muodoista tuo, että haluttiin pelotella ja saada tuntemaan itsensä arvottomaksi...Nykyään elän yksin eristäytyneenä, käyn toki töissä mutta vapaa ajalla en oikeastaan jaksa muutakuin nukkua,syödä ja katsoa vähän aikaa telkkaria. Terapeutti auttanut käsittelemään  näitä asioita, myös rauhallinen musiikki ja luonto ovat olleet osa toipumisprosessia....jaksaa pitää vaikka joskus saikulla uupumuksen takia kun välillä iskee vaan paniikki ja ahdistus päälle.

Lähetän sulle paljon voimia!Ei varmasti ole ollut helppo ratkaisu jos elämässä on vähän ihmisiä. Voisiko uusiin ihmisiin tutustuminen auttaa? Ihanaa että löydät apua musiikista ja luonnosta.

Olen eri. Omasta seksuaaliväkivallan kohteena olosta on vain pari vuotta. Olen halunnut hautautua yksinoloon. En jaksaisi käydä töissä ja työstää näitä. Mieli tarvitsee tilaa ja kaiken ajan omaan käyttöönsä. Työ estäisi trauman prosessoinnin ja se vain koteloituisi.

Hetkittäin suututtaa, ettei kukaan ystävä ole tehnyt interventiota, mutta ymmärrän hyvin. Uusia tuttavuuksia ei tähän edes jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa kauan, epämääräisiä muistikuvia ja kummallista oloa toisesta vanhemmistani jo silloin kun olin pieni lapsi. Olen sysännyt tunteen syrjään aina, en halua ajatella tästä ihmisestä mitään pahaa. En silti ole varma mistään, mitä esimerkiksi leikin varjolla tapahtui ja varmuutta en tule koskaan saamaan.

Tämä ihmisen kanssa leikkiessä sai aina jännittää, mitä tapahtuu. Tökkiminen ja nipistely eri paikkoihin oli jossain vaiheessa ihan arkipäivää ja usein kartoin hänen kanssaan leikkimistä. Muistan myös, että sain pomppia alastomana vanhempieni sängyllä. Tästä löysin kuvamateriaalia, kun kummankin vanhemman kuoltua kävin läpi heidän yhteisiä tavaroitaan ja kävin kuva-albumeita läpi. En tiedä, onko normaalia mutta minusta oli todella paljon alastonkuvia suihkussa, saunassa tai muuten vaan, ainakin ikävuosilta 0-4. Kaikkia en käynyt edes läpi mutta tuhosin kaikki mitä käsiini sattui ja olo oli ihan hirveä.

Joku normalisoi ketjussa tuota. Minä olen eri mieltä. Jos sinulla on aina ollut outo olo ja koit kuvat inhottaviksi.

Minulla oli esimurrosiässä olo/pelko, että isä käyttää minua seksuaalisesti, jos olemme kaksin enkä ole vielä fyysisesti tai henkisesti valmis. Ei kai ihan tavallista. On yksi epämääräinen muisto.