Lue keskustelun säännöt.
Vol. 3. Muita nepsyjä, joita ärsyttää nykyinen ilmapiiri aiheesta?
27.02.2024 |
En ehtinyt nähdä alkuperäisiä ketjuja, mutta kiinnostaa aihe.
Itselläni on diagnosoitu dysfasia lapsena ja myöhemmin Asperger. Varmaan täyttäisin myös ADHD kriteerit, mutta kukapas nykyään ei... Minulla on suht vaikea oirekuva sikäli, että sosiaalinen elämä on olematonta (ml. parisuhteet) ja työelämään osallistun vain hyvin rajallisesti. Osin As-oireiden takia puhkesi myös mielisairaus, joka vei eläkkeelle. Samalla menetin ajokortinkin. Arki on selviytymistä. Minusta ei välittömästi välttämättä näy arkisessa kanssakäymisessä outous, mutta todellakaan en osaa"maskata" sillä lailla että olisin päässyt mihinkään kaveriporukoihin, työpaikan kahviporukkaan (olin naisvaltaisella hoitoalalla joka oli ihan sopimaton ylipäänsä), seurusteluelämään yms. Usein se epäonnistuu myös ihan normi tilanteissakin, koska tulee väärinymmärryksiä jatkuvasti ja kuulen että minua pidetään outona. Ja kuormitun paljon. Vanhemmat ovat kuolleet ja veljeä näen kerran vuodessa, sukulaisia en jaksa tavara koskaan. Kavereitavöhän useammin.
Ärsyttää siis nämä somettajat, julkkikset ym. joilla kaikilla nyt yhtäkkiä on autismi ja useimmilla myös ADHD, vaikka mitään ongelmia nämä eivät näköjään ole elämässä aiheuttaneet ja ovat onnistuneesti "maskanneet" kolmekymppiseksi asti. Jopa siis niin onnistuneesti, että ovat kaveriporukan suosituimpia, puolisoita riittänyt, hyvä työmenestys, bileitä esitellään Suomessa yms. Tuntuu että diagnoosi on pelkkä julkisuustemppu (diagnoosin oikeutta mä en sen sijaan kyseenalaista, koska tiedän että sen saa helposti).
Vanhoillakoulukiusaajillakin on nyt autismidiagnoosi, jota hehkuttavat somessa, siellä yhtäkkiä on melttaria ja stimmailua. Kaikki yhtäkkiä käyttävät tasan samoja sanoja kun kertovat diagnoosista ja ylipäänsä ilmentävät ihmeellistä massa-ajattelua. Ja noi kiusaajat teki omasta elämästä hirveää jakiysasicat mua juuri autismioireiden takia, joita nyt esittävät. Siis siltä ainakin näyttää. Musta he maskaavat autismia.
Kommentit (609)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hämmentää tässä se, että ap kuvailee omia oireitaan ja samalla vähättelee muiden. Ihan samalla tavalla autismia diagnosoidaan kuin muita nepsyjuttuja. En silti menisi heittämään, että kukapa meistä ei olisi edes pikkuisen autisti. Mikäli ap sinulle on diagnoosi annettu helposti, se ei tarkoita, että muille olisi.
Tiedän varsin hyvin sen, että yksityiseltä saa liian helposti diagnooseja. Täällä julkinen ei hyväksy yksityisen diagnooseja. Mutta samaan aikaan tiedän sen, että tutkimuksiin pääsy oli todella vaikeaa ja minulla kesti 10 kk tutkimuksissa. Samoin lapsen tutkimuksissa kesti kuukausia. Niissä kun seulottiin kaikki muukin pois. Lisäksi ei todellakaan riitä, että laittaa raksin oikeaan kohtaan vaan joka kohta käytiin haastattelemalla läpi ja väitän, että ilman kokemust
Luitko edes muita kommentteja? Ei kyse ole siitä, että psykiatrit tai psykologit olisivat ammattitaidottomia vaan tutkimusten laadusta. Esimerkiksi minulle sekä lapselle tehtiin todella kattavat tutkimukset. Jo pelkästään sen adhd-kyselyn läpikäymisessä meni minulla monen monta kertaa. Toki oma jumitus ja keskittymisvaikeudet myös vaikutti siihen. Samalla seulottiin kotiolot, mahdolliset traumat, epävakaa, masennus, kaksisuuntainen jne pois. Eli todella kattavat kyselyt. Lisäksi lapsuusajan paperit, verikokeet ja minulla huumetesti. Ymmärrät varmasti, että jos yksityisellä saa parhaimmillaan (pahimmillaan) diagnoosin yhdellä käyntikerralla niihin silloin tutkimukset ei noudata käypä hoito -suositusta. Tämä on todella huolestuttavaa myös siksi, että tiedän muutamia, joille adhd-lääkkeen aloituksen jälkeen on tullut psykooseja. Taustalla perinnöllisiä, vakavia mt-sairauksia, joita ei yksityisellä edes huomioitu. Olin itsekin ns. selvä tapaus, mutta kaikki seulottiin ja hyvä niin.
Toisinaan myös väärät diagnoosit johtaa pettymyksiin asiakkaiden taholta, kun se lääke ei tuonutkaan iloa ja autuutta. Ja kyllä, tiedän, ettei kaikki lääkkeet passaa kaikille.
Joku kysyi rytmihäiriöistä. Itselläni on rytmihäiriöitä, mutta hyvälaatuisia. Concerta ei onneksi toistaiseksi ole pahentanut oireita. Itse asiassa luulen, että stressi ja kuormitus pahensi rytmihäiriöitä ja nyt lääkkeen aloituksen jälkeen ne ovat vähentyneet, samoin rytmihäiriöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää tosiaan toi voimavara ja supervoimat ja ominaisuus höpötys... Oireitaan nämä ovat, ja inhottavia sellaisia. Jos jollain on pelkkää supervoimaa, diagnoosia ei tarvitse.
Tosiaan mielestäni on mahdoton sanoa onko jonkun tekemä diagnoosi pätevämpi kuin toisen, kun mitään objektiivista keinoa varmustua siitä ei ole. Tiedän niitäkin joille on tehty kattavat tutkimukset joissa ei ole löytynyt mitään viitteitä oireista lapsena, mutta silti on annettu diagnoosi. Joskus aiemmin se taas oli este, jos mitään todisteita (huonot arvosanat, käytösnumerot, tarkkis) ei ollut. Ja on niitä, joille joku muu diagnoosi on ollut este ja niitä joille ei. Että ei ole eksaktia tiedettä.
Ja tosiaan ei se heppoisesti tehty adhd diagnoosi itsessään ole vaaraksi, mutta se että ei ole tehty edes sydänkäyrää, ei seurata verenpainetta eikä selvitetty somaattisia sairauksia jotka voisivat vaikuttaa kun määrätään lääkettä... Se on. Jos joku hakee diagnoosin pelkän identiteetin takia niin mikäs siinä, mut yleensä pakettiin kuuluu myös lääke. Silloin pitää varmistaa, että sitä voi käyttää turvallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tosiaan toi voimavara ja supervoimat ja ominaisuus höpötys... Oireitaan nämä ovat, ja inhottavia sellaisia. Jos jollain on pelkkää supervoimaa, diagnoosia ei tarvitse.
Tosiaan mielestäni on mahdoton sanoa onko jonkun tekemä diagnoosi pätevämpi kuin toisen, kun mitään objektiivista keinoa varmustua siitä ei ole. Tiedän niitäkin joille on tehty kattavat tutkimukset joissa ei ole löytynyt mitään viitteitä oireista lapsena, mutta silti on annettu diagnoosi. Joskus aiemmin se taas oli este, jos mitään todisteita (huonot arvosanat, käytösnumerot, tarkkis) ei ollut. Ja on niitä, joille joku muu diagnoosi on ollut este ja niitä joille ei. Että ei ole eksaktia tiedettä.
Ja tosiaan ei se heppoisesti tehty adhd diagnoosi itsessään ole vaaraksi, mutta se että ei ole tehty edes sydänkäyrää, ei seurata verenpainetta eikä selvitetty somaattisia sairauksia jotka voisivat vaikuttaa kun määrätään
Sehän siinä on että monet saa ne "supervoimat" käyttöön vasta kun lääkitys aloitetaan. Se lääke toimii kuin amfetamiini sellaisella jolla ei ole adhd.ta.
Kuinka moni uskoisi pirinistiä joka kertoo että "saan piristä supervoimat!".
Nepsy "kirjo" on liian suuri. Tulisi kategorioida eriasteisiin tyyliin:
1) vakava neuropsyykillinen, ei pysty normaaliin elämään ilman apua
...
5) vähäinen neuropsyykillinen, kykenee normaaliin elämään ilman apua.
Siihen en ota kantaa miten nuo pitäisi määrittää tarkemmin, mutta selvää on että yllä ehdotuksessani tason 1 nepsy saa yhteiskunnalta enemmän tukea kuin tason 5 nepsy. Jonkin verran kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, mutta on myös ihan konkreettisia mittoja miten asiaa voisi jaottaa.
Mua kyllä itse häiritsee se että nykyisessä kulttuurissa omaa uniikkia erilaisuutta tuodaan esiin psyykkisillä sairausdiagnooseilla. Siinä ei ole mitään hienoa, että on päässä vikaa. Siinä ei ole mitään hienoa, että joutuu ponnistelemaan elämässä sellaisten asioiden kanssa, missä muut ei joudu. Se ei myöskään oikeuta ketään käyttäytymään huonosti jos on diagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi otsikon, mutta oletko koskaan ollut miesvaltaisella alalla? Erityisesti, oletko ollut suorittavan tason töissä miesten kanssa? Onko se ollut helpompaa kuin naispuolisten työkavereiden kanssa?
En ole saanut diagnooseja, mutta mitä ilmeisimmin olen asperger, päätellen tietystä vihamielisyydestä, jota monesti saan osakseni muilta ihmisiltä. Muilla on myös minun näkökulmastani outoja sosiaalisia juttuja, joita en vain tajua. Joka tapauksessa, tuntuu, että naisten kanssa tuo on enemmän ongelma, sillä naiset tuntuvat olevan tarkkoja siitä, kenet hyväksyvät porukkaansa ja kuka on "liian outo". Miesten kanssa en ole kohdannut niin paljon ongelmia. Toki voi olla kyse myös siitä, että naisena olen miehille potentiaalinen kumppani, vaikka vain lyhytaikainen sellainen, joten ehkä he siksi sietävät minua paremmin.
En ymmärrä tuota puhetta asperger-ihmisen elämän helppoudesta ollenkaan. Nyt jo täysi-ikäinen tyttäreni on as-ihminen ja vaikeaa on ollut. Tietyissä asioissa lahjakas, mutta toisissa suorastaan huono. Eli melko epätasainen kykyprofiili. Sosiaaliset hankaluudet, kun on vieraampien seurassa arka ja vetäytyvä, kehon kieli on jäykkää, katsekontakti vaikeaa, jutut välillä vähän omalaatuisia. Vaikkakin ihan hyväsydäminen ja hauska nuori ihminen, mutta iso osa ihmisistä katsoo kieroon eikä hyväksy, koska on liian outo heidän mielestään.
Koulussa on kiusattu lukion loppuun asti. Avointa pilkkaa ja naureskelua, esim. lukion jatkuvat ryhmätyöt ovat olleet yhtä helvettiä. Elämän traumatisoima nuori aikuinen.
Kertokaahan minullekin että mikä tässä muotidiagnoosissa on niin hienoa ja tavoiteltavaa?
Ei ole minulle hänen äitinään selvinnyt tämä hienous, koska on ollut niin vaikeaa. Rakastan tätä lasta suunnattomasti ja olisin tehnyt mitä tahansa että olisin saanut hänelle edes hiukan helpomman elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äskeinen lainaus meni pieleen. Tässä uudestaan:
En ymmärrä tuota puhetta asperger-ihmisen elämän helppoudesta ollenkaan.
Nyt jo täysi-ikäinen tyttäreni on as-ihminen ja vaikeaa on ollut. Tietyissä asioissa lahjakas, mutta toisissa suorastaan huono. Eli melko epätasainen kykyprofiili. Sosiaaliset hankaluudet, kun on vieraampien seurassa arka ja vetäytyvä, kehon kieli on jäykkää, katsekontakti vaikeaa, jutut välillä vähän omalaatuisia. Vaikkakin ihan hyväsydäminen ja hauska nuori ihminen, mutta iso osa ihmisistä katsoo kieroon eikä hyväksy, koska on liian outo heidän mielestään.
Koulussa on kiusattu lukion loppuun asti. Avointa pilkkaa ja naureskelua, esim. lukion jatkuvat ryhmätyöt ovat olleet yhtä helvettiä. Elämän traumatisoima nuori aikuinen.
Kertokaahan minullekin että mikä tässä muotidiagnoosissa on niin hienoa ja tavoiteltavaa?
Ei ole minulle hänen äitinään selvinnyt tämä hienous, koska on ollut niin vaikeaa. Rakastan tätä lasta suunnattomasti ja olisin tehnyt mitä tahansa että olisin saanut hänelle edes hiukan helpomman elämän.
Vierailija kirjoitti:
Nepsy "kirjo" on liian suuri. Tulisi kategorioida eriasteisiin tyyliin:
1) vakava neuropsyykillinen, ei pysty normaaliin elämään ilman apua
...
5) vähäinen neuropsyykillinen, kykenee normaaliin elämään ilman apua.
Siihen en ota kantaa miten nuo pitäisi määrittää tarkemmin, mutta selvää on että yllä ehdotuksessani tason 1 nepsy saa yhteiskunnalta enemmän tukea kuin tason 5 nepsy. Jonkin verran kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, mutta on myös ihan konkreettisia mittoja miten asiaa voisi jaottaa.
Mua kyllä itse häiritsee se että nykyisessä kulttuurissa omaa uniikkia erilaisuutta tuodaan esiin psyykkisillä sairausdiagnooseilla. Siinä ei ole mitään hienoa, että on päässä vikaa. Siinä ei ole mitään hienoa, että joutuu ponnistelemaan elämässä sellaisten asioiden kanssa, missä muut ei joudu. Se ei myöskään oikeuta ketään käyttäytymään huonosti jos on diagnoosi.
Samaa mieltä. Ainakin tietäisi onko kyseessä joku huomionhakuinen uniikki lumihiutale jos on "tason 5 nepsy", eli käytännössä ei poikkea normaalista mitenkään.
Säälittää sellaisten autistien puolesta tosi paljon joilla on esim lähes puhumattomuutta tai kosketuksen pelkoa kun huomion heidän sairaudestaan vie joku sellainen joka on "vähän omalaatuinen". Pahimpia on vielä ne jotka "omalaatuisuudellaan" perustelevat huonoa käytöstä. Tiedän ainakin pari sellaista, jotka osaa kyllä käyttäytyä aina kun on tarve, mutta vetävät autismikortin esiin vaikkapa työpaikan hr meetissä kun ovat puhuneet asiattomia ja juoruilleet muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nepsy "kirjo" on liian suuri. Tulisi kategorioida eriasteisiin tyyliin:
1) vakava neuropsyykillinen, ei pysty normaaliin elämään ilman apua
...
5) vähäinen neuropsyykillinen, kykenee normaaliin elämään ilman apua.
Siihen en ota kantaa miten nuo pitäisi määrittää tarkemmin, mutta selvää on että yllä ehdotuksessani tason 1 nepsy saa yhteiskunnalta enemmän tukea kuin tason 5 nepsy. Jonkin verran kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, mutta on myös ihan konkreettisia mittoja miten asiaa voisi jaottaa.
Mua kyllä itse häiritsee se että nykyisessä kulttuurissa omaa uniikkia erilaisuutta tuodaan esiin psyykkisillä sairausdiagnooseilla. Siinä ei ole mitään hienoa, että on päässä vikaa. Siinä ei ole mitään hienoa, että joutuu ponnistelemaan elämässä sellaisten asioiden kanssa, missä muut ei joudu. Se ei myöskään oikeuta ketään käyttäytymään huonosti jos on diagnoosi.
Ensinnäkään, nepsy ei tarkoita samaa kuin sairas. Itselläni on adhd ja koen tosi alentavaksi sen, että sanotaan, että päässä on vikaa. Minun aivoni toimivat eri tavalla kuin sinun aivot. Se ei silti tarkoita sitä, että olisin sairas, vammainen tai päävikainen.
Se että sun aivot toimii eritavalla kuin muiden tarkoittaa juurikin sitä että sun aivoissa on vikaa. Ihan kaikella rakkaudella, mutta niin se menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ärsyttää nää "nepsyt" joilla ei ole yhtään mitään nepsyoireita tai -haasteita, elämä pelkkää upeutta ja mahtavuutta ja sitten suuna päänä pätemässä omalla erinomaisuudellaan esim vertaistukiryhmässä. Hei tosi kiva kuulla että olet jumalasta seuraava mutta olisi hauska kuulla muitten ajatuksia ja kokemuksia miten oikeesti selvitä näitten helvetillisten haasteiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää nää "nepsyt" joilla ei ole yhtään mitään nepsyoireita tai -haasteita, elämä pelkkää upeutta ja mahtavuutta ja sitten suuna päänä pätemässä omalla erinomaisuudellaan esim vertaistukiryhmässä. Hei tosi kiva kuulla että olet jumalasta seuraava mutta olisi hauska kuulla muitten ajatuksia ja kokemuksia miten oikeesti selvitä näitten helvetillisten haasteiden kanssa.
Samanlaisia kokemuksia minulla. Olisi hyvä tehdä tarkemmat rajat kirjolle, jotta nämä vähäisten nepsyoireiden kanssa elävätkin ymmärtäisivät että eivät todellakaan ole samanlaisia kuin kaikki.
Vähän niinku suomalainen köyhä ja afrikkalainen köyhä istuis vertaistukiryhmässä keskustelemassa köyhyydestä ja sen tuomista ongelmista.
-"Meillä jouduttu syömään makaronimössöä jo 2 viikkoa"
-"Me jouduttiin syömään siskolta käsi, kun oltais kuoltu nälkään muuten"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nepsy "kirjo" on liian suuri. Tulisi kategorioida eriasteisiin tyyliin:
1) vakava neuropsyykillinen, ei pysty normaaliin elämään ilman apua
...
5) vähäinen neuropsyykillinen, kykenee normaaliin elämään ilman apua.
Siihen en ota kantaa miten nuo pitäisi määrittää tarkemmin, mutta selvää on että yllä ehdotuksessani tason 1 nepsy saa yhteiskunnalta enemmän tukea kuin tason 5 nepsy. Jonkin verran kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, mutta on myös ihan konkreettisia mittoja miten asiaa voisi jaottaa.
Mua kyllä itse häiritsee se että nykyisessä kulttuurissa omaa uniikkia erilaisuutta tuodaan esiin psyykkisillä sairausdiagnooseilla. Siinä ei ole mitään hienoa, että on päässä vikaa. Siinä ei ole mitään hienoa, että joutuu ponnistelemaan elämässä sellaisten asioiden kanssa, missä muut ei joudu. Se ei myöskään oikeuta ketään käy
Miksi oot hommannut diagnoosin jos et oo sairas? Se on psyykkisten sairauksien luokassa
Hyvä että asioista puhutaan, mutta..
Todella monet asperger-henkilöt ovat erityislahjakkuuksistaan huolimatta olleet aina jotenkin ulkopuolella. Ihmissuhteissa, koulussa, työelämässä, jos ovat töihin edes onnistuneet pääsemään.
Ei ole helppoa elää omalaatuisuutensa/erikoisuutensa vuoksi syrjittynä. Kun ei mahdu siihen keskiviivalle, jossa jokaisen pitäisi olla kelvatakseen tai tullakseen hyväksytyksi. Esim. koulukiusaaminen on monelle oikeasti nepsylle aiheuttanut ahdistuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja monenlaista muuta haittaa vielä nepsyyden lisäksi.
Nämä oman elämänsä Miisa nuorgamit voisivat painua v..n hehkuttamasta nepsyyden ihanuutta. Nämä sometähdet ja onlyfans-tytsykät ovat keksineet vain yhden keinon huomioh.ta lisää. Se on väärin niitä kohtaan jolla tämä on todellinen ongelma. Ei vain keino hankkia lisää seuraajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä on tosi kiusallista olla tilanteessa missä ihmiset alkaa puhua omista nepsydiagnooseistaan tai epäilyistöään. Haluisin vain lähteä pois jos en pysty niin vaihdan aihetta. Mua ei kiinnosta kuulla ihmisten peräpukamistakaan, niin en mä halua kuulla niiden muistakaan diagnooseista tai niiden epäilyistä missään kahvipöydässä.
Pahin on ehkä se, että nää samat ihmiset oli 10 v. sit niitä, jotka samoissa tilanteissa selitti aina jonkun eksän tai muun ikävän tyypin diagnooseista (oikeista tai oletetuista) suu vaahdossa. Kun yksi kertoi jostain as exästä niin kaikki innostuivat spekulimaan et olikohan niidenkin ex as tai kertomaan omia kokemuksia tuntemistaan asseista jotka olivat heidän mielestään ikäviä ihmisiä. Kaikki tietysti diagnoosin takia. Yritin silloinkin vain lähteä pois, mutta jos joskus sanoin että hei, mullakin on AS, ja ei se tee ihmisestä rasikaajaa ja minä esim. en ole ikinä hakannut puolisoani, niin he vain sivuuttivat asian tai sanoivat että eipä olisi musta uskonut tai että mulla täytyy olla tosi lievä, että mä en voi tietää mitä se oikeasti on.
Ja nyt he ovat itse omineet nämä diagnoosit, kun siitä on tullut muodikasta olla niin neuromoninaisia. Samana on pysynyt se, että yhä tietävät paremmin ja spleinaavat.
Onpas epäeettistä. Kivat itsesyytökset lapselle ja syyt pois vanhempien ja isosisarusten niskoilta. :D
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että asioista puhutaan, mutta..
Todella monet asperger-henkilöt ovat erityislahjakkuuksistaan huolimatta olleet aina jotenkin ulkopuolella. Ihmissuhteissa, koulussa, työelämässä, jos ovat töihin edes onnistuneet pääsemään.
Ei ole helppoa elää omalaatuisuutensa/erikoisuutensa vuoksi syrjittynä. Kun ei mahdu siihen keskiviivalle, jossa jokaisen pitäisi olla kelvatakseen tai tullakseen hyväksytyksi. Esim. koulukiusaaminen on monelle oikeasti nepsylle aiheuttanut ahdistuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja monenlaista muuta haittaa vielä nepsyyden lisäksi.
Nämä oman elämänsä Miisa nuorgamit voisivat painua v..n hehkuttamasta nepsyyden ihanuutta. Nämä sometähdet ja onlyfans-tytsykät ovat keksineet vain yhden keinon huomioh.ta lisää. Se on väärin niitä kohtaan jolla tämä on todellinen ongelma. Ei vain keino hankkia lisää seuraajia.
Juuri tämä. Minulla on ollut pari ystävää elämäni aikana, mutta nekään eivät ole pysyneet, kun on löytynyt parisuhde. Etäisiä kavereita on ollut useampia, mutta ei oikein todellista yhteyttä kehenkään. Mihinkään porukkaan en päässyt ikinä silloin nuorena, enkä esimerkiksi päässyt mukaan kun pyrin ohjaajaksi rippileirille tms. koska sinne oli liikaa hakijoita ja kaikkia ei otettu ja jostain syystä olin aina itse se joka jäi ulkopuolelle. Yritin harrastaa eri asioita, mutta niissäkin oli tosi vaikeaa sosiaalisista syistä, siellä oli aina kaikkea ihmeellistä kuiskimista ja ulos jättämistä. Leireillä kävin, mutta kavereita ei tullut. Koulussa kiusattiin. Yliopistoajoilta ei tullut yhtään kaveria, ei edes sellaista tuttavaa, johon olisi pitänyt yhteyttä. Olisin halunnut lähteä ainejärjestötoimintaan mukaan, mutta minua ei otettu niihinkään tehtäviin. Yritin kyllä käydä myös juhlissa, en siis jäänyt kotiin, mutta tosi pian huomasin, että ihmisillä oli jo ihan omat piirit ja inside läpät, joissa en ollut mukana, ja heillä oli varsinaiset juhlat muualla. Kaikilla oli jatkot tiedossa, joihin minua pyydetty mukaan, ja oli aika vaikea jutella, kun he puhuivat ehkä etkoista, joissa myöskään en ollut ollut. Seurustelusuhteita ei ole ollut. Työpaikoilla ei ole kiusattu, mutta kaikki suhteet ovat olleet lyhyitä ja olen ollut siellä ulkopuolinen, tosin olen viihtynyt siinä roolissa. Kuitenkin masennuin alle 30v ja nyt eläkkeellä.
Yritin jopa päästä yhden potilasjärjestön nuorisoryhmään, mutta sielläkin kävi niin, ettei minua otettu whatsapp-ryhmään mukaan. Tapaamsiessa oli minun lisäksi toinenkin uusi, ja hänet kyllä otettiin mukaan.
Toki seuraani ovat hakeutuneet esimerkiksi ahdistelijat, epätoivoiset miehet ja sellaiset yksinäiset avautujat jotka ovat todella energiasyöppöjä ja haluavat oksentaa kaiken päälleni, ja sellaiset jotka tahtovat vain hyötyä minusta esim. lainaamalla rahaa. Joitain pahansuopia kavereita ollut myös. Mutta ei niin ketään oikeaa ystävää. Nuorempana saattoi olla mukana vain jotta olisi mukana, mutta nyt mieluummin olen yksin kuin huonossa seurassa. Oikeastaan enää en edes jaksaisi olla huonossa seurassa. Jaksan esittää tasan pakollisissa perhetapaamisissa, töissä (pystyn käymään osa-aikaisesti), kaupassa ja joissain erikoistilaisuuksissa. Toki osa johtuu masennuksesta, sillä aiemmin jaksoin paremmin. Mutta toisaalta kyllä taustalla oli autismin oireet ja niistä johtuva yksinäisyys. On siksi niin vaikea käsittää näitä miisanuorgameja ja cheyennejärvisiä, joilla on niin laajat sosiaaliset piirit ja vaikuttavat ihan tavallisilta helposti kaverustuvilta bondaajilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nepsy "kirjo" on liian suuri. Tulisi kategorioida eriasteisiin tyyliin:
1) vakava neuropsyykillinen, ei pysty normaaliin elämään ilman apua
...
5) vähäinen neuropsyykillinen, kykenee normaaliin elämään ilman apua.
Siihen en ota kantaa miten nuo pitäisi määrittää tarkemmin, mutta selvää on että yllä ehdotuksessani tason 1 nepsy saa yhteiskunnalta enemmän tukea kuin tason 5 nepsy. Jonkin verran kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, mutta on myös ihan konkreettisia mittoja miten asiaa voisi jaottaa.
Mua kyllä itse häiritsee se että nykyisessä kulttuurissa omaa uniikkia erilaisuutta tuodaan esiin psyykkisillä sairausdiagnooseilla. Siinä ei ole mitään hienoa, että on päässä vikaa. Siinä ei ole mitään hienoa, että joutuu ponnistelemaan elämässä sellaisten asioiden kanssa, missä mu
ADHD on häiriö, ei sairaus. Eikä myöskään vamma. En tiedä mitä vikaa sinun päässä on, mutta en jaksa edes vastata noin asenteelliseen kysymykseen.
"Ärsyttää siis nämä somettajat, julkkikset ym. joilla kaikilla nyt yhtäkkiä on autismi ja useimmilla myös ADHD, vaikka mitään ongelmia nämä eivät näköjään ole elämässä aiheuttaneet ja ovat onnistuneesti "maskanneet" kolmekymppiseksi asti. Jopa siis niin onnistuneesti, että ovat kaveriporukan suosituimpia, puolisoita riittänyt, hyvä työmenestys, bileitä esitellään Suomessa yms. Tuntuu että diagnoosi on pelkkä julkisuustemppu (diagnoosin oikeutta mä en sen sijaan kyseenalaista, koska tiedän että sen saa helposti)."
Sinusta tulee aloittaja vähän sellainen kuva, ettet ole kovin älykäs. Muuten ymmärtäisit, että ihminen on paljon muutakin kuin yksi diagnoosinsa. Autismi näkyy hyvin eri tavoin ihmisillä ja siihen vaikuttaa mm. henkilön persoonallisuus ja älyn taso. Mitä älykkäämpi ihminen on, sitä hankalampaa ulkopuolisten on autismia tai adhd/add:ta havaita.
Eihän Elon Musk ole myöskään stereotyyppisen autistin oloinen ja on pärjännyt hyvin elämässään, pitkältä älynsä vuoksi. Eikä takuulla feikkaa autismiaan mitenkään.
Ikävän katkera kirjoitus taas aloittajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tosiaan toi voimavara ja supervoimat ja ominaisuus höpötys... Oireitaan nämä ovat, ja inhottavia sellaisia. Jos jollain on pelkkää supervoimaa, diagnoosia ei tarvitse.
Tosiaan mielestäni on mahdoton sanoa onko jonkun tekemä diagnoosi pätevämpi kuin toisen, kun mitään objektiivista keinoa varmustua siitä ei ole. Tiedän niitäkin joille on tehty kattavat tutkimukset joissa ei ole löytynyt mitään viitteitä oireista lapsena, mutta silti on annettu diagnoosi. Joskus aiemmin se taas oli este, jos mitään todisteita (huonot arvosanat, käytösnumerot, tarkkis) ei ollut. Ja on niitä, joille joku muu diagnoosi on ollut este ja niitä joille ei. Että ei ole eksaktia tiedettä.
Ja tosiaan ei se heppoisesti tehty adhd diagnoosi itsessään ole vaaraksi, mutta se että ei ole tehty edes sydänkäyrää, ei seurata verenpainetta eikä selvitetty somaattisia sa
Mitä helvettiä? Ei adhd-lääkkeistä kostu mitenkään jos ei sairasta adhd:tä. Älä viitsi valehdella.
Tunnistan myös tuon vähättelyn. Tuntuu että monilla on väärin diagnosoitu add, joka on kehittynyt vasta nyt älypuhelinaikana pikaviihteen takia. Koulut menneet 20v sitten hyvin. Tuo lääkitys minkä adhd diagnoosin mukana saa on nykyisessä hektisessä maailmassa monelle houkutteleva, kun siitä saa virtaa esim opiskeluun. Pk seudulla nuoret myy noita lääkkeitä myös ihan päihdekäyttöön. Ennen oli ostarin nurkat täynnä rauhoittavien lääkkeitten pakkauksia ja nyt näkyy tosi paljon näitä adhd lääkepurkkeja.