Lue keskustelun säännöt.
Vol. 3. Muita nepsyjä, joita ärsyttää nykyinen ilmapiiri aiheesta?
27.02.2024 |
En ehtinyt nähdä alkuperäisiä ketjuja, mutta kiinnostaa aihe.
Itselläni on diagnosoitu dysfasia lapsena ja myöhemmin Asperger. Varmaan täyttäisin myös ADHD kriteerit, mutta kukapas nykyään ei... Minulla on suht vaikea oirekuva sikäli, että sosiaalinen elämä on olematonta (ml. parisuhteet) ja työelämään osallistun vain hyvin rajallisesti. Osin As-oireiden takia puhkesi myös mielisairaus, joka vei eläkkeelle. Samalla menetin ajokortinkin. Arki on selviytymistä. Minusta ei välittömästi välttämättä näy arkisessa kanssakäymisessä outous, mutta todellakaan en osaa"maskata" sillä lailla että olisin päässyt mihinkään kaveriporukoihin, työpaikan kahviporukkaan (olin naisvaltaisella hoitoalalla joka oli ihan sopimaton ylipäänsä), seurusteluelämään yms. Usein se epäonnistuu myös ihan normi tilanteissakin, koska tulee väärinymmärryksiä jatkuvasti ja kuulen että minua pidetään outona. Ja kuormitun paljon. Vanhemmat ovat kuolleet ja veljeä näen kerran vuodessa, sukulaisia en jaksa tavara koskaan. Kavereitavöhän useammin.
Ärsyttää siis nämä somettajat, julkkikset ym. joilla kaikilla nyt yhtäkkiä on autismi ja useimmilla myös ADHD, vaikka mitään ongelmia nämä eivät näköjään ole elämässä aiheuttaneet ja ovat onnistuneesti "maskanneet" kolmekymppiseksi asti. Jopa siis niin onnistuneesti, että ovat kaveriporukan suosituimpia, puolisoita riittänyt, hyvä työmenestys, bileitä esitellään Suomessa yms. Tuntuu että diagnoosi on pelkkä julkisuustemppu (diagnoosin oikeutta mä en sen sijaan kyseenalaista, koska tiedän että sen saa helposti).
Vanhoillakoulukiusaajillakin on nyt autismidiagnoosi, jota hehkuttavat somessa, siellä yhtäkkiä on melttaria ja stimmailua. Kaikki yhtäkkiä käyttävät tasan samoja sanoja kun kertovat diagnoosista ja ylipäänsä ilmentävät ihmeellistä massa-ajattelua. Ja noi kiusaajat teki omasta elämästä hirveää jakiysasicat mua juuri autismioireiden takia, joita nyt esittävät. Siis siltä ainakin näyttää. Musta he maskaavat autismia.
Kommentit (609)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on lieviä autismi- ja add-piirteitä, mutta ei diagnoosia. En voi sietää tätä nykyistä villitystä rakentaa koko identiteetti diagnoosin varaan.
Ihan kaikilla kuuluukin olla lieviä piirteitä, se on aivan normaalia. Kyse on juuri siitä, että piirteiden määrän ja voimakkuuden ( haittaavuuden) pitää ylittää diagnoosiraja, jotta diagnoosi tulee. Tätä eivät kaikki kykene ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ainakin joku Cheyenne Järvisen myöhäisdiagnosoitu autismi epäilyttää. Mutta juttuun oli saatu paljon törröhuulikuvia, sehän on tärkeintä.
En ole nepsy, muuten vain erilainen, mutta minuakin ärsyttää nämä diagnoosilla ratsastajat.
Tunsin tyypin useampia vuosia sitten, eikä silloin ollut viitteitä minkään sortin autismista. Puhtaasta ilkeydestä ja taitavasta manipuloinnista ja kieroilusta kylläkin. Joka bileissä ja tapaamisissa pidin tätä tyyppiä äärimmäisen puistattavana, enkä koskaan sen enempää tutustua häneen halunnut. Eipä mun kaveriporukasta muutkaan enää ko ihmisen kanssa aikaa vietä, mutta eivät kyllä aspergerin viittaavaa huomanneet hekään koskaan, narsismiin viittaavaa enemmänkin.....
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää eniten ne vast'ikään nepsy-diagnoosin saaneet, jotka reflektoivat itseään aivan loputtomasti kirjoituksissaan niin täällä palstalla kuin somessa tai vaikkapa ihan kahvipöytäkeskustelussa.
Asiaan olen kiinnittänyt huomiota, koska mieheni on diagnosoimaton nepsy. Asperger-piirteet loistavat kuin majakka jos osaa katsoa, mutta miestä itseään ei kiinnosta vähäkään.
Hänelle riittää, että arki rullaa, elämä pyörii perheen, työn ja parin intohimoharrastuksen ympärillä. Sellaiseen omanapaiseen itsensä tutkimiseen ei ole kiinnostusta, eikä ehkä kykyäkään.
Ehkä olisi muutamaan otteeseen elämässään tarvinnutkin diagnoosin ja tukea, mutta ei mieheni nuoruudessa sellaisia ollut tarjolla. Mies on jo 50 täyttänyt. Aikuisena tuki olen ollut minä. Diagnoosin ehkä saisi, mutta mitä tukea oikeasti olisi tarjolla perheelliselle, työssäkäyvälle, säntillistä arkea elävälle assille?
Mi
Kasarilla ne lieväoireiset tapaukset saattoivat selvitä ok tai jopa hyvin peruskoulusta. Olivat muiden silmissä niitä outoja lukutoukkia tai taiteilijatyyppejä, jotka olivat motorisesti kömpelöitä liikunnassa. Tarkkailuluokalla oli sitten ne käytösongelmaiset, joista osa saattoi ollakin nykymittapuulla monioireinen nepsy. Apukoulussa käyviä ymmärrettiin paremmin, koska heillä oli älyllisiä rajoitteita, joille eivät voineet yksinkertaisesti mitään. Oli varmasti niitäkin, jotka päätyivät löyhin perustein apukouluun tai tarkkailuluokalle johtuen vielä heikosta tietämyksestä, vaikka todellinen syyllinen pulmiin oli/on lukihäiriö tai muu sellainen, joka ei estänyt elämästä tavallista elämää.
Nykyisessä avokonttorimaisessa koulussa kukaan ei pärjää, myös ne neurotyypilliset putoavat kärryiltä. Keskiverto-oppilaat, ne jotka olivat kymmenen vuotta sitten seiskan ja kasin oppilaita, tippuvat kärryiltä oppimatta edes perustietoja. 2020-luvulla erilaiset aistiyliherkkyydet ovat lisääntyneet niillä lapsilla, joilla ei ole aiemmin ollut oireilua eikä ole edes epäilty nepsy-oireyhtymää.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että asioista puhutaan, mutta..
Todella monet asperger-henkilöt ovat erityislahjakkuuksistaan huolimatta olleet aina jotenkin ulkopuolella. Ihmissuhteissa, koulussa, työelämässä, jos ovat töihin edes onnistuneet pääsemään.
Ei ole helppoa elää omalaatuisuutensa/erikoisuutensa vuoksi syrjittynä. Kun ei mahdu siihen keskiviivalle, jossa jokaisen pitäisi olla kelvatakseen tai tullakseen hyväksytyksi. Esim. koulukiusaaminen on monelle oikeasti nepsylle aiheuttanut ahdistuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja monenlaista muuta haittaa vielä nepsyyden lisäksi.
Nämä oman elämänsä Miisa nuorgamit voisivat painua v..n hehkuttamasta nepsyyden ihanuutta. Nämä sometähdet ja onlyfans-tytsykät ovat keksineet vain yhden keinon huomioh.ta lisää. Se on väärin niitä kohtaan jolla tämä on todellinen ongelma. Ei vain keino hankkia lisää seuraajia.
Monin verroin on helpompaa, jos on kehitysvammainen. Kehitysvammaisia sentään ihmiset ymmärtävät edes jotenkin, ja kaikki outo käytös on vielä jollakin tavalla ymmärrettävää muiden mielestä. Normaaliälyisen kirjoilla oleva autistinen tai adhd aiheuttama kummastusta: "Miten sinunlainen kielitaituri/matemaatikko ei osaa näin yksinkertaista asiaa?".
Veikkaan, että monella somen autistilla on todellisuudessa huomionhakuinen persoonallisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksäni väitti olevansa autistinen. Luulen kuitenkin, että hän oli lukenut autismista, omaksunut siitä piirteitä itselleen ja käytti itsekeksimäänsä diagnoosia tekosyynä huonolle käytökselleen. Luulen hänen olevan jonkinlainen sosiopaatti.
Ei, en oikeasti jaksa näiden somejulkkisten nepsy-aiheisia postauksia. Ainoa, mitä jaksan katsoa välillä, on nepsy-aiheiset Instagram-tilit, mutta en jaksa hirveämmin niihinkään ottaa kantaa, kun tuntuu, että ovat selvästi poliittisesti/ideologisesti sitoutuneita. Liikaa juurikin vihervasemmistolaisuutta ja nykyistä sukupuolivammailua. Olen heteronainen autismin kirjolla, en pyydä ketään minua puhuttelemaan pronomilla she/her, ellei sitten englannin kielessä joku minuun viittaisi naisen pronomilla. Ehkä pukeudun erikoisesti ja ehkä minulla on erikoinen maku musiikin suhteen, mutta silti koen olevani ihan heteroseksuaali ja nainen biologisesti. Äitityyppiä en silti ole luonteeltani, enkä halua lapsilleni samaa paskaa mitä minulla on ollut elämäni aikana.
Kyllä sitä välillä miettii, että miten parempi olisi oikeasti, jos autismin ja laaja-alaisten oppimisvaikeuksien (tämä on toinen diagnoosini, ja löytämieni tietojen mukaan se tarkoittaa entistä heikkolahjaisuus-termiä) sijaan minulla olisi kehitysvamma-diagnoosi, jolloin ihmisillä riittäisi edes jonkinlaista ymmärrystä minun suhteen. Tällöin jopa enemmän tuettaisiin kuin nyt. Olen tuomittu loppuelämäksi köyhyyteen, eikä ole mitään avuja luotu, jolla voisin nousta suosta. Olen perinyt köyhyyteni äidiltä, ja hävettää oikeasti olla sisaruskatraasta ainoa köyhä. En tiedä, miten voisin työllistää itseni, vaikka olen hankkinut merkonomin koulutuksen ammattikoulusta. Matemaattisia taitoja minulla ei ole lukuun ottamatta peruslaskutaitoa, ja peruskoulussa tarvitsin enemmän tai vähemmän erityis- ja tukiopetusta. Olihan matematiikka myös yksilöllistetty peruskoulussa. Ilman matematiikan yksilöllistämistä olisin taatusti saanut vitosia tai jopa nelosia kokeista. Myymälätyöstä olen selvinnyt vielä numeroiden kanssa, ja rahaa laskiessa olenkin tarkka. Budjetointilaskut ovat jo vaikeita, on nimittäin koettu.
Hemmetti, kun minulle on luotu tällainen kirous. Myös sekin vika minussa on, että kiinnostun niin kapeasti asioista. Ravintola-alaa opiskelelssakin kiinnostuin vain kahvilatyöstä, kun muut olivat vastenmielisiä, varsinkin à la carte-tarjoilu johtuen sen fyysisestä raskaudesta, mutta enpä oikein kykenisi kakkuja leipomaan oikeassa työympäristössä, sillä omat leipomukseni taatusti läsähtäisivät tai pursotus menisi pieleen johtuen käsien vapinasta, minkä olen saanut muistoksi työssäoppimisesta à la carte-ravintolassa. Olin silloin keskeyttää ravintola-alan opiskelun tuon vastenmielisen harjoittelujakson takia, mitä pidin elävänä painajaisena. Olisipa minulla mahdollisuus työllistää itseni, niin voisin edes jotakin tuloja saada. Niin turhauttaa tämä työttömyys ja elämä kaikesta jääneenä. En ole koskaan kehittänyt saati haastanut itseäni, koska jättäydyin osittain omasta tahdosta pois porukoista ja tulin vain entistä ujommaksi. Harmi, kun tällaiselle ujolle introvertille ei ole mitään sopivaa työtä, jota tehdä sisällä eikä tarvitse olla rasittamassa itseään fyysisesti. Autismin lisäksi minulla on kuitenkin valonarkuutta aiheuttava Sjögrenin oireyhtymä, ja tässä pari päivää olin väsynyt, kun jouduin altistamaan itseäni useille televisioruuduille perheenjäsenen yrityksellä. Ei vain pysty sen tyyppistä työtä tekemään, kun silmälihakset menevät jumiin. Kiva, kun tämä Sjögrenin oireyhtymä tuo eniten lisäkuluja, joten palkkatyö on minun tapauksessa välttämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, en oikeasti jaksa näiden somejulkkisten nepsy-aiheisia postauksia. Ainoa, mitä jaksan katsoa välillä, on nepsy-aiheiset Instagram-tilit, mutta en jaksa hirveämmin niihinkään ottaa kantaa, kun tuntuu, että ovat selvästi poliittisesti/ideologisesti sitoutuneita. Liikaa juurikin vihervasemmistolaisuutta ja nykyistä sukupuolivammailua. Olen heteronainen autismin kirjolla, en pyydä ketään minua puhuttelemaan pronomilla she/her, ellei sitten englannin kielessä joku minuun viittaisi naisen pronomilla. Ehkä pukeudun erikoisesti ja ehkä minulla on erikoinen maku musiikin suhteen, mutta silti koen olevani ihan heteroseksuaali ja nainen biologisesti. Äitityyppiä en silti ole luonteeltani, enkä halua lapsilleni samaa paskaa mitä minulla on ollut elämäni aikana.
Kyllä sitä välillä miettii, että miten parempi olisi oikeasti, jos autismin ja laaja-alaisten oppimisvaikeuksien (tämä on toinen diagnoosini, ja löytämieni tietojen mukaan se tarkoittaa entist
Olin peruskouluaikanani suoraan sanoen kylän vihatuin ihminen, jolle auottiin päätä yhdestä asiasta, johon olin syytön. Se oikeasti oli pahinta, kun sitten taas jonkun lievän palovamman aiheuttamisen pystyin unohtamaan ja antamaan anteeksi, vaikka sitä sanotaan, ettei haukku haavaa tee. Harmi, kun usean lapsen yksinhuoltajaäidillä ei ollut mitään resursseja tarjota kotiopetusta, olisin käynyt mieluummin kotikoulua. Tai saanut edes vapautuksen ryhmätöistä, joita pidin itselleni kidutuksena.
Muuten kyllä pääsin peruskoulusta keskiarvolla 7,5. Toki ottaen huomioon peruskoulussa yksilöllistetyt matematiikka ja myöhemmin fysiikka, niin olisi tuo keskiarvo voinut hieman laskea, jos nuo olisin vitosen tasolla suorittanut. Harmi, kun olin peruskouluaikana ja vielä edelleen omiin oloihin vetäytyvä, vaikka en ole täysin sellainen hikky, ihminen. Poden epävarmuutta, minulla ei ole itseluottamusta. Persoonani on myös erikoinen, että sopisin ennemmin joksikin komediahahmoksi: liian tarkka ulkonäöstä, ettei tulisi kuuloonkaan, että menisin joihinkin äijähommiin työskentelemään. On nimittäin ehdotettu tuota logistiikka-alaa, ja siltä saralta varastotyöntekijää. No, kun on Sjögrenin oireyhtymää ja siitä johtuvaa kuivasilmäisyyttä, niin eipä silmät pölystä tykkää.
Tuo ulkoisesta olemuksesta huolehtiminen ei ole mikään autismi-juttu omalla kohdallani tai aistielämysten hakemista, ja oma aistiyliherkkyyteni oli näkynyt enemmänkin ääniyliherkkyytenä, mitä muistelen lapsuuttani. Suihkussa ja kampaajalla käyminen oli myös alkuun hankalaa, mutta näiden asioiden kanssa ei ole ollut hankaluuksia yli 15 vuoteen. Ne saatiin helpotettua alakoululaisena ollessa. Toki ääniyliherkkyys voi liittyä dysfasiaan (nyk. kehityksellinen kielihäiriö), millainen minulla ensin diagnosoitiin ollessani lapsi, mutta ei tuota diagnoosia ainakaan löydy tuoreimmista, minua koskevista, tiedoista. Tarkemmin sanottuna lapsena annettu diagnoosi oli semanttis-pragmaattinen dysfasia. Oli minulla jopa diagnosoitu lievä kehitysvamma kunnes se kumottiin yläkoulussa, ja tilalle tuli laaja-alaiset oppimisvaikeudet. On sitä kaikenlaista vaivaa ollut elämän aikana. Tuo autismi-luokitus on omalla kohdalla ollut aika häilyvää: milloin autismipiirteinen, milloin asperger-piirteinen (silloin kun sitä termiä vielä käytettiin) ja milloin autistinen, nyt olen autistinen ihan virallisesti. Oli mikä oli, mutta autismista luettuani aina vain osuu palat paikoilleen, enemmän tai vähemmän. Ehkä olen epätyypillinen vanhojen luokitusten mukaisesti tai sitten lievästi oireileva, kun jos sosiaalisessa kanssakäymisessä on selvinnyt edes jotenkin.
Tänään on as-päivä