Lue keskustelun säännöt.
Vol. 3. Muita nepsyjä, joita ärsyttää nykyinen ilmapiiri aiheesta?
27.02.2024 |
En ehtinyt nähdä alkuperäisiä ketjuja, mutta kiinnostaa aihe.
Itselläni on diagnosoitu dysfasia lapsena ja myöhemmin Asperger. Varmaan täyttäisin myös ADHD kriteerit, mutta kukapas nykyään ei... Minulla on suht vaikea oirekuva sikäli, että sosiaalinen elämä on olematonta (ml. parisuhteet) ja työelämään osallistun vain hyvin rajallisesti. Osin As-oireiden takia puhkesi myös mielisairaus, joka vei eläkkeelle. Samalla menetin ajokortinkin. Arki on selviytymistä. Minusta ei välittömästi välttämättä näy arkisessa kanssakäymisessä outous, mutta todellakaan en osaa"maskata" sillä lailla että olisin päässyt mihinkään kaveriporukoihin, työpaikan kahviporukkaan (olin naisvaltaisella hoitoalalla joka oli ihan sopimaton ylipäänsä), seurusteluelämään yms. Usein se epäonnistuu myös ihan normi tilanteissakin, koska tulee väärinymmärryksiä jatkuvasti ja kuulen että minua pidetään outona. Ja kuormitun paljon. Vanhemmat ovat kuolleet ja veljeä näen kerran vuodessa, sukulaisia en jaksa tavara koskaan. Kavereitavöhän useammin.
Ärsyttää siis nämä somettajat, julkkikset ym. joilla kaikilla nyt yhtäkkiä on autismi ja useimmilla myös ADHD, vaikka mitään ongelmia nämä eivät näköjään ole elämässä aiheuttaneet ja ovat onnistuneesti "maskanneet" kolmekymppiseksi asti. Jopa siis niin onnistuneesti, että ovat kaveriporukan suosituimpia, puolisoita riittänyt, hyvä työmenestys, bileitä esitellään Suomessa yms. Tuntuu että diagnoosi on pelkkä julkisuustemppu (diagnoosin oikeutta mä en sen sijaan kyseenalaista, koska tiedän että sen saa helposti).
Vanhoillakoulukiusaajillakin on nyt autismidiagnoosi, jota hehkuttavat somessa, siellä yhtäkkiä on melttaria ja stimmailua. Kaikki yhtäkkiä käyttävät tasan samoja sanoja kun kertovat diagnoosista ja ylipäänsä ilmentävät ihmeellistä massa-ajattelua. Ja noi kiusaajat teki omasta elämästä hirveää jakiysasicat mua juuri autismioireiden takia, joita nyt esittävät. Siis siltä ainakin näyttää. Musta he maskaavat autismia.
Kommentit (609)
Vierailija kirjoitti:
Ei Kela-terapia auta ADHD:en tai autismiin. Toki jos on tosi tönkkö sosiaalisesti mutta silti kykenevä terapiaan voi tieto autismista auttaa terapeuttia muokkaamaan vuorovaikutusta mutta todnäk tämä tulisi esiin muutenkin kontaktissa. Lääkkeet toki joillakin auttavat ADHD:en mutta usein vaste aikuisilla väliaikainen ja haitatkin korostuvat iän myötä.
Todella moni AuDHD, joka on diagnosoitu vasta aikuisena, sanoo koko elämänsä olleen yhtä jatkuvaa traumaa niiden lisäksi osoitettavissa olevien ilmeisten traumojen lisäksi. Kyllä minä ehdottomasti haluan kohdentaa KELA-terapian sen trauman käsittelyyn, että on koko elämänsä rämpinyt vieraassa maailmassa ja opettelemaan uusia tapoja nähdä asiat ja toimia kuin sitten jaarittelemaan siitä, millainen lapsuuskoti oli ja miten minua on kohdeltu väkivaltaisesti myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi: ei se kuntoutus lapsille tai nuorillekaan ole sen ihmeellisempää. Ei ole mitään taikajekkua johon olisi etuoikeutettu diagnoosin perusteella ja joka korjaisi ongelmat. Paitsi kouluikäisellä lääkehoito auttaa joskus tosi hyvin.
Mikä ihme kateellisuus tässä on, että koetaan, että jotkut yrittävät tulla napsimaan joitain muille kuuluvia etuja.
Nepsyllä on vikaa päässä, aivot ja välittäjäaineet eivät toimi normaalisti. Ne eivät ole normaalit, vaikka joillain ne välittäjäaineet toimivat paremmin kuin toisilla ja aivotkin.
Ja elämästäkö ei saisi yrittää saada korjattua pois niitä ongelmia, jotka ehkä olisivat korjattavissa, kun ei siitä kuitenkaan parane?
Sami Minkkinen on varmaan kiitollinen lääkityksestä, että velkasumma jäi 200 000 euroon eikä noussut miljoonaan tai linnakeikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Kela-terapia auta ADHD:en tai autismiin. Toki jos on tosi tönkkö sosiaalisesti mutta silti kykenevä terapiaan voi tieto autismista auttaa terapeuttia muokkaamaan vuorovaikutusta mutta todnäk tämä tulisi esiin muutenkin kontaktissa. Lääkkeet toki joillakin auttavat ADHD:en mutta usein vaste aikuisilla väliaikainen ja haitatkin korostuvat iän myötä.
Todella moni AuDHD, joka on diagnosoitu vasta aikuisena, sanoo koko elämänsä olleen yhtä jatkuvaa traumaa niiden lisäksi osoitettavissa olevien ilmeisten traumojen lisäksi. Kyllä minä ehdottomasti haluan kohdentaa KELA-terapian sen trauman käsittelyyn, että on koko elämänsä rämpinyt vieraassa maailmassa ja opettelemaan uusia tapoja nähdä asiat ja toimia kuin sitten jaarittelemaan siitä, millainen lapsuuskoti oli ja miten minua on kohdeltu väkivaltaisesti myöhemmin.
Jos minulle olisi tarjolla autismiterapiaa, toivoisin, että se keskittyisi tukemaan oikeuttani olla sellainen kuin olen. Terapeutti pyrkisi vahvistamaan identiteettiäni ja neuvoisi työkaluja, miten autistina kohtaan nenttien harjoittaman syrjinnän ym. masentavat tilanteet. Sellaista itsetuntoboostausta, jolla otan haltuuni tiöan ja tilanteen, ilman että minun pitäisi opetella nenttien kieroja ja kyllästyttäviä.tapoja.
Minä sain asperger-diagnoosin vahingossa. Minut lähetettiin psykologisiin testeihin, koska fyysisiin vaivoihin ei löytynyt neurologian puolella selitystä. Olin jo aikuinen saadessani diagnoosin.
Olen kiitollinen diagnoosista, koska pystyin ymmärtämään miksi esim. en joskus pysty puhumaan tai miksi eksyn tutussa kaupassa. En kuitenkaan osaa ajatella itseäni uudella tavalla, koska en ole muuttunut.
Tavallaan tunnen itseni huijariksi. Olen käynyt koulut, on ystäviä ja olen ollut töissäkin. Ei minulla voi oikeasti olla asperger?
Lähivuosina olen kyllä jäänyt kiinni monesti erilaisuudessani, mutten ole myöntänyt mitään! Yleistyvät diagnoosit eivät minua niin häiritse, mutta tuntuvat kasvattavan omaa huijarin tunnetta. Jos tuo hyvin normaalin oloinen on nepsy, miksen minäkin voisi siis olla vain normaali?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotinepsyt (joita yhtäkkiä oma entinen kaveriporukkanikin on täynnä somen mukaan) à la M.Nuorgam tekevät elämän oikeille nepsyille hankalammaksi. Jos pystyt "maskaamaan" (ihana muotisana johon vedoten voi sitten taikoa diagnostiset kriteerit itselleen kun oikeasti niitä ei näy objektiivisesti arvioiden) läpi elämäsi, muodostamaan ihmissuhteita ja selviytymään ammatillisesti, et ole autisti. Kaikenlisäksi nämä muotinepsyt kuten se yksi pyöräilyaktivisti twitterissä käyttäytyvät todella ikävästi toisia kohtaan ja oikeuttavat sen diagnoosillaan. Kaikki tämä johtaa siihen että koska ylidiagnostiikkaa tehdään alkaa kelan määrärahat olla jo kovilla ja sittenhän kuntoutuksesta leikataan. Nyt esim. Kela on keventämässä Oma Väylä -kuntoutusta, todennäköisesti liittyen siihen että hakijoita on paljon enemmän kuin ennen. Eli nämä kevytdiagnoosin saaneet jotka selv
Useimpien ihmisten ei tarvitse erikseen opetella hymyilemään tai esittämään kiinnostunutta. Se juuri on erona, että sosiaalisesti hyväksyttävä käytös ja toisten huomioiminen ei kuormita ja tulee luonnostaan.
Meillä on kolme teiniä, joista kaksi on neurotyypillisiä ja yksi lievä kirjolainen. Nämä kaksi neurotyypillistä viilettävät kaveriporukoissaan ja kaverit ovat vaan tulleet elämään. Sosiaalisten suhteiden ylläpito sujuu itsestään. Nepsy taas on usein yksin huoneessaan. Hän ei osaa pitää keskustelua yllä, puhuu tilanteeseen sopimattomia, ei huomaa oma-alotteisesti huomioida toisia. Normilapset ovat oppineet esimerkiksi ojentamisen ruokapöydässä, tervehtimisen ja silmiin katsomisen ihan vaan olemalla. Nepsylle ne on joutunut opettamaan kädestä pitäen. Nepsymme ei myöskään ymmärrä sanontoja tai kuvainnollista kieltä. Esimerkiksi olla pihalla kuin lumiukko tarkoittaa hänelle, että jokin asia on fyysisesti talon ulkopuolella, pihalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä sain asperger-diagnoosin vahingossa. Minut lähetettiin psykologisiin testeihin, koska fyysisiin vaivoihin ei löytynyt neurologian puolella selitystä. Olin jo aikuinen saadessani diagnoosin.
Olen kiitollinen diagnoosista, koska pystyin ymmärtämään miksi esim. en joskus pysty puhumaan tai miksi eksyn tutussa kaupassa. En kuitenkaan osaa ajatella itseäni uudella tavalla, koska en ole muuttunut.Tavallaan tunnen itseni huijariksi. Olen käynyt koulut, on ystäviä ja olen ollut töissäkin. Ei minulla voi oikeasti olla asperger?
Lähivuosina olen kyllä jäänyt kiinni monesti erilaisuudessani, mutten ole myöntänyt mitään! Yleistyvät diagnoosit eivät minua niin häiritse, mutta tuntuvat kasvattavan omaa huijarin tunnetta. Jos tuo hyvin normaalin oloinen on nepsy, miksen minäkin voisi siis olla vain normaali?
No koska et ole. Kiinalainen ei voi olla ruotsalainen eikä ruotsalainen kiinalainen. Ihmisiä silti ovat molemmat ja ihan ok ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotinepsyt (joita yhtäkkiä oma entinen kaveriporukkanikin on täynnä somen mukaan) à la M.Nuorgam tekevät elämän oikeille nepsyille hankalammaksi. Jos pystyt "maskaamaan" (ihana muotisana johon vedoten voi sitten taikoa diagnostiset kriteerit itselleen kun oikeasti niitä ei näy objektiivisesti arvioiden) läpi elämäsi, muodostamaan ihmissuhteita ja selviytymään ammatillisesti, et ole autisti. Kaikenlisäksi nämä muotinepsyt kuten se yksi pyöräilyaktivisti twitterissä käyttäytyvät todella ikävästi toisia kohtaan ja oikeuttavat sen diagnoosillaan. Kaikki tämä johtaa siihen että koska ylidiagnostiikkaa tehdään alkaa kelan määrärahat olla jo kovilla ja sittenhän kuntoutuksesta leikataan. Nyt esim. Kela on keventämässä Oma Väylä -kuntoutusta, todennäköisesti liittyen siihen että hakijoita on paljon enemmän kuin
Meillä on kolme teiniä, joista kaksi on neurotyypillisiä ja yksi lievä kirjolainen. Nämä kaksi neurotyypillistä viilettävät kaveriporukoissaan ja kaverit ovat vaan tulleet elämään. Sosiaalisten suhteiden ylläpito sujuu itsestään. Nepsy taas on usein yksin huoneessaan.
Tuo viiltää syvältä itseäni. Olisin niin halunnut olla kuin muut ja olla mukana. Silti istun yksin ja puuhaan omiani. En vaan osaa! Osaan tiettyyn pisteeseen asti kyllä, mutta sitten tulee seinä vastaan. Ja se kuormittavuus. Tämä on ihan hirveän yksinäistä, kun periaatteessa on sosiaalinen ja pitää ihmisistä, mutta sitten oma kyvyttömyys on esteenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla oma itsensä niin on helpompaa. Miksi esittää kiinnostunutta?
Ei se kyllä ole helpompaa. Esim työyhteisössä, vanhempainillassa, missä tahansa sosiaalisessa tilanteessa. Ei todellakaan ole helpompaa olla oma itsensä, jos se "oma itse" on omiin ajatuksiinsa vajoava totinen tosikko, joka ei aina tajua vitsejä tai ei huomaa osoittaa toiselle että kuuntelen kyllä, olen kiinnostunut.
t. se joka monta sivua sitten kysyi mitä on maskaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolison veljellä on Downin syndrooman lisäksi autismi. Hän ei puhu ollenkaan, jonkin verran kommunikoi viittomalla. Silti minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, että autismin tasoja on kovin monenlaisia.
En nyt ihan ymmärrä miksi pitää arvioida muiden saamia diagnooseja ja pitää niitä jopa väärinä.
En minäkään ymmärrä, eikä suurin osa muistakaan ihmisistä. Tämä ketju on lähinnä yhden hullun yksinpuhelua.
Jos ette ymmärrä, niin menkää pois täältä haukkumasta autisteja hulluiksi, vammaisiksi yms. Tätä on nähty jo ihan tarpeeksi. Se nyt ei ole mikään yllätys, että ette ymmärrä, mutta ei tarvitse tulla erikseen selittämään. Tämä ymmärtääkseni oli nimenomaan tarkoitettu niille, jotka ymmrtävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muotinepsyt (joita yhtäkkiä oma entinen kaveriporukkanikin on täynnä somen mukaan) à la M.Nuorgam tekevät elämän oikeille nepsyille hankalammaksi. Jos pystyt "maskaamaan" (ihana muotisana johon vedoten voi sitten taikoa diagnostiset kriteerit itselleen kun oikeasti niitä ei näy objektiivisesti arvioiden) läpi elämäsi, muodostamaan ihmissuhteita ja selviytymään ammatillisesti, et ole autisti. Kaikenlisäksi nämä muotinepsyt kuten se yksi pyöräilyaktivisti twitterissä käyttäytyvät todella ikävästi toisia kohtaan ja oikeuttavat sen diagnoosillaan. Kaikki tämä johtaa siihen että koska ylidiagnostiikkaa tehdään alkaa kelan määrärahat olla jo kovilla ja sittenhän kuntoutuksesta leikataan. Nyt esim. Kela on keventämässä Oma Väylä -kuntoutusta, todennäköisesti liittyen siihen että hakijoita on paljon enemmän kuin ennen. Eli nämä kevytdiagnoosin saaneet jotka selviytyvät arjesta pilaavat
Tutkimukset ovat sitä, että kerrot miltä tuntuu ja ruksailet lomakkeita. Toki jos tehdään pitkän kaavan kautta, voidaan myös sulkea muita juttuja pois ja katsoa vanhoja papereita, haastatella ihmisiä yms., mut eihän se vaatimus ole, että niissäkään pitäisi oireita tulla esiin. Ei minulla ainakaan lue vanhoissa koulutodistuksissa mitään mikä toisi erityisesti ADHD:ta esiin, tai muissakaan. Silti dg napsahti, kun kerroin oikeat asiat ja vastasin kysymyksiin oikealla tavalla. Aika monilla tutkimukset sisältävät vain haastattelun. Eikä siinäkään mitään, kunhan edes sydänongelmat yms. seulottaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sarjassamme kielletyt mielipiteet, mutta olin ohjaajana ryhmässä, missä monen lapsen nepsydg osoittautui hyvin äkkiä pakasta vedetyksi, ja oireilivat vanhempiensa elämänhallinnanpuutteita. Yksikin lapsi kävi pitkillä osastojaksoilla ja oli aina sieltä tultuaan rauhallinen ja mukava. Meni vain vajaa viikko, kun sekoileminen, häiriökäyttäytyminen ja epäsosiaalisuus alkoi taas. Nähtyäni isänsä kanssa kaupassa ymmärsin nopeasti yskän. Monesti ne vanhemmat pitäisi laittaa osastolle opettelemaan arkirytmiä, onko asiallista tintata humalat joka päivä ekaluokkalaisen läsnäollessa jne. eli kyllä se epäsäännöllinen elämä jättää lapseen jälkensä.
Et varmasti ole ollut ohjaana missään ryhmässä, juurihan kerroit useasti kuinka työnteko ei ole ikinä onnistunut? Keksittyä shittiä koko viestisi.
Esinnäkin, nepsypiirteet ovat vahvasti perinnöllisiä ja se selittää monien nepsylasten vanhempien erilaisia elämänhallinnanpuutteita. Lääkärit evät todellakaan vedä pakasta diagnooseja vaikka kuinka niin itsellesi ja muille uskottelisit.
Näin juuri. Toivoisin armollisuutta paitsi nepsyile, myös heidän vanhemmilleen. Heillä voi olla tosi isoja vaikeuksia saada pakka pysymään kasassa, jos keskittyminen on olematonta, niin onhan se vaikeaa ohjata sitä lastakaan, että mitä tässä nyt pitikään sun seuraavaksi tehdä. Vanhempi voi itse olla se, joka aina keskeyttää, puhuu päälle, on impulsiivinen, ei kuuntele loppuun, unohtaa koulun wilma-viestit jne. Eikä hän tee sitä tahallaan jos ja kun on ilmeisesti nepsy itsekin.
Perinnöllisyys on päivänselvää lääkäreille.
Itse olen sijaisvanhempi ja meidän lapsukaisista yhdellä on adhd. Hänellä se on ilmiselvästi perinnöllinen, eikä lääkäri laittanut leimaa papereihin helposti siltikään. Silti setvittiin meidän (sijais)vanhempien osuus, onko rutiinit, onko selkeät säännöt, seurattiin meidän vuorovaikutusta, osataanko toimia tällaisen lapsen kanssa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "kevytnepsy" haluan diagnoosin, koska koko elämä on ollut kärsimystä ja johtanut työkyvyttömyyteen. Ja onko se niin kauhean kevyttä, jos ei ole työkykyä. Saisin sen "etuuden", että terapiassani käsiteltäisiin oikeita asioita ja saisin tukea ja psykoedukaatiota niihin, jotta työkyky palaisi tai edes elämänlaatu paranisi.
Jos olisi aihetta saada diagnoosi ja saisi siihen oikean lääkityksen, säästäisin paljon rahaa ja olisin turvassa omilta päähänpistoiltani, jotka ovat aiheuttaneet vaaratilanteita, joista kärsin vain minä. Voisin kääntää näkökulmaa ainaisesta erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteesta ja käsitellä sen toisin kuin jatkuvana epäonnistumisena. Saisin työkaluja ihmissuhteisiin ja ehkä ylipäätään kaipaamiani ihmissuhteita.
Jos olet työkyvytön ja vailla ihmissuhteita, sinulla on varmas
Miksi se selitys pitää olla juuri neuropsykiatrinen diagnoosi? Kelpaisiko sinulle myös traumaperäinen stresishäiriö, persoonallisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö, aivovamma tai kehitysvamma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorgamit ja muut eivät ammu tällä itseään nilkkaan. He elävät siitä että saavat klikkauksia somessa. Mitä enemmän aiheita ja haastatteluja, sen enemmän klikkauksia.
Ei ole kyllä minulta pois se, millä keinolla ne klikkauksensa hankkivat. Kai olen sitten niin autistinen, etten tajua, että tuollaisesta pitäisi pahastua.
No mee sitteen vee ittuun tästä ketjusta
Eikö saa esittää eriävää mielipidettä? Saa keskustella vain, jos on samaa mieltä aiheesta?
Osaatko lukea ketjun otsikkoa? Ei tämä ole tarkoitettu keskusteluun teidän kiusaajanormojen kanssa
Ei ole, vaan teidän änkeäminen tänne väittämään muita hulluiksi, narsisteiksi, vammaisiksi ja gatekeeppajiksi on kiusaamista. On muuten myös tosi väsynyttä haukkua autistia jankuttajaksi - ja aika ironista, että vielä ketjussa, joka nimenomaan on tarkoitettu autisteille, jotka haluaisivat keskenään puhua tietystä aiheesta ja näkökulmasta. Miksi te tulette tänne, jos kerran on gatekeeppaamista ja ikävää? Miksi ette tee itsellenne omaa ketjua, mihin voitte keskenänne puhua ihan omia juttujanne, niin ei tarvitse syyttää ketään gatekeeppaamisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi: ei se kuntoutus lapsille tai nuorillekaan ole sen ihmeellisempää. Ei ole mitään taikajekkua johon olisi etuoikeutettu diagnoosin perusteella ja joka korjaisi ongelmat. Paitsi kouluikäisellä lääkehoito auttaa joskus tosi hyvin.
Mikä ihme kateellisuus tässä on, että koetaan, että jotkut yrittävät tulla napsimaan joitain muille kuuluvia etuja.
Nepsyllä on vikaa päässä, aivot ja välittäjäaineet eivät toimi normaalisti. Ne eivät ole normaalit, vaikka joillain ne välittäjäaineet toimivat paremmin kuin toisilla ja aivotkin.
Ja elämästäkö ei saisi yrittää saada korjattua pois niitä ongelmia, jotka ehkä olisivat korjattavissa, kun ei siitä kuitenkaan parane?
Sami Minkkinen on varmaan kiitollinen lääkityksestä, että velkasumma jäi 200 000 euroon eikä noussut miljoonaan tai linnakeikka.
Kuka hvetin Sami Minkkinen? Miten liittyy tähän?
Miksi se selitys pitää olla juuri neuropsykiatrinen diagnoosi? Kelpaisiko sinulle myös traumaperäinen stresishäiriö, persoonallisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö, aivovamma tai kehitysvamma?
****
Ainakin omalla kohdalla se diagnoosi saa olla ihan mikä tahansa. Tällä hetkellä tuo neuropsykiatrinen tuntuu osuvimmalta, kun miettii koko elämää lapsesta nuoruuteen ja aikuisuuteen. On jo diagnoosit PTSD ja dissosiaatio. Kehitysvammaa ei voi olla eikä aivovammaakaan, joka aiheuttaisi kehitysvamman kaltaisen tilan, koska työkykyä on kuitenkin ollut elämän varrella ihan hyvinkin ja opinnot myös. Persoonallisuushäiriöstä vaikea sanoa, yleisimmät voi kuitenkin raakata pois, enkä tunnista itseäni niiiden kuvauksista.
Jos arvostelee jotakin ilmiötä tai vaikka jonkun ihmisen toimintaa, ei se ole kateellisuutta. Totuus kuitenkin on, että terveydenhuollon resurssit ovat tiukalla, ja kun näitä keski-ikäisten pärjääjien oman itsensäetsimis-identiteettiprojekteja rahoitetaan yhteisestä kassasta (myös yksityisellä käynti on sitä, sillä Kela-korvauksia on nostettu ja jostain se aika on pois), se tulee kalliiksi. Päälle vielä lääkitysten Kela-korvaukset. ADHD-lääkkeestä tässä ajassa varmasti hyötyisivät kaikki, mielestäni sen voisi vaikka vapauttaa ilman reseptiä saatavaksi tai pelkällä keskittymisoire-indikaatiolla, mutta Kela-korvaukset pitäisi saada vain oikeasti äärimmäisissä tapauksissa ja julkisella diagnosoituna. Tällä hetkellä ei ole oikeasti mitään luotettavaa testiä selvittää, johtuuko keskittymisoire synnynnäisestä aivotoiminnan häiriöstä vai onko se vain seurausta ajankohtaisesta hälinästä eli ADT:tä. Jos aivojen välittäjäainetasot voisi jollain keinolla mitata, sehän yksinkertaistaisi tutkimuksia hurjasti. Mutta kyllähän se nyt jotain kertoo, että mukamas "neurologisia" häiriöitä lähdetään selvittämään koulutodistuksista eikä sieltä elimestä itsestään eli aivoista. Niin kuin joku yllä kirjoitti, moni saa nykyään diagnoosin vaikka koulutodistukset olisivat täynnä kymppejä eikä mitään merkkiä oireista edes olisi, mutta toisaalta vaikka siellä olisi huonot numerot ja merkintä keskittymisvaikeuksista, ei sekään kerro potilaan aivoista vaan lähinnä opettajan mielipiuteestä johonkin senhetkiseen tapahtumaan.
Mutta sen sijaan en usko, että kukaan mitään Oma väylä -kuntoutusta lähtee huvin vuoksi hakemaan, koska siinähän joutuu itsekin töihin ja pohtimaan lähinnä itsestäänselvyyksiä. Tällaisesta kuntoutuksesta on aina apua, melkeinpä kenelle tahansa. Siinä kerrotaan paljon hyödyllisiä asioita ja kannustetaan itse tekemään hyödyllisiä muutoksia ja kokeilemaan toimivia keinoja. Jos ei ole valmis tekemään arkeensa muutoksia ja miettimään kriittisesti omaa ajatteluaan, terapiasta ei hyödy. Terapiaa ei ole tarkoitettu miksikään päänsilittelyksi tai "itsetuntoboostaukseksi". Sellaista voi etsiä omarahoitteisesti hyvinvointivalmentajilta tai ihan ilmaiseksi vaikka kavereilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi: ei se kuntoutus lapsille tai nuorillekaan ole sen ihmeellisempää. Ei ole mitään taikajekkua johon olisi etuoikeutettu diagnoosin perusteella ja joka korjaisi ongelmat. Paitsi kouluikäisellä lääkehoito auttaa joskus tosi hyvin.
Mikä ihme kateellisuus tässä on, että koetaan, että jotkut yrittävät tulla napsimaan joitain muille kuuluvia etuja.
Nepsyllä on vikaa päässä, aivot ja välittäjäaineet eivät toimi normaalisti. Ne eivät ole normaalit, vaikka joillain ne välittäjäaineet toimivat paremmin kuin toisilla ja aivotkin.
Ja elämästäkö ei saisi yrittää saada korjattua pois niitä ongelmia, jotka ehkä olisivat korjattavissa, kun ei siitä kuitenkaan parane?
Sami Minkkinen on varmaan kiitollinen lääkityksestä, että velkasumma jäi 200 000 euroon eikä
Kuka hvetin Sami Minkkinen? Miten liittyy tähän?
https://www.is.fi/viihde/art-2000010264433.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolison veljellä on Downin syndrooman lisäksi autismi. Hän ei puhu ollenkaan, jonkin verran kommunikoi viittomalla. Silti minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, että autismin tasoja on kovin monenlaisia.
En nyt ihan ymmärrä miksi pitää arvioida muiden saamia diagnooseja ja pitää niitä jopa väärinä.
En minäkään ymmärrä, eikä suurin osa muistakaan ihmisistä. Tämä ketju on lähinnä yhden hullun yksinpuhelua.
Jos ette ymmärrä, niin menkää pois täältä haukkumasta autisteja hulluiksi, vammaisiksi yms. Tätä on nähty jo ihan tarpeeksi. Se nyt ei ole mikään yllätys, että ette ymmärrä, mutta ei tarvitse tulla erikseen selittämään. Tämä ymmärtääkseni oli nimenomaan tarkoitettu niille, jotka ymmrtävät.
Haukkuminen ei tietysti ole asiallista, mutta ei ole sekään, että yrittää kontrolloida keskustelua. Jos haluaa kontrolloida jotain, pitää yksin kirjoittaa joku kannanotto eikä aloittaa keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Jos arvostelee jotakin ilmiötä tai vaikka jonkun ihmisen toimintaa, ei se ole kateellisuutta. Totuus kuitenkin on, että terveydenhuollon resurssit ovat tiukalla, ja kun näitä keski-ikäisten pärjääjien oman itsensäetsimis-identiteettiprojekteja rahoitetaan yhteisestä kassasta (myös yksityisellä käynti on sitä, sillä Kela-korvauksia on nostettu ja jostain se aika on pois), se tulee kalliiksi. Päälle vielä lääkitysten Kela-korvaukset. ADHD-lääkkeestä tässä ajassa varmasti hyötyisivät kaikki, mielestäni sen voisi vaikka vapauttaa ilman reseptiä saatavaksi tai pelkällä keskittymisoire-indikaatiolla, mutta Kela-korvaukset pitäisi saada vain oikeasti äärimmäisissä tapauksissa ja julkisella diagnosoituna. Tällä hetkellä ei ole oikeasti mitään luotettavaa testiä selvittää, johtuuko keskittymisoire synnynnäisestä aivotoiminnan häiriöstä vai onko se vain seurausta ajankohtaisesta hälinästä eli ADT:tä. Jos aivojen välittäjäainetasot voisi
Minun töistä poissaolo on maksanut yhteiskunnalle 50 000 euroa. Ja olen ostanut tähän mennessä kaiken palvelun yksityisesti. Että kaikki ei mene ihan niin kuin sinä kuvittelet. MInä voisin olla kateellinen siitä, että joku on saanut hoitoa puoli-ilmaiseksi. En ole.
Maskaaminen on suunnilleen tuota. Minulla tuo on vielä rankempana, jos joku sanoo jotain joka ei kuulu opettelemiini vuorosanoihin saatan möläyttää jotain outoa tai mennä täysin hiljaiseksi, en vaan saa fyysisesti mitään suustani. Kaikki mitä sanon pitää miettiä etukäteen, enkä luonnostaan reagoi normaalisti asioihin. Siis jos työkaveri tiputtaa nitojan selkäni takana minulla ei ole sellaista vaistoa sanoa "oho, menikö rikki" mikä olisi normaalilla ihmisellä sellainen asia minkä nämä tekevät. Hankalaa selittää, mutta minä en koe mitään sisäistä halua kommentoida ja vuorovaikuttaa, joten joudun analysoimaan kaikkia sosiaalisia tilanteita kokoajan manuaalisesti läpi. Käytännössä kaikki sosiaaliset asiat joita teen ovat sellaisia, että niiden tekemättömyydestä tai outoudesta on tullut joskus kommenttia ja olen joutunut korjaamaan tapojani. Tämä on ahdistavaa, koska näin aikuisenakin tulee vielä eteen sellaisia muille ilmiselviä sosiaalisia maneereja joita en ole huomannut. Minulla on jatkuva tunne siitä, että teen jotain väärin tai minut koetaan epäkohteliaaksi jurottajaksi.