Onko kenellekään hyvin alkanut ura tyssähtänyt ja valunut kaivoon mielenterveysongelmien vuoksi? Harmittaa.
Vielä viisi vuotta sitten olin keskiössä unelmassani. Tein paljon töitä ja rakastin sitä työpaikkaa ja työkavereita. Minussa nähtiin potentiaalia ja haluttiin auttaa minut vaikka huipulle asti, jos olisin vain halunnut. Olin niin ahkera ja tunnollinen, että en sitä edes ymmärtänyt arvostaa ja olin kiitollinen miten paljon sain tehdä ja miten etenin. Etenin työn pohjalta vastuutehtäviin. Iso pomo piti minua kuin omana lapsenaan ja halusi, että minusta tulisi vielä jonain päivänä hänen asemassaan oleva ihminen.
Jos olisin jaksanut vuosia vain tehdä ja harjoitella. Oppia lisää. Ne ajat olivat kultaa omalle kehittymiselle.
Valitettavasti olin tavallaan sellainen ihminen joka vasta löysi siipiään lapsuuden kaltoinkohtelun ja nuoruuden vaikeuksien jälkeen. Ne eivät työnteolla kadonneet vaan aloin oireilemaan. Vanhemmat miehet käytti hyväkseen ja sain työpaikalla osani seksuaalisesta ahdistelusta. En kehdannut kertoa, etten menettäisi paikkaani työntekijänä. Minulla ei ollut itsetuntoa sanoa vastaan. Nykyään kyllä sanoisin heti ja selvittäisin asian esimiehen kanssa perinpohjin mutta silloin en kehdannut auktoriteetteja haastaa.
Tein valtavasti töitä. Aamuvuorosta iltavuoroon. Nautin työstä, se oli yhtä flow'ta. Sain nähdä ja kokea hienoja asioita. Mutta menin sitten uupumaan. Join liikaa alkoholia ja poltin kynttilää molemmista päästä.
Siinä tapahtui monenlaista. Koko homma sitten valui hukkaan. Minulle tapahtui kaikenlaista henkilökohtaisessa elämässä ja väsyin vain pahasti.
Lopulta työsuhde oli ohi. En enää jaksanut. Irtisanoin itseni lopullisesti ja lähdin pois kuvioista kokonaan.
Jospa olisin jaksanut ja jospa joitakin asioita ei olisi tapahtunut. Jospa olisin tehnyt vähemmän tai en olisi juonut vapaillani. Jospa olisin puhunut asioista suoraan enkä oman häpeäni vuoksi vain lähtenyt.
Kaiken tuon jälkeen en ole enää saanut elämääni kuntoon. Sitten alkoi uusi painajainen vuosia kestävä väkivaltaisen miehen kanssa. Nykyään yksin, täysin romuna, en käy töissä, rahaa ei ole eikä mitään uskoa omiin kykyihin.
Sinne meni.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vielä pysyvää asiaa löydetty maailmankaikkeudesta: pysyvää terveyttä, pysyviä ihmissuhteita, pysyvää työpaikkaa, mitään mikä ikuisesti säilyisi muuttumattomana - muuta kuin ehkä se fakta. Sinänsä ehkä kallisarvoisenkin asian olet löytänyt, sellaisen mitä moni ei (haitakseen) ymmärrä kuin vasta liian myöhään.
Ei toki poista asian kenkkumaisuutta eikä ole tarkoitus väheksyä, voimia ja kaikkea hyvää sinulle ap.
Näinhän se on..
Jos joku sh tai lastentarhanopettaja ois kirjoittanut tän, ni olis tullut hirveä paskalasti
niskaan siitä, miten on vaan kaikki omasta asenteesta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku sh tai lastentarhanopettaja ois kirjoittanut tän, ni olis tullut hirveä paskalasti
niskaan siitä, miten on vaan kaikki omasta asenteesta kiinni.
Ehkäpä olikin. Aloittaja jätti (viisaasti) tarkentamatta mitä teki työkseen.
Kannattaa yrittää vaihtaa työpaikkaa, jos vanha työ tökkii. Usein ongelmat liittyvät työpaikan tapoihin ja kulttuuriin. Niitä voi olla mahdotonta saada muutettua työpaikassa.
Minullakin on nyt paremmin palkattu, vähemmän tai korkeintaan hetkellisesti yhtä paljon stressaava, aiempaa arvostetumpi työ. Sukupuolijakauma tasainen aiemman naisvaltaisuuden sijasta, näkymät tasaiset, selkeät ja hyvät aiempien huonojen näkymien sijasta. Eteneminen määräytyy asiallisesti mahdollistaen jokaisen, eikä sen perusteella, kuka on eniten äänessä. Koen vihdoin olevani ihminen, enkä robotti, jolle tuupataan kaikki mahdollinen ja mahdoton hoidettavaksi heti nyt just ilman kohtuullisia erilliskorvauksia.
Aiemmassa paikassa kollegoilla oli paljon sairauslomia, uupumista ja oireita. Vaihtuvuus oli myös suurta, ja hyvä niin. Itse en ollut mt-syistä saikulla, mutta odotin jatkuvasti vain viikonloppuja tai lomaa. Nykyään olen eri tavalla elossa arkenakin.