Onko kenellekään hyvin alkanut ura tyssähtänyt ja valunut kaivoon mielenterveysongelmien vuoksi? Harmittaa.

Täällä on kyllä todella erikoisia ihmisiä. Aina se jaksaa hämmästyttää mikä huonolle käytöksellä altistaa.

Onneksi viisaat ihmiset ymmärtävät mistä keskustellaan ja heitä täällä on uskoakseni enemmistö. 

No, minä olen päässyt vasta nyt noin nelikymppisenä työhön, jossa viihdyn ja jossa pääsen ajan myötä etenemäänkin. Olen todella, todella pitkään sinnitellyt hampaita purren koulutustasoa vastaamattomissa hommissa suurella stressillä. Samaan aikaan yksityiselämässä helvetillistä kestämissä. Oireilen tietysti edelleen, mutta parempaan suuntaan menossa.

Aloittajalle: Muista, ettei työelämässä loppuun palaminen ja mielenterveyden ongelmat ole heikkoutta tai epäonnistumista, vaan me olemme kaikki vain ihmisiä joilla rajallinen suorituskyky, ja jaksamisen rajat voi tulla vastaan kenellä tahansa. Jos juuri nyt on vaikeaa, ei se sitä tarkoita että koko loppuelämä menee niin. Anna itsellesi aikaa toipumiseen ja ole itsellesi armollinen, ja hyvä siitä vielä tulee.

Kuten tuolla aiemmin kirjoitin omasta burnoutistani, oli se minulle pitkään suuri häpeän aihe ja taakka, ja täysin turhaan. Kun lopulta oivalsin että se työelämän oravanpyörässä raataminen ei hyvästä palkasta huolimatta tehnyt minua onnelliseksi, ja ajan mittaan se olisi ajanut minut ennenaikaiseen hautaan, oivalsin että olin peräti onnekas kun siitä selvisin ja sain uuden mahdollisuuden.

Kannattaa pysähtyä miettimään, ei sitä mitä ehkä joskus menetit, vaan sitä mitä sinulla nyt on, ja minkälaisia mahdollisuuksia tulevaisuus tarjoaa. Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja mahtavaa, pääasia että sillä tulee toimeen ja olet itse tyytyväinen. Älä anna menneidyyden taakan itseäsi nujertaa, jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Kun ei toivoaan kokonaan menetä, niin kyllä se elämä lopulta kantaa.

Tsemppiä ja voimia sinulle. Tekstistäsi näkee että olet suurella sydämellä ajatteleva ja tunteva ihminen, ja jo sen pohjalta minä uskon sinuun. Usko toki itsekin. Elämä osaa yllättää, kun sitä vähiten odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kyllä todella erikoisia ihmisiä. Aina se jaksaa hämmästyttää mikä huonolle käytöksellä altistaa.

Onneksi viisaat ihmiset ymmärtävät mistä keskustellaan ja heitä täällä on uskoakseni enemmistö. 

Enemmistö tajuaa jo olla vastailematta tuolle, sama virsi kesät talvet (kirjoitustyylistä ei voi erehtyä.) Välillä vetäisee itsarikortin kun ei saa huomiota muuten. Tyypillinen uhriutuva, epävakaa ja manipulatiivinen addikti vaikka voi vaikuttaa ihan asialliselta aluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa Kela Gold - elämä on kuin silkkiä vaan

 

Haista ihan oikeasti v****. 

Mikä sinunlaisia ihmisiä vaivaa? Aina täytyy tulla laittamaan alentavia kommentteja eikä minkäänlaista kykyä ymmärtää ihmisten erilaisia elämäntilanteita.

Oot varmaan jokin kalju pienimunainen runkkari, joka trollailee pitkin päivää alhaisen käsityskyvyttömyytensä vuoksi. 

Niin no, tämmöistä tämä tällä palstalla nykyään on. Joskus ennen vanhaan tänne pystyi hyvässä hengessä kirjoittamaan ja hyvässä hengessä tsempattiin toinen toisiamme, ja saattoi saada jopa vertaistukea ja hyviä neuvoja.

Nykyään valtaosa kommenteista on toisten ivailua, pilkkaa, haistattelua jne. Eipä oikein kannata kirjoittaa mistään oman elämän kipukohdasta, koska se on näille ylisjonneille/trolleille vain kutsu käydä kimppuun ja lyödä lyötyä. Yliksen muututtua maksulliseksi ja rekkauspakon myötä, osa siitä ryönästä on valunut tänne. Miettikää nyt 88 000 syrjäytynyttä, vihaa täynnä olevaa, työtöntä nuorta miestä tässä maassa, jotka ei ole pärjänneet koulussa, ei saaneet opiskelupaikkaa, ovat työttömiä, ei kumppania ja sitten purkavat sitä vihaansa ja angstiaan netin välityksellä anonyyminä muihin ihmisiin. Ei he tiedä eivätkä varmaan koskaan saakaan tietää, miltä se tuntuu, kun on panostanut kaikkensa ja oikeasti laittanut itsensä likoon vaikka oman uran, tai avioliiton eteen, niin eipä heiltä ole reiluakaan mitään empatiakykyä odottaa. 

 

On tosi surkeaa, koska pitäisi pystyä yhteiskunnassa avoimesti keskustelemaan asioista esim. juurikin Ap:n mainitsemien traumojen ja mielenterveysongelmien negatiivinen vaikutus urakehitykseen ja työelämässä pärjäämiseen. Nämä on kuitenkin merkittäviä ihmisten elämiin ja koko yhteiskuntaan vaikuttavia asioita. Mutta eihän kukaan enää voi enää avoimesti puhua näistä asioista, kun se johtaa vain siihen, että maassa makaavaa potkitaan eikä että ojennettaisiin kättä, että se toinen pääsee ylös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hommaa Kela Gold - elämä on kuin silkkiä vaan

 

Haista ihan oikeasti v****. 

Mikä sinunlaisia ihmisiä vaivaa? Aina täytyy tulla laittamaan alentavia kommentteja eikä minkäänlaista kykyä ymmärtää ihmisten erilaisia elämäntilanteita.

Oot varmaan jokin kalju pienimunainen runkkari, joka trollailee pitkin päivää alhaisen käsityskyvyttömyytensä vuoksi. 

hahah...aina eriävän mielipiteen esittäjällä munakin lyhenee. 

Mulla kävi sama ekassa työpaikassa. Miesvaltaisella alalla ainoana naisena ja oma esimieheni ahdisteli minua, en uskaltanut kertoa ja yritin sinnitellä. Työstä tykkäsin, mutta vastuuta oli ihan hirveästi ja minkäänlaista heikkoutta ei sallittu. Puhkesi lopulta kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka seuraksena lopulta luottotietojen menetys, pitkä sairasloma, itsemurhayritys ja sen jälkeen noiden töiden lopetus. Olin vuoden verran työttömänä, lepäsin ja keräsin itseäni, ja etsin sitten uuden työn kun sairaus oli paremmassa vaiheessa. Nykyisessä työssä viihdyn paljon paremmin ja olen saanut elämäni kuntoon ja ulosototkin vihdoin maksettua, sekä kaksisuuntainen ollut vuosia remissiossa.

Ylemmällä kurssilla taisi olla yksi joka sairastui skitsofreniaan ja ei sitten valmistunut koskaan. En tiedä mitä puuhailee nykyään. T: Lääkäri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kyllä todella erikoisia ihmisiä. Aina se jaksaa hämmästyttää mikä huonolle käytöksellä altistaa.

Onneksi viisaat ihmiset ymmärtävät mistä keskustellaan ja heitä täällä on uskoakseni enemmistö. 

Enemmistö tajuaa jo olla vastailematta tuolle, sama virsi kesät talvet (kirjoitustyylistä ei voi erehtyä.) Välillä vetäisee itsarikortin kun ei saa huomiota muuten. Tyypillinen uhriutuva, epävakaa ja manipulatiivinen addikti vaikka voi vaikuttaa ihan asialliselta aluksi.

Oletko tietoinen omasta käytöksestäsi palstalla? Luen täällä usein aloituksia, joissa nimenomaan käydään keskustelua elämän vaikeista asioista. Todella monta rikottua ja yksinäistä on tällä palstalla, heille sympatiani. Osallistun tai seuraan usein näitä keskusteluja ja lähes poikkeuksetta törmään sinuun tai kaltaiseesi ihmiseen, joka pyytää ihmisen lopettamaan avautumisen. Nujertaa ihmistä ja väheksyy sanomalla, että "taas sinä, taas täällä itkemässä." 

Nuo keskustelut eivät ole moni minun avauksiani ja aina löydyt sieltä kommentoimasta. Syyttelet ja väheksyt negatiivisella asenteellasi jokaista, joka haluaa avautua täällä vaikeista tilanteistaan. Miksi ihmeessä teet sitä? 

Lisäksi keskustelu helpottaa todella paljon ja mikään asian ei ole yksiselitteistä, on monia aiheuta, jotka kietoutuu toisiinsa ja näistä on mielestäni hyvä puhua eri näkökulmista. 

Nyt vastaat varmaan taas jotain aivan yhtä töykeää kuin yleensäkin etkä edes suostu ymmärtämään ketään. Sinä tarvitsisit varmaan myös katkeruuteesi terapiaa ja kuulluksi tulemista. 

Ihan normaalia settiä lapsuusiän C-PTSD-potilaille. 

Minä selvisin viisikymppiseksi asti. 

Toivottavasti saat terapiaa tai motivaation käydä tuolla samalla draivilla Youtubesta self helpin kimppuun. 

Pomosikin luultavasti oli narsisti tai muu hyväksikäyttäjä, joka otti sinut siipiensä suojaan, koska sai sinusta lojaalin alaisen, joka on todella osaava ja aikaansaava ja tekee töitä yli voimiensa eikä hypi pomon nenille, vaikka onkin melkeinpä fiksumpi kuin pomo. Näin käynyt ainakin itselleni. 

Mulle kävi sama, paitsi että kerroin ahdisteluista.  Urani torpattiin ja vaikka tein mitä , niin lopulta minut syrjäytettiin kokonaan. Masennuin. Kiusaajani senkuin porskuttavat eteenpäin. Jouduin työttömäksi ja koska olen jo keski- ikäinen, en pääse mihinkään  edes haastatteluihin enää. En tiedä mitä  tekisi, ehkä minusta ei sittenkään ole vaan työyhteisöissä onnistumaan. On annettu ymmärtää, että kaikki on itsestä kiinni, asiatontakin käytöstä pitäisi vaan huumorilla katsoa.  Tuntuu hukkaan heitetyltä kaikki,  mutta olinpahan monta vuotta näennäisesti hyvässä työssä.  Tulee aika laiha eläke, ehkä jonkun koulutuksen kautta joskus vielä pääsen epämääräisiin hanttihommiin.  Raakaa on työelämä. 

Mistä näitä kahjoja tulee?

Hullu on hullu!

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä kahjoja tulee?

Hullu on hullu!

Kannattaisiko sun vähän miettiä omaa ulosantiasi? Tiesitkö, että jos nimellä herjaisit mielenterveysongelmistaan kertonutta kahjoksi ja hulluksi, se katsottaisiin toisen ihmisen halventamiseksi ja jopa kunnianloukkaukseksi.

Ihmiset kuvittelee, että anonyyminä netissä voi kirjoitella muille ja muista aivan mitä vaan. Vaikka ylläkään olevassa kommentissa ei mitään varsinaista sanomaa, tai pointtia edes ole, kukaan ei siitä saa mitään irti eikä se tuo lainkaan lisäarvoa keskusteluun. Ainoa pointti on nimitellä, herjata ja kylvää pahaa oloa. 

Vierailija kirjoitti:

Luin aikanaan pitkälle, sain hyvän ja vaativan kansainvälisen duunin, ja uraputki oli jyrkässä nousussa. Vastuu ja paine yhdistettynä omaan ylisuorittavaan perfektionistipersoonaani, ja mausteena soppaan vielä vahvat lapsuustraumat, onnistuin raatamaan itseni niin rajuun burnoutiin, että psykiatrisen sairaalan sängyn pohjalta jouduin lopulta lähtemään kasaamaan itseäni pala palalta.

Pitkään jatkunut stressi ja riittämättömät unet olivat aiheuttaneet pysyviä muutoksia, enkä yrityksistä huolimatta kyennyt enää työhöni palaamaan, stressiä en enää kestänyt. Vuosia ihmettelin huuli pyöreänä kuka tai mikä olen, ja mikä maa mikä valuutta, kunnes viimein aloin näkemään asiassa hyviäkin puolia. Downshiftasin rajusti ja lopettin itseltäni mahdottomien vaatimisen, jätin opinnot ja uraputket taakseni, muutin pienelle paikkakinnalle ja ryhdyin "tavikseksi". Stressittömässä ympäristössä pääsin kuin pääsinkin jaloilleni, ja elämäni on

Täällä sama, mutta vasta polun alussa eli via dolorosan keskellä sairaslomalla, pelkäen että miten käy, nouseeko tästä ikinä. Ihana lukea kirjoituksesi, kiitos kun jaoit, tässä kun yrittää löytää jotain valohippuja että tälläkin joku tarkoitus ja ehkä tästä selviää ja jotain uutta, parempaa tulossa, vaikka nyt pohjalla pyristellen. Ap:lle, meitä on monia, halauksia ja voimia sekä toivoa sinne

Sinunkin olo varmasti AP paranisi huomattavasti, kun et jatkuvasti sepittäisi tänne tarinoita ja trollaisi milloin mitäkin, tekeytyisi toisiksi henkilöksi, olisit rehellinen itsellesi ja lähimmäisille sekä keskittyisit heihin enemmän, sekä hakisit apua pakkomielteisiin ja addiktioihin, tsemppiä🙏

Minä olin vähän samanlaisessa tilanteessa ja huonostihan se meni. Olin hyvässä nosteessa ja etenin hyvin. Olin pidetty ja osasin asiani, mistä minut myös palkittiin ja edessä oli liioittelematta hyvät näkymät.

Mutta samalla oireilin mielenterveyteni kanssa. Minulla oli ahdistuneisuushäiriö, joka todennäköisesti sekä heikensi että vahvisti minua. Vahvisti siten, että se pisti minut tekemään asioita kymmenkertaisella teholla ettei vaan mitään jää huomaamatta. Kaikki ajatteli, että onpas siinä uskomattoman hyvämuistinen ja järjestelmällinen tyyppi, vaikka tosiasia oli että minun oli pakko koska pelkäsin että mokaan ne. Ja tietysti tämä ei ollut pidemmän päälle kestävää, joten oireet pahenivat ja sitten alkoi töissäkin sakkaamaan.

Lähdin itse pois, keksin tarinan "sapattivapaasta" ja möin sen työkavereilleni jotka eivät aavistaneet mitään. Tosiasiassa hajosin samantien täysin paskaksi kun pääsin sieltä pois. Lihoin 30 kiloa, popsin lääkkeitä, elelin ihan täysin erilläni (vaihdoin siis paikkakuntaakin). Hiljensin somet ja lopulta lopetin nekin. Kyselyt vähenivät, aikaa kului. Suunnittelin mielessäni comebackia, mutta sitten meni vuosi, sitten kaksi ja nyt on mennyt jo seitsemän. Se siitä. Paluuta ei enää ole, peli on pelattu.

Vierailija kirjoitti:

Sinunkin olo varmasti AP paranisi huomattavasti, kun et jatkuvasti sepittäisi tänne tarinoita ja trollaisi milloin mitäkin, tekeytyisi toisiksi henkilöksi, olisit rehellinen itsellesi ja lähimmäisille sekä keskittyisit heihin enemmän, sekä hakisit apua pakkomielteisiin ja addiktioihin, tsemppiä🙏

Hyi miten ilkeää ja alentuvaa kommentointia. Varsinainen rimanalitus. Toivottavasti olet itsestäsi ylpeä. 

Se että ihmisillä on samankaltaisia asioita taustallaan kertoo vain siitä, että nämä asiat koskettavat monien elämää eikä että sama henkilö olisi ne kaikki kirjoittanut. 

 

Vierailija kirjoitti:

Minä olin vähän samanlaisessa tilanteessa ja huonostihan se meni. Olin hyvässä nosteessa ja etenin hyvin. Olin pidetty ja osasin asiani, mistä minut myös palkittiin ja edessä oli liioittelematta hyvät näkymät.

Mutta samalla oireilin mielenterveyteni kanssa. Minulla oli ahdistuneisuushäiriö, joka todennäköisesti sekä heikensi että vahvisti minua. Vahvisti siten, että se pisti minut tekemään asioita kymmenkertaisella teholla ettei vaan mitään jää huomaamatta. Kaikki ajatteli, että onpas siinä uskomattoman hyvämuistinen ja järjestelmällinen tyyppi, vaikka tosiasia oli että minun oli pakko koska pelkäsin että mokaan ne. Ja tietysti tämä ei ollut pidemmän päälle kestävää, joten oireet pahenivat ja sitten alkoi töissäkin sakkaamaan.

Lähdin itse pois, keksin tarinan "sapattivapaasta" ja möin sen työkavereilleni jotka eivät aavistaneet mitään. Tosiasiassa hajosin samantien täysin paskaksi kun pääsin sieltä pois. Lihoin

Ahdistushäiriö minullakin oli taustalla jonka luulin olevan hallinnassa, mutta ei sitten sitä vuosien työmäärää ym kestänytkään vaan täysi burnout ja häiriön uudelleen puhkeaminen. Myös täysin ahdistuneena hermiittinä kotona. 

Kun koin romahtamisen kesken uraa, hajosin sairaslomalla tuhansiin paloihin koska en tiennyt kuka olen ilman töitä. Tajusin että koko minuuteni oli rakennettu töiden varaan. Ei mitään muuta. Johtui varmasti osittain siitä painajaisesta että jään lapsettomaksi, kaikki fokus oli oltava töissä. Mutta eihän se pitkälle kanna, tietenkään, nyt sen tajuan vaikkakin todella kipeällä tavalla. Elämään on löydettävä merkitys myös muualta kuin töistä ja tasapaino jotta voi palautua ja nauttia. Paljon voimia muille jotka ovat romahduksen / burnoutin kokeneet

Melko tuttua. Minulle kävi noin epilepsian kanssa. Vaikeinta oli psykososiaalinen problematiikka siihen liittyen. Siinä meni vuosien opiskelut hukkaan. Tai no, ei nyt aivan hukkaan kuitenkaan, mutta ei nyt ainakaan tukenut urakehitystäni. Nyt olen osa-aikatyössä ja hallitus on haistattanut minullekin pitkät vitut.