Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puolison lapset ahdistaa

Vierailija
19.02.2024 |

Taas ahdistaa jo valmiiksi tuleva viikonloppu, kun mieheni kaksi lasta tulevat meille perjantaina. Ja nyt on vasta maanantai ja ahdistus vaan kasvaa viikonlopun lähestyessä Ja tämä sama ralli jatkuu joka toinen viikonloppu. Aina noiden lapsiviikonloppujen jälkeen maanantaina kun tulen töistä tyhjään kotiin, minulle tulee helpottunut olo ja tuntuu että olen taas oma itseni ja pystyn hengittämään.  

Itse olen siis lapseton enkä ole ikinä ollut erityisen lapsirakas tai välittänyt muiden lapsista. Haluan kyllä vahvasti omia lapsia tulevaisuudessa ja myös mieheni on valmis siihen. En ole mikään nuori enää eli aikaa ei olisi enää lykätä omia lapsihaaveita, mutta pääseekö tuosta toisten lasten inhosta ikinä eroon?! Noista miehen lapsista kun ei pääse ikinä eroon kun kuuluu pakettiin.. Olemme alle vuoden asuneet yhdessä ja useamman vuoden seurustelleet. Tuo ahdistus vaan alkoi tai ainakin paheni ryminällä siitä kun muutimme saman katon alle.

En edes yritä olla mikään bonushahmo noille lapsille koska se ei tunnu luontevalta. He ovat aivan vieraan ihmisen lapsia joiden äitiä en ole edes tavannut. Mies ei onneksi vaadi minulta mitään tähän liittyen eikä pakota mihinkään äitipuolen rooliin. Yritän aina väkisin keksiä tekemistä noille viikonlopuille kun lapset ovat meillä ja joudun ns. lähtemään omasta kodistani karkuun ettei pää hajoa. Ällöttää suoraan sanottuna kun he tulevat meille sotkemaan ja huutamaan ja viikonlopun jälkeen on pakko siivota välittömästi kun inhottaa että ovat lääppineet joka paikkaa. Miten saan tämän järkyttävän ahdistuksen pois että en tuntisi itseäni aivan vieraaksi omassa kodissani?! Vai onko ainut vaihtoehto ero tuon ylimääräisen taakan takia joka rasittaa suhdettamme? Jos muutamme takaisin erillemme, niin sitten joutuisimme hautaamaan meidän yhteiset tulevaisuuden haaveet.

Kommentit (242)

81/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos keskustelisit miehen kanssa ja pyytäisit häntä järjestelemään nuo lasten tapaamiset uudestaan? Miksi niiden lasten pitää olla teillä joka toinen viikonloppu?

Biologisesta näkökulmasta katsottuna miehen entisen suhteen lapset kuuluisivat jäädä äidilleen. Ei ne luolamiesaikoinakaan vierailleet joka toinen viikonloppu toisessa luolassa. Toki voit yrittää raskautua nopeasti ja sitten kertoa miehellesi, että tilanne on nyt muuttunut niin, että perhesuhteet on pakko järjestää uudelleen. Ei siinä mies voi vaarantaa raskaana olevan naisen vointia. Ja sitten kun vauva syntyy tulee sinulla olla täysi oikeus rauhoittaa kotinne vauvalle.

Luulisi, että ei tuollainen säännöllinen edes takas reissaaminen ole lapsillekaan eduksi. Mies voi nähdä niitä lapsia kyllä vaikka lomilla tai vaikka joku sunnuntaipäivä jossain huvipuistoreissussa. Mutta sellainen jatkuva pakkotahtinen näkeminen on kyllä kaikille rassaavaa.

Oletko tosissasi?

Vierailija
82/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Luulisi, että ei tuollainen säännöllinen edes takas reissaaminen ole lapsillekaan eduksi. Mies voi nähdä niitä lapsia kyllä vaikka lomilla tai vaikka joku sunnuntaipäivä jossain huvipuistoreissussa. Mutta sellainen jatkuva pakkotahtinen näkeminen

Kyllä olen tosissani. Tutustu vaikka Sinkkosen näkemyksiin vuoroasumisesta. Ei tuossa rumbassa ole mitään järkeä, kun uusi vauvakin olisi jo toiveissa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menisin ehkä muutamalle terapiakäynnille, jos on varaa ja mahdollisuus sellaiseen. Josko tuo voimakas hylkiminen olisi selitettävissä ja vaikka helpotettavissa. Kuulostaa siltä, että takana voisi olla jokin ap:n omasta henkilöhistoriasta löytyvä tekijä. Tämä tosin totaalisesti keittiöpsykologiaa.

Sitten niille kaikkein rankimmin tuomitseville: Älkää uhotko, jos ei ole omaa suoraa kokemusta uusiolapsista. Ja ihan yleisesti - miten voi itsensä saada pitämään suuresti täysin ennalta tuntemattomista henkilöistä, joita ei ole edes itse valinnut? Se ei vaan aina automaattisesti toimi eikä toimimattomuutta voi ennalta tietää. Henkilökemia ei ole päätöksenalainen asia.

Vierailija
84/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos keskustelisit miehen kanssa ja pyytäisit häntä järjestelemään nuo lasten tapaamiset uudestaan? Miksi niiden lasten pitää olla teillä joka toinen viikonloppu?

Biologisesta näkökulmasta katsottuna miehen entisen suhteen lapset kuuluisivat jäädä äidilleen. Ei ne luolamiesaikoinakaan vierailleet joka toinen viikonloppu toisessa luolassa. Toki voit yrittää raskautua nopeasti ja sitten kertoa miehellesi, että tilanne on nyt muuttunut niin, että perhesuhteet on pakko järjestää uudelleen. Ei siinä mies voi vaarantaa raskaana olevan naisen vointia. Ja sitten kun vauva syntyy tulee sinulla olla täysi oikeus rauhoittaa kotinne vauvalle.

Luulisi, että ei tuollainen säännöllinen edes takas reissaaminen ole lapsillekaan eduksi. Mies voi nähdä niitä lapsia kyllä vaikka lomilla tai vaikka joku sunnuntaipäivä jossain huvipuistoreissussa. Mutta sellainen jatkuva pakkotahtinen näkeminen on kyllä kaikille rassaavaa.

Olet ihan sekaisin 😑

Vierailija
85/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos keskustelisit miehen kanssa ja pyytäisit häntä järjestelemään nuo lasten tapaamiset uudestaan? Miksi niiden lasten pitää olla teillä joka toinen viikonloppu?

Biologisesta näkökulmasta katsottuna miehen entisen suhteen lapset kuuluisivat jäädä äidilleen. Ei ne luolamiesaikoinakaan vierailleet joka toinen viikonloppu toisessa luolassa. Toki voit yrittää raskautua nopeasti ja sitten kertoa miehellesi, että tilanne on nyt muuttunut niin, että perhesuhteet on pakko järjestää uudelleen. Ei siinä mies voi vaarantaa raskaana olevan naisen vointia. Ja sitten kun vauva syntyy tulee sinulla olla täysi oikeus rauhoittaa kotinne vauvalle.

Luulisi, että ei tuollainen säännöllinen edes takas reissaaminen ole lapsillekaan eduksi. Mies voi nähdä niitä lapsia kyllä vaikka lomilla tai vaikka joku sunnuntaipäivä jossain huvipuistoreissu

Joka toinen viikonloppu isän luona käyminen ei ole vuoroasumista. Isyys ei katkea eroon eikä uuteen puolisoon. Jos uusi kumppani lapsia kestä etsiköön lapsettoman miehen/naisen..

Vierailija
86/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei todellakaan kannata haaveilla lapsia jos miehenkin lapset ahdistaa. Ne omat kun ois vielä kokoajan läsnä ja ihan yhtä paljon ne lapset vaativat ovat ovat sitten biologisesti kenen tahansa. Pieni vauva nyt tietysti vastaisi aivan joka hetki sun huolenpitoa.

Mä suosittelen että hommaat oman asunnon tai lähdet vaikka hotelliin ja annat puolison hoitaa omat lapsensa yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kamppailen itse ihan samanlaisten asioiden kanssa. Sivusta on helppo käskeä erota, mutta kyseessä vähän monimutkaisempi juttu. Aiheesta on vaikeaa puhua yhtään kenellekään, näiden asioiden kanssa on tosi yksin.

Omat asunnot toimii hyvin, eikä tarvitse erota.

Vierailija
88/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täysin eri asia kasvattaa omia lapsia kuin jonkun muun kakaroita. Ei kukaan normaali ihmisen jaksa katsella ja elättää jonkun toisen äp äröitä

Nää lapset jotka joutuvat syntymää ihmiselle joka ajattelee noin, elävät harvinaisen tunnekylmässä perheessä ja varmasti saavat lapsuudessa runsaasti traumoja.

Jokainen lapsi on pieni ja viaton ja täysin aikuisten ihmisten armoilla. Kyllä jokainen lapsi ansaitsee hyvää huolenpitoa ja rakkautta.

On myös hyvin todennäköistä että lapset ovat melko saman luonteisia ja tapaisia jopa saman näköisiä kuin sisarpuolensa, niitä geenejä kun periytyy niin isältä kuin äidiltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin kertoa kokemuksesta, että ei se inho vaan mene ohi. Minä vieläpä olen lapsirakas ihminen, mutta pelkkä ajatus, että minun pitäisi sietää tai olla missään tekemisissä mieheni exän kakaroiden kanssa on täysin sietämätön. Kaksi kertaa tuollaista suhdetta yritin ja molemmilla kerroilla syynä eroon oli kyvyttömyyteni sietää edes ajatusta miehen lapsista tai kuunnella miehen sukulaisten kysymyksiä niistä. Nykyisellä miesystävälläni on aikuiset lapset ja mies tietää, ettei niiden asiat kiinnosta minua, joten niistä ei puhuta. Keksin muuta tekemistä, jos mies tapaa niitä ja jotenkin on pärjätty, vaikka ällötys on tietysti olemassa.

Oikeasti syy eroon ei ollut kyvyttömyytesi sietää lapsia, vaan se, että olit mustasukkainen lasten äidille. Projisoit sen vain viattomiin lapsiin, jotka olivat elävä todiste siitä, että

Jos nyxä on kypsymätön ja huonoitsetuntoinen, niin hän on mustasukkainen siitä puolison entisestä elämästä ja muistoista. Itse odottaa esikoista ja puoliso odottaakin x:ttä lasta. Ainutkertaisuus on kadonnut jonnekin. Kriisiä pukkaa, kun exän lapset käyvät "sotkemassa" nyxän perheen rutiinit ihan sekaisin. 

90/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaako se mies edes lisää lapsia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Menisin ehkä muutamalle terapiakäynnille, jos on varaa ja mahdollisuus sellaiseen. Josko tuo voimakas hylkiminen olisi selitettävissä ja vaikka helpotettavissa. Kuulostaa siltä, että takana voisi olla jokin ap:n omasta henkilöhistoriasta löytyvä tekijä. Tämä tosin totaalisesti keittiöpsykologiaa.

Sitten niille kaikkein rankimmin tuomitseville: Älkää uhotko, jos ei ole omaa suoraa kokemusta uusiolapsista. Ja ihan yleisesti - miten voi itsensä saada pitämään suuresti täysin ennalta tuntemattomista henkilöistä, joita ei ole edes itse valinnut? Se ei vaan aina automaattisesti toimi eikä toimimattomuutta voi ennalta tietää. Henkilökemia ei ole päätöksenalainen asia.

Kyllä se lapsi valitaan silloin kun valitaan mies jolla on lapsi! Kannattaisiko sun vaan valita niitä miehiä jolla on pelkästään Bemari, niin pääset paljon helpommalla.

Vierailija
92/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos keskustelisit miehen kanssa ja pyytäisit häntä järjestelemään nuo lasten tapaamiset uudestaan? Miksi niiden lasten pitää olla teillä joka toinen viikonloppu?

Biologisesta näkökulmasta katsottuna miehen entisen suhteen lapset kuuluisivat jäädä äidilleen. Ei ne luolamiesaikoinakaan vierailleet joka toinen viikonloppu toisessa luolassa. Toki voit yrittää raskautua nopeasti ja sitten kertoa miehellesi, että tilanne on nyt muuttunut niin, että perhesuhteet on pakko järjestää uudelleen. Ei siinä mies voi vaarantaa raskaana olevan naisen vointia. Ja sitten kun vauva syntyy tulee sinulla olla täysi oikeus rauhoittaa kotinne vauvalle.

Luulisi, että ei tuollainen säännöllinen edes takas reissaaminen ole lapsillekaan eduksi. Mies voi nähdä niitä lapsia kyllä vaikka lomilla tai v

Ei tässä nyt mitään isyyttä olla katkaisemassakaan, mutta tottakai se isyys muuttaa muotoaan kun isällä perhesuhteet muuttavat muotoaan. Mikä järki siinä on pakkotahtisesti joka toinen viikko raahata niitä lapsia edestakaisin? Eikö olisi parempi nähdä niitä silloin, kun se kaikille sopii hyvin? Eihän siinä ole mitään järkeä majoittaa niitä lapsia vaikkapa silloin, kun vauva on kipeä tai takana on unettomia öitä ja muutenkin hermot kireällä. Lapsillekin kivempaa nähdä silloin, kun on kivaa tekemistä ja tunnelma hyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma lapsi on täysin eriasia, kuin pelkästään miehen lapset. Tottakai omaa lastaan rakastaa.

Vierailija
94/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuo uusperhe kuviot ei ikinä toimi saati ole onnellisia. Muuta vaihtoehtoa ei ole kun ero! Toisen naisen lasta muuten joudut sietämään loppuelämäsi, eikä se tunne häviä mihinkään. Oman perheen kesken saisit kasvattaa lastasi, kun valitset lapsettoman miehen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on täysin eriasia, kuin pelkästään miehen lapset. Tottakai omaa lastaan rakastaa.

Ei kaikki äidit todellakaan rakasta omaa lastaan. Kannattaa lukea vaikka iltalehti välillä.

Vierailija
96/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisin ehkä muutamalle terapiakäynnille, jos on varaa ja mahdollisuus sellaiseen. Josko tuo voimakas hylkiminen olisi selitettävissä ja vaikka helpotettavissa. Kuulostaa siltä, että takana voisi olla jokin ap:n omasta henkilöhistoriasta löytyvä tekijä. Tämä tosin totaalisesti keittiöpsykologiaa.

Sitten niille kaikkein rankimmin tuomitseville: Älkää uhotko, jos ei ole omaa suoraa kokemusta uusiolapsista. Ja ihan yleisesti - miten voi itsensä saada pitämään suuresti täysin ennalta tuntemattomista henkilöistä, joita ei ole edes itse valinnut? Se ei vaan aina automaattisesti toimi eikä toimimattomuutta voi ennalta tietää. Henkilökemia ei ole päätöksenalainen asia.

Kyllä se lapsi valitaan silloin kun valitaan mies jolla on lapsi! Kannattaisiko sun vaan valita niitä miehiä jolla on pelkästään Bemari, niin pääset paljon helpommalla.

Eikä valita. Vain opetellaan joten kuten sietämään. 

Vierailija
97/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä ap olet ihmisen kanssa  jolla on lapsia? Etsi lapseton mies. Lasten ei tarvitse kärvistellä tuollaisessa suhteessa.

Ap tuossa kärvistelee eikä lapset 

Kyllä lapsetkin huomaavat ap:n inhon heitä kohtaan. Sitten, jos se oma lapsi joskus syntyy, vastenmielisyys miehen lapsia kohtaan vaan korostuu.

Ja vaikkei inhoisikaan, niin viattomat pakotetaan mukaan uusperhekuvioon, sen lisäksi että heidät on jo pakotettu kuolemaankin :(

Muijien omat tarpeet ja minäminäminä haluan että olet olemassa/ettet ole olemassa.

Vierailija
98/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi haluat tulla astutetuksi? Luulin että ihmisiä on liikaa.

Vierailija
99/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvittele sitä tunnetta, kun lasten ei pitäisi olla teillä, kuvittelet, että saat palata töistä puhtaaseen, hiljaiseen kotiin, mutta kotona odottaakin teini, plus tämän viisi kaveria, kuuden teinin välipala-astiat tiskipöydällä 

Miksei he ole laittaneet astioita suoraan tiskikoneeseen? Tai jos tiskikoneessa on ollut puhtaat astiat, niin eihän sillä teinillä kauaa mene kun tyhjentää sen.

Hirmu hyvä kysmys!! Miksi tosiaan teini ei ole korjannut omia ja kavereidensa jälkiä? Miksi lapset käyttäytyvät huonosti? Tässä ollaan nyt perimmäisten asioiden äärellä.

Vierailija
100/242 |
19.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on täysin eriasia, kuin pelkästään miehen lapset. Tottakai omaa lastaan rakastaa.

Ketään ei voi omistaa.

T. Syvästi traumatisoitunut emän harjoittamasta esineellistämisestä

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kuusi