Puolison lapset ahdistaa

Ymmärrän ap:ta koska itse kärvistelen samojen tunteiden kanssa. Sillä erotuksella, että minulla aikuiset lapset.

Ollaan asuttu miehen ja hänen lasten kanssa uusperheenä kohta viisi vuotta ja valitettavasti tunteeni eivät ole lieventyneet. 

Lasten tulo joka toinen viikonloppu aiheuttaa valtavan ahdistuksen ja jopa vihan tunteita. Olen puhunut miehen kanssa, käynyt terapiassa, antanut aikaa, koittanut tehdä mukavia asioita lasten kanssa tai yksin kun lapset meillä. Mielestäni ovat ok tyyppejä ihmisinä, mutta en vaan siedä heitä koskemassa minun tavaroihin, naamarasvoihin, elintarvikkeisiin, ylipäätään mihinkään! Ei kiinnosta onko siistit huoneet tai puhtaat lakanat.

Luojan kiitos ei ole yhteistä lasta joka minut tähän helvettiin sitoisi. Luin jostain, että uusperheen hitsaantumiseen menee se viisi vuotta. Olen antanut tuon määräajan itselleni ja kun rajapyykki on ohitettu, niin lähden tästä jos tunnen edelleen näin. Ja tuohon on muutama hassu kuukausi aikaa, joten tuskin tässä toivoa on.

Olin itse lähi-äitipuoli 19v ja voin sanoa, että tuolla ajatusmallilla ja asenteella tuhoon tuomittu juttu. Itselleni miehen poika on kuin oma, eikä se tarkoita sitä, että aina olisi ollut helppoa. Mutta kaikkeni tein, että perhe toimi ja lapsella oli hyvä olla.

Hep! Täällä ymmärrystä ap. Puolison lapset olivat täysin erilaisia omiin verrattuna. Hyvin lapsellisia monella tapaa ja mies tietysti hyysäsi näitä isoja teinejään. Alkuun tilanne sujuikin ihan siedettävänä, mutta puolison omat ongelmat kärjistyivät näiden lastensa tuloon. Hoidin tässä kuviossa meidän yhteistä pientä ja jossain kohtaa alkoi tuntua liian raskaalta. Et voi määräillä toisten lapsia, et voi elää kotonasi kuinka tahtoisit ja et ole mikään äitipuoli edes. Sun ylitse kävellään. Meille tuli ero. Ei pelkästään tästä uusperhe säädöstä johtuen vaan mukana oli puolison mt-ongelmaa ja muuta. Mutta tasan on uusperseily nyt nähty ja toiste tällaista kuvioo ei tule. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta koska itse kärvistelen samojen tunteiden kanssa. Sillä erotuksella, että minulla aikuiset lapset.

Ollaan asuttu miehen ja hänen lasten kanssa uusperheenä kohta viisi vuotta ja valitettavasti tunteeni eivät ole lieventyneet. 

Lasten tulo joka toinen viikonloppu aiheuttaa valtavan ahdistuksen ja jopa vihan tunteita. Olen puhunut miehen kanssa, käynyt terapiassa, antanut aikaa, koittanut tehdä mukavia asioita lasten kanssa tai yksin kun lapset meillä. Mielestäni ovat ok tyyppejä ihmisinä, mutta en vaan siedä heitä koskemassa minun tavaroihin, naamarasvoihin, elintarvikkeisiin, ylipäätään mihinkään! Ei kiinnosta onko siistit huoneet tai puhtaat lakanat.

Luojan kiitos ei ole yhteistä lasta joka minut tähän helvettiin sitoisi. Luin jostain, että uusperheen hitsaantumiseen menee se viisi vuotta. Olen antanut tuon määräajan itselleni ja kun rajapyykki on ohitettu, niin lähden tästä jos tunnen edelleen näin. Ja t

Minä olen ollut samassa tilanteessa 8 vuotta. Lapset ovat hyväkäytöksisiä ja tuntevat rajansa. Ongelma on ollut siis minun. Sillä erotuksella, että en tee lasten kanssa muuta kuin syön heidän kanssaa päivällisen samassa ruokapöydässä. Viimeisen kahden vuoden aikana olo on helpottunut. 

 

Suosittelen lukemaan kirjan Tara Brach Täydellinen hyväksyminen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta koska itse kärvistelen samojen tunteiden kanssa. Sillä erotuksella, että minulla aikuiset lapset.

Ollaan asuttu miehen ja hänen lasten kanssa uusperheenä kohta viisi vuotta ja valitettavasti tunteeni eivät ole lieventyneet. 

Lasten tulo joka toinen viikonloppu aiheuttaa valtavan ahdistuksen ja jopa vihan tunteita. Olen puhunut miehen kanssa, käynyt terapiassa, antanut aikaa, koittanut tehdä mukavia asioita lasten kanssa tai yksin kun lapset meillä. Mielestäni ovat ok tyyppejä ihmisinä, mutta en vaan siedä heitä koskemassa minun tavaroihin, naamarasvoihin, elintarvikkeisiin, ylipäätään mihinkään! Ei kiinnosta onko siistit huoneet tai puhtaat lakanat.

Luojan kiitos ei ole yhteistä lasta joka minut tähän helvettiin sitoisi. Luin jostain, että uusperheen hitsaantumiseen menee se viisi vuotta. Olen antanut tuon määräajan itselleni ja kun rajapyykki on ohitettu, niin lähden tästä jos tunnen edelleen näin. Ja t

Meillä molemmilla on omia lapsia,ei yhteisiä. Tajusin juuri, että puhuin juuri ensimmäistä kertaa meidän lapsista. Yhdessä olemme olleet kahdeksan vuotta.

Toivottavasti et oo mun muija joka kirjoitit?  Jos sä tarkoitat että et siedä mun lapsia jotka mulle tärkeimmät ja rakkaimmat maailmassa, niin häivy ja nopeasti mun elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et oo mun muija joka kirjoitit?  Jos sä tarkoitat että et siedä mun lapsia jotka mulle tärkeimmät ja rakkaimmat maailmassa, niin häivy ja nopeasti mun elämästä.

Katso ihan peiliin, jos sinä olet tuo mies. Ap on kertonut mielipiteensä ja se riittää. Se on sinun vastuullasi päättää, riittääkö se.

Ihan samalla miehet ajattelevat yh-äitien lapsista. Kukin hoitakoon omansa.

Luulen että teidän tapauksessa ero on ainoa vaihtoehto. 

Mä luulin aina, että voisin tykätä toisen ihmisen jälikasvusta - kaikki lapsethan on aina ihania! Kunnes sitten eräs lapsi sai mut hermoromahduksen partaalle. Tämä lapsi ei osannut vielä ekaluokkalaisenakaan pyyhkiä pyllyään, tehdä itselleen leipiä ja ottaa maitoa kaapista, vaan odotti täyttä palvelua koko ajan. Hän myös vaati jatkuvaa aikuisen huomiota. En usko että kukaan jaksaa olla koko hereilläoloaikansa viihdyttämässä yhtään kenenkään lasta. En voinut edes varttia lukea rauhassa kirjaa, ilman että tämä lapsi keskeytti. Viiden tunnin vierailun jälkeen. Olin aivan rikki. Kun lähdimme yhdessä lasten kanssa retkelle, tämä lapsi kiukutteli koko matkan ja retken, niin että kenelläkään ei varmaankaan ollut kivaa. Eikä siinä mitään, lapsillahan on huonoja päiviä ja kausia. Tämä käytös vain oli jatkuvaa ja toinen lapsen vanhemmista antoi kaiken periksi ja antoi lapselle koko ajan jakamatonta huomiota, ikinä ei tarvinnut siivota omia jälkiä tai tehdä itse leipiä tai muuta. Ajatus siitä, että tämmöistä elämää olisi vuosia, niin ei kiitos. Eihän se lapsen vika tietenkään ollut...

Tekemällä yhteisiä lapsia sidot miehesi lapset elämäsi loppuun saakka sinunkin elämääsi yhteisten lasten kautta. Miehesi lapset tulevat olemaan hänen/heidän sisaruspuolet. Minä voin rehellisesti sanoa rakastavani mieheni lapsia ja silti yhteisen synnyttyä oli vaikeaa, kun yht äkkiä kaikki vain ärsytti ja kuormitti enkä jaksanut miehen lapsista syntynyttä lisäkuormaa. Voin vain kuvitella mikä tilanne olisi ollut ilman rakkauden tunteita. Pohjalla olleen rakkauden ansiosta päästiin tuostakin hankalasta elämänvaiheesta eteenpäin.

En suosittele yhteistä elämää ja kehoitan hautaamaan haaveet yhteisistä lapsista. Ei tule mitään, jos inhoat miehesi lapsia. Pahimmassa tapauksessa pilaat omankin lapsesi elämän sillä, että tuleva lapsesi joutuu todistamaan henkistä väkivaltaa sisaruksiaan kohtaan ja elämään vihamielisessä ympäristössä. Tästäkin on henkilökohtaista kokemusta. Sellainen vaurioittaa lasta kuin lasta ja vähintäänkin mt-häiriöt ovat taakkana loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et oo mun muija joka kirjoitit?  Jos sä tarkoitat että et siedä mun lapsia jotka mulle tärkeimmät ja rakkaimmat maailmassa, niin häivy ja nopeasti mun elämästä.

Mä oon sun muija ja sun lapset on vähä-älyisiä ällötyksiä. Oksettaa koskea samoihin tavaroihin edes kun ne likaiset oliot.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että teidän tapauksessa ero on ainoa vaihtoehto. 

Mä luulin aina, että voisin tykätä toisen ihmisen jälikasvusta - kaikki lapsethan on aina ihania! Kunnes sitten eräs lapsi sai mut hermoromahduksen partaalle. Tämä lapsi ei osannut vielä ekaluokkalaisenakaan pyyhkiä pyllyään, tehdä itselleen leipiä ja ottaa maitoa kaapista, vaan odotti täyttä palvelua koko ajan. Hän myös vaati jatkuvaa aikuisen huomiota. En usko että kukaan jaksaa olla koko hereilläoloaikansa viihdyttämässä yhtään kenenkään lasta. En voinut edes varttia lukea rauhassa kirjaa, ilman että tämä lapsi keskeytti. Viiden tunnin vierailun jälkeen. Olin aivan rikki. Kun lähdimme yhdessä lasten kanssa retkelle, tämä lapsi kiukutteli koko matkan ja retken, niin että kenelläkään ei varmaankaan ollut kivaa. Eikä siinä mitään, lapsillahan on huonoja päiviä ja kausia. Tämä käytös vain oli jatkuvaa ja toinen lapsen vanhemmista antoi kaiken periksi ja antoi lap

sinä teit tuossa monta virhettä:

- isän tehtävänä on hoitaa  omat lapsensa, pyyhkiä pyllyt ja tehdä väkipalaa. Sinun tehtäväsi olisi ainoastaan ihmetellä, miksi hän suostuu tuohon

- sinun olisi kannattanut mennä lukemaan kirjaasi makuuhuoneeseen suljetun oven taakse

- isä viihdyttäköön omat lapsensa. Sinun ei tarvitse mennä retkelle. 

Vai että vieraan ihmisen lapsia. Olet kimpassa lasten isän kanssa. Kyllä se niin on, että tuossa kuviossa sinä olet se vierain ihminen. 

Jos miehesi tietäisi todelliset tunteesi lapsia kohtaan, hän nostaisi kytkintä pikaisesti. 

Nyt suosittelen, että sinä nostat kytkintä ja etsit lapsettoman miehen. Myrkytät kaikkien ilmapiirin asenteellasi. 

I feel you, ap. Olin onnesta soikeana korona aikana, kun lapset eivät tulleet. 

 

Ei, ei tähän totu. Mutta onneksi lapset kasvavat ja näin teininä hautautuvat omiin huoneisiinsa. Se helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamppailen itse ihan samanlaisten asioiden kanssa. Sivusta on helppo käskeä erota, mutta kyseessä vähän monimutkaisempi juttu. Aiheesta on vaikeaa puhua yhtään kenellekään, näiden asioiden kanssa on tosi yksin.

No kun asiassa ei ole mitään puhuttavaa. Jos sä et kestä sun puolison lapsia, ei voi muuttaa yhteen, saatikka alkaa tekemään lisää lapsia tuollaiseen kuvioon. Sanoohan sen nyt jo järkikin. 

 

Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa. Kuten puolison lapsia taiottua olemattomiin, vaikka kuinka polkis jalkaa ja kiukuttelis. 

Ei ole kyse siitä, että puolison lapset pitäisi taikoa olemattomiin. Ongelmaa on saatu ainakin meillä jo ratkottua paljon yhteisillä, kaikkia koskevilla säännöillä ja kodin käytännöillä, jotka muotoutuvat pikkuhiljaa. Ennen kuin ne ovat muotoutu

Lapsissa ei ole mitään vikaa, mutta inhoan miehen lapsia?

 

Muutit sanojasi tasan sen jälkeen, kun sulle sanottiin realiteetit, eli ainoa vaihtoehto teidän tapauksessa on ero. Sua tulee iäti ärsyttämään miesten lasten toimet, vaikka niitä kuinka yritettäisiin miehen tai sun tai lasten itsensä taholta kontrolloida. News flash= minua ärsyttää omien lasteni tavat harva se päivä, se on asia, mitä lapsiperhe-elämässä pitää sietää. Muiden lasten kanssa se vaan on hitusen vielä raskaampaa, monelle myös täysin mahdotonta, koska vanhemmuuden tuoma tunneside lapsiin puuttuu. 

 

Ja se ei ole reilua niille lapsillekkaan, että vieraan ihmisen tunteiden takia heidän elämäänsä aletaan yhtäkkiä asettamaan sitä sun tätä sääntöä, heidän omassa kodissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamppailen itse ihan samanlaisten asioiden kanssa. Sivusta on helppo käskeä erota, mutta kyseessä vähän monimutkaisempi juttu. Aiheesta on vaikeaa puhua yhtään kenellekään, näiden asioiden kanssa on tosi yksin.

No kun asiassa ei ole mitään puhuttavaa. Jos sä et kestä sun puolison lapsia, ei voi muuttaa yhteen, saatikka alkaa tekemään lisää lapsia tuollaiseen kuvioon. Sanoohan sen nyt jo järkikin. 

 

Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa. Kuten puolison lapsia taiottua olemattomiin, vaikka kuinka polkis jalkaa ja kiukuttelis. 

Ei ole kyse siitä, että puolison lapset pitäisi taikoa olemattomiin. Ongelmaa on saatu ainakin meillä jo ratkottua paljon yhteisillä, kaikkia koskevilla säännöillä ja kodin käytännöillä, jotka

Lapsissa ei ole mitään vikaa, mutta inhoan miehen lapsia?

 

Muutit sanojasi tasan sen jälkeen, kun sulle sanottiin realiteetit, eli ainoa vaihtoehto teidän tapauksessa on ero. Sua tulee iäti ärsyttämään miesten lasten toimet, vaikka niitä kuinka yritettäisiin miehen tai sun tai lasten itsensä taholta kontrolloida. News flash= minua ärsyttää omien lasteni tavat harva se päivä, se on asia, mitä lapsiperhe-elämässä pitää sietää. Muiden lasten kanssa se vaan on hitusen vielä raskaampaa, monelle myös täysin mahdotonta, koska vanhemmuuden tuoma tunneside lapsiin puuttuu. 

 

Ja se ei ole reilua niille lapsillekkaan, että vieraan ihmisen tunteiden takia heidän elämäänsä aletaan yhtäkkiä asettamaan sitä sun tätä sääntöä, heidän omassa kodissaan.

 

olen eri, mutta ymmärrän ylläolevaa.

ei minunkaan lapsipuolissani ole mitään vikaa. Ovat oikein hyvinkäyttäytyviä. Minä en vain jaksa ylimääräisiä ihmisiä.

ne säännöt, joilla me tätä kuvita olemme hallinneet on tämä: minun ei tarvitse osallistua miehen ja lasten välisiin juttuihin, vaan teen silloin omiani. Ja toisena se, että jos haluaa pelata tai pitää/puhua puhelimessa/pitää meteliä, niin menee omaan huoneeseensa.

 

Samat säännöt on minun lapsillani: vietän aikaa heidän kanssa keskenään, eikä miehen tarvitse osallistua. Ja oma möykkä omassa huoneessa.

En ikinä suostuisi uusperhekuvioon.

Niin niin paljon olen huomannut tutuilla ongelmia tuossa kuviossa. Ei vain voi toimia. Jonkun ainakin valtavasti joustettava ja annettava periksi. Elän mielelläni pelkästään lasteni kanssa. Miesystävääni tapailen kun lapset ovat isällään. Hän käy joskus myös tapaamassa meitä. Yhteen emme muuta. Molemmille käy tämä oikein hyvin. Ei riitoja ym. Hänellä myös lapsia.  Mukava odottaa aina niitä hetkiä kun tapaamme ja senvuoksi suhteemme pysyykin hyvänä.

Näin olemme tehneet jo kolme vuotta ja jatkamme.

Mulla sama kun ap.lla   onneksi mun mies rakastaa mua yli kaiken ja laittoi mut ykköseksi. Aina kun mun miehen lapset käy meillä, mä häivyn jonnekin. Yleensä mun mies kustantaa mulle hotellin mukavuuksineen. Lapset käyvät joka toinen viikonloppu. Mun mies sanoi että menis rikki jos jättäisin sen lasten vuoksi ja ennemmin sitten tekis niin ettei näkisi lapsiaan. Lapsilla on äitikin.

Kyllä ne lapset ymmärtää, että heistä ei pidetä. Tuntevat olevansa ylimääräisiä. Miettivät, miksi aikuinen tykkää siitä omasta isästä/äidistä mutta ei heistä. Kyllä se jättää jäljen, ja osa lapsista yrittää pärjätä sen tunteen kanssa hakemalla jatkuvaa huomiota. Osa vastaa samalla tunteella, mutta koska on lapsi, näyttää sen suoraan. Osa käpertyy omaan oloonsa. Jotkut väittävät itselleen vielä aikuisenakin, ettei sillä ollut väliä.

Vaikka on sillä. Lasten tunteilla on väliä. Jopa ihan yhteiskunnallisesti sillä on väliä, että miten pahoin lapset, nuoret ja aikuiset täällä voi. 

Jokainen lapsi joka uusperheessä elää, on täysin syytön tilanteeseensa. Yksikään ei ole aiheuttanut vanhempiensa eroa. Yksikään ei ole vanhempiensa kuva ja vastuussa tämän "synneistä".

Kysymys kuuluukin, kuka ajattelisi näitä lapsia? Ja vastauksen tietää meistä kaikki: ei kukaan ajattele heitä. 

Onkohan ap oikeasti edes osannut ajatella, että sitten jos hän ja mies saavat yhteisen lapsen, kahdenkeskinen aika loppuu siihen. 

Toisin kuin ydinperheissä, nyt on sitten sovittava ne lapsivapaat kolmen, ehkä neljän aikuisen kesken ja osattava joustaa. Että jos saat mummon vahtimaan lasta viikolla 9, mutta se onkin lasten isäviikonloppu, ei lasten äidin ole mikään pakko joustaa.

Ja ne kamalat miehen lapset on sisarpuolensa ristiäisissä/nimiäisissä, synttäreillä, valmistujaisissa, kaikissa isän juhlissa. Aina ja ikuisesti he ovat olemassa.

Ja aina ja ikuisesti on se äitipuoli, jonka kanssa ei voi olla rennosti ja josta väistää, että hän inhoaa puolisonsa edellisen liiton lapsia. Sitten kaikki kävelee kuin lasinsiruilla jokaiset tapaamiset ja juhlat. Tai jos miehen lapset puuttuvat, sekin on virtahepo olohuoneessa ikuisesti. 

Ei se ongelma ole ne lapset, ap. 

Ongelma olet sinä.