Mun maailmani romahti äsken :´(

mutta siis sen takia juuri jätin mieheni, koska muuten me kaikki kolme oltas vielä hypätty partsilta. olin oikeasti aivan paskana. pealstin itseni silläkin riskillä, että se toinen tappaa itsensä sen takia. ei ole vielä kuollut, vaikka on kai yrittänyt, eikä se mua enää hetkauta, vaikka sillä on elämä sekaisin. jos raja tulee vastaan, on parempi, et edes toinen säilyy järjissään.



varsinkin ennen lasten hankkimista tai edes sen harkitsemista tilanne kannattaa korjata.

Olen vain miesten viettelemisen mestari.

tai sanoisi, ettei hän halua erota. Mutta hän on nyt ollut niiin kylmä, etten häntä saa mitään sellaista sanomaan. Jos herätän hänet ja kerron, että rakastan häntä ja haluan yrittää paremmin ja enemmän, hän korkeintaan nyökkää, mutta tuskin sanoo mitään takaisin. Hän nimittäin tietää vallan hyvin, miten paljon häntä rakastan. Joka päivä tällä viikollakin olen suukotellut häntä aamulla ja kertonut rakkaudestani (hän ei ole reagoinut siihen millään tavalla). En siis edes pysty kertomaan hänelle nyt rakkaudestani, koska pelkään kylmää vastaanottoa joka sieltä tulee.



Minulla on vain yksi vaihtoehto. Voin toivoa, ettei hän halua erota, koska keskustelut on keskusteltu. Itkettää aivan kamalasti.. ap

Ei ole tervettäettä joutuu muuttamaan käytöstään jottamies ei jättäis.

Se on ajatuksena jo aika vahvan läheisriippuvuuden alkua.

Lähtökohtanahan suhteelle pitäis olla se et kumpikin hyväksyy toisen sellaisena kuin on. Ja rakkauden ja luottamuksen voimalla auttavat toisia kasvamaan.

Suhteesta, jossa toisen täytyy muuttaa itseään jotta toinen ei lähtis, ei voi ikinä tulla tasavertaista, tasapainoista. Ennen pitkää toinen kyllästyy toisen miellyttämisyrityksiin kuitenkin.

Ei toista voiväkisin luonaan pitää- sen täytyy sitä itse haluta.

Tuo ajatusmalli on peräisin ajoilta jolloin naisen oli pidettävä mies luonaan millä tahansa pelillä ja kieroilulla kun ei voinut itse elättää itseään.



Jos toinen jättää sut koska ei kestä jonkunlaista arkea, ei hän rakasta muutenkaan tarpeeksi tai ei ole kypsä suhteeseen.

Ja oikeesti, ihmisellä on omakin elämä, maailma joka romahtaa vuosikausiksi siksi että toinen lähti EI OLE TERVE!

Uskon, että olo voi olla tyhjä. Ja tuo kylmyys varmaan johtuu siitä, että miehesi on pakko " ottaa etäisyyttä" sinuun, jotta voi kelata juttujaan mahdollisimman neutraalisti.



Kannattaisikohan sinun kerrankin vain mennä yksin nukkumaan, silläkin uhalla että itket itsesi uneen? Saisitko mistään mitään rauhoittavaa?



Anna miehesi valita ajankohta, jolloin keskustelette asiasta. Ehkä hänellä on vähemmän paineita siinä tapauksessa.

Vierailija:

Olen vain miesten viettelemisen mestari.

Montakos olet vietellyt?

Viimeaikoina?

Mahtaakohan oikeasti toimia?

Onko tervettä että muutan itseäni vai onko tämä suhde tuhoon tuomittu, jos toinen edes ajattelee eroa? Nyt en enää itsekään osaa arvioida kenen mielipide on lähimpänä totuutta.

Exäkin vielä itkee perään kymmenen vuoden jälkeen...

... ja jos ylipäätään haluaa parisuhteen, täytyy ihan varmasti tulla joissakin asioissa vastaan. Uskon, että monet jutuista ovat nimenomaan totuttujen ajatus- ja toimintatapojen muutoksia.



Vai oletko sinä sitä mieltä, että esimerkiksi henkinen väkivalta on ihan oikeutettua parisuhteessa? Eikä tällaisen hankilön tarvitse edes yrittää muuttaa toimintatapojaan?

Nyt siis kokoat itsesi. Näytä miehellesi että osaat olla myös vahva, luulen että sen hän nyt haluaa nähdä. Sitten hän voisi taas luottaa sinuun. Mene hänen luokseen ja kysy voisitteko jutella. Jos hän ei halua, niin sano että voitte jutella myöhemminkin, mutta eikö hänestäkin ole mukavampi että asiat puhutaan selviksi jos ero tulee. Jos hän suostuu juttelemaan, nii pyydä häntä kertomaan ne asiat miksi hän haluaa erota ja miltä hänestä tuntuu teidän yhteinen elämänne. Puhu myös siitä millainen olet ollut häntä kohtaan, tuskin osaat itsekään selittä miksi, sano hänelle ettet tiedä, mutta olet pahoillasi. Yritä ymmärtää miltä hänestä tuntuu ja jos ymmärrät sano se hänelle!

Jos luonne on tosi tempperamenttia ja huutaminen ihan normaalia riitelyä, niin sitten joutuu hankkimaan sellaisen kumppanin, joka on samaa mieltä tai kestämään sen, että liian erilaiset luonteet eivät jaksa samassa liitossa. Täällähän moni pohtii jättämistä kun toinen on niin tossukka ja nössö.



Eli ap, voisitko purkaa tempperamenttiasi jotenkin muutoin kuin mieheesi?



Oma exäni oli täynnä tempperamenttia, tunteita, huutoa ja epäluuloa, ja jokainen silmänliikkeenikin aiheutti hänelle sitä sun tätä tunteita, joita piti selvitellä 3 tunnin huudon ja syytösten kera. Sen jälkeen kun paukut loppui, hän oli taas ihan ok ja kuvitteli että mäkin taas tulen heti halailemaan ja pussailemaan, kun just oli syyttänyt mua ties mistä. Hirmu kuluttavaa.

Mä en pääse siitä yli enkä ympäri, niin se on. Mun rakkaani, jonka ympärille mun maailma ja arki on rakentunut, on täydellisen kyllästynyt muhun eikä ole kiinnostunut musta enää, ei mun ajatuksistani, mielipiteistäni eikä lupauksistani. Mä näen sen nyt yhtäkkiä aivan selvästi. Mun ei kannata jauhaa sille mitään lupauksia, koska sitä ei kiinnosta. Sitä inhottaa koko mun olemus, siksi se kääntää katseensa pois. Miksi mä yritän väkisin vängätä itseäni sen luo, mun täytyy luovuttaa. Riippuvaisuudestani huolimatta kyllä mäkin jotain pystyn sentään tajuamaan, kun vähän asiaa mietin.



En kovin valoisana huomista näe.



ap

Ymmärrän ap, että olet jo ihan sekaisin!

55 kirjoitti tavallaan ihan totta. Et sinä sellaista jaksa, että alat yrittämään olla otenkin erilainen että miehesi pysyisi luonasi. Tuskin kukaan edes pystyy siihen pelkällä tahdon voimalla.

MUTTA, jos menet terapiaan ja keskustelet siellä itsestäsi ja lapsuudestasi jne, alat ymmärtää itseäsi enemmän, tunnet itsesi paremmin, opit purkamaan itseäsi, pääset eroon pahastaolostasi ja riippuvuudestasi jne jne. ja kyllä sitä kautta käyttäytymisesi varmasti muuttuu!

anteeksi nyt että sekoitin päätäsi (kirj.55) mutta ihmisillähän on erilaisia arvoja ja käsityksiä hyvästä elämästä. Perinteisesti naisen on oletettu uhrautuvan perheensä ja miehensä eteen, ja monet naiset toteuttavat ehkä huomaamattaankin tällaista perinteisien naisen osaa. ja monet ovat siihen tyytyväisiäkin. ainakin niin kauan kun mies pettää tai jättää. Eikä siinä ole mitään pahaa. Jokaisen pitää itse määritellä se kuinka paljon omastaan hän voi luopua, kuinka paljon muuttua jotta parisuhde toimisi. Olen oppinut, että monet äideistämme ovat luopuneet liikaakin omastaan, heidän miehensä eivät ole heitä ja heidän uhrauksiaan osanneet arvostaa ja he ovat katkeria, elävät kulissiliitoissa jne

Tästä syytä olen omassa elämässäni ajatellut, niinkuin sanoin, että kaiken lähtökohta ja myös todellinen rakkaus on sitä että mies hyväksyy sinut kaikkine myös huonoine puolinesi- onhan hänelläkin niitä. Ja siksi ihmettelenkin tätä naisjoukkoa joka kehottaa sua muokkaamaan itseäsi miehesi mieleiseksi- sehän on välittömästi sun alistussuhde.

Jos mies rakastaa sinua,hän kertoo omista ongelmistaan kuten ettei kestä sun raivareita ja te yhdessä mietitte kuinka voisit oppia hillitsemään niitä. samoin kun miehesi pienisieluisuus (vai mikä se oli)

- se on sulle ongelma- jos hän yrittää kasvaasiitä eteenpäin, sinäkin saat nauttia hänen rakkaudenosoituksistaan. Mutta jos toinen uhkaa erolla, on ihan paskaa ruveta mielistelemään. Se on suuri virhe.

Koska ansaitset tulla rakastetuksi sellaisena kuin olet. Virheinesi! Muutenhan rakkaus on ehdollista- rakastan sinua tänään jos teet niin tai näin, huomenna rakastan sinua jos näytät tältä tai tolta; se on alistamista eikä rakkautta.

Usko itseesi! Älä roiku raukkamaisessa miehessä. Tän sukupolven naisten ei enää tarvii katkeroitua.

mies sulkee toisen kaikelta vuorovaikutukselta. Ei katsekontaktia, ei ilmeitä, ei hymyä, halausta, suukkoja. Nytkin on lähes ylivoimainen taakka mennä nukkumaan ilman tämän keskustelun selvittämistä, mutta ei minulla mitään muutakaan vaihtoehtoa ole. En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin tästä asiasta kirjoitteluun. Viikonloppuni on täysin pilalla, mutta ei tästä ulospääsyäkään ole.

Olen itkenyt niin, että poskipäiden ihoa kiristää ja nenää kutittaa, mutta mitä se auttaa? Mies ei enää keskustella halua ja veikkaan, että tuohon sohvalle se jää nukkumaankin eikä tule taaskaan viereeni nukkumaan.

Voimia sinulle asioiden puimiseen.

Vierailija:

sohvalle se jää nukkumaankin eikä tule taaskaan viereeni nukkumaan.

joskus ihan vaan sen takia, ettei tarvitse olla mun kanssa. Tänään heräsi kahdelta ja nyt no muka taas väsy.. tuntuu, että sen on varmaan tosi paha olla mun kanssa :( ap

Ensinnäkin luulen, ettei teistä ole kumpikaan yhtään sen huonompi tai parempi kuin toinen. Uskon, että sinulla on selvittämättömiä asioita menneisyydestäsi, jotka häiritsevät suhdettanne. Ne selviää vain terapiassa (joka EI muuten ole hulluja varten). Kun kykenet jonain päivänä olemaan itsenäinen, ja onnellinen itsesi kanssa, voit olla sitä myös toisen kanssa. Ero ei välttämättä ole ainoa/paras ratkaisu tilanteeseenne, miehesi pitäisi vain nyt odottaa tunteidesi selvittelyä, joka voi viedä vuosia.



T: 3,5 vuotta terapiaa takana ja elämä hymyilee



Ps. Mitä jos näyttäisit miehellesi tämän ketjun?

Katso peiliin ja kysy itseltäs mitkä asiat sulla on hyvin, mitä täytyy kunnostaa- noin ihan itses kannalta- se että itse oot kunnossa on hyvän suhteenkin edellytys.

Ja omanarvontuntoa tarvitaan- jos ei sitä ole, tee sen kanssa töitä. Ei miehet maailmasta lopu- ja ku on lapsia asiat mutkistuu ja vaikeutuu, mutta perusongelmat eivät väisty. Niin etä jos erotte, sulla on mahdollisuus perustaa perhe miehen kanssa jolla on sen verran itsetuntoa ja sielukkuutta että kestää sun raivaritkin. ja on valmis sun kanssa kasvamaan. Epätoivoon ei ole syytä! Ihmisiä tulee hyvätyksi vauva kainalossa, taapetoita helmat täynnä- vailla rahaa ja tukiverkkoja- (no ei kauheen empaattinen lohdutus) mutta ei sulla oikeesti ole hätää. Muuta kuin ehkä se että olit laskenut miehesi varaan vähän liikaa. ja siitä selviää kun ryhtyy huolehtimaan itsestään.