Helsingin sanomat varoittaa lapsettomien erittäin ankeasta vanhuudesta!!!

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Kai ilmoitit tuon kirjallisesti ja annoit lapsillesi allekirjoitettuna säilytettäväksi. Ettei käy kuten meillä anopin kanssa.

Yhteisen elämämme alkutaipaleella anoppi sanoi, että häntä ei sitten tarvitse hoitaa, vanhustentaloon vaan heti, kun alkaa ikä vaivaamaan. Nyt yli 30 v myöhemmin, kun ikää anopilla on 85 +, jalat ei toimi, näkö on olematon, kaatuilee harva se päivä, hän ei suostu edes keskustelemaan omakotitaloa helpommasta asumismuodosta, laitokseen hän on liian hyvämuistinen. Kotiapu "ei astu tämän kynnyksen yli, niin kauan kuin mussa henki pihisee", siivous ulkopuoliselta ostettuna ei kelpaa, kauppa-asioinnista saa huolehtia vain mun mies ja nyt väännetään kättä siitä, että miksi hän tarvitsisi turvarannekkeen käyttöönsä. Toisin sanoen mikään ulkopuolinen apu ei kelpaa. Tyttärensä on samassa kunnossa, eli ei pysty auttamaan. Taakka kaatuu siis pojan harteille, jolla on vaativa työ ja paljon työmatkoja. Musta on apua lähinnä puhelinviihdyttäjänä, sillä moniallergisena en mene taloon, jossa on kissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 aikuista lasta, mutta ne asuu n. 500km päässä, eikä kävisi mielessäkään että alkaisin juoksuttamaan niitä minua hoitamassa.

Normaalissa perheessä lapset soittelisivat sinulle vanhana, ja järjestäisivät sinut välimatkasta huolimatta lääkäriin, kun huomaavat sinun alkavan höpertyä. Ajoissa aloitettu lääkitys tuo muistisairaalle enemmän hyviä ja toimintakykyisiä vuosia. Kun et enää pärjäisi kotona, lapset möisivät asuntosi puolestasi tai laittaisivat sen vuokralle. Muuttaisivat sinun tärkeimmät tavarasi vanhainkotiin. Järjestäisivät sinulle siirron sinne 500 km päähän, jotta voisivat helpommin vierailla luonasi. Puhuisivat kanssasi vuosikymmenten takaisista asioista ja ihmisistä niin kauan kuin pystyt puhumaan. 

Ei nykyisin ole aikaa tai energiaa tuollaiseen ja tulevaisuudessa todennäköisesti vielä vähemmän. Työikäiset köyhtyvät kovaa vauhtia siinä missä vanhuksetkin. Kaikessa joudutaan enenevissä määrin säästämään, myös vanhusten hoidossa. Kenellekään ei voi luvata "helppoa loppuelämää", mitä ikinä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Luulet että sun lapset pitää huolen sinusta? 

Aika huono äiti pitää olla ollut, ettei lapsia kiinnostaisi ja hylkäisivät... Minulla on ihanat vanhemmat ja oli hyvä hoiva lapsuudessani, ja todellakin pidän nyt heistä huolta, kun käyvät yhdeksääkymppiä. Omiin lapsiini on läheiset ja rakkaat välit, vaikea uskoa että hekään lakkaisivat rakastamasta. Perhe on meille aina ollut tärkeä <3

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Kai ilmoitit tuon kirjallisesti ja annoit lapsillesi allekirjoitettuna säilytettäväksi. Ettei käy kuten meillä anopin kanssa.

Yhteisen elämämme alkutaipaleella anoppi sanoi, että häntä ei sitten tarvitse hoitaa, vanhustentaloon vaan heti, kun alkaa ikä vaivaamaan. Nyt yli 30 v myöhemmin, kun ikää anopilla on 85 +, jalat ei toimi, näkö on olematon, kaatuilee harva se päivä, hän ei suostu ed

Hyvä pointti. Mä en ole tehnyt mitään kirjallisesti, mutta nyt, kun vielä järjissäni olen ja lapseni ovat nähneet, millaiseksi mun elämäni - tai siis eihän mulla mitään omaa elämää enää edes ole - on omien vanhempieni vuoksi muuttunut, niin ihan on riittänyt, että olen kertonut asian heille. Kumpikin lapsistani on siis jo aikuisia ja yli 30v. He tietävät nyt oikein hyvin, ettäen halua asettaa heitä samaaan asemaan kuin missä itse olen. Joten jos aikanaan alan vastustaa kaikkea ulkopuolista apua, sitten lapseni voivat vaan todeta, että no pärjää sitten jäärä ihan itseksesi. 

En kuitenkaan elä yli 65-vuotiaaksi.

Lapsia oman vanhuutensa tueksi tekevät ovat kyllä itsekkäin laji planeetalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 aikuista lasta, mutta ne asuu n. 500km päässä, eikä kävisi mielessäkään että alkaisin juoksuttamaan niitä minua hoitamassa.

Normaalissa perheessä lapset soittelisivat sinulle vanhana, ja järjestäisivät sinut välimatkasta huolimatta lääkäriin, kun huomaavat sinun alkavan höpertyä. Ajoissa aloitettu lääkitys tuo muistisairaalle enemmän hyviä ja toimintakykyisiä vuosia. Kun et enää pärjäisi kotona, lapset möisivät asuntosi puolestasi tai laittaisivat sen vuokralle. Muuttaisivat sinun tärkeimmät tavarasi vanhainkotiin. Järjestäisivät sinulle siirron sinne 500 km päähän, jotta voisivat helpommin vierailla luonasi. Puhuisivat kanssasi vuosikymmenten takaisista asioista ja ihmisistä niin kauan kuin pystyt puhumaan. 

Ei nykyisin ole aikaa tai energiaa tuollaiseen ja tulevaisuudessa

Ihan hirveää, ettei muka olisi aikaa tai energiaa. Jokainen on myös itse vastuussa siitä, että ei uuvuta itseään omien töidensä kanssa. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Kai ilmoitit tuon kirjallisesti ja annoit lapsillesi allekirjoitettuna säilytettäväksi. Ettei käy kuten meillä anopin kanssa.

Yhteisen elämämme alkutaipaleella anoppi sanoi, että häntä ei sitten tarvitse hoitaa, vanhustentaloon vaan heti, kun alkaa ikä vaivaamaan. Nyt yli 30 v myöhemmin, kun ikää anopilla on 85 +, jalat ei toimi, näkö on ole

Tekin voisitte sanoa samalla tavalla? Jos ei maksettu apu kelpaa, niin sitten saa olla.

Hiukan kylmä totuus miksi sitten lapset täytyi hankkia ennenvanhaan kolmikymppiseksi mennessä kun piti tiedostaa jo oma vanheneminen ja mahdollisen työn siirtäminen sitten lapselle vielä kun oli voimia.

Rahasäkit ei auta. Hoitokotien laskutuspolitiikka on sellainen että ellei ole miljonääri, maksuihin hupenee äkkiä varat.

Sit niihin omaisiin. Äitini eli 10 vuotta dementiakodissa. Siellä potilasta makuutetaan tokkurassa vaipoissa, liikuntakyky meni entiseltä reippaalta kävelijältä viikoissa, vaatteet likaiset, ruoka haileaa mössöä jne jne.

Omainen käy katsomassa, puuttuu asioihin, pyytää lääkelistan nähtäväksi, etsii johtajaa, mutta hän vaihtui taas. Sitten etsitään työntekijöitä, löytyy kaksi. Ulkomaalaisia, toinen idästä toinen etelästä. Osaavat jo hiukan suomeakin. Joku mies huutaa heikolla äänellä "vessaan". Uloste nimittäin polttaa hirveästi ihoa ja haisee kamalalta.    Vauvoilla pitää kuulemma vaihtaa kakkavaippa heti. Mitä varten? Kyllä se siellä pysyy, 2 kertaa päivässä riittää hyvin.

Omainen lähtee jälleen kurkku puristaen kotiin. Asiat näyttävät olevan joka käynnillä taas huonommalla tolalla.

Oma vanhuus: teen testamentin Suomen suoluonnon tutkimuksen hyväksi ja varmistan että pillerit riittävät sitten kun oma aika on käsillä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Kai ilmoitit tuon kirjallisesti ja annoit lapsillesi allekirjoitettuna säilytettäväksi. Ettei käy kuten meillä anopin kanssa.

Yhteisen elämämme alkutaipaleella anoppi sanoi, että häntä ei sitten tarvitse hoitaa, vanhustentaloon vaan heti, kun alkaa ikä vaivaamaan. Nyt yli 30 v myöhemmin, kun ikää anopilla on 85 +, jalat ei toimi, näkö on olematon, kaatuilee harva se päivä, hän ei suostu ed

Näitä on omassakin lähipiirissä, että voimiensa tunnoissa vannotaan ummet ja lammet, mutta tosipaikan tullen niitä ei enää joko muisteta tai haluta laittaa täytäntöön aiemmin puhutulla tavalla. Toki muistisairaudet muokkaa ihmistä jne., mikä on vain ymmärrettävä, mutta näiden tapausten kanssa tappeleminen käy lähipiiriläisille aina raskaaksi, kun on ne omankin elämän haasteet hoidettavana. Joku on joskus hyvin todennut, että vanhukset taantuvat takaisin vaippaikäisen tasolle. Niin osuvasti kuvattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saisivat hyväksyä eutanasian suomessa. Itse olen ainakin halukas ottamaan piikin/pillerin/tms sitten kun en enää pärjää itsenäisesti kotona. Ihmettelen miksi tätä päätöstä ei minulle suoda vaan poliitikot muka tietävät paremmin. kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat. NOT. Ja uskon, että tämän ajatuksen jakaa moni muukin  suomalainen. 

 

Mä en halua. Tai siis korjaan; pelkään,että tähän ajaudutaan. Siis tuputetaan tai ajateen ihmisiä niin kurjaan oloon, että päätyvät tähän. 

Katselin tuota ehdokkaiden puolisoiden haastattelua ja siinä Antonio sanoi,että heilläpäin koko suku on perhe. 

Tavallaan toivoisin,että täälläpäin asia olisi kanssa jotenkin samansuuntainen.

Kun mä sairastuin kolmikymppisenä niin tuttavat ja sukulaiset aika lailla kaikkosi

Valitettavasti Hollannissa monet sairaat vanhukset ovat kokeneet, että heidät halutaan siivota, kuluerät, ja tyrkytetään eutanasiaa. Riskit tällaiseen on yhteiskunnassa jossa arvot on koventuneet, halusit tai et.

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy lisää olla puolustamatta tätä maata.

Venäläiseen en Suomen puolustamisessa menisi luottamaan muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

En silti halua lapsia. Äitiys ei kiinnosta.

Vanhuus voi olla ankea tai olla olematta ankea, ihan niin kuin mikä tahansa muukin elämänvaihe.

Minulla nuoruus oli niin ankeaa ettei vanhuus voi sitä enää ylittää. Olen ihan kasvanut kiinni lapsettomuuteeni, vaikka lapsista tykkään. Tein itselleni valinnan joka oli sillä hetkellä paras enkä märehdi sitä. 

Mikäänhän ei periaatteessa estä myöskään luomasta ihmissuhteita eri-ikäisiin ja sitä kautta löytämään juttuseuraa iäkkäänäkin. Emme vain oikein kulttuurina ymmärrä tähän panostaa. Mistä sitä silti tietää, jos ihmiset kyllästyvät ihan tosissaan yksinäistymiseen ja ruuturiippuvuuteen, ja organisoivat aivan tosissaan uudenlaisia mahdollisuuksia kohdata muita ihmisiä. Tämä olisi vain tahdonvoimasta kiinni. Ja ehkä myös itsesäilyysvaistosta. Siitä mitkä asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen. En usko että kohtaamisten kaipuu tulee häviämään, meidän haluttaisiin vain alistuvan teknologian tuottamiin virtuaalimaailmoihin. Täysin järjetön suunta jo nyt.

"Sä et halua mutta minä haluan. Minkä takia sun halusi on tärkeämpi kuin minun? Mitä se on sulta pois jos mun halu eutanasiaan toteutuu? Äläkä nyt lässytä, että yhteiskunta pakottaa kaikki eutanasiaan jos se sallitaan."

Kirjoitin kylläkin,että näkökulmia on monia. En laittanut mitään ehdotonta. Ei tarvitse olla niin vihainen, (mitähän lässytin?)jos kerroin vain omasta kokemuksesta. En tiedä sinusta mitään. Itse kävin sairastumisen jälkeen niin pohjalla,että en tiedä mitä olisin ajatellut. Vei vuosia sopeutua tilanteeseen edes jotenkuten. Ja sain kuulla terveydenhuollon ammattilaiselta sanat: "elämäsi ei ole elämän arvoista". Tiedän mitä hän tarkoitti,mutta se on karua kuunneltavaa. Jonka voisi joku tulkita väärin. Ei minulla ole ehdotonta mielipidettä,Mutta sinnepäin ei saa ohjailla/painostaa millään lailla. Ei yhteiskunnan, eikä muiden ihmisten toimesta. Ihmisen mieli on myös ailahtelevainen. Ainakin omani on ollut.

Aihe itsessään herättää minussa ahdistusta,koska ne psyykkiset arvet ovat vielä tuoreita ja sopeutuminen on vieläkin osaltaan käynnissä.

En siis jatka keskustelua tästä aiheesta pidemmälle.  Etenkään kun sitä ei käydä rakentavassa hengessä.

Kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö tässä alkaa kidnappaajaksi, jos kroppa ei anna lasta, eikä adoptioviranomaisista ole sopiva? Toivottavasti yhteiskunta voi hoitaa edes lapsettomat arvokkaasti.

 

Etkö lue uutisia? Vanhukset kuolevat käytäville. Ei ole huoneita eikä hoitajia. Sitä on realismi.

Älä vaan kuvittele että tulevaisuus olisi parempi. Suomen varat kuluvat tulevaisuudessa uussuomalaisten kannattelemiseen ja sotateollisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Juu, lapsethan ne huolehtivat.  Heh.

Vaihtoehto on että apuja tarvitsevan ikäihmisen lapset hoitavat tai sitten vanhus on heitteillä. Toki homma hoituu jos on varaa yksityiseen ympärivuorokautisen hoivaan. Hyvin harvalla on.

Lastenkin mielipide saattaa muuttua, kun oma vanhempi elää täysin ala-arvoisissa olosuhteissa. Siitä ei oikeasti olla kovin kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Jep jep. Eipä multa kysytty haluanko lapsia vai ei. Elämä päätti toisin.

 

Ei multakaan ja kaksi kuluerää pyörii jaloissa. Vievät kaiken elämilon ja olisin valmis kuolemaan heti että pääsisin tästä helvetistä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Et yhtään dramaattisempaa lähtöä keksinyt?

Häkä on nopea, helppo ja tuskaton. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Tyhmää puhetta!

Vanhemmista huolehtiminen on lasten ehdoton velvolisuus!

Meillä Suomessa eutanasia on perinteisesti hoidettu itse. Eikö sulla ole köyttä tai puukkoa tai autoa ja pölynimurin letkua? Älä rasita lapsiasi sillä!

Nro 50: "Tekin voisitte sanoa samalla tavalla? Jos ei maksettu apu kelpaa, niin sitten saa olla."



Niin voisin, mutta kun mut on kasvatettu siten, että mun kuuluu hoitaa vanhempiani. Jos en hoida, siitä tunnen syyllisyyttä. Mä olen jo monta kertaa päättänyt, että nyt lyön hanskat tiskiin, mutta taas kerran tänään soitin sairaalaan ja koitin saada jotain selvyyttää äidin asioihin. Ja ihan turhaan, kun taas kerran oli hoonosoomihoitaja puhelimessa, joka ei osannut sanoa äidin voinnista mitään. Katsoi vaan tietojärjestelmästä, mitä äidistä oli lääkäri sinne kirjoittanut maanantaina. Ja nyt on jo torstai. Ja kun mä yritin kysellä (olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja) tarkempia tietoja, niin ei osannut hoitaja vastata yhteenkään kysymykseeni. Soittopyyntöjä on jätetty lääkärille, mutta ei vaan tänäänkään ole soitttanut. Mahtaako soittaa huomennakaan, vaikea sanoa. Mä olen ihan kypsä koko tähän tilanteeseen, mutta kun mun vanhempani haluavat, että mä huolehdin, niin vaikea tästä on päästä rimpuilemaan irti. Ja kun lisäksi koko suku olettaa, että mä hoidan. Sen vuoksi olen omille lapsilleni tehnyt selväksi, että minä EN halua heidän joutuvan samaan tilanteeseen kuin missä minä nyt olen. En tehnyt lapsia sitä varten, että he eläisivät aikanaan samanlaista elämää kuin mitä mä joudun nyt elämään. Haluan omille lapsilleni paremman elämän kuin mitä mun vanhempani haluavat mulle.