Helsingin sanomat varoittaa lapsettomien erittäin ankeasta vanhuudesta!!!

En haluaisi olla lapsilleni taakka, kun vanhenen, että onneksi ei ole lapsia.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Tavallaan ihan hyvä vinkki, mutta ketään ei saa lampeen kipata.

Tee mielummin hoitotestamentti, jossa esimerkiksi on elvytyskielto ja kielto hoitaa tehostetusti, jos olet heikossa kunnossa.

Siis toivottavasti kukaan ei hanki lapsia vanhuuden turvaksi. Emme elä keskiajalla tai kehitysmaassa. Harva enää edes pääsee aktiivisesti tapaamaan eläkkeellä olevia vanhempiaan kotipaikkakunnalle: työ ja oma elämä vie liikaa aikaa. Ei lapset ole tae siitä, että ne olisivat huolehtimassa sinusta vanhana. Sitä paitsi, kuka edes haluaisi olla riesana omille lapsilleen vanhana ja sairaana? Jokainenhan täältä lähtee yksin. Tuskallisempaa siitä oman kuoleman odottamisesta tulisi, kun tietäisi, että lapset jäävät tänne ja miten ne pärjäisivät. Surullista on myös se, että monet lapset eivät edes välitä vanhoista vanhemmistaan. Ihmisestä tulee ahne, ja vanhusta ei todellakaan saateta laittaa parhaimpaan mahdolliseen vanhainkotiin, koska halutaan säästää ja ei haluta vanhuksen käyttävän mahdollista perintöä. Näitä tapauksia on paljon. 

Vierailija kirjoitti:

On sevverta hyvä eläke, että tuon "lapsen" thaimaasta, täysi-ikäisen toki. 

Eläkejärjestelmämme voi olla olemassa vielä jopa 10 vuotta.

Viini ja kissat ei ollutkaan elämässä tärkeintä! Mutta munakori onkin jo tyhjä.. Sitten tulee katkeraa vela-katumusta..

Vierailija kirjoitti:

Siis toivottavasti kukaan ei hanki lapsia vanhuuden turvaksi. Emme elä keskiajalla tai kehitysmaassa. Harva enää edes pääsee aktiivisesti tapaamaan eläkkeellä olevia vanhempiaan kotipaikkakunnalle: työ ja oma elämä vie liikaa aikaa. Ei lapset ole tae siitä, että ne olisivat huolehtimassa sinusta vanhana. Sitä paitsi, kuka edes haluaisi olla riesana omille lapsilleen vanhana ja sairaana? Jokainenhan täältä lähtee yksin. Tuskallisempaa siitä oman kuoleman odottamisesta tulisi, kun tietäisi, että lapset jäävät tänne ja miten ne pärjäisivät. Surullista on myös se, että monet lapset eivät edes välitä vanhoista vanhemmistaan. Ihmisestä tulee ahne, ja vanhusta ei todellakaan saateta laittaa parhaimpaan mahdolliseen vanhainkotiin, koska halutaan säästää ja ei haluta vanhuksen käyttävän mahdollista perintöä. Näitä tapauksia on paljon. 

Nykyisen nelikymppisen eläkeikä on 68 vuotta, joten siitä voi laskeskella, minkä ikäisenä voi alkaa saada omalta lapseltaan vanhuuden hoivaa.

Vierailija kirjoitti:

On sevverta hyvä eläke, että tuon "lapsen" thaimaasta, täysi-ikäisen toki. 

Se tyttölapsonen ei kuule jää mitää vanhaa haisevaa ukkoa katselemaan. Kun sen pakollisen ajan että luvat jäädä maahan järjestyy.

Vaan nuorempi pojankoltiainen vie mukanaan.

Vierailija kirjoitti:

Jep jep. Eipä multa kysytty haluanko lapsia vai ei. Elämä päätti toisin.

 

Samoin minulla. Ei ole tahtoa puuttunut saada lasta, syöpä päätti puolestani kun kaikki jouduttiin leikkaamaan pois. Väärin kirjoitella että ; ei halua hankkia lasta, ei lapsia niin vain hankita. Esiin saisi tuoda sellaisetkin henkilöt jotka tahtomattaan ovat lapsettomia ja antaa niitä päteviä neuvoja miten yksinäinen sen " surkean" vanhuutensa ottaa vastaan. Varmaan siihenkin löytyy " asiantuntijat".

Suunnitelma 1: pysy väleissä lastesi ja lastenlastesi kanssa. Omien vanhempieni kohdalla tämä tuli liian myöhään. On turha yhtäkkiä soitella 30 vuoden jälkeen, että nyt kiinnostaa yhteydenpito kun tarvitsen hoivaa. Montakos lasta sulla olikaan ja minkä nimisiä? (Omat vanhempani eivät tiedä edes sitä, niin paljon on elämämme heitä kiinnostanut.) Juna meni jo.

Olen itse auttanut vanhempiani niin paljon kuin pystyin. Asuin kävelymatkan päässä enkä ollut palkkatyössä, joten pystyin olemaan heidän arjessaan mukana.

Silti molemmat joutuivat lopulta laitokseen, koska ei minusta ollut muistamattoman vahtijaksi eikä jalattoman vaipanvaihtajaksi. Kotiin eivät apua suostuneet ottamaan.

Omalle lapselleni en hoitovastuuta halua. Jos minulta muisti menee, niin laitokseen vaan. Järjissäni jos pysyn, niin sitten yritän itse ottaa selvää asioista ja hoitaa ne. On seniorihelppiä ja sähköisiä palveluita. Kotiavullekin näytän vihreää valoa. Ja kyllä; nämä asiat on mustaa valkoisella. Olen suunnitellut myös hautajaiskuvioni.

Ajattelen, että lapsettomana minulla olisi tietyllä tapaa huolettomampi vanhuus. Nyt jo harmittaa, jos lapseni joutuu edes näkemään jotain sekoiluani. Muistisairaudet ne on pirullisia. Tai jos syöpä iskee, niin oman lapsen surun näkeminen olisi raskasta. Olkoonkin aikuinen ihminen. Itse kun olen ollut se aikuinen lapsi joka voimattomana katsoo äidin kieriskelyä syöpäkivuissa ja kuuntelee kuolematoiveita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvovalintoja. Itse otan mieluummin nämä 70 huoletonta ja vapaata vuotta ja vähän ankeamman lopun.

Minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten monet vapaaehtoisesti lapsettomat eivät ymmärrä mitä lasten hankkiminen oikeasti tarkoittaa. He jotenkin ihmeellisesti näkevät vain sen hetkellisen pikkulapsiajan vastuun ja omien asioiden sivuunlaittamisen ja skaalaavat sen koskemaan vuosikymmeniä. Naurattaa aivan. Ettekö todellakaan tajua miten pienestä ajanjaksosta on kyse? Ettekö käsitä miten suurta lisäarvoa tällaiset lähisukulaiset tuovat elämään? Lapset ovat pieniä vain häviävän pienen hetken. Ylivoimaisesti suurimman osan yhteisestä ajasta nämä "lapset" ovat aikuisia.

Mutta elämä ei muutu huolettomaksi silloinkaan kun lapset ovat aikuisia. Mieheni sisarukset ovat moniongelmaisia ja syrjäytyneitä kolmekymppisiä; heidän äidillään on jo fyysisiä terveyshaittoja jatkuvasta huolehtimisesta. Huoli lapsista jatkuu myös siinä tilanteessa että lapsi on (julmasti sanottuna) onnistunut yksilö aikuisena. Äitini sanoi juuri että stressaa joka kerta kun käyn ratsastamassa että tipahdanko ja vammaudunko tai kuolenko. Olen 33 v.

Itse en kaipaa mitään lisähuolia elämääni joten en hanki lapsia. Oma lapsi on oma lapsi vaikka olisi minkä ikäinen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Sitä eutanasiaoikeutta tultaisiin satavarmasti myös käyttämään väärin. Tulisi tapauksia, joissa hoitajat tai omaiset tavalla tai toisella pakottaisivat iäkkään vanhuksen valitsemaan eutanasian. Muistisairasta olisikin helppo huijata.

Ankeus lähtee itsestä, ei ulkoisista olosuhteista. Minä aion rakastaa tätä ainoaa elämääni loppuun saakka, oli minulla lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Tavallaan ihan hyvä vinkki, mutta ketään ei saa lampeen kipata.

Tee mielummin hoitotestamentti, jossa esimerkiksi on elvytyskielto ja kielto hoitaa tehostetusti, jos olet heikossa kunnossa.

Elvyskielto ja tehostetun hoidon kielto auttavat vasta siinä vaiheessa kun kroppa alkaa isosti pettämään. Sitä ennen saatat olla monia vuosia huonokuntoinen, pöpperöpäinen vanhus, joka kuitenkin sätkii riittävän hyvin fyysisen kuntonsa puolesta ollakeseen vain vaivaksi itselleen ja läheisilleen.

^ Kommentoin nyt tuohon väitteeseen, että eutanasiaa käytettäisiin väärin. Ei sitä muistisairaalle annettaisi ellei hän ole silloin terveenä tällaista tahtoa ilmaissut.

Jaa... no ensiksikin on säästynyt lapsettomuuden takia sen verran rahaa ja tullut omaisuutta hankittua, joten tulen viettämään vanhuuden etelän lämmössä. Jos asiaa lekurille niin silloin mennään taksilla ovelta ovelle yksityiselle. Siinä vaiheessa kun menee liikuntakyky tai en persettä pysty pyyhkimään, niin vaihdan hiippakuntaa itse valitsemallani tavalla kun niin haluan.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Sitä eutanasiaoikeutta tultaisiin satavarmasti myös käyttämään väärin. Tulisi tapauksia, joissa hoitajat tai omaiset tavalla tai toisella pakottaisivat iäkkään vanhuksen valitsemaan eutanasian. Muistisairasta olisikin helppo huijata.

Jep, ja ennen kuin perinnöt on kulutettu syöttämiseen ja vaipanvaihtoon.

Ihmeellinen sitkeä luulo joillakin että lapset hoitaisi vanhempiaan kun ne tulee vanhoiksi. Ei meiltä ole kumpikaan tulossa hoitamaan vanhempiani, en minä 150km päästä eikä siskoni 300km päästä. Meillä on omat vastuut ja urat kotipaikkakunnillamme. Meidän elämä on myös arvokas eikä minulla todellakaan ole tarkoitus käyttää koko aikuiselämääni aina jotain passaten. Kenelläkään ei ole oikeutta ryöstää minulta ainutkertaista elämääni omaan käyttöönsä.

Vierailija kirjoitti:

me kaikki kuolemme sisällissodan tyrskeissä viimeistään 2030 vuosikymmenellä.

Me kaikki kuolemme ensi vuonna Suomesta alkavassa kolmannessa ydinmaailmansodassa.

Artikkeli pitää hyvin paikkaansa. Asumme ruotsissa. 

Siskoni kanssa saimme olla kovana että isä sai aikoinaan hoivakoti paikkansa, suomalaiselta osastolta.

Olisivat haluneet dementikon jättää kotiinsa kodinhoidon varaan. Olisi ollut yhteiskunnalle edullisempaa.

Isältä ruotsinkieli jo unohtunut.

Ne neuvottelut ja kädenväännöt, ihan sairasta. Siinä oli pidettävä puolensa. Kiltemmät lapset jyräävät allensa. Ihan suoraa kyselevät ja odottavat että lapset auttavat, hoitavat vanhempiaan. Pikku asistanssia sitten olisi siintä hemsamariitista.

Jos isä olisi ollut lapseton tai me tyttäret jotain kilttejä, saamattomia mämmäreitä niin olisi laitettu yksin sinne kotiin sairaalasta, pärjäämään kodinhoidolla mikä olis käynyt pari kertaa päivässä hetken. 

Tarvitsi jo tuolloin vahtimista 24/7.