Miten saavuttaa sellaisen itsetunnon, ettei oikeasti välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee?
Ei välitä ollenkaan siitä mitä muut ajattelee sinun elämäntavasta, elämänvalinnoista, ulkonäöstä, arvoista, kannanotoista, mielipiteistä. Ei juuri edes uhraa ajatustakaan sille, että mitä muut sinusta ajattelevat. Tietenkin siis edellyttäen, että ei tee muille pahaa tai ole ilkeä tms, eli välittää tottakai kuitenkin siitä, ettei loukkaa ketään tai aiheuta kärsimystä muille. Ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa. Miten saavuttaa tällaisen hyvän itsetunnon?
Kommentit (488)
Minulla auttoi itsestäänselvyyden toteaminen.
Aina tulee olemaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ikinä hyväksy minua/ sinua omana itsenäni, enkä voi tehdä sille yhtään mitään.
Miksi turhaan yrittää hakea muiden hyväksyntää? Kun ymmärtää että hyväksyy itsensä, juuri sellaisena kuin olet. Toki jokainen ihminen muuttuu vuosien varrella, mutta muutokset pitäisi lähteä, omasta tahdosta.
Toisten kanssa eläminen on kaupankäyntiä. Monet mielipiteistä riippumattomat ihmiset tietävät sen ja osaavat luovia sopivasti muiden kanssa saadakseen hyvin etua muista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttaa vain se, että olen riittävän vähän tekemisissä ihmisten kanssa.
Tämä toimii mainiosti! Vähän ihmiskontakteja, vähän harmeja.
Ihmiset älyttömän arkoja olemaan eri mieltä, ja ne jotka porukassa ovat ns.pomoja, ohjailevat laumaa kenen kanssa saa tai ei saa kaveerata. Naisporukat ja -yhdistykset ovat juuri tällaisia. Asenteeni on että itse elän elämääni, itse maksan kuluni, kenelläkään ei ole aihetta kitistä yhtään mistään mitä teen, pidän päällä, tai mitä mieltä olen mistäkin. Ja jos haluaa pitää salaisuudet, yksinkertaisesti ei kerro kenellekään, siis ei kenellekään. Toimii.
Ap kuvailee aloituksessaan mielestäni pikemminkin itseriittoista ihmistä, ei niinkään hyvän itsetunnon omaavaa.
Se pitää tajuta että aika vähän ihmisiä kiinnostaa toisten tekemiset. Ja jos on joku utelias nokkansa joka paikkaan työntävä, ei tartte sille kertoa yhtään mitään, lähettää vain matkoihinsa kehotuksin hankkia elämä.
Se kun on riittävästi ikää ja pankista löytyy myöskin tarpeeksi pätäkkää. Myös se auttaa että lääkitys on kunnossa.
Oletko työelämässä, ja millaisessa?
Jokaisella on päässään simulaatio todellisuudesta. Ja se on enemmän tai vähemmän eriävä todellisuuden kanssa. Ja toisten ihmisten mielikuva on yleensä aina aikapaljon vääristynyt todellisesta, sillä eihän toisen päähän voi mennä. Siksi ei kannata olla toisten odotusten ja vaatimusten tahdoton toteuttaja, vaan on tehtävä itse päätöksensä.
Ole sinut menneisyytesi ja nykyisyytesi kanssa. Jos itse olet antanut itsellesi anteeksi ja ymmärtänyt, miksi teit miten teit, ei muiden ilkunta, kummastelu tai halveksunta järkytä sinua. Pystyt seisomaan kahdella jalalla.
Hyvään itsetuntoon vaaditaan hyvää itsetuntemusta. Tiedät, mitä osaat ja mitkä ovat rajasi. Huomaat myös, jos alat märehtiä toisten sanomisia ja pystyt hyvästelemään ne ajatukset tarpeettomina.
Intialaisen filosofian käsittääkseni abstraktein (tai jotain) suuntaus on advaita-vedaanta (ei-duaalinen veedaanta; veda-anta = vedan loppu, eli veda-kirjallisuuden syvällisin sanoma: tat tvam asi; Se sinä olet: todellinen itsesi on identtinen brahman* [brahmanin], koko universumen/universumeiden "sielu", Puhdas Tietoisuus, pälä pälä, höhhöti höh).
Nöh, a-dvaita-vedaanta (lausu: veedaanta) on ns. jñaana-yoga (nykyisin kai suosituin ääntämys:gjaana-jooga), eli se perustuu ensisijaisesti älylliseen analyysiin. Siinä asteittain pyritään vakuuttamaan itselle loogisen päättelyn perusteella että todellinen Itsemme on Puhdas, transsendenttinen, ajatukseton itseensä-viittaava tietoisuus (jutikiälellä: itteensäviittaava tiatosuus), neljäs tietoisuuden tila, turiiya (turiija). Analyysi lähtee tavallisesti siitä että päättelemällä todetaan fyysisen kehon olevan täysin erillinen Todellisesti Itsestä. Sama koskee hienompia tasoja, siis esim. mieltä ja älyä. Kun kaikki on analyysin perusteella todettu "vain väliaikaisiksi", ei fyysisen kehon piirteillä tai mielentiloilla ole lopulta enää mitään merkitystä.
Noh, helpoimmin sanottu kuin tehty! Äyts tix tix! Kyä lähtee! Parasta A-ryhmää! Apuuvva! 😵💫
* ahaM brahmaasmi (brahma + asmi) : minä olen brahma(n). sarvaM khalvidaM (khalu + idam) brahma: kaikki tämä (siis materiaalinen mualimankaikkevus on) perimmältään brahma(nia).
Mulla oli viisi helvetillistä vuotta. Työuupumus, masennus, syöpä, rakkaiden kuolemat ja viimeisenä niittinä kuoli rakas pikkuveli haimasyöpään. Sen jälkeen ei ole paljon muitten mielipiteet merkinneet. Toivottavasti saman tilan voi saavuttaa vähemmällä tuskalla.
Kun jäät eläkkeelle sun ei tarvitse enää ajatella missään mitä muut minusta ajattelevat. Ei mitään vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
No tuo koulukiusaaminen. Kuulet jatkuvasti kommentteja itsestäsi ja tekemisistäsi, jotka ovat ihan päättömiä. Miten niitä voisi ottaa vakavasti? Tai antaa niiden vaikuttaa siihen mitä haluaa tehdä? Typeriä heittoja, joissa ei ole mitään todellisuuspohjaa.
Yläkoulun opena sanoisin, että nuorena ihminen on herkässä iässä, käsitys omasta itsestä on vasta muodostumassa, ja siihen käsitykseen ihan normaalisti vaikuttaa lähiympäristön feedback. Siksi koulukiusaaminen heikentää itseluottamusta ja häiritsee itsetuntemuksen kehittymistäkin.
Jotkut reagoivat tähän rupeamalla ajattelemaan olevansa muiden yläpuolella. Se on selviytymisstrategia sekin. Esim. omalla pojallani, jota kiusattiin ja syrjittiin koko alakouluaika. Siitä piirteestä hän ei ole päässyt aikuisen eroon.
omavaraisuus kannattaa ei kukaan tuu kyyläileen
Sitä ihminen muuttuu ajan elämäntilanteitten ja seuran ja itselleen esittämiensä vaatimustenkin suhteen. Välillä on herkkä arvostelulle ja välillä ei. Mielestäni sellaista välinpitämättömyyttä, jota sp kuvailee niin sitä ei kutsuta itseluottamukseksi, vaan narsismiksi ja sosiopaattisuudeksi. Suom. Kusipäisyydeksi.
Vierailija kirjoitti:
Opettelemalla arvostamaan ja rakastamaan itseään. Ja ymmärtämään sen, ettei kukaan elä ikuisesti ja viime metreillä on ikävä miettiä miksi teki tai eli niin kuin kuvittelin muiden haluavan että elää. Plus että itse elää oman elämänsä.
Olemalla iloinen ja kiitollinen niistä asioista mitä on saanut aikaiseksi ja mitä osaa.
Jokaisella on omat vahvuudet. Ja myös heikkoudet.
Ja mietitkö itsekään oikeasti miten joku toinen elää? Ehkä on meidän kuvitelmaa, että muita kiinnostaisi mitä, miten teen tai tekemättä jätän?
Tähän on sanottava, että aikanaan muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa korviini kantautui sivukautta niin ihmeellisiä juoruja itsestäni ja niin puolituttujen ihmisten kertomana (kyllä, arvasitte, lapsuuden tuppukyläläiset asialla), että en meinannut edes uskoa. Kertoja oli ihminen, jolle on tärkeää pitää kulissit pystyssä ja oli siksi kovin sitä mieltä, että asialle pitäisi tehdä "jotakin" ja jollain tavalla minun pitäisi siis muuttua näiden itselleni täysirandomien henkilöiden normistoon sopivammaksi. Tai ehkä hänrn itsensä, who knows?
Koko tilanne oli niin absurdi, ettei voi sanoin kuvailla, huvitushan siinä oli päällimäinen tunne ja vieläkin kyllä vähän naurattaa :D. Totesin että jos joka tapauksessa puhuvat puuta heinää teenpä mitä hyvänsä, niin miten minun olemiseni siihen edes vaikuttaisi, eikä koko asia oikeastaan kiinnosta. Mulla on oma elämä ja omat jutut mielessä, ja vaikkei olekaan yhtään niin lennokas kuin niissä tarinoissa, niin äärettömän paljon jännempää kuitenkin kuin pohtia joidenkin muiden näkemyksiä siitä.
Mutta voi kyllä, ilmeisesti edelleen on ihmisiä joiden suurinta huvia on juoruilu, muut aktiviteetit kai liian vähissä!
Nuorempana, ehkä noin 30 ikävuoteen asti mietin aivan liikaa, mitä muut minusta ajattelevat. Suoritin elämää. Sitten vaan tajusin läheiseni sairastumisen jälkeen, ettei noilla asioilla ole mitään merkitystä, pitää elää itsellensä. Tämän jälkeen kaikki vain tapahtui, en ole enää 15 vuoteen miettinyt muiden ajatuksia minusta. Tämä on parantanut elämänlaatuani valtavasti.
Eli valitettavasti en osaa neuvoa, itselläni tämä kävi "automaattisesti" kun laitoin asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Sitä ihminen muuttuu ajan elämäntilanteitten ja seuran ja itselleen esittämiensä vaatimustenkin suhteen. Välillä on herkkä arvostelulle ja välillä ei. Mielestäni sellaista välinpitämättömyyttä, jota sp kuvailee niin sitä ei kutsuta itseluottamukseksi, vaan narsismiksi ja sosiopaattisuudeksi. Suom. Kusipäisyydeksi.
Narsisti nimenomaan ajattelee jatkuvasti sitä, miten muut hänet näkevät ja mitä hänestä ajatellaan. Ilman yleisöä ei koe oikein olevansa olevansa edes.
Vierailija kirjoitti:
Sitä ihminen muuttuu ajan elämäntilanteitten ja seuran ja itselleen esittämiensä vaatimustenkin suhteen. Välillä on herkkä arvostelulle ja välillä ei. Mielestäni sellaista välinpitämättömyyttä, jota sp kuvailee niin sitä ei kutsuta itseluottamukseksi, vaan narsismiksi ja sosiopaattisuudeksi. Suom. Kusipäisyydeksi.
Miksi on narsismia, sosiopatiaa, ja/tai kusipäisyyttä haluta elää elämänsä omalla tavallaan, eikä muiden tavalla, kuitenkin muita satuttamatta? Koska sitähän ap kysyy. Että miten uskaltaisi pukeutua kuten haluaa, laittaa tukkansa kuten haluaa, opiskella mitä haluaa, harrastaa mitä haluaa, olla kiinnostunut siitä mistä itse haluaa, välittämättä siitä että jonkun muun mielestä se on typerää, rumaa, turhaa tai jotain muuta negatiivista. Voisi alkaa tanssia sateessa keskellä kaupunkia muiden ajatuksista välittämättä, jos se itselle tuo hyvää mieltä (eikä takuulla satuta ketään). Miten tämä on narsismia, sosiopatiaa, tai kusipäisyyttä?
Mä mietin aina, että se mitä joku minusta ajattelee, ei vaikuta mun elämään millään tavalla. Mielipiteitä tosiaan on yhtä paljon kuin ....reikiä, so what?
Lisäksi ajattelen niin, että 50v päästä nämä tämänhetkiset asiat ovat jo kaikilta unholassa ja niin on moni ihminenkin. Miksi käyttää aikaa heidän miettimisiensä pohtimiseen, käytän sen ennemmin oman elämän elämiseen. En myöskään jaksa itse miettiä muiden tekemisiä, ei kiinnosta yhtään. Toki oma perhe ja ystävät on asia erikseen, heidän elämässään kyllä myötäelän.