Lue keskustelun säännöt.
miksi kaikki haluaa lapset vasta yli 30-vuotiaina?
11.01.2007 |
ainakin täällä pk-seudulla. Mun kaverit haluaa vaan käydä hiihtoreisuilla ja maailmanympärimatkoilla ja solariumissa ja luxissa ja kuntosalilla ja studiolla ja itse vaan työnnän lastenvaunuja. Tai siis oon tosi ulkopuolinen nykyään..Lapsia aikovat tehdä kun ovat ensin nauttineet.
Kommentit (142)
Vierailija:
Itse olen reissannut mieheni kanssa, nauttinut elämästä, rakentanut talon, edennyt uralla ja opiskellut yliopistossa. Ikää on nyt 35v ja kun päätimme yrittää lasta tärppäsi heti ensimmäisellä kerralla. Laskettu aika on 36v synttäripäivänäni. En ole katunut tippaakaan, eikä varmaan kukaan muukaan äidiksi tullut.
Olen myös VALMISTUNUT yliopistosta, en vain opiskellut siellä ;)
Haluamme ainakin kolme lasta, siinäkin yksi syy miksi meidän kohdalla olisi ollut aivan turhaa odotella kolmeviitoseksi saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mikä on motiivi lapsentekoon! Totesin vain tilastollisen faktan. Samoin just tarkotin tätä, että sun äidin mummot on voinut kuolla milloin vaan, mutta se ei muuta tosiasioita siitä mikä on todennäköisyys. Hemmetti kun kaikki vetoaa näihin yksittäistapauksiin, että munpa mummo 80 ja tosi pirteä. Puhun vain todennäköisyyksistä!!
itselläni toinen mummo sai isäni 38-vuotiaana ja toinen mummo äitini 21-v. Toinen elää, toinen on kuollut.
88
kuin 91! heti kun joku toteaa, että keskimäärin on biologisesti parempi saada lapset alle 30 kuin yli 30 niin joku väittää, että mun kaveri 22 ei saa lapsia mut mun äiti sai kaikki lapset helposti yli 40. Adoptiossakin on ikärajat jostain kumman syystä!
Et kirjoittanut kirjoittavasi tilastollisia faktoja.
Oma äitini sai lapsensa ikähaarukalla 20 - 25. Me emme nähneet koskaan äidinäitiämme, koska hän kuoli kun äitini oli 8. Minun lapsillani sen sijaan on virkeä mummo, vaikka minä sain lapseni yli kolmekymppisenä.
[/quote]
and what' s your point?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain lapseni 27 vuotiaana. Olin valmistunut yliopistosta, minulla oli vakityö... minulle lapsen saaminen ei tarkoita sitä että elämä loppuu- Olen matkustellut lapseni kanssa ja tehnyt aivan samoja juttuja kuin ennen, tietty en yhtä useasti jne. minulla on kavereita jotka tekivät lapsensa 22 vuotiaana ja kavereita jotka ovat 34 v ja lapsettomia...so what. jokainen tallaa tyylillään
Vierailija:
Kaikki elää omasta mielestään juuri niinkuin ovat suunnitelleet ja toteuttaneet kaikki haaveensa ja ovat onnellisia juuri nyt..Kuulostaisi siltä kuin kenelläkään ei ole elämässä tapahtunut mitään johon todella on joutunut sopeutumaan toteamaan, että elämä ei ole aina minun valintani vaan siinä tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa.
Miksi helvetissä tällä palstalla pitää todistella että MINÄ olen oikeassa valintoineni ja juuri TÄMÄ on ainoa oikea tapa elää. Kaikille argumenteille kun sattuu aina löytymään se vasta argumentti joka kumoaa koko hoidon.
Älkää hyvät ihmiset tuomitko niin ahkerasti toisianne!
Oma elämäni muuttui rajusti äitini kuoleman jälkeen - ja kyllä, se opettaa jos mikä että elämää ei voi pitää itsestäänselvänä. Siksi minä osaankin arvostaa aikaa, jonka olen saanut jakaa omien lapsieni kanssa. Vaikka te jotkut n. 35-vuotiaana äideiksi tulleet olettekin sitä mieltä että 23-vuotias ei ole tarpeeksi kypsä kantamaan vastuuta lapsistaan. Ja minulla siis ei ole äitini kuoleman vuoksi ollut sitä huoletonta nuoruutta, mutta toivottavasti eämänkokemusta senkin edestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli 27 ja kaikin puolin kokenut ja tyytyväinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei kun sen että keillä on ollut pisimpään isovanhemmat elossa.
musta parempi tehdä lapset nuorempana ja sit 40v voi matkustaa ja elää lasten kanssa, kun ne isompia. kauhean itsekkäitä naisia, ihan kuin oma hauskanpito tärkeintä. ei ole isompaa iloa kuin omat lapset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää kritisoida toisten näkemystä perheen perustamisesta ja yrittää osoittaa itse olevansa jotenkin parempi, oikeamman ikäinen...jne. ?? Ihmiset kohtaa sen poikean eri aikaan, toiset parit haluavat lapsen/lapset aiemmin, toiset myöhemmin. Joku, joka saa esikoisensa 20 vee, saa viidennen lapsen 40vee ja joku saa vaan kaksi lasta ikävälillä 30-35vee. On just hyvä ettei kaikkien elämä mene saman kaavan mukaan!
Sitten lapset (3) saivatkin tulla vauhdilla peräkkäin, ettei tarvitse surra lapsettomaksi jäämistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että joku saa lapsia 20-vuotiaana ja lapsia 40-vuotiaana saman miehen kanssa?
Minä haluaisin nähdä tilastoja siitä, minkäikäisinä ekat lapsensa saaneilla on eniten uusioperheitä ja uusioliittoja?
Mitään nuoruutta en ole menettänyt sillä en ole ikinä edes halunnut riekkua baareissa. Matkustellut sitä vastoin olen paljon lapseni kanssa sekä kouluttanut itseni ja saanut hyvän työpaikan. Avioliittokin on kestänyt 17 vuotta! Esikoinen on jo lukiossa, tasapainoinen ja sosiaalinen nuori. Ei hullumpi aikaansaannos teinivanhemmilta?
Toisen lapsen sain pari vuotta sitten yli kolmekymppisenä ja hyvältä tuntuu nytkin. Äitiys on vain erilaista koska elämänkokemusta on kertynyt mutta en ole yhtään sen parempi äiti kuin nuorempanakaan.
Eli summa summarum: jokainen tyylillään ja siinä iässä missä tuntuu itselle parhaimmalta ilman että aina pitää arvostella ja haukkua toisten valintoja.
On nyt 42 ja lapset maailmalla. Nyt olisi vapaus mennä ja tulla niin kuin haluaa. Muttamutta. Hän sanoo, että jos voisi nyt tehdä toisin, niin tekisi. Nelikymppisenä ne reissut on hyvin rauhallisia ja hillittyjä, ei lähdetä minnekään enää isolla porukalla ja kuvaan kuuluu aina kulttuuria ja sivistynyttä oleilua. Nuoruuden hulluus ja elämää syleilevä spontaanius jäi kokematta kokonaan. Tottakai hän rakastaa lapsiaan kovasti, mutta katuu elämättä jäänyttä nuoruuttaan. Nuorena hän kuvitteli olevansa kovasti kypsempi kuin muut ja olevansa valmis äidiksi. Olihan hän, kun oli pakko. Mutta ei tekisi samaa päätöstä uudelleen.
Vierailija:
musta parempi tehdä lapset nuorempana ja sit 40v voi matkustaa ja elää lasten kanssa, kun ne isompia. kauhean itsekkäitä naisia, ihan kuin oma hauskanpito tärkeintä. ei ole isompaa iloa kuin omat lapset
Sain esikoisen vähän päälle 20-vuotiaana, kuopuksen (viidennen lapsen) 42-vuotiaana. Kaikilla on sama isä. Tilastoista en tiedä, eikä ne minua kiinnostakaan. Mutta täytyypä todeta, niin kuin 91, että tämä on harvinaisen älytön ja lapsellinen keskustelu.
Ei ole vain kahta vaihtoehtoa: tehdä lapset yli 30-vuotiaina, ja tehdä lapset 16-21 vuotiaana.
Lapsia voi kuulkaas hankkia vaikka 25-27-vuotiaana, jolloin on jo ehtinyt niinsanotusti elää, opiskella, matkustaa, yms jos sellaiset asiat kiinnostaa.
Kaikki ihmiset eivät edes halua niinsanotusti elää, jos sillä tarkoitetaan matkustelua ja biletystä. Kaikkia ei kiinnosta. Ja ehtii sitä myöhemminkin: minun äitini taas, joka sai minut ollessaan 28v, käy edelleen " tyttöporukalla" Lapissa, risteilyillä, etelänmatkoilla jne pitämässä hauskaa, eivätkä he todellakaan tutustu sivistyneesti museoihin yms noilla matkoillaan ;)
Veljeni taas on 24 ja haluaa ulkomaanmatkoillaan nimenomaan istua joko hotellissa tai sitten käydä museoissa.
Eikä se, että saa lapsen yli 30-vuotiaana, ole tae siitä että talous on kunnossa ja parisuhde vakaa. Ei todellakaan.
Meitä on niin moneen junaan, kukin lisääntyy silloin kun sen itse parhaaksi näkee. Minä itse tein sen ollessani 24v, siihen mennessä olin ehtinyt asumaan 4v ulkomailla, matkustelemaan, bailaamaan, särkemään sydämeni monesti, heräämään aamulla ventovieraan vierestä, tekemään monia asioita joista olen ylpeä ja myös sellaisia joista olen vähemmän ylpeä. Nyt olen 31v ja valmistun pian korkeakoulusta, lapseni isän kanssa olen yhä naimisissa.
Mulla oli ihana, huoleton opiskeluaika. Käytettiin alkoholia, juu, mutta senkin pääasiallinen tarkoitus oli vapauttaa ihmiset puhumaan henkeviä. Ja kyllä me puhuttiin ja biletettiin! Parasta oli opiskelijabileiden tuntikausia kestävät maailmanparannusetkot. Ei kaikille ryyppääminen tarkoita irtosuhteita, minäkin olen ollut kokonaista kahden miehen kanssa, joista toinen on nukyinen mieheni.
Vierailija:
Nuoruuden hulluus ja elämää syleilevä spontaanius jäi kokematta kokonaan.
Kaikki elää omasta mielestään juuri niinkuin ovat suunnitelleet ja toteuttaneet kaikki haaveensa ja ovat onnellisia juuri nyt..
Kuulostaisi siltä kuin kenelläkään ei ole elämässä tapahtunut mitään johon todella on joutunut sopeutumaan toteamaan, että elämä ei ole aina minun valintani vaan siinä tapahtuu asioita joihin ei voi vaikuttaa.
Miksi helvetissä tällä palstalla pitää todistella että MINÄ olen oikeassa valintoineni ja juuri TÄMÄ on ainoa oikea tapa elää. Kaikille argumenteille kun sattuu aina löytymään se vasta argumentti joka kumoaa koko hoidon.
Älkää hyvät ihmiset tuomitko niin ahkerasti toisianne!